Tuo ylläoleva oli niin oikeaan osunut kommentti, että en malta olla vahvistamatta käsityksiäni valaisevalla analyysilläni:
Marssiin tapaan 4/4-osatahtilajissa, C-duuriin kirjoitettu Franzin aaria Schubertin Die Zwillingsbrüderistä, on juuri hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta Widmerin havainnollisena tulkintana ja henkilöhahmon kamppailuna merenpauhun kaltaista myrskyävää ja laineina vyöryävää orkestraalista pauhinaa vastaan tietyissä kohtuullisuuden ja hyvän maun rajoissa tietenkin yliampumista välttellen, ja jossa ei ole juuri tietoakaan Schubertille tyypillisestä melodisesta lumosta, vaan ilmi tulee hänen kykynsä pukea materiaalinsa dramaattisesti yllättävään sointiasuun, jota klassismin tiukkoja raja-aitoja kaatava rohkea soinunkäyttö vielä tukee kuin tiivistettynä mikrokosmoksen kaltaiseen sinfoniseen ajatteluun pähkinänkuoressa, saavuttaen kliimaksinsa ja dramaattisen huippukohtansa valtaista hyökyaaltoa muistuttavassa crescendossa ennen elämyksemme palautumista dessilluusioon, saaden kaiken kaikkiaan vain 1,40 minuuttia kestävästä esityskestostaan huolimatta oikein mitoitetussa dramaattisessa vaistossaan kuulijassaan aikaan pakahduttavan vaikutuksen;
johtopäätös: Schubet oli musiikkidramaatikko, jota on pitkään epäilty. Eikä Schubertia tässä tapauksessa totisesti voi syyttää musiikkinsa taivaallisesta pituudesta. Vai mitä Schumi? = Schumann
Fierrabrasin II-näytökseen sisältyy eräs säveltäjänsä huippudramaattisimmista aarioista jyskyttävine henkeäsalpaavine rytmikuvoineen, mitä hän milloinkaan kirjoitti kuvatessaan Florindan tuskaa aariassa:" Ahdistuksen tuli polttaa rinnassani".
Poinrttini on se, että kumpikaan näistä esimerkeistä ei ole kaunista musiikkia sanan perinteissä merkiyksessä, mutta sitäkin dramattisempaa, oikeissa käsissä ja äänihuulissa.
Marssiin tapaan 4/4-osatahtilajissa, C-duuriin kirjoitettu Franzin aaria Schubertin Die Zwillingsbrüderistä, on juuri hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta Widmerin havainnollisena tulkintana ja henkilöhahmon kamppailuna merenpauhun kaltaista myrskyävää ja laineina vyöryävää orkestraalista pauhinaa vastaan tietyissä kohtuullisuuden ja hyvän maun rajoissa tietenkin yliampumista välttellen, ja jossa ei ole juuri tietoakaan Schubertille tyypillisestä melodisesta lumosta, vaan ilmi tulee hänen kykynsä pukea materiaalinsa dramaattisesti yllättävään sointiasuun, jota klassismin tiukkoja raja-aitoja kaatava rohkea soinunkäyttö vielä tukee kuin tiivistettynä mikrokosmoksen kaltaiseen sinfoniseen ajatteluun pähkinänkuoressa, saavuttaen kliimaksinsa ja dramaattisen huippukohtansa valtaista hyökyaaltoa muistuttavassa crescendossa ennen elämyksemme palautumista dessilluusioon, saaden kaiken kaikkiaan vain 1,40 minuuttia kestävästä esityskestostaan huolimatta oikein mitoitetussa dramaattisessa vaistossaan kuulijassaan aikaan pakahduttavan vaikutuksen;
johtopäätös: Schubet oli musiikkidramaatikko, jota on pitkään epäilty. Eikä Schubertia tässä tapauksessa totisesti voi syyttää musiikkinsa taivaallisesta pituudesta. Vai mitä Schumi? = Schumann
Fierrabrasin II-näytökseen sisältyy eräs säveltäjänsä huippudramaattisimmista aarioista jyskyttävine henkeäsalpaavine rytmikuvoineen, mitä hän milloinkaan kirjoitti kuvatessaan Florindan tuskaa aariassa:" Ahdistuksen tuli polttaa rinnassani".
Poinrttini on se, että kumpikaan näistä esimerkeistä ei ole kaunista musiikkia sanan perinteissä merkiyksessä, mutta sitäkin dramattisempaa, oikeissa käsissä ja äänihuulissa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Myönnät siis olevasi psykopaatti, joten nyt ei kenenkään enää ikinä tarvitse välittää teksteistäsi tuon taivaallista.
Wagnerhan otti käyttöön tuuban, jota siksi kutsutaan myös Wagnertuubaksi, josta voimme päätellä, että Wagner OLI psykopaatti.