Erotako vai ei? Siinäpä kysymys! Avioliittoamme on kestänyt nyt yli 20 v ja tunteet on viilenneet kaveriasteelle, olemme lähinnä kämppäkavereita. Lämpö ja läheisyys on poissa, ei halauksia tai helliä sanoja. Meillä on 4 lasta, jotka kaikki haluaisivat isästä eroon. Isä on komenteleva sadisti, kostonhaluinen ja johtaa perhettämme kuin armeijan komentaja ikään. Jos ero tulisi, kaikki lapsemme haluaisivat minulle eli äidilleen.
Olen 42 v, mieheni 10 vuotta vanhempi.
Mieheni puuttuu kovalla kädellä minun ja lastemme syömisiin, liharuokia ei saa syödä, en saa juoda kahvia (jota kyllä juon salaa). Kerran kun join vanhempieni luona kahvia, sain kuulla siitä koko kotimatkan ajan.
Seksiä on liitossamme n. 0-1 kert/kk. Juuri eilen taas totesin, että eipä kovin tyydyttävää, mies meni heti itse asiaan, esileikit jäivät pariin minuuttiin ja laukeamisensa jälkeen hän lähti pesulle ja päivän touhuihin. Ei edes kysynyt laukesinko minä... ei ole koskaan kysynyt. No, olisin joutunut vastaamaan ettei sellaista kohdallani ole koskaan tapahtunut.
Tunnen olevani panopuu, mies tyhjentää itsensä minuun ja sitäkin tapahtuu harvoin. Öisin hän katselee salaa meidän muiden nukkuessa pornosivuja netissä aamutunneille asti. Nukkuukin usein TV:n ääressä koko yön. Siis TV on tärkeämpi kuin minä?
Mieheni ei arvosta minua tai mielipiteitäni, jos joku asia askarruttaa tai pitäisi päättää mitä tehdä, hän mieluummin puhuu asiasta naapurin miehelle jonka kanssa on ystävystynyt. Myös eräs naistuttavamme tuntuu olevan mukava neuvonantaja.
Miehelläni on kummia kaunoja ja kateuksia minua kohtaan, hän on itse huono ihmissuhteissa, ja kun minulla on ystäviä hän tuntuu sitä kadehtivan. Kun tulee riita, kaunat ja kateudet nostavat päätään. Koskaan en ole hänelle mitään ikävää tehnyt tai sanonut, hän sen sijaan huutaa "turpa kiinni" tai vastaavaa, jota en ole keneltäkään muulta koskaan saanut osakseni.
Mieheni osaa käyttäytyä ulkopuolisten seurassa niin että kaikki uskovat hänen olevan tosi mukava ihminen. Kuitenkin kotona perhe saa kestää huudot ja määräilyt. Mieheni oli juuri viikon remonttitöissä eräässä perheessä. Kun juttelin puhelimessa hänen kanssaan, ihmettelin miten hän on niin kiltti ja suvaitsevainen, mutta sitten lapsemme (11v) totesikin, että kaipa oli siksi kun tiesi toisten kuuntelevan kun hän puhuu puhelimeen. Mieheni tuntui puhelun aikana sille mukavalle miehelle joka hän oli yli 20 v sitten kun hänet tapasin. Nyt hän on muuttunut täydellisesti ja ikävään suuntaan. On kuin eri ihminen.
Miehelläni on myös ikävä tapa kerätä kaikenlaista tarpeetonta romua jota inhoan sydämestäni. Hän ei anna hävittää mitään turhaa tavaraa, kirpputoripöytää olen usein ehdottanut, mutta se ei sovi hänelle. Kodissamme onkin yksi kokonainen huone täynnä tarpeetonta tavaraa, siis varastona ja siitä syystä kärsimme liian pienestä asunnosta. Tavaroihin ei saa koskea, tai saamme kuulla kunniamme.
Äitini on useasti kehoittanut jättämään tämän miehen, mutta koska mies on niin kostonhaluinen, en ole sitä tehnyt. Pelkään jälkiseurauksia. Kaiken lisäksi kun tapasimme yli 20 v sitten, olin juuri muuttanut pois lapsuuskodistani, ja en ollut ehtinyt saada mahdollisuuttakaan päättää asioistani enkä itsenäistyä, kun tämä "komentajamies" astui kuvioihin ja otti "ohjat käsiinsä". Jos nyt muuttaisin muualle, itsenäistymisen opiskelut alkaisivat vasta tällä iällä! Sekin eräällä lailla pelottaa. Mieheni on vielä tehnyt parhaansa että varmasti uskoisin etten pärjäisi omillani. Varsinkin kun hän varmasti asettaisi kaikenlaisia "kiviä" tielleni kostoksi siitä että otin eron.
Minulla on ollut jo 3 vuotta salasuhde toiseen mieheen. Nautin hänen seurastaan,hän rakastaa ja arvostaa minua. Tunnen olevani hänelle tärkeä ja merkityksellinen. Seksi hänen kanssaan on ihanaa. Joskus omatunto soimaa, olenhan naimisissa, mutta en kylläkään millään muotoa tyytyväinen elämääni. Mitä pitäisi tehdä?
Olen 42 v, mieheni 10 vuotta vanhempi.
Mieheni puuttuu kovalla kädellä minun ja lastemme syömisiin, liharuokia ei saa syödä, en saa juoda kahvia (jota kyllä juon salaa). Kerran kun join vanhempieni luona kahvia, sain kuulla siitä koko kotimatkan ajan.
Seksiä on liitossamme n. 0-1 kert/kk. Juuri eilen taas totesin, että eipä kovin tyydyttävää, mies meni heti itse asiaan, esileikit jäivät pariin minuuttiin ja laukeamisensa jälkeen hän lähti pesulle ja päivän touhuihin. Ei edes kysynyt laukesinko minä... ei ole koskaan kysynyt. No, olisin joutunut vastaamaan ettei sellaista kohdallani ole koskaan tapahtunut.
Tunnen olevani panopuu, mies tyhjentää itsensä minuun ja sitäkin tapahtuu harvoin. Öisin hän katselee salaa meidän muiden nukkuessa pornosivuja netissä aamutunneille asti. Nukkuukin usein TV:n ääressä koko yön. Siis TV on tärkeämpi kuin minä?
Mieheni ei arvosta minua tai mielipiteitäni, jos joku asia askarruttaa tai pitäisi päättää mitä tehdä, hän mieluummin puhuu asiasta naapurin miehelle jonka kanssa on ystävystynyt. Myös eräs naistuttavamme tuntuu olevan mukava neuvonantaja.
Miehelläni on kummia kaunoja ja kateuksia minua kohtaan, hän on itse huono ihmissuhteissa, ja kun minulla on ystäviä hän tuntuu sitä kadehtivan. Kun tulee riita, kaunat ja kateudet nostavat päätään. Koskaan en ole hänelle mitään ikävää tehnyt tai sanonut, hän sen sijaan huutaa "turpa kiinni" tai vastaavaa, jota en ole keneltäkään muulta koskaan saanut osakseni.
Mieheni osaa käyttäytyä ulkopuolisten seurassa niin että kaikki uskovat hänen olevan tosi mukava ihminen. Kuitenkin kotona perhe saa kestää huudot ja määräilyt. Mieheni oli juuri viikon remonttitöissä eräässä perheessä. Kun juttelin puhelimessa hänen kanssaan, ihmettelin miten hän on niin kiltti ja suvaitsevainen, mutta sitten lapsemme (11v) totesikin, että kaipa oli siksi kun tiesi toisten kuuntelevan kun hän puhuu puhelimeen. Mieheni tuntui puhelun aikana sille mukavalle miehelle joka hän oli yli 20 v sitten kun hänet tapasin. Nyt hän on muuttunut täydellisesti ja ikävään suuntaan. On kuin eri ihminen.
Miehelläni on myös ikävä tapa kerätä kaikenlaista tarpeetonta romua jota inhoan sydämestäni. Hän ei anna hävittää mitään turhaa tavaraa, kirpputoripöytää olen usein ehdottanut, mutta se ei sovi hänelle. Kodissamme onkin yksi kokonainen huone täynnä tarpeetonta tavaraa, siis varastona ja siitä syystä kärsimme liian pienestä asunnosta. Tavaroihin ei saa koskea, tai saamme kuulla kunniamme.
Äitini on useasti kehoittanut jättämään tämän miehen, mutta koska mies on niin kostonhaluinen, en ole sitä tehnyt. Pelkään jälkiseurauksia. Kaiken lisäksi kun tapasimme yli 20 v sitten, olin juuri muuttanut pois lapsuuskodistani, ja en ollut ehtinyt saada mahdollisuuttakaan päättää asioistani enkä itsenäistyä, kun tämä "komentajamies" astui kuvioihin ja otti "ohjat käsiinsä". Jos nyt muuttaisin muualle, itsenäistymisen opiskelut alkaisivat vasta tällä iällä! Sekin eräällä lailla pelottaa. Mieheni on vielä tehnyt parhaansa että varmasti uskoisin etten pärjäisi omillani. Varsinkin kun hän varmasti asettaisi kaikenlaisia "kiviä" tielleni kostoksi siitä että otin eron.
Minulla on ollut jo 3 vuotta salasuhde toiseen mieheen. Nautin hänen seurastaan,hän rakastaa ja arvostaa minua. Tunnen olevani hänelle tärkeä ja merkityksellinen. Seksi hänen kanssaan on ihanaa. Joskus omatunto soimaa, olenhan naimisissa, mutta en kylläkään millään muotoa tyytyväinen elämääni. Mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jätä ukkosi. Tyhmähän se on. Ja sullahan on jo uusi kiva tyyppi. Rohkeasti vaan. Ei kannata elämäänsä hukata!
vaikea se ulkopuolisen on antaa neuvoja, sillä itse sinä sen päätöksen loppujen lopuksi teet.
Mutta kun luki tuota kertomaasi; täytyi vain ihmetellä, että kuinka miehesi on muuttunut tuollaiseksi ja mikä siihen on johtanut?
Ja jos lapsetkin jo pelkäävät omaa isäänsä ja haluavat hänestä "eroon", se sanoo jo paljon, että tuo ei tuosta parane, pahenee vain entisestään.
Sinulla on toinen mies, joka arvostaa ja rakastaa sinua; silloin sinun on nyt viimeinkin tehtävä jonkunlainen ratkaisu, sillä tuollainen ahdistava ja painostava suhde aviomieheesi, vaikuttaa pitkällä tähtäimellä lapsiisi, ja juuri sillä negatiivisella tavalla.
Näin minä asian näen :).
Kyllä minunkin ex-eukkoni oli kymmenisen vuotta koko lailla ihmisiksi, mutta sitten alkoi muuttua jyrkästi.
Kaikki sujui melko hyvin, kunnes minulla meni sukset ristiin exän pikkusiskon pummailevan miesystävän kanssa. Siitä lähtien oli elomme uskomatonta - eikä suinkaan positiiviseti.
Eroa itsesi ja lastesi takia ja rakasta uutta rakastasi. Pääset suhteellisen helpollakin, kun lapsesi eivät enää ihan pieniä Itse erosin kun nuorin oli 8, vanhin 13 (4lasta). Ihan sopu ero, yhteisestä päätöksestä ja siksi lapset pääsivät helpolla, asioista puhuttiin avoimesti, kertaakaan ei kumpikaan ole morkannut toista ja nykyisin molemmilla uudet rakkaat, joista lapsetkin pitävät. Ex:n kanssa yhteyksissä lasten asioissa, muutoin molemmat elämme omaa ihanaa elämäämme.
Onkohan miehelläsi joku ikäkriisi? oman riittämättömyyden ongelma, toinen nainen? kun tuommoisena ärsyynymisenä ja komenteluna kotiin heijastuu.
Sinä olet nainen parhaassa iässä, nauti kun vielä voit!!
Luin kirjoituksesi ja uskoin siihen säälien
sinua. Aivan lopuksi kerroit omasta salasuhteestasi. Pohja putosi ja sääli hävisi.
Asiat olisi pitänyt selvittää aikoja sitten.
Nyt kun salasuhteesi on kestänyt jo vuosia,en
usko että liitttonne päättyy sopuisasti ja vikaa
on myös sinussa.
Lapsesi ovat oppineet isän metkut ja näkevät hänen lävitseen, kun puhui puhelimessa toisten kuullen ystävällisesti. Tunnen aivan samanlaisen miehen,kauhea kotityranni, mutta muille mielinkielin. Kuvauksesi on aivan kuin tästä tyttäreni miehestä. Ikävää, että olet joutunut kestämään tuollaista jo 20 vuotta. En usko hänen miksikään enää muuttuvan ja ikäeronnekin on aika iso. Keskustele asiat halki hänen kanssaan, älä anna pelon hallita eroaikeita. Kun kaikki läheisesikin toivoisivat eroanne, he varmasti tukevat sinua siinä. On väärin elää kaksoiselämää, kun sinulla on rakas ystävä, se on väärin häntäkin kohtaan. Ota rohkeasti askel eroon, mutta selvitä sitä ennen taloudellisia ym. asioita, ettei miehesi pääse riistämään sinua rahattomaksi.
Lähde rohkeasti vaan.. se ensimmäinen askel on vaikein, minulla sen ottaminen kesti 2 vuotta, ja tuskien taivalta se aika oli.. Mutta nyt kun kaikki tietää että lähden, minulla oma asunto jossa nukuin ekaa kertaa viimeyön, et usko miten upealta illalla tuntui!!! Se rauha ja oma koti, pieni ja vuokralla, mutta minun kotini.
En välttämättä epäile kertomuksesi todenperäisyyttä, mutta lukijoiden ja vastaajien olisi hyvä suhtautua tietyllä varauksella näihin kirjoituksiin ennenkuin ottavat liian syvällisesti kantaa ja ensikädessä ovat valmiita suosittelemaan esim. avioeroa. Aina on olemassa toinenkin osapuoli jonka mielipide olisi tosi mielenkiintoinen saada vastineeksi, näin ehkä huomattaisiin ettei kaikki asiat olisikaan aivan niin yksiselitteisiä kun kirjoituksesta saattaa saada käsityksen. Tiettyjä ihmeellisyyksiä tässäkin tapauksessa mielestäni on, kuten esim. päällekäinen pitkäaikainen suhde kolmanteen osapuoleen, mikä ei voi olla vaikuttamatta suhteeseen avioliitossa. Onko vaimon puolelta edes yritetty hoitaa liittoa millään tavoin? Tulee myös käsitys että lapsiin on vaikutettu isä-vastaisesti liiton aikana, koska heille on tullut tuollainen mielipide isäänsä kohtaan, lapsiahan ei saisi millään tavoin sekoittaa kahden aikuisen välienselvittelyyn! Varmasti on kysymys jostain kriisivaiheesta missä eletään, sellaisiahan meillä kaikilla on, mutta tässä tapauksessa voi hyvin olla että rouva elää kriisivaihettaan, silloinhan juuri mikään ei tunnu miltään ,varsinkaan se läheinen henkilö kenen kanssa on suurimman ajan elämästään elänyt, jonkunhan täytyy toimia tuossa tilanteessa "kaatopaikkana". Tämä kannanotto on miehen,joka on eronnut vastoin omaa haluaan ja jonka elämänkumppanilla oli monelta osin vastaavia mielipiteitä (pinttymiä) jotka todellakaan eivät vastanneet todellisuutta, eroon vain oli päästävä, mikään ei auttanut. Meidän tapauksessa vain lapset jäivät isän eli minun luokseni. Taistelkaa läpi oma kriisiaikanne ja huomaatte kun olo helpottaa että elämänkumppaninne onkin se sama johon aikoinaan rakastuitte. Tämä ohje kohdistuu myös meihin miespuolisiin se on hyvä muistaa!
Niin no mä voin omakohtaisesti kertoa sen puolen jossa olen elänyt, eli lapsena kotityranni isän varjossa..esitti muualla aina täydellistä kilttiä ihmistä, mutta kotona määräsi, mollasi, saattoi olla todella ilkeä.
Äitini on maailman kultaisin ihminen jonka tiedän, joskin liian kiltti..
Muista monesti lapsena toivoneeni että isä ei koskaan palaisi työmatkoiltaan, kuolisi taikka haaveilin siitä että vanhempani olisivat eronneet, en vain uskaltanut pientä suutani avata. Onnistuin rakentamaan itselleni iloisen pintakuoren, näytin aina iloiselta, vaikka vuosia muistan itkeneeni nukkumaan mennessä, milloin mistäkin.. Sain mennä mm. nälkäisenä nukkumaan, kun en kuulemma ollut ruoka-aikana syömässä, joskus isä vei jopa ruuan nenän alta kun olin syömässä. Itkeä ei saanut, muutoin isä raahasi hiuksista lukkojen taakse. Vihasin hetkittäin äitiäkin kun ei puollustanut meitä lapsia, jälkeenpäin sanoi ettei provosoinut koska isä olisi saattanut lyödä, oli joskus lyönytkin, en vain itse muista. Vihasin sitä että isä haukkui äitiäni lihavaksi, vaikkei hän ollut. Minä sairastuin teini-iässä anoreksiaan, onneksi lievästi vain.. Isä haukkui kaikkea mikä oli tyttömäistä tai naisellista, minusta tuli siis poikatyttö, vasta nyt myöhemmin olen alkanut opettelemaan miten olla nainen, se on vaikeaa ja häpeän tehdä tyttömäisiä juttuja. Menin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa joka välitti minusta, minä en rakastanut häntä ja nyt olen eroamassa..olen pettänyt, enkä edes kadu sitä.. Pelkään toisinaan että minusta tulee samanlainen kuin isäni..Ehkä olen vain sekopää, sitäkin joskus epäilen, mutta parempikin lapsuus olisi voinut olla..
Minuun ei vaikutettu isävastaisesti, sen aiheutti isä itse, kriisiä tai ei isä on aina ollut tuollainen, nykyään vain minä laitan kovalla vastaan samoin on oppinut äitinikin joka ei koskaan eronnut tai eroa isästäni.
"...vaikutettu isävastaisesti...." Kyllä vaan sanon että kyllä on lapsilla omatkin silmät ja korvat päässä ja järki joka sanoo onko kohtelu oikeudenmukaista vai ei, ei siinä äitiä tarvita kommentoimaan tai jakamaan omia ajatuksiaan asiasta. Nykyajan lapset ovat ihan fiksua väkeä tajuamaan.
että selvät merkit ovat ilmassa! 11-vuotias lapsi ei aivan omasta aloitteestaan osaa seurata isänsä käyttäytymisen eri vaiheita noin vaan, mikäli häntä ei ole laitettu niin tekemään! Kolme vuotta pettämistä!HUH.HUH!!! Älkää hyvät ihmiset tuomitko toista osapuolta näin räikeästi kun ette tiedä asian koko totuutta,mikään ei oikeuta kyseiseen käyttäytymiseen. Anteeksi vaan mutta tulee jotenkin mieleen että vastaajat hakevat kannanotoillaan myötätuntoa omille "sekoiluilleen"!
No huh huh..?? voi voi!! lässyn lässyn..
sulla on ihan samalla lailla yksi suuntaiset lasit kuin muillakin, näet vain oman kantasi, ja sulla se on että ämmät on huoria ku pettää ja siitä voidaan päätellä kaikkea, että myös manipuloi lapsia jne. Jep! Viisasta. hiton viisasta!!
Mene itseesi ennen kuin vouhuat. Ja ihan vain tiedoksi että kyllä jo 11v osaa ajatella omilla aivoillaan, mut ehkä kun se oli tyttö, niin sun mielestä EI..
nyt sinun kannattaa varmasti mennä rauhoittumaan, olet liian kiihtyneessä tilassa asialliseen keskusteluun! Omat kokemuksesi heijastuvat liikaa yksipuolisina purkauksina sisältäsi. Lueppa uudelleen juttuni niin ehkä huomaat etten suoraan tuomitse ketään, haluan vain tuoda julki ettei mikään asia ole niin ettei siinä olisi myös toista puolta. Tuppaa vaan olemaan että tällaisella osastolla annetaan liian helposti ehkä ansaitsematontakin myötätuntoa ja kehotetaan eroamaan vaikka perusteita tosellisuudessa ei välttämättä olisikaan, eikä kaikkia keinoja käytetty yhteiselämän jatkamiseksi.Ihan vaan tiedoksi että minullakin on kolme tyttöä joiden kanssa tulen erittäin hyvin toimeen ja jotka asuvat isänsä eli minun luonani, joten en pelkästään luule vaan tiedän lapsista ja heidän kehityksestään suht. paljon. Tässä taisi vaan joku asia kolahtaa liika kipeästi sinun nilkkaasi mistä en voi olla muuta kuin pahoillani.
En vain voi sietää sitä että toisten hätää vähätellään.. Lapsi ei voi valintaa tehdä missä perheessä kasvaa, mutta vanhemmat voisivat sen tehdä..
Suurella todennäköisyydellä sinusta tulee katkera
vanhus jonakin päivänä jos et lähde.
Lähtö ei ole helppoa mutta hirveämpää on
"herätä" jonakin päivänä tunteeseen "tässäkö
tämä oli" tai "oliko tämä nyt sitä mitä elämältä ja parisuhteelta halusin?"
Ihan varmuuden vuoksi vinkki siihen, että jos miehesi osaa käyttää tietokonetta kunnolla, hän saa tietää sinun kirjoitelleen tänne. Joten muista poistaa kaikki historia ym tiedot, niin et ainakaan sitä joudu selittelemään. Ja vaikka olet yleisessäkin paikassa, niin on erittäin tärkeätä poistaa omat jutut. Jos et itse osaa, kysy joltain nörttipojalta, hän varmaan mielellään neuvoo. Nimim. oma mieheni joutui näin vahingossa kiinni.
Ja toinen juttu. Älä missään vaiheessa eron aikana tai heti edes sen jälkeen näyttäydy uuden kaverisi kanssa. Siitä ei kannata vielä pitkään aikaan edes haaveilla. Sinulle voi nimittäin koitua siitä myöhemmin pulmia, kun selviää, että sinulla on joku toinen ja 'sen vuoksi erosit'
Miehesi on psykopaatti, joka osaa lannistaa viimeisenkin itsetunnon murun lähellä olevista ihmisistä. Pakene kun vielä olet järjissäsi ja lapsesi saavat vielä mahdollisuuden tasapainoiseen aikuisuuteen!!!
olet 42-vuotias, elämää jäljellä vielä toiset samanlaiset. vai sittenkään samanlaiset? - nyt sinulla on aikaa ja halua miettiä mitä OIKEASTI tulevaisuudeltasi haluat. tiedät jo nyt ettei se ole nykyinen miehesi. ero on aina hirvittävää aikaa, mutta kirjoituksestasi päästellen se tuo varmasti helpotuksen sekä itsellesi että lapsillesi. jos eroatte, älä kerro nykyisestä "salarakkaastasi" lapsille kun vasta ajan kuluttua.
elämä on sinun, ja koska lapsesikin vaikuttavat tyytymättömiltä, tee kaikille palvelus.
onnea ja jaksamista sinulle, kuuntele sydäntäsi ja tee päätös sen pohjalta.
Minäkin lukiessani kertomustasi ensin säälin sinua, mutta samantien kun kuulin salarakkaastasi, minuun iski inho sinunkaltaisiasi kohtaan. Jos miehesi oikeasti olisikin kuvaamasi kaltainen sadisti ja tyranni, olisi sinussa pitänyt olla kylliksi "naista" jättää tuo mies ennen vieraan miehen syliin hyppäämistä. On selvää, ettei liitto ainakaan parane etsimällä avioliiton ulkopuolista seuraa. Olet vain vaikeuttanut elämääsi tekemällä niin. Muista että kaikilla teoilla on seuraamuksensa ja teoistaan on otettava vastuu. Ikäviä asioita ei voi eikä tule lakaista maton alle.
Joo joo VOI KAMLA!!! älä sä jakele neuvoja kun sulla ei ole omakohtaista kokemusta elämästä helvetissä. Eikä kaikki ole niin vahvoja että lähtisivät ennen kuin uusi astuu kuvioon, yleensä nämä tapahtuu aikalailla yllättäin ja kun ei ole kunnioitusta tarpeeksi enää toista kohtaa, mahdollisesti ei itseäkään kohtaan, miksi kieltäytyä??!!?? Miksi ihmeessä sitä kieltäytyisi?? toisen hellyydestä kun muualta tulee vain kylmää puukkoa. Sitä paitsi, samanlaista henkistä väkivaltaa kai pettäminen olisi toiselle..
Ja hitto te olette naiveja kun kuvittelette tyytyväisinä että ei se minun puoliso ainakaan petä, ei meillä. Kuulkaas!! Mä tunnen kymmenen pariskuntaa joissa miehet pettää aina kun tilaisuus tulee, sitä oikein hakemalla haetaan, eivätkä koskaan kadu. Mut mun asiani ei ole puuttua teidän vaaleanpunaiseen pikku maailmaanne.. Mä en suutani avaa, ei kuulu mulle.
Olen vain kylmästi todennut, jos se ei vie heiltä kotoa enää enempää pois mitään ja homma sujuu, niin pettäkööt, jos jää kiinni niin tervemenoa..
Tämä on taas näitä mieleltään keskenkasvuisen ja häiriintyneen juttuja, joissa kirjoittaja edustaa mielestään kaikkea hyvää ja puoliso pahaa. Jos puoletkaan miehen käyttäytymisestä on totta, vain todella sairas ihminen on pakottanut lapsensa asumaan tuollaisissa olosuhteissa. Lasten tuskaa on varmaan lisännyt salasuhde, koska äidin poissaolo ei ole voinut jäädä huomaamatta. Minkälaisen elämisen mallin tuollainen äiti antaa lapsille? Miksi lapsia ei ole jo huostaanotettu?
joka luulet että tällainen mies on harvinaisuus ja että olosuhteet ovat sellaiset että lapset olisi otettava huostaan. Tässähän oli kyse vain aivan pikkuhitleristä, joka huutaa turpa tukkoon, määrää toisten syömiset ym ja tekee itse mitä haluaa. Tämä on vielä kaukana niistä väkivaltaisista perhehelveteistä, joissa tuhannet suomalaiset lapset ja naiset elävät paitsi psyykkisen, myös fyysisen väkivallan alla. Miksi nainen ei saisi sanoa ettei viihdy liitossaan? Kai kaikissa on vikoja, mutta en usko hänen mitään valehdelleen. Ja miksi naisella ei saisi olla kuolleessa liitossaan kärvistellessä rakasta muualla, onhan sitä paremmissakin piireissä miesten kohdalla.
Jos alkuperäisessä viestissä kuvattu miehen ja naisen käytös on totta, eikö mieleltään terveen vanhemman (tässä tapauksessa siis naisen) velvollisuus olisi saada lapset turvaan? Nainen lastensa sijaan helpottaa vain omaa oloaan pettämisellä. Naisen käytös on aivan yhtä itsekästä kuin miehenkin. Mielestäni molemmat ovat ihan sekopäisiä, mutten kyllä usko puoliakaan koko jutusta. Nainen hakee oikeutusta syrjähypylleen hakemalla täältä myötätuntoa.
ja se muu tarkoittaa seuraavaa: miksi pitää olla aina joku sellainen kommentoija, joka tahallaan haluaa olla ilkeä "kiertää veistä haavassa".
En tarkoita nyt sinua, otsikolla: kaukana todellisuudesta, vaan sitä aiempaa....
Minäkään en usko, että kyseinen nainen valehtelee ja kertoo "puutaheinää"..., hän haluaa todellakin saada ajatuksiaan ja tämän hetkistä elämäänsä toisten tietoisuuteen, jotta voisi saada jonkinlaista apua ja selvyyttä tilanteeseen, joka ei todellakaan ole mikään hyvä, varsinkin kun on vielä kyseessä lapset, jotka varmasti ovat jo pitkään kärsineet tilanteesta kaikinpuolin.
Ei pidä olla niin kylmä ja kyyninen toisia kohtaan; täällä varsinkaan, jossa ihan oikeastikin ihmiset; kaikenikäiset hakevat apua ja tukeakin, olkoonkin sitten kysymyksessä vieraat ihmiset..., koskaan ei tiedä, milloin itse kukin tarvitsee apua/tukea.
Niin, että jätetään sellainen turha mollaaminen ja annetaan mieluummin sitä rakentavaa kommenttia :).
No niin, ehkäpä nämä kommentit jo riittävätkin tästä asiasta, kiitos kaikille jotka halusitte ottaa kantaa! Asia loppuun käsitelty.
no huh huh. helppohan tässä on muiden neuvoa, mutta miksi kidutat itseäsi ja lapsiasi? olet itse onneton ja jos lapsetkin jo haluavat isästään eroon, miksi jatkaisit?
uskon että itsenäisyyden opiskelusi ei olisi sinulle niin vaikeaa, ettet siihen pystyisi. mielestäni olet vahva ihminen. uusi rakkaasi olisi varmasti tukenasikin. sinä sen lopullisen pääätöksen teet, joten harkitse ja punnitse mikä on lapsillesi ja sinulle parasta.