Alkaa tulla mitta täyteen. Reilu puolisen vuotta sinkkuilua takana, no, ei mikään hurja aika mutta kuitenkin. Edellinen suhteeni kaatui pettämiseen, eleltiin "onnellisesti" avoliitossa pari vuotta, kunnes eräänä kauniina päivänä mies sitten jätti. Syyksi sanoi että minä olen nin vaikea ihminen (ja kaikkea muuta, jolla hienosti tuhosi itsetuntoni, että olen esim. mielisairas kun kärsin paniikkihäiriöstä). Myöhemmin paljastui salasuhde ystävääni. Että sillälailla.
Tässä olen nyt koittanut itsetuntoni palasia keräillä ja aloittaa uutta elämää. Hienosti olenkin jo suurimmalta osin onnistunut, minulla on ihania ystäviä (joille kyllä olen ilmaissut luottamuspulaani johtuen ikävästä tapauksesta exäni suhteen), tykkään bilettää ja pitää hauskaa, minulla on työ ja ihana oma koti jne.
MUTTA. Miesasiat päin persettä. Teen vuorotyötä, ja tuntuu ettei töiden lomassa oikein ehdi harrastaa. Eikä jaksakkaan. Lenkkeilen, luen kirjoja. Näissä harrastuksissa ei juuri miehiä tapaa. Baareissa miehet ovat... no, ollaan niiiiin kiinnostuneita ja ihastuneita, kun sanon pilkun jälkeen että matkat jatkuvat eri osotteisiin niin puhelinnumeroaan on turha enää tarjota. Olen toki kokeillut sen "vehkeelläkin" miehen saamisen, eikä tulos ole ollut sen kummempi. Kaverit koittaa järjestellä jotain sokkotreffejä, voi herranjumala millaisia vässyköitä niihin kaivautuu... Vaikka kuinka yrität jutella ja olla kiinnostunut, niin tuntuu että joko etsitään vaan vakipanoa tai sitten pitäis olla jo syyshäitä heti järjestelemässä. Mihin on hävinny sellanen meininki, että tutustutaan ja katotaan lähteekö miten menemään ja näin päin pois??
Ja sitten sekin, että kun jonkun tapaa, niin uskaltaako siihen enää luottaa? Vai ehkä kannattaa vaan olla yksin, rueta vanhaksi piiaksi jo alle kolmekymppisenä? Nettideitit yms. alkaa olla kokeiltu, ihmiset ei aina todellakaan ole sitä miltä ne vaikuttaa profiileissaan.
Enkä edes etsi mitään mahdottomia. Tavallinen mies, ikää mielellään suunnilleen saman verran, pituutta toivoisin olevan koska itsekkin olen pitkä, ulkonäkö sellainen, että peilit ei hajoo kun niihin katsoo. Omillaan toimeen tuleva ja itsenäinen. Ilmeisesti liikaa vaadittu.
Baareista on ihan turha etsiä yhtään mitään, harvemmin (eli en koskaan) tulee ruettua lenkillä juttusille jonkun ventovieraan kanssa ja kotoa ei tule kukaan hakemaan. Siispä nielen ylpeyteni ja otan vaikka koiran, siitä vois olla kaveriks lenkillekkin... ;)
Tässä olen nyt koittanut itsetuntoni palasia keräillä ja aloittaa uutta elämää. Hienosti olenkin jo suurimmalta osin onnistunut, minulla on ihania ystäviä (joille kyllä olen ilmaissut luottamuspulaani johtuen ikävästä tapauksesta exäni suhteen), tykkään bilettää ja pitää hauskaa, minulla on työ ja ihana oma koti jne.
MUTTA. Miesasiat päin persettä. Teen vuorotyötä, ja tuntuu ettei töiden lomassa oikein ehdi harrastaa. Eikä jaksakkaan. Lenkkeilen, luen kirjoja. Näissä harrastuksissa ei juuri miehiä tapaa. Baareissa miehet ovat... no, ollaan niiiiin kiinnostuneita ja ihastuneita, kun sanon pilkun jälkeen että matkat jatkuvat eri osotteisiin niin puhelinnumeroaan on turha enää tarjota. Olen toki kokeillut sen "vehkeelläkin" miehen saamisen, eikä tulos ole ollut sen kummempi. Kaverit koittaa järjestellä jotain sokkotreffejä, voi herranjumala millaisia vässyköitä niihin kaivautuu... Vaikka kuinka yrität jutella ja olla kiinnostunut, niin tuntuu että joko etsitään vaan vakipanoa tai sitten pitäis olla jo syyshäitä heti järjestelemässä. Mihin on hävinny sellanen meininki, että tutustutaan ja katotaan lähteekö miten menemään ja näin päin pois??
Ja sitten sekin, että kun jonkun tapaa, niin uskaltaako siihen enää luottaa? Vai ehkä kannattaa vaan olla yksin, rueta vanhaksi piiaksi jo alle kolmekymppisenä? Nettideitit yms. alkaa olla kokeiltu, ihmiset ei aina todellakaan ole sitä miltä ne vaikuttaa profiileissaan.
Enkä edes etsi mitään mahdottomia. Tavallinen mies, ikää mielellään suunnilleen saman verran, pituutta toivoisin olevan koska itsekkin olen pitkä, ulkonäkö sellainen, että peilit ei hajoo kun niihin katsoo. Omillaan toimeen tuleva ja itsenäinen. Ilmeisesti liikaa vaadittu.
Baareista on ihan turha etsiä yhtään mitään, harvemmin (eli en koskaan) tulee ruettua lenkillä juttusille jonkun ventovieraan kanssa ja kotoa ei tule kukaan hakemaan. Siispä nielen ylpeyteni ja otan vaikka koiran, siitä vois olla kaveriks lenkillekkin... ;)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan samoja juttuja olen miettinyt.. Ollaan sitten molemmat alle kolmekymmpisiä ikisinkkuja. Sitä koiraa vois muuten harkita ;)
Sit kun se mies jostain löytyy niin koirasta tulee vaiva. Onko sillä ruokaa, ehtiiks sitä ulkoiluttaa... pakko ulkoiluttaa, käydään pikasesti etupihan 5 neliön nurtsilla ja takas sisään.....
Lisäksi naisen pitäis olla valmistunut jos ottaa koiran tai muuten vaan rahoissa. Ei hyvältä tunnu kun leffaan ei voi mennä tai tallinann risteilylle kun opintotuesta menee x% kuivamuonaan... Sama koskee kissaeläimiä. On kokemusta sinkkunaisista joilla on kissoja ja koiria...
Lisäks jos on vuorotyö niin tuntuu olevan aina kiire kotiin laittamaan muonaa keppuun vaikka miehen kans vois tehdä jotain muuta kaupungilla.
Olen myös sinkkuillut mielestäni tarpeeksi ja samoja kokemuksia "etsinnöistä"! Ikisinkuksi en tunnustaudu, mutta olen kyllästynyt etsimään ja pettymään.
Ja olen ottamassa koiran. LEmmikki ei estä suhteiden syntymistä. Minua koira ainakin sosiaalisoi, liikun enemmän ihmisten ilmoilla lemmikkini kanssa, ja lemmikki on hyvä "jäänmurtaja" jutustelussa. Vuorotyöläiselle voi koiran pito olla hankalampi juttu jos ei ole muita hoitajia.
Pekka, eihän suhde muutenkaan estä NORMAALIA ELÄMÄÄ, vaikka alussa tahtoisi toisen kanssa viettää aikaa niin paljon kuin mahdollista. Normaaliin elämään kuuluu työ/koulu, harrastukset, lemmikit, lapset, jne jne sekä aikuiselämän vastuu muistakin kuin itsestään. Eipä sitä voi enää kolmeakymppiä lähestyessä elää pelkästää seurustelukumppaninsa ehdoilla ja pyhittää kaiken liikenevän aikansa kaverin kainalossa kyhnyttämiseen.
Ettei tästä tulisi (taas) nainen-ja lemmikki -keskustelua, sanon vielä että pikaruokakulttuuriksi suhteilu on mennyt.. jos yrittää rauhassa tutustua, niin osapuoli luultavasti tuskaantuu ja siirtyy muille metsästysmaille helpomman saaliin perässä.
Jaksan uskoa että kyllä palaset loksahtavat vielä kohdalleen kun tapaa sen oikean ihmisen.
Joka sattuu vielä olemaan eläinrakas ja lähtee lenkille yhdessä minun ja koirani kanssa.
Tunnen sympatiaa. Aiempi suhde koiranomistajaan sekä muutama myöhemmin tapahtunut juttu (olin erään henkilön mukana hänen käydessä hoitamassa eläimiä) riitti selvittämään sen asian, etten enää tulevaisuudessa sotkeennu ko. ryhmän edustajiin.
Hyväksyisitkö hamsterin? :=) Mulla on kotona viimeisiään vetelevä sellainen, jäi entiseltä kämppikseltä joka muutti Raumalle allergisen miehensä kanssa. Hamsteri ei syö paljon, sitä ei tarvitse ulkoiluttaa ja se pärjää ihan hyvin Tallinnan risteilyn ajan kun jättää tarpeeksi ruokaa ja juomaa.
Täällä 30-vuotias mies, jolla on moni kiinnostava tapaus kaatunut heti alkuunsa, kun on selvinnyt, että naisella on koira. Melkeinpä mikä tahasa muu lemmikki olisi kelvannut, mutta koira ei.
Koira on aikaa ja vaivaa vaativa lemmikki, ja ansaitsee tulla kohdelluksi perheenjäsenenä. Itse en kuitenkaan voi uskoa, että kiintyisin koskaan koiraan niin, että kokisin sen ennen pitkää muuksi kuin riesaksi.
Siksi sanon koiranaisille ei, ja harmittelen tuota ilmiötä, että otetaan koira kun ei löydy miestä.
RIP hamsteri.
tyydyttävä.
Miten se oma taso määritellään? Jos muhun ottaa yhteyttä/osoittaa kiinnostusta joku jumalainen mies, niin pitääkö mun sitten sanoo että sori, mut sä et oikeen oo mun tasoa (vaan vähän liian korkeella), joten ei tuu mitään?? Mua on kyllä sanottu kauniiksi jne, mut itse tunnen olevani lähinnä ihan normaalinnäköinen tavisnainen. Millähän mä sen oman tasoni sit saan määritettyä?? Mitkään villapaidan helmoja vyötäröfarkkujen alle tunkevat peräkammarinpojat ei mua sytytä.
tai sitten muissa on aina vain jotain vikaa, niin sitten on oltava yksinkertaisesti ilman. Ei siis auta itku eikä hammasten kiristys markkinoilla. Tätä tarkoitin tällä omaan tasoon tyytymisellä, (on siis ilman eikä itke ja syytä muita). Ei auta vaikka olisi miss universum, niin omaan tason on silti tyydyttävä. Lapsikin oppii jossain vaiheessa olla itkemättä lelukaupasssa saamatta jääneiden lelujen perään.
Miten se taso sitten määritellään tai mikä se on, niin sitä en tiedä, sillä se riippuu mistä tasosta puhutaa. Joku mittari/mitta se taso kuitenkin yleisesti ottaen on. Kumppanin etsinnässä tasosi voi olla yhtä huono tai jopa huonompi kuin peräkammarinpoikien taso.
sanoman että tuo sinun viimeinen lause oli tosi hauska. Villapaita vain puuttuu :)
Ai että ottaa pattii tuo "omaan tasoon" tyytyminen. Mikäs se on se oma taso tosiaan? Koulutustaso, äö, nenän mitta, pukeutumistyyli, asuinpaikka, massin paksuusko?
Jos yrität ulkomuodon perusteella tehdä jotain tasoarviota niin voit mennä harhaan pahasti. Muista ominaisuuksista puhumattakaan.
Samanlaisina täällä synnytään ja kuollaan.
Ärsyttää tuommoinen tasoerottelu.
ylhäältä, mitä tarkoitin.
sie raapuustat viisaita!heh ja tässä tulee samalla laskuoppia :)
Eli olet ollut puoli vuotta sinkkuna monen vuoden suhteen jälkeen, ja nyt jo hingut uuteen suhteeseen noin innokkaasti? Ole nyt ihan rauhassa yksiksesi ja ota siitä kaikki irti. Se voi olla todella hyvä ja arvokas kokemus.
ei se oikea ettimällä löydy..ja kun oikea kohalle kolahtaa,sen tietää!
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdetesteja/
Näin ollen, miehen antama kipinä ja show naiselle on elintärkeää, etenkin jos oma elämä on tylsän harmahtavaa myötäpeesailua.
Älä missään nimessä hurmioidu baarien pika-rakastujista, tuollainen lover lähtee myös toisen naisen mukaan yhtä nopeasti.
Koko sana profiili tuntuu minusta kirosanalta. Eihän kukaan osaa itsestään absoluuttista kuvaa antaa kun jo ulkoiseltakin se on hyvin hankalaa.
Etkä sä saa unelma miestä vain tiukalla vaatimuslistalla joka "seuloo" miehet vaan antamalla itsekkin miehelle hyvää oloa ja hyväksyntää jos siltä tuntuu. Naiselle on helppoa olla etäinen ja laittaa mies punnertamaan testein ja sanailuina.
Tiedät tilanteen nyt. Sun pitää alkaa itse etsimään miestä joka täyttäisi kriteerisi, taidat olla niitä naisia että nuo perusjutut miehessä on vain alkuruoka, sitten naamakkain tulee sata vaatimusta lisää miehelle.
Analyyttisen arvioni mukaan kaikki naiset yleisesti jakautuu ensiksi joko baaribilettäjiin tai lemmikki-ihmisiin. Toki niiden sekoitus on mahdollinen.
Minkä takia tällainen ikivanha ketju on pitänyt kaivaa esiin?