Kertooko miehen saamattomuus siinä, ettei hän kykene/voi suhtautua äitiinsä kuin aikuiseen, sanoistaan ja teoistaan vastuussa olevaan ihmiseen siitä, ettei mies oikeastikaan halua irtautua äitinsä hyväksynnän piiristä?
Itselläni on 12 vuotta avioliittoa takana ja vieläkin sama vanha systeemi pyörii: mies ei halua/kykene äitinsä tai sukunsa aikana tukemaan, puolustamaan itse valitsemaansa vaimoa :)
vaan kritiikittömästi antaa kaiken mennä ohi korviensa...ja silmiensä.
Onnekseen anoppi jo heti alussa ilmoitti miehelleni vieroksuvansa ja pelkäävänsä minua (liian äänekäs, naurava ja erilainen kuin ne pikkukaupungin ihmiset joihin oltiin aiemmin totuttu). Onnekseen siksi, että siinä luotiin se kuva minusta miehelle jonka taakse on nämä vuodet voinut anoppi paeta...
Itseäni alkanut hirvittää se, että jospa tämä miehen saamattomuus suhteessa omaan äitiinsä kertookin siitä, että mies ei oikeasti arvosta tai kunnioita vaimoaan? Että loppujen lopuksi vaimon ahdistus ja paha mieli on yhdentekevää kunhan vain äidille ei pienintäkään mielipahaa aiheuteta? Jotenkin miehen asennetta äitiinsä on yrittänyt itselleen selittää ja omaa itsetuntoansa paikata ja varsinkin tyhmänä on jaksanut uskoa muutokseen...että kunhan vuodet kuluu niin anoppikin näkee ja uskoo, että olen ok ihminen.
Nyt fiilikset on sitä luokkaa, että itse heijastaa anoppi-ongelmat koko suhteeseen ja varsinkin epäilee miehen asenteen olevankin asennetta koko parisuhteeseen...
Mutta mitä mieltä olette, onko miehen kykenemättömyys asettaa parisuhdettaan äiti-suhteen yläpuolelle epäluottamuslause vaimolle ja omalle avioliitolle?
Tämä kirjoitukseni oli vain omasta elämästäni, eikä sitä tietenkään pidä pitää yleistyksenä yleensä miesten asenteisiin :))
Mielenkiinnolla kommentteja odottaen...Elli
Itselläni on 12 vuotta avioliittoa takana ja vieläkin sama vanha systeemi pyörii: mies ei halua/kykene äitinsä tai sukunsa aikana tukemaan, puolustamaan itse valitsemaansa vaimoa :)
vaan kritiikittömästi antaa kaiken mennä ohi korviensa...ja silmiensä.
Onnekseen anoppi jo heti alussa ilmoitti miehelleni vieroksuvansa ja pelkäävänsä minua (liian äänekäs, naurava ja erilainen kuin ne pikkukaupungin ihmiset joihin oltiin aiemmin totuttu). Onnekseen siksi, että siinä luotiin se kuva minusta miehelle jonka taakse on nämä vuodet voinut anoppi paeta...
Itseäni alkanut hirvittää se, että jospa tämä miehen saamattomuus suhteessa omaan äitiinsä kertookin siitä, että mies ei oikeasti arvosta tai kunnioita vaimoaan? Että loppujen lopuksi vaimon ahdistus ja paha mieli on yhdentekevää kunhan vain äidille ei pienintäkään mielipahaa aiheuteta? Jotenkin miehen asennetta äitiinsä on yrittänyt itselleen selittää ja omaa itsetuntoansa paikata ja varsinkin tyhmänä on jaksanut uskoa muutokseen...että kunhan vuodet kuluu niin anoppikin näkee ja uskoo, että olen ok ihminen.
Nyt fiilikset on sitä luokkaa, että itse heijastaa anoppi-ongelmat koko suhteeseen ja varsinkin epäilee miehen asenteen olevankin asennetta koko parisuhteeseen...
Mutta mitä mieltä olette, onko miehen kykenemättömyys asettaa parisuhdettaan äiti-suhteen yläpuolelle epäluottamuslause vaimolle ja omalle avioliitolle?
Tämä kirjoitukseni oli vain omasta elämästäni, eikä sitä tietenkään pidä pitää yleistyksenä yleensä miesten asenteisiin :))
Mielenkiinnolla kommentteja odottaen...Elli
Vastaukset 5
Vanhimmat
viestini alapuolella olevalle. Lyhyesti: Miehen tulee kunnioittaa sinua, koska se on yksi suhteen kulmakivistä. Piste. Jos mies suhtautuu täysin kriitittömästi äitiinsä, hän ei ole realistinen. Oma mieheni tietää kyllä varsin hyvin äitinsä huonot puolet (tuhlaavaisuus, snobi...) ja välillä juttelemme niistä. Viimeksi hän sanoi äidilleen että alkaa vähentää rahan käyttöä kaikkeen turhaan. Noh, äitinsähän aina lupailee mutta... Jos mieheni äiti alussa erehtyi yhdenkin negatiivisen asian musta sanomaan niin johan mieheni mekkalan nosti. Missään vaiheessa minun ja anopin välillä ei ollut vihanpitoa, alussa suhteet oli neutraalit, nykyään asiallisen kohteliaat ja läheiset.
En oikeasti tarkoita tätä pahalla mutta sitä kutsutaan nössöydeksi.
se sama Elli, joka valittaa tuossa toisessa ketjussa, "Vaikea anoppi"?...
Meillä mies on suoraan sanonut, että en tule ikinä pääsemään hänen äitinsä tasolle, ja hän tulee joka tilanteessa puolustamaan äitiään, myös minua vastaan jos on tarvis.
Tässä perheessä äiti on jumala, ja on luultavasti itse hankkinut itselleen moisen statuksen. Kohtelee aikuisia lapsiaan kuin pikkukakaroita, ja äidin vaikutuspiirissä he tosiaan siksi vaikuttavat taantuvankin.
Karua mutta totta, ja aionkin miettiä ennen lopullista sitoutumista (kihlaus, yhteen muutto) todella tarkkaan, että haluanko olla se "toinen nainen" aina ja ikuisesti. Sekä mies että äitinsä kun lisäksi näyttävät kuvittelevan, että olen myös Äiti II ja alan hyysätä miestäni kaikin tavoin.
Elli-hyvä,
hyvä on kysymyksesi.
Minä olen itse kokenut omalla kohdallani, että jos miehen napanuora ei ole katkennut äitiinsä, se heijastuu juuri noin kuin teillä.
Mieheni oli aina enemmän äitinsä poika kuin minun aviomieheni.
Ja äiti oli niitä ilkeitä anoppeja.
Mieheni oli tossun alla suhteessa äitiinsä.
Ja ihan selvä naisvihaaja suhteessa minuun.
Hänen äitinsä melkein palvoi esikoispoikaansa ja vähätteli muita perheensä miespuolisia jäseniä.
Anopin käytöstä pyyteli appiukko anteeksi.
Anopin mielstä minä en ollut miehelleni sopiva -"jo horoskooppikin kertoo sen!"
Niin siinä kului vuosia mustasukkaisen anopin touhuja sietäessä. Kun lopulta ymmärsin erota ja menin taikinaterapiaan eipäs kun eroterapiaan, kävin siellä läpi -yllätys, yllätys- anoppiani.
Vatvottuani hänen hirveyksiään useita kuukausia, aloin vähitellen toipua ja lopetin koko terapian.
Lapset tapailevat ex-anoppia säännöllisesti.
He tulevat juttuun. Hyvä jos heillä on hyvät välit isoäitiinsä.
Riippuu aivan miehestäsi ja hänen suhteestaan tulevaisuudessa äitiinsä onnistuuko teidän suhteenne.
Jotkut miehet ovat parantumattomia mammanpoikia.
Ota selvää!
Sinulle aurinkoista syksyä!