Miesystäväni on 22 vuotias, olemme olleet nyt yhdessä kolmisen vuotta. Mietin vain, että koskahan minut hyväksytään osaksi miehen perhettä eikä mielletä vain tyttöystävänä.
Asia ei minulle muuten tärkeä, mutta avokkini (asuttu yhessä 1,5v.) lähti armeijaan, halusi perhe hänet luokseen kesäksi. No, ei siinäkään vielä mittään, mutta minusta poikaystävälläni on turhan läheiset välit vanhempiinsa. Soitellaan väh. kerran päivässä, vaikka ei mitään asiaakaan. Mutta nyt kun avokkini tuli luokseni viikkoa ennen lähtöä, anoppi ja siskot alkoivat hätyyttää häntä jo seuraavana päivänä kotiin! Siis, huom. asumme yhdessä. Emme ole ehtineet nähdä kesällä kuin viikonloppuisin työni vuoksi, vaikka välimatkaa on vain 150km, ja silloinkin minun piti mennä anoppilaan vapailla...
No, emme sitten nähneet ennen armeijaan lähtöä, mutta mitäpä siitä, tuleehan kultani lomilla kotiin... Luulin minä. no, eipäs tulekkaan. Anoppi päätti, että poikaraukkahan tulee lomilla OMAAN kotiinsa, eli heille, kun on paljon lyhyempi matkakin.
Tässä kohtaa minulla alkaa jo keittää. Sanoin ex-avokilleni asiasta ja vein samalla hänen tavaransa anoppilaan kun kerta nyt taas asuu siellä. Kaiken takana on anopin toive, että emme muuttaisi yhteen ennen avioliittoa. Se on ainoa asia, missä poikaystäväni on asettunut poikkiteloin vanhemmilleen. Varsin urheaa...
Minut on aina esitelty kaikille tutuille tyttöystävänä, eikä se minua haittaa, nuoriahan tässä ollaan, mutta nyt alkaa kirjaimellisesti tuntua vain tyttöystävältä. Anoppi kyllä tahtoo kylään kun poika on lomilla, mutta en oikein jaksaisi mennä katsomaan kun voiton ilo hehkuu poskilla. (Katsohan vain, minun poikaani et niin vain vie), muuten on ystävällinen kyllä, joten en voi kovin pahasti sanoa takaisinkaan. Miehelle kyllä olen yrittänyt puhua asiasta, mutta se on sama kuin puhuisi seinille... Ei äiti pahaa tarkoita ja blaa blaa.
Täällä on kyllä paljon pahempiakin tapauksia, että pitäisi kai olla iloinen, mutta ei ole oikein intoa. Pahinta on se, että mies mukisematta nielee kaikki anopin mielipiteet ainoina oikeina ja hyväksyy täysin tilanteen, vaikka väittää olevansa tosissaan minun kanssani. Kaikki sanoo, että ei kannata erota, miehesi kanssahan sinä olet, etkä anopin, mutta tuntuu että tulee kaupan päälle muukin perhe.
Asia ei minulle muuten tärkeä, mutta avokkini (asuttu yhessä 1,5v.) lähti armeijaan, halusi perhe hänet luokseen kesäksi. No, ei siinäkään vielä mittään, mutta minusta poikaystävälläni on turhan läheiset välit vanhempiinsa. Soitellaan väh. kerran päivässä, vaikka ei mitään asiaakaan. Mutta nyt kun avokkini tuli luokseni viikkoa ennen lähtöä, anoppi ja siskot alkoivat hätyyttää häntä jo seuraavana päivänä kotiin! Siis, huom. asumme yhdessä. Emme ole ehtineet nähdä kesällä kuin viikonloppuisin työni vuoksi, vaikka välimatkaa on vain 150km, ja silloinkin minun piti mennä anoppilaan vapailla...
No, emme sitten nähneet ennen armeijaan lähtöä, mutta mitäpä siitä, tuleehan kultani lomilla kotiin... Luulin minä. no, eipäs tulekkaan. Anoppi päätti, että poikaraukkahan tulee lomilla OMAAN kotiinsa, eli heille, kun on paljon lyhyempi matkakin.
Tässä kohtaa minulla alkaa jo keittää. Sanoin ex-avokilleni asiasta ja vein samalla hänen tavaransa anoppilaan kun kerta nyt taas asuu siellä. Kaiken takana on anopin toive, että emme muuttaisi yhteen ennen avioliittoa. Se on ainoa asia, missä poikaystäväni on asettunut poikkiteloin vanhemmilleen. Varsin urheaa...
Minut on aina esitelty kaikille tutuille tyttöystävänä, eikä se minua haittaa, nuoriahan tässä ollaan, mutta nyt alkaa kirjaimellisesti tuntua vain tyttöystävältä. Anoppi kyllä tahtoo kylään kun poika on lomilla, mutta en oikein jaksaisi mennä katsomaan kun voiton ilo hehkuu poskilla. (Katsohan vain, minun poikaani et niin vain vie), muuten on ystävällinen kyllä, joten en voi kovin pahasti sanoa takaisinkaan. Miehelle kyllä olen yrittänyt puhua asiasta, mutta se on sama kuin puhuisi seinille... Ei äiti pahaa tarkoita ja blaa blaa.
Täällä on kyllä paljon pahempiakin tapauksia, että pitäisi kai olla iloinen, mutta ei ole oikein intoa. Pahinta on se, että mies mukisematta nielee kaikki anopin mielipiteet ainoina oikeina ja hyväksyy täysin tilanteen, vaikka väittää olevansa tosissaan minun kanssani. Kaikki sanoo, että ei kannata erota, miehesi kanssahan sinä olet, etkä anopin, mutta tuntuu että tulee kaupan päälle muukin perhe.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Menkää vihille. Ymmärrän kyllä, jos et halua. Se on kuitenkin aina avioeron ainoa syy, että ollaan naimisissa.
perseestä! Paras anoppi on kuollu anoppi!! Näin on!
että irrottaudu nyt tuosta miehestä. Koska kuulostaa siltä, että hän ei tule äidistään irrottautumaan ikinä. Monelta murheelta säästyt kun teet sen nyt ja etsit itsellesi Miehen.
Tilanne kuulostaa niin tutulta että! Ja se kuulostaa hyvin tutulta juuripa siksi, että itse olen moisessa ollut 2 vuotta! Mutta en ole enää, sillä pistin tarinalle lopun.
Kirjoittamasi tarina oli juuri kuin minun elämästäni. Siippani oli aivan samanlainen: intin lomilla vanhempien luona, ei koskaan asettunut vanhempien sanoja vastaan, ei puolustanut minua (vaikka anoppi aika ilkeästi usein sanoikin) tms. Yhteenmuutto jäi haaveeksi, kun appivanhemmat kielsivät (how old-fashioned is that?!?!). Miekkoseni viettää nyt intin jälkeistä kesää mökillä kolmistaan vanhempiensa kanssa. Intin jälkeen, sen perkeleen 362 päivän jälkeen, päätin, että nyt saa riittää. Jos mies ei ymmärrä parisuhteen arvoa eikä viitsi siitä itse pitää kiinni (se näkyi juuri vapaa-ajanvietossa ja siinä, miten paljon kiinnosti viettää aikaa yhdessä), varmasti on parempi olla perheen parissa.
Sinuna en olisi huolissaan esittelyistä tyttöystävänä, niin kauan kuin olet tyytyväinen muutoin suhteeseen. Se on kuitenkin pojille iso askel alkaa kutsua tyttöystävää vaimoksi ja varsinkin kun avovaimo on jotenkin ontuva ilmaisu puhekielessä (tai sitten minä vain olen outo). Mikäli poikaystävä ei osaa oikeasti kunnioittaa ja arvostaa sinua, sitten miettisin, että miten päin olla.
Mutta ikävä todeta, että KYLLÄ, perhe on monesti miehelle tärkeämpi kuin tyttöystävä. Vaikka sitä kuinka haluaisin olla "uusi perhe", äiti tulee aina olemaan erittäin tärkeä. Etenkin niille äidin rakkaille mammanpojille...
Kirjoituksista huomataan, että parit ovat kovin nuoria vielä. Poika armeijassa. Moni nuori mies ei ole henkisesti kypsä irtautumaan kodistaan ja ryhtymään perheenpääksi tuossa iässä. Poikien äidit sen ovat huomanneet ja huom.että myös pojat tuntuvat mielellään vielä palaavan "kotiin" lomille eikä tyttöystävän kanssa samaan asuntoon.
Siitä voi arvata, että samassa taloudessa asuminen ei aina tunnu lopulliselta tilanteelta.
Armeijassa poika saattaa muuttua aika tavalla, poissa kotoa, poissa arkityöstä, poissa tyttöystävän huomasta. Uusia ystäviä ja ajatuksia!
Ehkäpä tyttöystävienkin pitäisi hieman ajatella tilannetta ja ottaa huomioon, että rakas poikaystävä on vielä kehitysiässä ja vasta muuttumassa aikuiseksi, kuten tyttö itsekin. Lapsuus on vielä kovin lähellä.
Muutama vuosikymmen sitten täysi-ikäisyyden raja oli 21 v.
Ei varmaankaan turhaan sanota, että armeija tekee pojista miehiä?
juokse karkuun niin lujaa kuin pääset! Puhun nyt omasta kokemuksestani. Jos mies on JO NYT tuollainen, turha luullakaan että siitä se muuttuu. Itse kestin samanlaista menoa 4 vuotta, sitten päätin että nyt riittää! Prkl, miten tuollainen äidissä roikkuja muka voisi olla Se Oikea?! Joten otin hatkat. Nykyään olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa jota rakastan yli kaiken ja jonka äiti on mukava. Mieheni äiti ei puutu elämäämme, vierailemme anoppilassa yhdessä n. 2 kertaa kuussa ja jos alussa anoppi vähänkin yritti neuvoa, mieheni sanoi tylysti:" äläs puutu asiaan mistä et mitään tiedä", silloin tuntui että mieheni oli liian tyly, mutta toisaalta jos antaa pikkusormen...
Nykyään käymme edelleen anoppilassa muutaman kerran kuussa ja juttelemme mukavia. Mieheni ei tarvitse tekemisillemme äitinsä vahvitusta, toisin kuin ex-mieheni joka halusi JOKA ASIAAN äitinsä siunauksen. RASITTAVAA.
Joten miksi tuhlaat aikaasi mieheen joka ei edes kunnioita sinua sen verran että oikaisisi äidilleen kuinka vakava suhteenne on? Mieheni kutsuu minua aina vaimokseen. Kun emme vielä olleet naimisissa, hän kutsui minua avovaimoksi, kumppaniksi, naisekseen...joten hän todella kunnioittaa mua ja minä häntä. Mene siis ja etsi se mies joka TODELLA ANSAITSEE SINUT.
Tämän poikaystäväsi tahto on vielä äidin taskussa.
Poika pitää lapsuuden kotia OMANA kotinaan.
Sinun luonasi hän asuu "tyttöystävän luona", siis ei-kotona.
Jätä paitaressu kasvamaan äitinsä luo ja hae aikuinen ihminen kumppaniksesi.
Olen ikäihminen, elämää nähnyt monenmoista, ja uskallan todeta, että kertomasi kuvion kautta paljastuu epäkypsä poika.
Tarvitaan muutama vuosi lisää ennen kuin tämä nuorukainen on irrottautunut kotopesästään.
Ehkäpä te kaikki olette oikeassa, ei kai 7 ihmistä 7:stä voi olla väärässä :) Ehkäpä pitäisi tosiaan antaa pojalle aikaa kasvaa äidin hellässä huomassa, että jos se joku päivä huomaiski olevansa ihan oikea mies... Pelkään vain hänen puolestaan, että perhe tukahduttaa koko ihmisen, koska muuten tämä hän on tosi mukava ja kiltti. Mutta taidatte olla oikeassa, ei se taida olla ihan helppo muutos. Taitaa olla Keskustelun paikka.... Uskaltaskohan sille näyttää nämä viestit, vai meneeköhän sekin rakkaan anopin korviin?
Musta tuntuu että jos sä näytät nämä viestit avokillesi, se ei ymmärrä sua. Korkeintaan rupee motkottamaan:" pitiks meidän asioista kertoa netissä???!". Teidän kannattaisi vielä keskustella ja jos miehellä ei vieläkään silmät avaudu, sanot että otat hatkat.
Mä tiedän kuinka vaikeeta se on lähteä tutusta ja "turvallisesta" suhteesta, hypätä tuntemattomaan. Mullekin se oli vaikeeta ja pitkitin sitä viimeiseen asti. Sitten päätin että nyt mä sen teen, siihen tosin auttoi se että olin löytänyt töiden kautta ihanan miehen (nykyisen aviomieheni), tosin en katso pettäneeni exääni, niin kauhea hän oli mua kohtaan viimeiset 5 kuukautta. Loppujen lopuksi oli helppoa lähteä, kaduttaa vain etten tehnyt sitä jo aiemmin! Olisin säästyny niin monelta murheelta.... Mutta tsemmpiä sulle, ja toivotaan että tosiaan jätät sen miehes ja löydät uuden, paremman. Nimittäin PAREMPIA täällä riittää, mä olen siitä elävä todiste :)
Kirjoituksesi osottaa juuri sitä mitä tässä on puhuttu: suhteenne ei ollut vielä aikuistuneiden ihmisten välinen. Nuoret eivät näe, että toinen on kehitysvaiheessa, vaikka ulkonaisesti on jo täyden aikuisen hahmossa. Monet pojat kehittyvät hitaammin kuin tytöt. Johtuisikohan se esim. siitä, että tyttöjen on helpompi sijoittautua työmarkkinoille nuorina, lähes teini-ikäisinä ja muuttaa kotoa pois? Tytöt myös pystyvät tekemään itselleen kodin pieneenkin vuokra-asuntoon. He nauttivat "omasta" kodista alusta asti. Poika taas ei tunne kiintymystä uusiin esineisiin, eihän hän ole tähänkään asti valinnut verhoja eikä mattoja. Ei hän ehkä yhtään kiinnostu uusien huonekalujen vähittäismaksusta. Muutkin talouden kustannukset ovat hänelle ehkä yllätys, johon hän ei ollut ymmärtänyt varautua.
Kotoa muutto on hänelle muutto vapauteen ilman huolen häivää!
Kun arki sitten jysähtää, niin käy helposti, kuten kirjoitat, että poika oli kauhea viimeiset 5 kuukautta, kunnes sait tarpeeksesi.
Poika ei käsittänyt ollenkaan, että hän oli vaihtanut äitinsä 30 v. nuorempaan, joka ei pystynytkään jatkamaan pojan jokapäiväistä huoltamista äidin tavoin.
Nyt olet löytänyt aikuisen miehen. Onnea teille.
Onnea myös teille toisille, joilla on huolena nuori poikaystävä. Omaakin asennetta pitäisi nyt tarkastella ja miettiä miten selvitään tästä eteenpäin.
Jos tunnet olevasi parisuhteessa, jossa vain toinen on aikuinen, on hyvä päättää ainakin siitä, että tulevien lasten hankinta siirretään muutaman vuoden päähän.
tämä "poika" oli jo 30v. siinä vaiheessa kun erosimme. Ja ehdimme asua yhdessä 4 vuotta, joten en todellakaan jäänyt odottamaan ja toivomaan aikuistumista vaan päätin etsiä miehen joka ON JO SOPIVA MULLE.
Olen seurustellut avokkini kanssa 4 vuotta ja miehellä samat ongelmat. Kun äiti on maisemissa hän ei yhtäkkiä osaa tehdä mitään, loikoilee sohvalla paapottavana ja minä raadan keittiössä anopin opastuksella. Avokkini ei tarvitse tehdä mitään.."Äiti on nyt täällä, mitä se Jussi haluaisi.."
KAMMOTTAVAA!
Veri on vettä sakeampaa. Joko odottelet noin 5 vuotta että hän hiukan kasvaa tai sitten lähdet lätkimään. Meillä ei ole tilanne vielä muuttunut ja kaikissa vähänkin kiperissä asioissa päätökset tehdään anopin hellässä huomassa. Mitään isoja asioita ei päätetä kahdestaan. En olisi ikinä arvannut että tällaisia löytyy!!
No sullahan on tasan kaksi vaihtoehtoa: jäädä odottamaan että mies kasvaa (mikä on ERITTÄIN epätodennäköistä) tai etsiä itsellesi AIKUINEN mies...Mutta muuten teillä menee hyvin vai? Mun mielestä miehen äiti eli anoppi on suhteessa niin iso kompastuskivi että vaikka muuten menisi hyvin, niin jos mies on mammanpoika niin ennenpitkää kitka miehen ja naisen välillä kasvaa.