Hei!
Haluaisin lähteä ruotsiin aupairiksi syys-joulu ajaksi. Sopiva perhekin jo on, mutta en haluaisi irtisanoa asuntoani Suomessa noin lyhyen ajan takia. Onko aupairiksi lähtevällä mahdollista saada työttömyystukea? Olen tällä hetkellä työtön.
Haluaisin lähteä ruotsiin aupairiksi syys-joulu ajaksi. Sopiva perhekin jo on, mutta en haluaisi irtisanoa asuntoani Suomessa noin lyhyen ajan takia. Onko aupairiksi lähtevällä mahdollista saada työttömyystukea? Olen tällä hetkellä työtön.
Vastaukset 1
Vanhimmat
EU/ETA-maan kansalaisena säilytät oikeuden Suomen työttömyyspäivärahaan kolmen kuukauden ajan hakiessasi työtä toisen EU/ETA-maan alueelta (1.6.2002 alkaen koskee myös Sveitsin kansalaisia).
Sinun on ennen lähtöäsi oltava neljä viikkoa työmarkkinoiden käytettävissä olevana työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa.
E 303/ 0 - 5 -lomakesarjaa on pyydettävä IAET-kassalta hyvissä ajoin, mielellään vähintään 2 viikkoa ennen ulkomaille lähtöä. Lomakkeita ei voida antaa, jos niitä ei ole pyydetty ennen ulkomaille lähtemistä.
E 303-lomakkeet annetaan ainoastaan kokonaan työttömälle työnhakijalle. Lomakkeita ei anneta, jos Sinulla on voimassa oleva karenssi tai olet lomautettu. Jotta saisit päivärahaa koko lomakkeen voimassaolon ajalta, sinun on ilmoittauduttava työnhakumaan työnvälitykseen 7 päivän kuluessa E303-lomakkeen alkamispäivästä.
Jos et saa työtä, sinun on palattava Suomeen ja ilmoittauduttava työvoimatoimistoon E303-lomakkeen voimassaoloajan kuluessa (viimeinen voimassaolopäivä on merkitty lomakkeen kohtaan 4) ja toimitettava kassalle E303/5-lomake saadaksesi keskeytyksettä päivärahaa. Jos et palaa työnhakijaksi Suomeen 3 kuukauden enimmäisajan kuluessa, työttömyyspäivärahaa ei voida maksaa ellet ole ollut Suomessa työssä tai työvoimaviranomaisen osoittamassa koulutuksessa 4 viikkoa. 3 kuukauden määräaikaa voidaan pidentää, jos viivästykseen on ollut syynä sairaus tai muu ylivoimainen este.
Edellisen työnhaun jälkeen voit lähteä uudelleen EU/ETA-työnhakuun vasta sen jälkeen, kun olet ensin ollut Suomessa työssä vähintään 4 viikkoa ja sen jälkeen työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa 4 viikkoa.