onko

täällä muita jotka ovat itse tehneet ns. eropäätöksen? kaipaisin kommenttejanne ja tunteitanne samasta tilanteesta!! itse tein päätöksen vaikka en missään nimessä olisi halunnut.. tuntuu aivan hirvittävän pahalle lähteä suhteesta kun toista rakastaa sydämmensä pohjasta :( syömään ei pysty, eikä oikein nukkumaankaan.. olotila on siis aikas karsea..
81188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saanko kysyä että miksi jätit ihmisen jota rakastat?? Jos sinulla on niin paha olo niin en ymmärrä miksi olet jättänyt hänet?? :/ Onko ystäväsi tehnyt jotain jotta halusit erota vai?

Äänestä
  • itseni ylimääräiseksi tässä "uusperhe"kuviossa! (huom. ei mustasukkaisuutta tms.)Joten voi kai sanoa että luovutin koska olen niin pirstaleina :( kumpa kaikki olisi mennyt toisin..

    Äänestä

Minä jouduin myös jättämään rakastamani ihmisen.Meillä meni todella hyvin,2 vuotta oltiin yhdessä,muutimme yhteen ja kihloihinkin kerettiin.Miehelläni on kuitenkin pakkomielle juomiselle,itsekkin juon,mutten tahtoisi joka v.loppu..Hän kuitenkin juo joka viikonloppu ja jopa viikolla.Suhteemme alku aikoina kuulin juttuja pettämisestä,mutta en tahtonut ottaa niitä tosissani,niin kovasti kun hän vakuutti ettei mitään koskaan tapahtunut.Annoin tavallaan anteeksi,mutten koskaan unohtanut.Siksi jokakerta,kun hän puhuu juomaan lähtemisestä alan nähdä punaista.En vain pysty luottamaan.Eihän hän edes minua tunnista kun tulee yöllä kotiin.
En kuitenkaan haluaisi nipottaa parista pullosta,mutta kun se ei koskaan jää siihen.Tuhannet kerrat olen sanonut että tämä on viimeinen mahdollisuus,mutta mitään ei ole tapahtunut.Eilen tajusin ettei toista voi muuttaa,vaikka haluaisi.Tämä ongelma tulisi aina olemaan osa suhdettamme..Siksi päätin,ettei tätä kannata enää jatkaa.Teinkö mielestänne oikein?

Äänestä
  • Luettuani tekstisi ajattelin, että "vautsi, siinä fiksu likka". Oikeasti. Oma äitini on katsonut isäni alkoholiongelmaa yli 30 vuotta, enkä ajoittain voi muuta kuin olla pahoillani äitini puolesta. Kuinka hän ei saattanut tätä ongelmaa kaikkine ongelmineen tajuta vasta kuin sitten, kun oli jo liian myöhäistä?

    Itse jätin oi niin rakkaan poikaystäväni jokunen viikko sitten, koska tiesin, että se ongelma joka meitä vainosi, ei hetkessä selviä. Ajattelin, että parempi erota, kun suhdetta on takana vasta 2 vuotta, kuin että olisi 20 vuotta avioliittoa. Ikävää tässä omassa tilanteessani on se, että ajattelen koko ajan yhteisiä aikoja enkä nyt jostain syystä osaa jatkuvasti ajatella sitä miksi erosimme. Odotan vain sitä päivää, että kaikki on taas entisellään. Meidän ongelmamme on sitä tyyppiä, että sen parantaa aika...

    Alkoholiriippuvuutta vierestä seuranneena voin sanoa, että se on HELVETIN HANKALA asia. Mikäli miehesi ei pysty totaalikieltäytyjäksi (mikä on pakollista, mikäli ongelma on oikeasti vakava), sitten en edes harkitsisi päätöstäsi. Olet tehnyt juuri sitä mitä kannattaisi tehdä. Ja vieläpä hyvissä ajoin. Onneksi olkoon. Usko mua, tää on yksi sun elämäsi parhaita päätöksiä.

    Äänestä

  • Aivan sama minulla, ei ehkä niin hyvin mennyt ne 2 vuotta mutta oli niitä hyviä hetkiä ja lopetin itse juomisen sen jälkeen kun tajusin mitä se tekee.
    Sanoin myös monta kertaa että viimeinen mahdollisuus, ja lopulta myös jätin avokkini liian monien rikottujen lupauksien ja valehtelun jälkeen, kaikki viinasta.
    Mutta tein sen ison virheen että otin vielä takas. Ja hetken (8kk) meni hyvin kun olin selvinpäin, kunnes hän sitten taas lähti ryyppäämään, ja itse (tekstiviestillä) ehti jättää minut.
    Nyt hän vielä soittelee minulle, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Olisipa minulla voimia ja uskallusta pysyä erossa.

    Äänestä

  • särkynyt_sydän_taas kirjoitti:

    Aivan sama minulla, ei ehkä niin hyvin mennyt ne 2 vuotta mutta oli niitä hyviä hetkiä ja lopetin itse juomisen sen jälkeen kun tajusin mitä se tekee.

    siis "(8kk) meni hyvin kun Hän oli selvinpäin"

    Äänestä

  • tytsy kirjoitti:

    Luettuani tekstisi ajattelin, että "vautsi, siinä fiksu likka". Oikeasti. Oma äitini on katsonut isäni alkoholiongelmaa yli 30 vuotta, enkä ajoittain voi muuta kuin olla pahoillani äitini puolesta. Kuinka hän ei saattanut tätä ongelmaa kaikkine ongelmineen tajuta vasta kuin sitten, kun oli jo liian myöhäistä?

    Itse jätin oi niin rakkaan poikaystäväni jokunen viikko sitten, koska tiesin, että se ongelma joka meitä vainosi, ei hetkessä selviä. Ajattelin, että parempi erota, kun suhdetta on takana vasta 2 vuotta, kuin että olisi 20 vuotta avioliittoa. Ikävää tässä omassa tilanteessani on se, että ajattelen koko ajan yhteisiä aikoja enkä nyt jostain syystä osaa jatkuvasti ajatella sitä miksi erosimme. Odotan vain sitä päivää, että kaikki on taas entisellään. Meidän ongelmamme on sitä tyyppiä, että sen parantaa aika...

    Alkoholiriippuvuutta vierestä seuranneena voin sanoa, että se on HELVETIN HANKALA asia. Mikäli miehesi ei pysty totaalikieltäytyjäksi (mikä on pakollista, mikäli ongelma on oikeasti vakava), sitten en edes harkitsisi päätöstäsi. Olet tehnyt juuri sitä mitä kannattaisi tehdä. Ja vieläpä hyvissä ajoin. Onneksi olkoon. Usko mua, tää on yksi sun elämäsi parhaita päätöksiä.

    Mut sanokaapa voiko tuosta alkoholiongelmasta koskaan täysin parantua? Ainakin minusta tuntuu että pitäisi koko ajan elää pelossa,vaikkakin vain yhden saunakaljan joisi...Haluaisin elää normaalia elämää,ettei tarvitsisi koko ajan olla pelkäämässä ja vahtimassa.Itselleni alkoholi ei ole mikään ongelma,ja niinpä haluisin silloin tällöin vaikka pari viinilasillista juoda,mutta tuntuu sille että se rohkaisisi taas miestäni juomaan..Ja tuntuisi muutenkin pahalle.Haluaisin kuitenkin nauttia elämästä ja nuoruudesta vapain mielin..

    Äänestä

  • särkynyt_sydän_taas kirjoitti:

    Aivan sama minulla, ei ehkä niin hyvin mennyt ne 2 vuotta mutta oli niitä hyviä hetkiä ja lopetin itse juomisen sen jälkeen kun tajusin mitä se tekee.
    Sanoin myös monta kertaa että viimeinen mahdollisuus, ja lopulta myös jätin avokkini liian monien rikottujen lupauksien ja valehtelun jälkeen, kaikki viinasta.
    Mutta tein sen ison virheen että otin vielä takas. Ja hetken (8kk) meni hyvin kun olin selvinpäin, kunnes hän sitten taas lähti ryyppäämään, ja itse (tekstiviestillä) ehti jättää minut.
    Nyt hän vielä soittelee minulle, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Olisipa minulla voimia ja uskallusta pysyä erossa.

    Toivon sulle kovasti voimia tuon tilanteesi kanssa. Itse vasta eronneena tiedän, että toisesta on vaikea pysyä erossa. Mutta kun kyseessä on alkoholiongelmainen ihminen, sun ei auta kuin ajatella itseäsi. Mielestäni KENENKÄÄN aikuisen ihmisen ei tarvitsisi toisen vuoksi kiinnittää huomiota omaan alkoholikäyttäytymiseen, niin kauan kuin se on terveissä raameissa. Mutta esimerkiksi meillä kotona vanhemmat eivät koskaan ole voineet opettaa "viininmaistelua", kun se on aina ollut mieletöntä ryyppäämistä. Äitini ei ole koskaan voinut ottaa edes yhtä saunasiideriä, ilman, että isä joisi, sillä se tekisi liikaa kiusaa... Mieti! Tuollaiseen se elämä ajautuu, mikäli alkoholista tulee ongelma. Se rajoittaa kaikkien elämää. Myös lasten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

xxx kirjoitti:

täällä muita jotka ovat itse tehneet ns. eropäätöksen? kaipaisin kommenttejanne ja tunteitanne samasta tilanteesta!! itse tein päätöksen vaikka en missään nimessä olisi halunnut.. tuntuu aivan hirvittävän pahalle lähteä suhteesta kun toista rakastaa sydämmensä pohjasta :( syömään ei pysty, eikä oikein nukkumaankaan.. olotila on siis aikas karsea..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu