Oma tilanne on aika lailla kauhea kaikin puolin tällä hetkellä... yhdessä ollaan oltu yli 6 vuotta, naimisissa vuoden. Yhteisen ajan puutteesta ja muista syistä tilanne on ajautunut hiljalleen siihen, että tunteet aviomiestäni kohtaan on muuttuneet hyväksi ystävyydeksi sen sijaan että rakastaisin häntä kuten aviomiestä kuuluu. Tiedän, ettei naimisiinmeno ollut fiksuin ratkaisu, mutta menneitä ei tässä vaiheessa muuteta vaikka mitä tekisi. olen miettinyt nyt asioita pitkään, enkä nää muuta vaihtoehtoa kuin ero.. Mies ei luonnollisesti ole samaa mieltä vaan haluaisi jatkaa. Itseltäni puuttuu tahto yrittää kun omat tunteet on niin selvät, en nää tulevaisuutta yhdessä ja mielestäni ratkaisu on parempi tehdä nyt kun ei ole vielä perhettä. Olen äärettömän surullinen kaikesta mitä teen näin tärkeälle ihmiselle, ikinä en olisi halunnut satuttaa häntä, mutta en keksi muuta ratkaisua. Se mikä tässä loukkaa on, että oma äitini on kääntänyt täysin selkänsä minulle ja haukkunut minut, tyttärensä niin pahasti kuin kukaan voi. Olen kuulemma täysin epäonnistunut idiootti joka ei ajattele hetkeäkään muiden tunteita.. montakohan kuukautta meni, että ajattelin ainoastaan muiden tunteita enkä uskaltanut siksi sanoa ääneen mitään. Mutta sitten tuntui, että pää hajoaa ja asiat oli pakko ottaa käsittelyyn. Onko tosiaan nyt niin, että olen itsekäs ja kylmä ihminen, kun ajattelen omaa elämääni ja mikä sille on parasta. Vai pitääkö jäädä liittoon ihmisen kanssa jota en rakasta loppuelämäkseni sen takia, että kaikki muut ovat tyytyväisiä.. Kaikki mielipiteet otetaan vastaan kiitollisuudella..
Itsekäskö?
nella78
51029
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Liittonne on vielä kovin nuori. Ehdotan että
keskutelette yhdessä ammatti-ihmisen eli avio-
liittoneuvojan kanssa. Muutaman kuukauden aikalisä saattaa ohjata liittonne vakaammalle
pohjalle. Ehkäpä se rakkauskin sieltä löytyy.
Ei ole kauaakaan kun sanoitte TAHDON...
(EI SAA LUOVUTTAA HETI ! ELÄMÄNKOULUSSA)
Ymmärrän hyvin tuskasi, koska olen samassa tilanteessa. Mieheni on näennäisesti (=muiden mielestä) kohtalaisen ok tyyppi ja ympäristö ei ymmärrä eroaikeitani. Meillä on kaiken lisäksi lapsiakin.
En voi tietää, mikä sinulle on paras ratkaisu. Omalta kohdaltani häpeän lopun ikääni, jos jään kärsimään lasten takia toimimattomaan suhteeseen ja katkeroidun sitten jäätyäni yksin, koska lapset tuskin jäävät luokseni vanhuuteni turvaksi.
Jos olet pitemmän aikaa miettinyt asiaa ja eroratkaisuun päätynyt, se on sinun ratkaisusi. Kipeä ja vaikea sellainen ja sen vuoksi on vaikea uskoa, että tekisit sen harkitsematta.
Tuo on kuin minun aviovaimon kirjoitus.aikalailla samoin sanoin hänkin sanoi minulle parikuukautta sitten ensikerran eroaikeista.itse rakastan häntä edelleen kokosydänmestäni.mutta mikään ei saa enää hänen päätään kääntymään
Sinulla aivan sama tilanne kuin minulla. Naimissa ollaan tosin oltu pian jo kahdeksan vuotta, lapsia ei ole.
Onnellinen en ole ollut enää muutamaan vuoteen ja eron olen muutaman kerran ottanut puheeksi. Mies saa raivokohtauksen ja huutaa suustaan mitä karmeimpia solvauksia ja uhkailuja. Sitten, kun olen muutaman viikon ollut hiljaa uskaltamatta mitään konkreettista eron eteen tehdä, saan kalliita lahjoja ja hetken aikaa mieheni esittää "täydellistä" puolisoa.
Olen henkisesti aivan loppu. Peloissanikin, myönnän. Mutta järkeä on ainakin minun pakko alkaa käyttämään. Turha on kahden ihmisen elämää tuhota, jos avioliitto jommasta kummasta tuntuu pahalta. Voisin toki ottaa rinnakkaissuhteen pitämän itseni kasassa, mutta mielestäni se olisi puolisoani kohtaan (samoin itseäni) suurempi loukkaus kuin reilusti erota.
Onnetonta ihmistä ei kukaan mielestäni ansaitse puolisoksi. Oman mielipahan syyt kannattaa kyllä selvittää ennen eroa. Ihan sen tähden, että kyseessä voi olla omaan kasvuun liittyvä sekamelska sisällä. Silloin ihminen tuppaa kyseenalaistamaan kaikki - parisuhteen, oman itsetunnon, menneisyyden saavutukset..
Voimia siihen asti, kunnes tiedät, mitä teet, sen jälkeen rohkeutta toteuttaa ratkaisusi.
kiitos kaikille kommenteista... jotenkin helpottavaa huomata, että samassa tilanteessa olevia löytyy. Tässä hiljalleen katsotaan mihin suuntaan asiat etenee, mutta jos nämä tunteet jatkuvat, niin lopun alkua tuntuu olevan. Hyvää loppukesää kaikille!