Meillä on eskarilainen poika ja 11kk:n ikäinen tyttö, joka heräilee öisin 3-5 kertaa vaatimaan tuttia tai maitoa. Tyttö nukahtaa yleensä illalla kahdeksan aikoihin ja itse tulee mentyä nukkumaan n. klo 23-24 aikoihin. Ja aamulla tyttö herää 6-7 kieppeillä. Eli itse saan n.6-7 tunnin todella katkonaiset unet. Tätä yöhulinaa on ollut syntymästä saakka, ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla pinna kireällä. Olenhan toki äitiyslomalla, tai nyt siis hoitovapaalla, ja minunhan ensisijainen asia on hoitaa lasta, mutta mikähän olisi töissä käyvän iskän osuus tässä asiassa? No tietysti voisin mennä aikaisemmin nukkumaan, että jaksaisin, mutta sitten yhteinen aika miehen kanssa jäisi aivan minimiin.
Meillä on aika uusi talo ja pihan laittoa ym. pientä hommaa vielä riittää, ja mies säntääkin töistä tultuaan ja syötyään pihalle. Tyttö ei vielä kävele, eli häntä ei voi ottaa pihalle mukaan, eikä toisaalta viihdy vaunuissakaan, eli sisähommissa on pysyteltävä. Joskus tuntuu, että seinät kaatuu päälle, kun ei kerta kaikkiaan pääse ulos YKSIN tekemään mitään. Tytön päikkärit ovat niin lyhyet, että siinäkään ajassa ei ihmeitä ehdi tehdä. Harrastuksia minulla ei ole; ja miten voisikaan, kun miehellä ei aika riitä lapsenhoitoon? Saattaa mennä viikkokin, että ainoa kontakti, minkä mies ottaa lapseen, on suukko poskelle kun tulee töistä ja se siinä. Minä hoidan kaiken muun.
Olisiko kauhean väärin vaatia itselle omaa aikaa? En nyt tarkoita mammakerhoja, jonne mennään lasten kanssa, vaan ihan sellaista, että saisi lähteä yksin jonnekin - vaikka kauppaan, kun sinnekin otan yleensä lapsen mukaan?! Tai mitä tahansa pientä, kunhan ei tarvitsisi hetkeen olla kenenkään käytettävissä, kun sitä normaalisti on 24h vuorokaudessa?! Tai saisi NUKKUA yhden pitkän, kokonaisen yön! Tämäkään ei onnistu, kun mies ei todellakaan herää lapsen itkuun; kyseleekin aamulla, että monestikos yöllä heräiltiin kun hän ei kuullut mitään? Kaiken tämän vaatiminen vain tuntuu niin väärältä; käyhän mies töissä päivät ja laittaa yhteistä pihaa rakentelee, eli ei hyppää omissa menoissaan, vaan tekee kaiken yhteiseksi hyväksi. Minä sitten teen kotona tällaista "aivotonta" työtä (vaikka onhan se kuitenkin henkisesti raskasta), ja vaadin vielä omaa aikaa?! Tuntuu, että mun päivän työ nyt vaan on niin pientä ja vaatimatonta, etten kertakaikkiaan kehtaa vaatia mieheltä enempää hänen oman työpäivänsä päätteeksi. Olenko liian vaatimaton? Lisäksi ajattelen näin, että kylläpä toinen ihminen antaa oma-alotteisesti toiselle hengähdystauon, jos ja kun ymmärtää tämän työn raskauden ja vaativuuden - niinkuin minä ajattelen mieheni kohdalla. Katsonkohan miestäni liiaksi ylöspäin...?
Meillä on aika uusi talo ja pihan laittoa ym. pientä hommaa vielä riittää, ja mies säntääkin töistä tultuaan ja syötyään pihalle. Tyttö ei vielä kävele, eli häntä ei voi ottaa pihalle mukaan, eikä toisaalta viihdy vaunuissakaan, eli sisähommissa on pysyteltävä. Joskus tuntuu, että seinät kaatuu päälle, kun ei kerta kaikkiaan pääse ulos YKSIN tekemään mitään. Tytön päikkärit ovat niin lyhyet, että siinäkään ajassa ei ihmeitä ehdi tehdä. Harrastuksia minulla ei ole; ja miten voisikaan, kun miehellä ei aika riitä lapsenhoitoon? Saattaa mennä viikkokin, että ainoa kontakti, minkä mies ottaa lapseen, on suukko poskelle kun tulee töistä ja se siinä. Minä hoidan kaiken muun.
Olisiko kauhean väärin vaatia itselle omaa aikaa? En nyt tarkoita mammakerhoja, jonne mennään lasten kanssa, vaan ihan sellaista, että saisi lähteä yksin jonnekin - vaikka kauppaan, kun sinnekin otan yleensä lapsen mukaan?! Tai mitä tahansa pientä, kunhan ei tarvitsisi hetkeen olla kenenkään käytettävissä, kun sitä normaalisti on 24h vuorokaudessa?! Tai saisi NUKKUA yhden pitkän, kokonaisen yön! Tämäkään ei onnistu, kun mies ei todellakaan herää lapsen itkuun; kyseleekin aamulla, että monestikos yöllä heräiltiin kun hän ei kuullut mitään? Kaiken tämän vaatiminen vain tuntuu niin väärältä; käyhän mies töissä päivät ja laittaa yhteistä pihaa rakentelee, eli ei hyppää omissa menoissaan, vaan tekee kaiken yhteiseksi hyväksi. Minä sitten teen kotona tällaista "aivotonta" työtä (vaikka onhan se kuitenkin henkisesti raskasta), ja vaadin vielä omaa aikaa?! Tuntuu, että mun päivän työ nyt vaan on niin pientä ja vaatimatonta, etten kertakaikkiaan kehtaa vaatia mieheltä enempää hänen oman työpäivänsä päätteeksi. Olenko liian vaatimaton? Lisäksi ajattelen näin, että kylläpä toinen ihminen antaa oma-alotteisesti toiselle hengähdystauon, jos ja kun ymmärtää tämän työn raskauden ja vaativuuden - niinkuin minä ajattelen mieheni kohdalla. Katsonkohan miestäni liiaksi ylöspäin...?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Juttelisit miehesi kanssa tarpeistasi. Noista nukkumisajoista tuli mieleen, että mene itsekin nukkumaan illalla, kun saat lapset maate, ei sitä muuten jaksa tuota yöruljanssia. Tai nuku päikkärit, kun lapsetkin nukkuvat. Jostain päästä sinun on alettava omaakin jaksamista miettimään. Tsemppiä!
ja saatko sukulaisilta apua?
menisit hieman aikaisemmin nukkumaan niin tulisi jo muutama tunti yöunia lisää.
ihan neuvona vaan. itse pakko mennä 2 pienen lapsen kanssa ajoissa nukkumaan, lapset 21 aikaan ja minä viimeistään klo 22, v-loppuna saatan pitempään valvoa koska mies kotona ja voin aamulla vaikka hetkeksi antaa hänelle ja torkahtaa..
käsittää väärin ton antamisjutun aamulla...?
kannataisi puhua miehen kanssa. Itsellä on 4,5v poika ja ensiviikolla 1v täyttävä poika. tekemistä riitta kyllä ylinkyllin. Mies on myös töissä ja etsimassa meille uutta oma asuntoja. Kuitenkin hän antaa minulla mennä yksin vaikka lenkille, tai ostoksille, joskus vain isoman pojan kanssa ja joskus ihan yksin, vaikka tunnin oma aikaa ulkopuolella kotii autta ihan hirveästi. Meillä kyllä poikaa taas nukku yöt hyvin, herä ottama pulloa kerra, mutta nukahtaa saman tieen, illalla menevat nukkuma molemat lapseet noin kello 9. illalla kyllä laitettaan lapset yhdessä nukkuma ja hoitetaan esim. tiskiit tai pyykit.
Meillä on sopimus, että oma työ on oman hoitettava, mutta lapset ja koti on yhteinein ja kaikki osalistuvat, menen itsekin syksyllä takaisin töihin.
Että ainakin kannatta puhua rauhallisesti miltä sinusta tuntuu, uskon että kyllä mies ymmärtää.
Vaimon hyvinvointi on tärkeä, kyllä see piha voi vähän odotella. Jos perheen äiti tuntea iteä hyvin, niin koko perhee voi hyvin.
Tämä on tietenkin minun mielipide.
(sorry kirjavirheistään, en vileä osaa sitä oikekirjaa suomeksi, kun olen täällä asunut vajaa kuusi vuotta)
Ja sitten kun miehen aika ei kerta kaikkiaaan riitä niin vaihdat. Näinhän se menee, mies tekee kaikkensa ja ämmä haukkuu ja lähtee lasten kanssa. Miehelle valtaisat elatusmaksut kiitokseksi ja vähän kiusantekoa päälle. Mitäs ei ottanut lapsia töihin mukaan ja yritti vaan jotain hikistä taloa rakentaa. Siinäpähän nyt sitten makselee yksin taloa ja elareita. Täytyy vaan pitää huoli, että kaitsee lapsia ja auttaa kun äiskälle sopii.
Luoja,miksi pitää valvoa sinne asti?
meillä tyttö menee viimeistään yhdeksältä nukkumaan ja menen itse perässä.
käymme koko perhe,iskä,minä ja tyttö nukkumaan yhdeksältä.
kannattaa kokeilla..voisi auttaa että jaksaisit!
Jos menen illalla hyvissä ajoin nukkumaan, niin mistäs nipistän sen vähäisenkin oman ajan? Illalla kun saa sentään hetken huokaista; kerätä lelut ja järjestellä huusholli, käydä rauhassa suihkussa/saunassa, töllöttää hetken telkkua, surffailla netissä, juoda lasin viiniä...Näitä edellämainittuja kylläkin harvoin tulee toteutettua. No, ohimenevää tämä yöheräily toivottavasti on - mietin vain, miten jaksan, kun palaan takaisin töihin?!
Onko oma aika saatava joka päivä?? Minulla on jo 3-vuotias lapsi ja menen silti joka ilta viimeistään 22 nukkumaan että jaksan aamulla töihin. Minulla ei ollut omaa aikaa ensimmäiseen 1,5 vuoteen kun hoidin lasta kotona. Ettekö voi miehenne kanssa sopia yhtä päivää viikosta sellaiseksi "omaksi ajaksi" sinulle. Joko arkena yksi ilta tai jopa kokonainen päivä viikonloppuna.
Jos omaa aikaa, ja yhteistä laatuaikaa ja lapsenaikaa, kodin siivousta, työtä ja nukkumista umpataan samalle päivälle niin HUH huh! Päivänsä kutakin....
ja tiedän,et järki sanoo et mee nukkumaan aikasemmin,mut olen myös kokeillut sitä.Ja yhtään en ollut sen virkumpi,ehkä fyysisesti,mutta se henkinen puoli vaati omaa aikaa.Meillä tehdään puutarhassa se pakollinen ja sama koskee kotitöitä ja loppuaika vietetään yhdessä ja jaetaan lasten vahtimista.Mä olen kans onnellinen jos pääsen viemään roskapussit yksin tai saan mennä yksin kauppaan.Ja meidän puutarha on kans sen näköinen,et sitä ei paljon ole hoidettu,mutta sopii lapsiperheelle,eikä tarvitse koko ajan vahtaa,et lapset ei koske arvokukkiin tai nurmikko menee pilalle.Me ollaan laitettu siis asiat tärkeysjärjestykseen ja jaetaan kotityöt tasapuolisesti tai menevät siis ihan kivuttomasti.Ja siivouksessakin on pakko miettiä,et tarviiko niitä kaappeja siivota 4krt vuodessa,ym.suursiivoukset.Hyvin kestää vaik pyykkivuori pursuaa ja varastot tursuu yli äyräiden.
Ei kai 11kk ikäinen tarvi ravintoa enää yöllä, siis maito pois. Ja mitä tuttiin tulee, joko ripottelet niitä monta sänkyyn ja hän saa itse etsiä tutin suuhunsa tai sitten pidä unikoulu ja hankkiudu yötutista eroon. Elämästäsi ei tule mitään, jos et vuoteen ole saanut nukkua kunnon yötä. Se onnistuu, pyydä neuvolasta ohjeet.
Ja vaikka lapsi ei osaa kävellä, pistä sitten ryömimään ja konttaaamaan pihalle. Viltti alle ja lapsi siihen lelujen kanssa. Tehkää vaikka joku aitaus, ettei pieni pääse pakoon, mutta voi olla seurananne omien lelujensa kanssa?