Onko täällä muita jotka ovat kokeneet omien vanhempien avioeron aikuisella iällä? Vanhempani ovat olleet yhdessä yli 30 vuotta (itsekin olen yli kolmekymppinen). Vajaa kuukausi sitten "räjähti" avioliitto, isä kertoi olevansa rakastunut toiseen naiseen ja lähtevänsä tämän naisen luo. Asia tuli äidille kuin "salama kirkkaalta taivaalta", isällä oli ollut suhde tahollaan kuukausia (reissutyö). Toki heillä on ollut omat ongelmansa, mutta ikinä eivät ole puhuneet avioerosta tmv. Tosin käsittääkseni puhuminen yleensäkin ollut aika vähäistä viime vuosina. Kuitenkaan ei mitään suurempia kriisejä ole ollut, elämä on kulkenut tavanomaisella radallaan. Isä siis lähti, ei keskustellut asioista, ei neuvonut äitiä käytännön asioissa (isä tavallisesti tehnyt kaikki paperihommat sun muut, äiti mielestäni normaalia avuttomampi monissa asioissa), hän vain otti ja lähti, piste. Jäljellä jäi äiti shokissa ja suruissaan, kamala tilanne. Minä asun kaukana kotipaikkakunnalta, mutta olin lomalla juuri silloin. Joten olin perheeni kanssa äidin luona siinä alkuvaiheessa sitten. Nyt on sitten äiti siellä yksin, ja soittelee kamalasti minulle jne. Minulla on pieniä lapsia, oma perhe, vaativa työ jne. Joten minä alan olla aika piipussa ja kuiviin imettynä tässä. Tämä on nimittäin suru minullekin, totta kai. Tilanne tuntuu tosi vaikealta, vaikea sanoa äidille etten jaksais vatvoa näitä asioita nyt (tosin pari kertaa olen sanonut, ja sitten tulee niin paha mieli molemmille). Olen yrittänyt neuvoa häntä menemään ammattiauttajalle, hänellä on nimittäin paljon puhuttavaa ja paha mieli. Vielä ei ole mennyt, valitettavasti. Olen tosi vihainen ja pettynyt isään, tekisi mieli soittaa ja sanoa pari "valittua sanaa". Minusta hän on käyttäytynyt niin sikamaisesti tässä tilanteessa, vastuuttomasti suorastaan. Puhumattakaan mitä tunnen tätä toista naista kohtaan... Isän kanssa olen pari lyhyttä puhelua puhunut, sanoin että antaa ajan kulua. En nimittäin halua sanoa hänelle asioita joita ehkä kadun loppuikäni. Eli en halua pitää häneen yhteyttä ainakaan tällä hetkellä, ehkä sitten joskus, en tiedä. Isä on kuulemma loukkaantunut minulle, kun en soita hänelle. Eli sieltäkin päin syyllistetään minua, minun siis pitäisi soittaa isä-kullalle. En voi ymmärtää, että hän luulee tämän olevan niin yksinkertaista minulle, tämä on nimittäin tosi vaikea tilanne. Minulla on suuri huoli äitini takia, ja suru totta kai. Samalla tunnen, että tässä elämäntilanteessa voimani eivät riitä jokapäiväisiin pitkiin puheluihin äidin kanssa, kun keskusteluaihe on aika rankka ja surullinen. Blääh...mitähän halusin tällä viestillä. En kai mitään. Helpotti saada kirjoittaa tämä, kiitos kun luit :-)
Vanhempien avioero
Aikuinen "avioerolapsi...
3952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehdota äitillesi ja isällesi, että lukisivat kirjan nimeltä "Jälleenrakentaminen" kirjoittanut Bruce Fisher.
Kirjasta löytyy monta vastausta.
Itse luin sen eron yhteydessä ja siitä oli paljon apua.
Kirjoituksestasi nousi mieleen kasapäin ajatuksia, niiden sanoiksi saaminen on vain vaikeaa. Tuo Fischerin "Jälleenrakennus" on hyvä kirja, kyllä, siitä löysin itsekin "syyn" tai näkemyksen siihen, miksi kävi niin kuin kävi. Positiivareiden sivuilla tämän päivän Aamun ajatus: "Käsitellessäsi itseäsi, käytä aivojasi. Käsitellessäsi toisia, käytä sydäntäsi." kolahti myöskin. Olin/olen täydellisesti tähän asti unohtanut tuon ensimmäisen osion, toisen osion suhteen olen huomannut, että hutiin meni/menee niinkin. Ehkä nuo YHDESSÄ toimivat. Sinullekin, nyt kun yrität tukea äitiäsi samalla kun omakin maailmankuvasi on pirstaleina. Mikään ei ollutkaan sellaista kuin luulit.
Hyvä terapeutti, ulkopuolinen ihminen, jonka kanssa kemiat toimivat, olisi suureksi avuksi äidillesi nyt. On käytävä läpi se kipu ja tuska, voitava/saatava itkeä, samalla saisi ammattimaista tukea ajatella asioista toisinkin. Voiman löytäminen ei tapahdu yhdellä eikä vielä kahdellakaan tapaamisella, ja välillä tulee reilustikin takapakkia, mutta asioilla on taipumus järjestyä. Äitisikin oppii ymmärtämään arvonsa, tiedostaa, että syy isäsi toimintaan ei ollut hänessä, vaan miehen omassa päässä, elämäntilanteessa, halussa "aloittaa alusta" (ikään kuin voisi). Jos äitisi jaksaa nyt lukea, Harriet Lernerin "Kiukku on voimaa" auttaa myös ymmärtämään meille keski-ikäisille naisille niin tyypillisen "puutteen": meidät kasvatettiin piilottamaan pahastuminen ja viha, tyttöjen kuului vain "ymmärtää" ja ajatella muita.
Käykö äitisi töissä? Ajatus jäämisestä kotiin neljän seinän sisään turvaan varmasti houkuttaa, mutta "toiminnallisuus on monen elämänilon salaisuus". Jos siltä tuntuu, mielialalääkkeiden käyttökin (kohtuudella tietenkin) voi kantaa pahimman yli.
Sinä ja isäsi. Hän on tehnyt ratkaisunsa, ja seisoo nyt itsepuoluksensakin takia sen takana. Puhumalla, kirjoittamalla, ottamalla yhteyttä et saa häntä ymmärtämään saati pyörtämään päätöstään. Toimi niin kuin Sinulle on hyväksi. Hän on isäsi, aina, mutta Sinäkin olet hänen tyttärensä, aina, ja jos hänen tärkeysjärjestyksensä on tuo, olkoon niin. Kommenttisi valuvat kuin vesi hanhen selästä, jos edes yrität puhua hänelle. Älä haaskaa energiaasi. Äidillesi on tässä vaiheessa tärkeää kuulla, kuinka rakas hän on Sinulle. Että hänen maailmassaan edes joku pysyy ennallaan ja on totta. Sieltä toiselta paikkakunnalta lähetä vaikka kortti, josta asia on aina heikkona hetkenä tarkistettavissa, tai vaikka kukkakaupan kautta ruusu, yksikin riittää. Anna konkreettinen merkki.
Mutta ulkopuolisen puhekumppanin/ammattiavun löytäminen sieltä äitisi kotipaikkakunnalta olisi kai se ykkösasia. Sinullakin riittää asiassa työstämistä, älä hajota itseäsi. Tue parhaasi mukaan, mutta "oman itsesi kanssa, käytä aivojasi". Elämän tärkein suhde on suhde itseen, ja Sinun elämääsi määrittää eniten se, että olet äiti. Omille lapsillesi ensiarvoisen tärkeä. Omalle äidillesi olet aina hänen lapsensa, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa. Olet ristiriitaisessa tilanteessa, kuva lapsuuskodista on hajonnut, ja omatkin ajatuksesi ovat sekaisin. Auta äitiäsi itkemään suurin kipu pois - yritä löytää hänelle oma ammatti-ihminen, seurakuntien perhetukikeskuksestakin saa akuuttitilanteissa apua, eikä sielläkään ensimmäiseksi anneta ohjeeksi Raamattua ja Jumalaa. Tulla kohdelluksi lähimmäisenä, arvokkaana ihmisenä, jolla on oikeus surra ja tuntea kipua, siitä äitisi saa apua ja voimia käytännön asioihinkin.
Voimia Sinulle - ja äidillesi!
Ap. saikin jo hyviä selviytymisvinkkejä viestiketjulaisilta.
Itse avioeron läpikäyneenä kahden tyttären äitinä olen tavallaan helpottunut siitä, että erosimme aikoinaan. Olen kuullut monen sanovan, että vanhempien avioero lasten muutettua kotoa pois voi olla vielä rankempi kokemus.
Isääsi on iskenyt se kuuluisa viidenkympin villitys. Minäkin odottelen itselleni tuota tautia. Olen elänyt avioeron jälkeen "nunnaelämää". Keskustelemme tuosta aiheesta Soneraplazan Ellit/Sinkun elämää/Witchie-viestiketjussa. Ellien 50 palsta olisi mielestäni hyvää tukea äidillesi. Kai hän edes joskus käy netissä.
Eeva-lehdessä on ollut kautta aikojen hyviä tarinoita avioeron kokeneista naisista.
Pitkät puhelut tulevat kalliiksi ja ovat rasittavia pienten lasten äidille. Älä ryhdy äitisi terapeutiksi. Aikuisen ihmisen on vain käytävä suru läpi. Kyllä se ajanoloon helpottaa.
Joku antoi hyvän kirjavinkin Kiukku tekee voimaa.
Minä en ole aikaisemmin hoksannut lukea tuota kirjaa.
Sain aikoinaan valtavan raivon exäni takia. Heittäydyin todella ilkeäksi ja sain siitä sitten satinkutia. Masentunut en kuitenkaan. Sen homman hoiti ex-avimieheni. Hän on käynyt terapiassa vuosikausia ja syönyt masennuslääkkeitä. Viinaongelma on suurin syyllinen vaikka syytä onkin vieritetty minun niskoille uuden naisen taholta.
Näe avioerossa hyviäkin puolia. Isäsi on hyvässä kunnossa ja onnellinen. Sinulla ja äidillä on yksi huoli vähemmän. Mustasukkaisuus vaivaa äitiäsi, mutta ajan oloon sekin helpottaa.
Minulle isän ja tyttären suhde on äärimmäisen tärkeä. Lastemme isä on saanut itsensä melko hyvään kuntoon ja pitää tyttäristään hyvää huolta. Toissapäivänä kolmikko kävi autoajelulla hankkimassa isosiskolle opiskelija-asunnon.
Oikea opiskelijan unelmaboxi.
Vaikka menneet vuodet ovat olleet rankkoja niin ovat ne minulle paljon antaneetkin.
Lueskelin aamulla Hesarin yleisöpalstaa. Siellä oli juttua avohoidosta = heitteillejätöstä. Joku toinen kirjoitti nimimerkillä omaistensa hädästä.
Lehtien lööpit olivat taas äärimmäisen ahdistavia. Ehkä tuonkin tragedian takana on mustasukkaisuus.
Usko pois. Äitisi selviää voittajana kriisistään.
Niin minäkin selvisin ja olen entistäkin vahvempi.
Yhden neuvon kuitenkin antaisin. Älkää lohduttako äitiä uudella miehellä. Se ainakin loukkasi minua mahdottomasti. Rakastaahan Jennifer Anistoninkin Brad Pittiä vaikka mies teki oharit. Ei oikea rakkaus kuole avioeroon.
Yksinelävänä naisena koko maailma on avoin. Jokainen päivä on yhtä juhlaa entiseen verrattuna. En vaihtaisi tätä osaa edes Bradin kaveriksi.