Haluaisin kertoa oman positiivisen kokemukseni Suomi24.treffeiltä. Löysin elämäni miehen neljä viikkoa sitten. Ensin kirjoittelimme tiivisti kolmen päivän aikana. Sitten tapasimme "livenä". Ihastuin heti häneen, 2 päivää myöhemmin hän ilmoitti kaipaavansa minua. Tapasin hänet heti seuraavana iltana, ja siitä se alkoi..... Helpotti kun mies on samasta kaupungista. Olemme tavaneet siitä lähtien lähes joka päivä. Olemme onnellisia ja suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Mies on hellä ja huomaavainen ja hänellä on hyvä huumorintaju, nauramme paljon yhdessä. On myös ihana asia, että meillä on elämässämme samanlaiset arvot. Mikä ihaninta, rakastamme toisiamme. Luotamme toisiimme täydellisesti. Näinkin onnellisesti voi joskus käydä. Kannattaa olla kärsivällinen!
Hyvä UUTINEN.
Angelic56
51510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Olen samassa jamassa, joskin vasta toinen vko menossa uuden suloisen miesystäväni kanssa. Hän vastasi 9yhdistää-palstalla olleeseen ilmooni. Soitimme ja sovimme treffit. Tapasimme kahvilassa, jonka pihalla autoistamme noustessamme molemmilla "kolahti". Niin, juuri eilen hän toistamiseen kertoi, että kun näki mun nousevan autostani, hänellä kävi mielessä positiivinen "Apua..."! Ja samoin mä näin hänessä heti sellaisen miehen, "jonka olen aina halunnut"!
Niinpä, tuo vain ulkoisesta kolahduksesta, mutta nyt etenemme mukavasti, hän on hellä, huumorintajuinen, "tavallinen", ei varakas, mutta niin kiva ja mukava. Ensitapaamisella heti tiedusteli mun luotettavuudestani yms. ja kertoi vähän aiemmista kokemuksistaan. Molemmat olemme sitä mieltä, että luotettavuus on ehdoton edellytys onnistumiselle ja uskottomuus on molemmille "punainen vaate".
Elämä hymyilee ja meillä riittää hellyyttä ym. Suunnittelemme yhteisiä harrastuksia yms. Jossain vaiheessa tulee hetki, jolloin olen valmis tuomaan hänet lasteni nähtäville. On ihanaa, kun nyt vihdoinkin tuntuu, että on löytänyt juuri itselleen sopivan ja mieleisen miehen. Hän on muuten tosi hyvä kokki...nam!
Vinkkinä suomi24:ää ja muita nettipalstoja käyttäville. Ainakaan itse en viitsi viikkotolkulla kirjoitella jonkun kanssa. Mieluummin vaihdan puh.nroita, juttelen puhelimessa ja sitten mahdollisimman pian tapaaminen. Näin vältyy paremmin niiltä "turhilta" kirjeenvaihtojutuilta, jotka liian usein päättyvät tapaamiseen, jossa kemioista ei ole tietoakaan..... Onneksi on takana multa nuo ajat! Tsemppiä kaikille oikeaa tosissaan etsiville!!
tutulta ei muuten mut,kun mainitsit että kokki,niin heti kolahti.
Onnittelut teille että kävi noin...toivottavasti suhde jatkuu hyvänä !! Kerronpa että minäkin tutustuin tätä kautta mieheen, kirjoiteltiin vain lyhyen aikaa, soittelimme ja tapasimme ja hänkin sanoi aivan noin että APUA vau mikä nainen, että olen juuri sellainen jota hän on etsinyt ja odottanut. Meillä oli ihana ensi tapaaminen ja pian toinen, tuntui että olimme kuin luodut toisillemme, hänkin tavallisen oloinen, mukava mies. Mutta...sitten tuli seksi kuvioon jossain vaiheessa ja sekin oli ihanaa, siitä tulikin tosi tärkeää. Vaan pian hiipui tapaamiset...luulin että kuvittelin, mutta tunne oli niin voimakas, ehkä hänellä oli muitakin juttuja...kunnes selvisi että
niin olikin. Ja lopulta selvisi että hän harrastaa tätä "peliä" ja on harrastanut jo kauan. Todella ikävää kun tällaisia miehiä on jotka tarvitsevat vain uutta seikkailua seikkailun perään...ja käyttävät sellaista normaalia, kivaa lähestymistapaa, nainen menee heti mukaan, ei voi uskoa niin mukavasta miehestä, kun kaikki tuntuu synkkaavaan, suunnitellaan juuri yhteisiä harrastuksia, esim.lenkkeilyä, kuntosalia, lätkämatseja, Lapin matkaa..ja kaikki onkin sitten vaan "feikkiä". Jäi todella ikävä maku ! Olen ehkä katkera ,mutta näin minulle kävi ja olen kuullut vastaavia tarinoita ! Hyvä kuitenkin jos on onnistuneitakakin ja toivottavasti ne kestävät !!
Onnea teille vaan jatkossa, toivon suhteen kestävyyttä !! Kunhan ei ole liian sinisilmäinen, sitten pettyy pahasti jos paljastuu että toinen huijaa...
Niin, saman tapainen tarina minullakin. Lupaava alku, jalat alta saman tien ja niin kuvittelin toiseltakin menneen, kunnes muutaman viikon tapaamisten jälkeen koko vyyhti aukesi, ja kyseessä olikin varsinainen peluri.
Kaikista eniten tässä kuitenkin harmittaa se, etten uskonut omaan intiutiooni - kaikki ei ole nyt kohdallaan.
Siskot hyvät, luottakaa omiin sisäisiin viesteihinne, sillä ne ovat yleensä aina oikeassa. Tässä ihmeellisessä maailmassa on TODELLAKIN ihmisiä, jotka pelaavat sitä alhaisimmista alhaisinta ihmissuhdepeliä, eli leikkivät toisten tunteilla.
Minä olen se toinen osapuolinen.
Vaikka meille oli kuitenkin vaikeuksia, menimme 12.11.2005 klo 18.30 laivalla Transeuropa kihloissa. Ensi vuonna menemme naimisiin.
Nimimerkki Molter