Olemme vaimoni kanssa olleet yhdessä 12v josta naimisissa 10v.Nyt vaimoni haluaa eroa minusta sillä perusteella,että hän ei enää rakasta minua vaan tunteet on muuttuneet vain ystävyydeksi,lapsia meillä on tullut kaksi ja he jäävät asumaan tähän eromme jälkeen.Hän itse on jo löytänyt itselleen uuden miesystävän,joka osaa näyttää tunteenssa sekä osaa olla tukemassa häntä.Itse myönnän sen ,että en nyt jatkuvasti ole enää joka päivä sanonut rakastavansa häntä,mutta ei siinä ole mennyt kuukauttakaan etten olisi sanonut hänelle kuinka paljon hänestä pidän,ja olen kyllä yrittänyt kannustaa häntä ratkaisussaan,tosin sen nyt myönnän,että olen hyymorinvarjolla häntä morkannut,mutta en ole sitä sanonut haukuakseni häntä.Mutta itse rakastan häntä edelleen koko sydämmestäni,sen kun sanon hänelle niin,vastaus on,että "kyllä minä sen tiedän".Hän itse on kuulema miettinyt eroa jo melkein parivuotta,mutta tosissan puolisenvuotta.itselleni hän siitä alkoi tosissaan puhua vasta parikuukautta sitten ja lopullisen päätöksensä ilmoitti kuukausi sitten.Syyksi silloin hän sanoi,että haluaa omaa vapautta ja ajatuksiaan selvittää,mutta nyt kun ero lähenee niin hän on alkanut sanoa suoraan rakastavansa sitä kaveria,kaikenlisäksi tämä kaveri on meidän yhteinen kaveri.hän haluaa katsoa senkin,että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.Olen itse yrittänyt sanoa hänelle,että mentäisiin jonnekkin parisuhdeterapeutille mutta hänellä ei ole siihen minkäänlaista halua.silä hän haluaa tosissan katsoa,että mihin tämä uusi suhde johtaa.Itselläni on kyllä tosi halu yrittää jatkaa tätä suhdetta ja korjata omat virheeni,mutta siihen tarvitaan kaksi.sitä hän ei ole kieltänyt,että voihan se ollakkin että vielä voidaan olla pari:itse olenkij sanonut"tervatuloa elämääni takaisin".sillä kaikesta huolimatta olen antanut hänelle hänen tekemisensä anteeksi ja oma rakkauteni on kaikesta huolimatta pysynyt lujana häntä kohtaan.tälläinen oma tarinani oli,toivon tähän teiltä kommentteja,että kannattaako minun odottaa itselleni rakasta ihmista vai yritää unohtaa hänet,johon en todennäköisesti koskaan pysty.
Nyt on jo liian myöhäistä
sydänmeen mahtuu vain yksi m
61421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Elokuinen tervehdys sinulle kovia kokeva.
Teidän prosessi on lähtenyt liikkeelle jo aikoja
sitten. Olet oikeassa kun toteat että nyt on
liian myöhäistä. Vaimosi on sellaisessa vauhdissa
mikä rikkoo liittonne, varaudu pahimpaan. Ikävä että uusi mies on yhteinen ystävänne.Masentavaa.
Ala jo järjestellä omia asioitasi ja valmistaa
lapsia uuteen elämäntilanteeseen. En suosittele
paluuta vaan uutta elämää sinullekkin. Ole rohkea
älä katkera, vaikka syvätähän se viiltää. Moikka !
Mikä hitto siinä on,että te miehet heräätte sitten vssta kun eropaperit lyödään teidän nenän eteen.Vaimo saattaa vuositolkulla samasta asiasta teille sanoa ja se menee kuin kuuroille korville.Silloin kun jotain asian eteen olisi vielä tehtävissä te ette siitä halua edes puhuttavan,mutta kun kaikki on jo myöhäistä niin kyllä silloin parisuhdeterapeutit ym.auttajat kelpaisivat.Liian myöhäistä on silloin rypistää kun jo paskat on housussa...ettäettä...
minulle hän sanoi siitä asiasta vasta parikuukautta sitten,omassa mielessään hän oli hautonut sitä parisen vuotta,vaikea se on toisen ihmisen ajatuksia lukea,ei hän koskaan sanonut asiaa kysyttäesä ,että olisi jokin ollut pielessä.aina viime hetkeen asti hän kielsi ongelman
Meillä oli niinpäin, että minä puhuin ja yritin tulla kuulluksi, mutta vasta sitten kun olin jo pakkaamassa tavaroitani, alkoi vaimo ymmärtää mistä oli kysymys. Nyt asutaan erillään, mutta jutellaan aika usein kun on yhteishuoltajuuskin.
Ihminen ei huomaa useinkaan asioita, ennen kuin on liian myöhistä. Turha syyllistää miehiä tai naisia kumppanin kuulemisesta. Yleinen vaiva suhteessa kuin suhteessa. Kuten yleinen probleema täällä jätetyn/petetyn syyllistäminen.
Miten olisi, jos edes yhden päivän ajan kommentoisimme täällä siten kuin toivoisimme itsellemmekin vastailtavan samanlaisessa tilanteessa? Siis eräänlainen empatia harjoistus..? Kyynistyneessa maailmassa varmaan tervetullutta ja tarpeellista vaihtelua.
kohtalonon kuin sinäkin. En uskonut, että voi tedellakin löytyä vastaavanlaista tapausta kuin minulla!
Koko kirjoitus oli muuten 1/1 paitsi, että exäni uusi mies ei ollut varsinainen tuttu, vaan puolituttu.
Olen elänyt lasteni kanssa (3) keskenämme jo maaliskuun puolesta välin lähtien, ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että en enää kaipaa exääni takaisin. Lapsetkin ovat todenneet ihan omasta suustaan, että jotenkin nyt on kaikki paremmin.
Uutta naista ei vielä ole, eikä ole edes kiikarissa, sillä päätin nyt vain panostaa lapsiin, sillä heille tällainen negatiivinen kokemus ei todellakaan ole helppoa. Onneksi minulla on ollut mahdollisuus järjestää heille aikaa vietää koko kesäloma kanssani. Olen siitä erittäin kiitollinen. Lapset ovat minulle 'Number 1'.
Uusi tilanne voi myös sinulle olla uusi elämän alku. Ei saa tuudittautua liikaa menneisyyteen.
Tsemppiä:)