Tapasin 3 viikkoa sitten todella mukavan miehen netin kautta. Ensimmäistä kertaa suutelimme ja harrastimme seksiä 2 viikon kuluttua tutustumisesta. Mies on toella hyvä suuseksissä, mutta erektio on huono. Kesken kiihkeimmän hetken kikkeli saattaa mennä ihan löysäksi. Mä oon yrittänyt olla hellä ja viime yönä otin asian puheeksi. Kysyin , että painaako joku asia mieltä ? hän ei ainakaan myöntänyt. Mies on 37 , tupakoi, työ on stressaavaa ja erosi 3 vuotta sitten avoliitosta ( 1 poika ) . hän on kertonut, että kolmeen vuoteen ei ole oolut minkaanlaista seksisuhdetta.
MIEHEN EREKTIO
sani 70
204868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mun mies (nyt 30v.) oli samanlainen kun eka kertaa touhuttiin. Se oli tosi ihana ja hellä, osas koskettaa mua just oikein. Sillä myös seiso. Sit kun olis pitänyt rakastella, niin se lopahti. Eli ensimmäisestä kerrasta ei tullut mitään. Otin sen hyvin kevyesti ja laitoin jännityksen piikkiin. Edellisestä seksikerrasta hänellä oli noin kuukausi. Seuraavalla kerralla en edes vihjaillut mitään seksiin päin, olin kyllä hänen luonaan yötä. Sitten sainkin kyytiä oikein olan takaa;)...eikä ongelmia ole sen jälkeen ollut. Ei se minusta ole epänormaalia jos ensimmäinen kerta uuden tuttavuuden kanssa jännittää. Sitten jos stressi ja kaikki on päällä, niin ilmankos. Ja jos hänellä ei ole ketään ollut entisensä jälkeen, niin kai siinä nyt onkin pupu pöksyssä, että pystyykö nyt hommaan jne. Ole lempeä ja anna hänen ottaa seuraavaan kertaan se askel, mutta anna silti vihiä naisellisesti pukeutumisella jne. että olet valmis ryhtymään leikkiin uudestaankin. Tuossa vaiheessa miestä ei pidä missään nimessä painostaa.
Kauheeta. Aivan kauheeta! Olen kanssa juuri tavannut kivan ja kultaisen miehen, mutta pakkon jäädyttää suhde. A) kauhean pieni (ihan vähän hipaisin ja siihen loppui halut) ja ei se todellakaan seisonut vaan oli jotenkin kuin kastemato. Erittäin epäeroottinen kokemus.
Pakkko tosin myöntää, että olen aina ollut todella perso isolle ja paksulle, joten sellaisen omistava kumppani olisi kyllä mukava.
jätät miehen kikkelin takia!!!
'kivan ja kultaisen miehen'
eli otat mielummin epäkivan ja ruosteisen miehen?
joillakin on kikkeli toisilla luonne..kaikkea ei voi saada (tai voi mut erittäin harvoin)
Siis voi ei! Sä ihan vähän hipaiset ja miehellä ei seisokaan. No kyllähän tuon takia kannattaa jo jättääkin kiva ja kultainen mies.
Ehkä ensi kerralla voisit kokeilla vähän voimakkaampaa otetta. Sellainen usein kasvattaa kastemadon suuremmaksi...
Tapasin mukavan naisen ja pari viikkoa seurusteltuamme paadyimme harrastamaan seksia.
Mutta kun nainen riisui rintaliivinsa niin nakyma oli pettymys, hitto mitka naulapussit ja nainen oli vasta 29v. Kylla pushupeilla saa ihmeita aikaan, No se suhde loppu siihen.
PS. ja persekin oli levee ja littea.YAK
Parisuhteesta ei tule mitään, jos seksi ei suju. Kokeiltu on. Ei skulaa. Enää en lähde yli kymmeneksi vuodeksi alle keskinkertaisen rakastajan kanssa liittoon ja kärvistele siellä sitten (ja pahimmassa tapauksessa ulkopuolista suhdetta hakien). Taidatte tytöt olla pikkuisen vielä nuoria...=)
Ja kyllä sen pitkän ja eroottisen esileikin jälkeen tietää, minkä kokoinen siellä alhaalla on. On niitä nyt sen verran tullu koeteltua. Ei se jorkkakaan mihinkään ihmevenymisiin ja paksunemisiin pysty.
Ja en mä ketään "jätä". Mä en edes aloita.
toisinkin päin,mä dumppasin (tai no en nyt dumpannut mut ei huvita tavata kys. eukkoa enää vaik hän sitä vonkuukin) muijan melkein pelkästään ällöttävän näköisen toosan vuoksi.Siinä värkissä oli suoraan sanottuna kaikki päin vittua (hih):tajuttoman pitkä viiva,kaikki ällöttävän tummaa ja kaiken kruunas vettä hylkivä kanadan majava.Siis mä oon pitänyt tähän asti tota majava juttua lähinnä läppänä mut nytpä tiedän paremmin,se oli ilmetty majavan selkä ilman päätä ja häntää,yööööökkk.
Jos nainen on rupsahtanut jo alle 30v niin en halua edes ajatella milta han nayttaa 10v paasta, se on bye bye baby monesti kun muodot putoo vaatteiden mukana lattialle.
ei voi muuta kuin nauraa tolle tekstillesi :0)!Sinä se osaat pukea ajatukset sanoiksi tosi hyvin!Etkä kyllä pelkää laukoa asioita siinä mielessä että joku vetäis herneen nenään..vai et "vettä hylkivä kanadan majava.." *nauraa ääneen*
toista se on omistaa aktiivinen vakinainen kuin noita kapakkapanoja joita yrmeä ja muut veljensä täällä joutuvat harrastamaan.
Vähän säälittääkin se tyttö... minkäs se
toosalleen mahtaa... vaikka tekeekin aika
saaakelin pahaa kun ajattelee miten ruma
värkki voi ollakaan =:o Apua. Hyh.
..lisänauruja kaipaat vaikkapa sadepäivän sattuessa, niin lue Kurt Vonnegutin "Mestareiden aamiainen".
"Appoavoimet majavat" ("Wide-open beavers") olivat minullekin entuudestaan luonnosta/ssa tuttuja, mutta ehkä kirjan lehdillä... hmm.. ;)
puhutaan niin en oo nähnyt vielä ikinä elävässä elämässä hyvännäköistä värkkiä,vain arveluttavan näköisiä,vähän vähemmän arveluttavan näköisiä ja sit näitä rämemajavia.Mutta sen verran täytyy ottaa sanoja takaisin että en mä nyt ihan aikusten oikeesti sen takia halua tavata häntä enää,se juttu meni vituilleen ihan muista syistä,sitäpaitsi vähän sheivailemalla siitä ois saanu kelpo pelin.Eilen vaan vitutti koko päivän kuin pientä rämemajavaa ja sit kun joku saatanan eukko alkaa suolaamaan miehiä jostain munan koosta ja erektio-ongelmista jotka on meikäläisen akilleen kantapää niin palo proput lopullisesti.Pardon me...
voitais olla ihmisiä toisillemme.Eikä repiä toisiamme hajalle täällä netissä kuin sudet?
Ei puhuttaisi vioita vaan oltaisiin suvaitsevaisempia..Vai mitä Yrmio?
Ollaan sit ilman.Minä en tule majavaani ikinä skalpeeraamaan,oli muoti mikä hyvänsä.
ime sit sitä paksua ja pitkää k..... h...
Minulla oli ihan sama kokemus miehen kanssa, joka kylla puheillaan ja muulla kaytoksellaan antoi ihan vakuuttavan kuvan itsestaan. Sitten kun tuli ensimmaista kertaa H-hetki, ei pelit toimineetkaan ollenkaan. Olin aivan ihmeissani kunnes mies myonsi olevansa aivan aarettoman hermostunut, ja poloinen yrittikin niin kovasti etta alkoi hiki helmeilla otsalla. Koko yona ei hommasta tullut yhtaan mitaan ja aamulla oli mies aivan maansa myynyt. Mutta onneksi sentaan puhui ja kertoi mista on kysymys.
Aikaa kului muutama viikko kunnes taas nahtiin, kiihkeaa puhelinseksia harrastettiin silla valilla, ja siina ajassa mies oli saanut rohkeutensa takaisin ja sitten sainkin kyytia...:-) Ja meno (ja kovuus) on parantunut koko ajan kuukausien myota. Joten anna miehelle aikaa!
impotenssia. Kehoita sitä käymään lekurissa ja ainahan on viagra. Kyllä se asia siitä vielä selviää.
minulla on kuiva..se ja sitten jos on miehellä erektio ongelmia.Mulla on tätä kuivuutta tullut vasta ihan viimeaikoina..hirvittää.Eikä vanhemmalla iällä yhtään kunnon seurustelu suhdetta ole ollut.Tähänkö tämä sitten päättyi?Nyt juuri kun voisi ilman kumia ja ..tämähän on hirveetä!
kyllä luistaa. Ja menee vähän löysempikin sisään.