Miksei!

Miksi tästä ns. orjatyöstä riehutaan niin kauheasti? Jos olet ollut työttömänä 500 päivää, niin onko niin kamalaa mennä harjottelemaan pariksi kuukaudeksi, jos muutakaan tekemistä ei ole? Valtio jakaa ilmaista rahaa työttömille, joten eikö sen eteen voisi tehdä joskus jotain? Eikä se kai tarkoita edes vain ilmaisharjottelua vaan myös kursseja, joilla ei sitäkään tarvi tehdä mitä harjottelussa? Itse olen ollut molemmissa, enkä siihen ole kuollut. Pääsin töihinkin, ja uskon että se osaltaan johtuu siitä etten työttömyysaikana pölyttynyt kotona.
221348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tietty elintaso pitää jokaiselle tietenkin taata mutta se on suomessa niin hyvällä mallilla muutenkin, että kyllä jotain aktivoimistoimenpiteitä on ihan hyvä toteuttaa.

Hieman tietty karsintaa, ettei sentään lyödä 30 vuotta samassa työpaikassa ollutta mainittuna harjoittelijana sentään samaan paikkaan takaisin, mutta muuten kyllä niin paljon löytyy pelkästään saamatonta väkeä että jotakin pakkoaktivointia on hyvä olla olemassa.

Itse olin muutama vuosi sitten 2 vuotta työttömänä ja 4 kk jälkeen olin niin pää hajalla olemisesta, että pakko oli jo mennä parille kurssille vaikka olivat täyttä roskaa sisällöltään. En tajua miten joku jaksaa maata ainakaan yli 500 päivää kotosalla. Läheskään jokapaikassa ei tietty työtä saa mutta kyllä sitä silti vielä sentään on olemassa, ei ole sukupuuttoon kuollut käsite.

Liitonrahapäivät vielä voi hyvinkin vain olla jos todella on korvaukseen tyytyväinen mutta kyllä kummasti lisäsi aktiivisuutta kun tulot putosivat vajaaseen 400e kuussa.

Äänestä
  • >>pakko oli jo mennä parille kurssille vaikka olivat täyttä roskaa sisällöltään.>>

    Äänestä

  • Melkein jo uskoin, mutta onneksi trollailija taas erehtyi höpöttämään siitä iänikuisesta "kotosalla makoilusta".

    Työttömät eivät makoile kotosalla muuta kuin pakosta. Siksi, koska ei yksinkertaisesti ole rahaa lähteä mihinkään.

    Ja työttömälle kyllä jää lähemmäs 300 euroa kuin 400 euroa käteen peruspäivärahalla/työmarkkinatuella.

    Tälläiset pikkujutut tietää jos on ollut itse joskus työttömänä eikä vain esiinny sellaisena provoilumielessä.

    Äänestä

kun suostuu tuolla hinnalla työtä tekemään.

Hänen tilalleen ei palkata kunnon liksalla duunaria niin kauan kuin tuolla rahalla joku suostuu töihin.

Tästä työnantajat nauttivat eniten.

Työnantajat käyttävät tätä hyväkseen ja siksi lakimuutosta ei tehdä. Tämän viisaat ymmärtävät, mutta tyhmät eivät vielä ymmärrä.

Äänestä

Kyllä useimmat työttömät ovat jo työttömyysturvansa moninkertaisesti töissä ollessaan kustantaneet.

Edelleen, ilmaista se raha ei ole. Sen eteen saa nöyrtyä kaikenlaisten työkkärin- ja sossuntätien mielivallan edessä.

Joten kyllä sen eteen saa jotakin tehdäkin.

Kumma kyllä, useimmat kurssit tänä päivänä ovat tyyliin kaksi viikkoa kurssia ja sitten vuosi "harjoittelua" täydessä duunissa ilman palkkaa.

Mutta voithan toki lohduttautua sillä, että ensi vuoden alusta sinäkin tulet saamaan potkut ja sitten pääset samaan paikkaan ilmaiseksi orjatyöhön... Nauti.

Äänestä
  • Kun nyt saa vielä kunnon palkan töissä, niin pian tekee SAMAN työn työmarkkinatuella.

    Suuntahan on siis tämä koko ajan.

    Äänestä

  • En voi uskoa että sellaista tapahtuisi, että pitkän uran työssään tehnyt laitettaisiin potkut saatuaan ilmaiseksi samaan paikkaan harjotteluun. Kerro jos olen väärässä. Uskon, että harjotteluun mennään lyhyeksi ajaksi ja jos työpaikkaa ei heru (useinkaan), ei jatketa sen kauemmin. En tarkoita sitä että kenenkään pitäisi olla harjottelemassa vuosikausia. Se on totta, että jotkin firmat käyttää tätä mahdollisuutta ilmaistyövoimaan hyväkseen, mutta eipä sellaisessa firmasssa tarvitse olla, kertoo sille paljon parjatulle työkkärin tätille vaan et mistä on kysymys. Harjottelun hyvänä tarkoituksena lienee tarjota väylä työllistymiseen ja nuorille kokemattomille työkokemusta.

    Äänestä

  • Minna kirjoitti:

    En voi uskoa että sellaista tapahtuisi, että pitkän uran työssään tehnyt laitettaisiin potkut saatuaan ilmaiseksi samaan paikkaan harjotteluun. Kerro jos olen väärässä. Uskon, että harjotteluun mennään lyhyeksi ajaksi ja jos työpaikkaa ei heru (useinkaan), ei jatketa sen kauemmin. En tarkoita sitä että kenenkään pitäisi olla harjottelemassa vuosikausia. Se on totta, että jotkin firmat käyttää tätä mahdollisuutta ilmaistyövoimaan hyväkseen, mutta eipä sellaisessa firmasssa tarvitse olla, kertoo sille paljon parjatulle työkkärin tätille vaan et mistä on kysymys. Harjottelun hyvänä tarkoituksena lienee tarjota väylä työllistymiseen ja nuorille kokemattomille työkokemusta.

    Uskosi järjestelmän toimivuuteen on ihailtavaa. Joitakin kommentteja kirjoituksetasi kuitenkin poimisin:

    "Se on totta, että jotkin firmat käyttää tätä mahdollisuutta ilmaistyövoimaan hyväkseen..."

    Tulevaisuudessa yhä useammat firmat, koska palkkakuluista on näin helppo säästää. Voittoa osakkeenomistajille on tuotettava.

    "mutta eipä sellaisessa firmasssa tarvitse olla, kertoo sille paljon parjatulle työkkärin tätille vaan et mistä on kysymys. "

    Ei tarvitse olla joo, mutta joko olet tai saat karenssin. Ei työkkärin tätiä tai työvoimalautakuntaa kiinnosta se millä perusteilla firma työttömän harjoitteluun/orjatyöhön ottaa ja mitä hommia teettää. Pääasia kun on poissa heidän tilastoista ja osoittamassa näin järjestelmän toimivuutta.

    "Harjottelun hyvänä tarkoituksena lienee tarjota väylä työllistymiseen ja nuorille kokemattomille työkokemusta."

    Idea hyvä, toteutus ontuu. Miksi firmat todellakaan työllistäisivät työntekijän kunnon palkalla, kun voivat tehdä sen paljon halvemmalla käyttämällä harjoittelijoita harjoittelijoiden perään? Kaikki työttömät eivät ole nuoria ja kokemattomia, vaan heillä voi olla kymmenien vuosien työkokemus alalta joihin heidät määrätään harjoitteluun. Jos firmalla on töitä niin miksi he eivät heti palkkaa työntekijöitä ilman tällaisia harjoitteluita???

    Äänestä

  • nimimerkille Minna kirjoitti:

    Työministeriön linjauksissa se on käytännössä näin: "luodaan matalapalkka työpaikkoja", lisätään "jokanaisen ja -miehen työpaikkoja".

    Toteutetan 2006 alkaen "pitkäkestoinen työmarkkintuen aktiivisuusehto", tämä tarkoittaa työtä työmarkkinatuella siihen päälle ns. ylläpito/kannustusosuus.
    Tätä en todellakaan katso miksikään työharjoitteluksi, vaan selväksi halpatyöksi ja sijoittajien/omistajien siis rikkaiden suoraksi suosimiseksi.

    Äänestä

  • nimimerkille Minna kirjoitti:

    Uskosi järjestelmän toimivuuteen on ihailtavaa. Joitakin kommentteja kirjoituksetasi kuitenkin poimisin:

    "Se on totta, että jotkin firmat käyttää tätä mahdollisuutta ilmaistyövoimaan hyväkseen..."

    Tulevaisuudessa yhä useammat firmat, koska palkkakuluista on näin helppo säästää. Voittoa osakkeenomistajille on tuotettava.

    "mutta eipä sellaisessa firmasssa tarvitse olla, kertoo sille paljon parjatulle työkkärin tätille vaan et mistä on kysymys. "

    Ei tarvitse olla joo, mutta joko olet tai saat karenssin. Ei työkkärin tätiä tai työvoimalautakuntaa kiinnosta se millä perusteilla firma työttömän harjoitteluun/orjatyöhön ottaa ja mitä hommia teettää. Pääasia kun on poissa heidän tilastoista ja osoittamassa näin järjestelmän toimivuutta.

    "Harjottelun hyvänä tarkoituksena lienee tarjota väylä työllistymiseen ja nuorille kokemattomille työkokemusta."

    Idea hyvä, toteutus ontuu. Miksi firmat todellakaan työllistäisivät työntekijän kunnon palkalla, kun voivat tehdä sen paljon halvemmalla käyttämällä harjoittelijoita harjoittelijoiden perään? Kaikki työttömät eivät ole nuoria ja kokemattomia, vaan heillä voi olla kymmenien vuosien työkokemus alalta joihin heidät määrätään harjoitteluun. Jos firmalla on töitä niin miksi he eivät heti palkkaa työntekijöitä ilman tällaisia harjoitteluita???

    koulutettuja ja ammattitaitoisia:

    lastenhoitajia, koulunkäyntiavustajia, lähihoitajia, tarjoilijoita, siivoojia ym. ja heitä käytetään kokopäivätyöntekijöinä monessa firmassa "harjoittelija" -nimikkeellä.

    Tekevät siis itsenäistä ja vastuullista työtä kuten muutkin työntekijät siellä, mutta he saavat surkean korvauksen työstään.

    Työkkärit osoittavat jatkuvasti työpaikkoja, joista ei makseta muuta palkkaa kuin harjoittelijan palkka.

    Jos menee sillä palkalla töihin, niin ei työnantajan koskaan enää tarvitse palkata sen suuremmalla palkalla ketään töihin.

    Nämä harjoittelijat vievät työpaikat, joista kuuluisi maksaa kunnon palkkaa työntekijälle.

    Jatkuva perehdyttäminen ja harjoittelijan vaihtuminen ei ole pitkäkestoinen etu työnantajalle eikä muille työpaikan työntekijöille, vaan se luo työilmapiirissä jatkuvasti myös monia riitoja.

    Työnantaja ja työntekijät käyvätkin monessa työpaikassa tuskallisia riitoja näistä "harjoittelijoista", heidän jatkuvasta perehdyttämisestään ja vaihtumisestaan,
    pois potkimisestaan kun työt on opittu, mutta "harjoitteluaika" eli työsuhde loppuu.

    Ns. vakituisten työntekijöiden mitta on useassa työpaikassa täyttynyt juuri siksi, että he joutuvat perehdyttämään jatkuvasti uusia ihmisiä.

    Äänestä

  • jatkuvasti edelleen kirjoitti:

    saa työnantaja eli pomo silloinkin. Pomot eivät perehdytä, vaan lisäävät sen työn jo ennestään ylityöllistetyn duunarin niskaan.

    Työpaikoilla väsytään siihen, että pomot siirtävät omia töitään työntekijöille ja JATKUVA
    perehdyttäminen on juuri sitä.

    Äänestä

  • jatkuvasti edelleen kirjoitti:

    koulutettuja ja ammattitaitoisia:

    lastenhoitajia, koulunkäyntiavustajia, lähihoitajia, tarjoilijoita, siivoojia ym. ja heitä käytetään kokopäivätyöntekijöinä monessa firmassa "harjoittelija" -nimikkeellä.

    Tekevät siis itsenäistä ja vastuullista työtä kuten muutkin työntekijät siellä, mutta he saavat surkean korvauksen työstään.

    Työkkärit osoittavat jatkuvasti työpaikkoja, joista ei makseta muuta palkkaa kuin harjoittelijan palkka.

    Jos menee sillä palkalla töihin, niin ei työnantajan koskaan enää tarvitse palkata sen suuremmalla palkalla ketään töihin.

    Nämä harjoittelijat vievät työpaikat, joista kuuluisi maksaa kunnon palkkaa työntekijälle.

    Jatkuva perehdyttäminen ja harjoittelijan vaihtuminen ei ole pitkäkestoinen etu työnantajalle eikä muille työpaikan työntekijöille, vaan se luo työilmapiirissä jatkuvasti myös monia riitoja.

    Työnantaja ja työntekijät käyvätkin monessa työpaikassa tuskallisia riitoja näistä "harjoittelijoista", heidän jatkuvasta perehdyttämisestään ja vaihtumisestaan,
    pois potkimisestaan kun työt on opittu, mutta "harjoitteluaika" eli työsuhde loppuu.

    Ns. vakituisten työntekijöiden mitta on useassa työpaikassa täyttynyt juuri siksi, että he joutuvat perehdyttämään jatkuvasti uusia ihmisiä.

    Eräässä läns´rannikon kaupungissa toimi keskustassa vuosia yksityinen kenkäliike, joka pyöritti tuota harjoittelijarallia. Kukaan eikä ketään saanut työkkärin maksaman harjoittelu/tev-jakson jälkeen tuntiakaan töitä. Sen sijaan uusia otettiin paikkaa pyörittämään jatkuvasti. Maksimiaika yhdellä ja samalla työnantajalla on 12kk eikä onneksi kesäksi valtio tehnyt sopimuksia, joten jonkin verran joutui yrittäjä itsekin osallistumaan "kustannuksiin" (???).
    Työkkäri lopetti tekemästä ko. liikkeeseen työharjoittelusopimksia eikä ohjannut sinne ketään uhria kyykytettäväksi. Paillislehdessä yrittäjä jätti kyynelsilmin hyvästit kaikille ja lopetti koko putiikin.

  • Lnsi-Suomesta kirjoitti:

    Yrittäjät maksavat kovaa hintaa tänä päivänä.
    Kenelle?

    Verot menevät mielettömän työttömyyden ylläpitoon ja työttömyyden seuraamuksiin.

    Voitot?

    Pienyrittäjät eivät pysty työllistämään kuin halpatyövoimaa, jos sitäkään.

    Suomalaiset eivät varmasti halua tehdä ilmaiseksi työtä, eivätkä halua olla orjina.

    Kuinka tilanne siis korjataan, jollei suostuta sovinnolla kiinalaisiksi?

    Äänestä

  • siinä missä duunaritkin kirjoitti:

    Kuinka voisin pistää yrityksen pystyyn?

    Menetän työttömyyskorvaukseni jos suunnittelen yritystoimintaa. Suunnittelu- ja kehitystyö on työtä, joten en ole oikeutettu nostamaan mitään korvausta.

    Rikon lakia, kun nyt suunnittelen ja kehittelen, sillä minunhan on oltava vain odottamassa ja etsimässä työpaikkaa.

    Menetän korvaukseni, jos joku tietää minun suunnitelevan salaa yrityksen perustamista. Älkää kertoko kenellekään salaisista puuhistani, sillä on vaara että kuolen nälkään, ennen kuin ehdin työllistää ketään.

    Äänestä

  • työtön marjanpoimija kirjoitti:

    Jos suunnittelet siellä jotakin.

    Nyt lähtee korvaukset heti pois! PERKELE!
    Marjoja saat poimia, mutta turha kehitellä siellä muuta, sillä kehittely- ja ideointityö ei ole työttömyyskorvauksiin oikeuttavaa, sillä se katsotaan laittomaksi työnteoksi!

    Äänestä

  • Työvoimatoimisto kirjoitti:

    Jos suunnittelet siellä jotakin.

    Nyt lähtee korvaukset heti pois! PERKELE!
    Marjoja saat poimia, mutta turha kehitellä siellä muuta, sillä kehittely- ja ideointityö ei ole työttömyyskorvauksiin oikeuttavaa, sillä se katsotaan laittomaksi työnteoksi!

    Saako tehdä mustikkapiirakkaa?

    Tulkaapas työkkäripamput ja filunkitohveli maistamaan kuinka on hyvää!

    Äänestä

  • työtön marjanpoimija kirjoitti:

    Saako tehdä mustikkapiirakkaa?

    Tulkaapas työkkäripamput ja filunkitohveli maistamaan kuinka on hyvää!

    Äläkä yritä selvittää meidän puuhiamme, me ei tuollaisesta pidetä! EI YHTÄÄN!

    Äänestä

  • filunkitohveli ja työkkärip... kirjoitti:

    Äläkä yritä selvittää meidän puuhiamme, me ei tuollaisesta pidetä! EI YHTÄÄN!

    Ette ole sitä ansainneetkaan, sillä tarjoan sitä vain 500.000 työttömälle.

    Äänestä

  • mustikkapiirakka valmiina kirjoitti:

    Ette ole sitä ansainneetkaan, sillä tarjoan sitä vain 500.000 työttömälle.

    !öö!

    Äänestä

  • hölmö kirjoitti:

    !öö!

    Kun syötin piirakkaa 500.000 työttömälle.

    1 eur/viipale

    Työtön saa poimia marjoja.
    Verot jäi maksamatta, mutta sou what!

    Työtön ei saa yrittää eikä ajatella mitään ollessaan työtön.

    Äänestä

  • piirakanpaistaja kirjoitti:

    Kun syötin piirakkaa 500.000 työttömälle.

    1 eur/viipale

    Työtön saa poimia marjoja.
    Verot jäi maksamatta, mutta sou what!

    Työtön ei saa yrittää eikä ajatella mitään ollessaan työtön.

    Kuten hallitus edelleen tahtoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minna kirjoitti:

Miksi tästä ns. orjatyöstä riehutaan niin kauheasti? Jos olet ollut työttömänä 500 päivää, niin onko niin kamalaa mennä harjottelemaan pariksi kuukaudeksi, jos muutakaan tekemistä ei ole? Valtio jakaa ilmaista rahaa työttömille, joten eikö sen eteen voisi tehdä joskus jotain? Eikä se kai tarkoita edes vain ilmaisharjottelua vaan myös kursseja, joilla ei sitäkään tarvi tehdä mitä harjottelussa? Itse olen ollut molemmissa, enkä siihen ole kuollut. Pääsin töihinkin, ja uskon että se osaltaan johtuu siitä etten työttömyysaikana pölyttynyt kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu