Tarinani.

Ajattelin tulla purkamaan tunteitani, kun en keksi mitään muutakaan paikkaa. Toivottavasti joku jaksaa lukea..

Seurustelin aikaisemmin itseäni hieman vanhemman pojan kanssa.
Tosin se ei ollut tavallista seurustelua,
se oli helvettiä.
Sain pian huomata olevani talutushihnassa ja jatkuvan ilkkumisen, syyttelyn ja väkivallan kohteena.
Poikaystäväni käänsi asiat päälaelleen ja sai minut uskomaan, että kaikki oli minun syytäni.
Jonkun ajan kuluttua pistin välit poikki, vaikken varsinaisesti jättänyt häntä.

Sitten tapasin toisen pojan, vaikka olinkin samaan aikaan pyörremyrskyn silmässä. Unohdin poikaystäväni ja aloin tapailla tätä toista poikaa ja aloin välittää hänestä. Samalla kärsin kamalista itsetunto-ongelmista ja masennuksesta, unenpuutteesta ja muusta sellaisesta.
Lopulta päätin mennä puhumaan asiat selväksi poikaystäväni kanssa, eli pistää pillit pussiin..

Kadun sitä syvästi, että menin hänen luokseen sopimaan asioita. Hän pahoipiteli ja raiskasi minut. Ehkäpä kostoksi, koska päätin jättää hänet.
Sulkeuduin entisestäni ja elin pitkään valheessa, uskottelin itselleni kaiken olevan hyvin, vaikka olin kovin maassa.

Pian tästä mukavasta pojasta tuli virallisesti poikaystäväni ja meillä oli niin onnellista, kuin vaan voi olla tämmöisessä tilanteessa.
Hän oli kuitenkin huomannut omituisen käytökseni. Unenpuutteen, hermostuneisuuden, itsetuhoiset ajatukseni ja lopulta myös viiltelyn. Jonkin ajan kuluttua aloin syödä yliannostusta sairauteeni tarkoitettuja lääkkeitä.

Poikaystäväni puuttui peliin ja ''painosti'' minua kertomaan mikä on hätänä ja lupasi auttaa. Pian kerroin entisen poikaystäväni käyttäytymisestä ja hakkaamisesta. Hän suhtautui asiaan hyvin ja lupasi ettei koskaan olisi samanlainen. Hän oli todella vihainen entiselleni.
Myöhemmin hän sai puheistani vihiä, ettei siinä ollut kaikki. Pian tunnustin hänelle myös, että minut on raiskattu. Hän oli entistä vihaisempi - ei vaan entiselleni vaan myös minulle.

Vihoissaan hän sanoi vaikka mitä kipeää, ja pelkäsin kovasti menettäväni hänet. Olin todella maassa ja en jaksanut enää keskittyä mihinkään.
Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin pyysi anteeksi sanomisiaan ja pisti ne järkyttymisen piikkiin.
Hän sanoi ettei välitä teoista, vaikka ne sattuivatkin suhteemme aikana. Hän oli vihainen koska en kertonut aikaisemmin.
Mutta kuinka olisin voinut? Pelkäsin kuollakseni asiaa ja ennenkaikkea häpesin itseäni.
Häpesin likaisuuttani.

Nyt tapahtuneesta on noin vuosi aikaa, poikaystäväni ja minä olemme edelleen yhdessä. Entiseni soittelee joskus ja puhelee sitä sun tätä, mutta en halua olla hänen kanssaan tekemisissä ellei ole pakko.
Olen joskus edelleen surullinen ja pelokas joidenkin asioiden suhteen. Poikaystäväni on ottanut asiat huomioon ja ymmärtää minua niin paljon kuin vain kykenee.
Hän on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että ensimmäinen kunnollinen seurustelusuhteeni ei ollutkaan sitä mitä sen piti olla, että nyt vasta olen löytänyt sellaista rakkautta mikä on aitoa.

Voimia kaikille, joilla on vaikeuksia tämmöisten asioiden kanssa. Tarvitsette tukea!