Ovatko vuokra ja lainanlyhennys samanlaisia yhteisasumisen kustannuksia?
Tavallaan eivät. Vuokra menee ulkopuoliselle, mutta lainanlyhennyksestä jää sentään jotain taskunpohjalle (pala siitä asunnosta).
Minusta olisi kaikkein selvintä, että mikäli toinen ei halua osallistua yhteiseen asuntolainaan ja sen maksuun, niin tällöin tämä toinen maksaa toiselle vuokraa esim. puolesta asunnosta. Samaa periaatetta voi käyttää autolainaan. Se joka haluaa omistaa auton, myös maksaa sitä. Jos toinen haluaa käyttää sitä, niin siitä sopii sitten maksaakin jotain (kilometrikorvaus tms). Kumpikin maksaa omat ruokakustannuksensa.
Tässä kuvaus periaatteesta: Yhdessä, mutta erillään.
Kokonaan eri kysymys on se, että mitä tehdään silloin kun toisella ei olekaan tuloja? Velkaantuuko toinen osapuoli toiselle vai pitääkö toisen heittää toinen ulos? Miten toimitaan äitiysloman aikana jos lapsia siunaantuu? Miten toimitaan jos esim. äiti, jää hoitovapaalle kotiin lapsia hoitamaan?
Ehkä inhimillistä olisi, että kustannuksiin osallistutaan siinä suhteessa mitä tuo rahaa sisään talouteen. Jos jossain ajanhetkenä rahaa ei tulekaan sisään, niin ei siitä tule myöskään velkaantua. Jos on tuloja, on myös velvollisuus osallistua kustannuksiin.
Entäs sitten omat rahat? Kuitenkin kummallakin on omia törsäyskohteita on ne sitten naisten meikkejä tai niitä "alevaatteita" tai miesten omia elektroniikka leluja - eiköhän sallita nuo sitten molemmille periaatteella "kun talouden kulut on maksettu, niin sitten voi kuluttaa muuhunkin omistaan".
No entäs sitten jos tulot onkin toisella väliaikaisesti nolla hänen ollessa kotiäiti tai kotiisi? Onko silloin omia rahoja? Pitäisikö osa toisen tuloista allokoida siinä tapauksessa toisen "omaksi rahaksi" koska pitäähän toisellakin olla vapautta käyttää "omaa rahaa" ettei tunne olevan koko ajan toisen almujen varassa.
Entäs miten toimitaan jos tulot tippuvat toisella nollaan, mutta on kuitenkin saanut säästöjä tilille? Onko silloin "omaa rahaa" toisen tilistä? Jos ei, niin sehän olisi tavallaan rangaistus siitä että on saanut jotain säästöön eikä ole tuhlannut niitä rahoja "omiin menoihin". Jos taas kyllä, niin sekin on väärin koska jos toisella on rahaa säästössä, mutta toinen joutuu pienestä palkastaan antamaan toiselle.
Ehkä näiden talousavioliittojen sijasta pitäisi keskittyä rakkausavioliittoihin joissa se maksaa jolla on.
Mutta kuka uskaltaa luottaa toiseen niin paljon tässä maailmassa jossa petetään, erotaan ja laskelmoidaan niin paljon kuin ehtii? Mistä tunnet aidon rakkauden?
Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Muuta en voinut tarjota.
Tavallaan eivät. Vuokra menee ulkopuoliselle, mutta lainanlyhennyksestä jää sentään jotain taskunpohjalle (pala siitä asunnosta).
Minusta olisi kaikkein selvintä, että mikäli toinen ei halua osallistua yhteiseen asuntolainaan ja sen maksuun, niin tällöin tämä toinen maksaa toiselle vuokraa esim. puolesta asunnosta. Samaa periaatetta voi käyttää autolainaan. Se joka haluaa omistaa auton, myös maksaa sitä. Jos toinen haluaa käyttää sitä, niin siitä sopii sitten maksaakin jotain (kilometrikorvaus tms). Kumpikin maksaa omat ruokakustannuksensa.
Tässä kuvaus periaatteesta: Yhdessä, mutta erillään.
Kokonaan eri kysymys on se, että mitä tehdään silloin kun toisella ei olekaan tuloja? Velkaantuuko toinen osapuoli toiselle vai pitääkö toisen heittää toinen ulos? Miten toimitaan äitiysloman aikana jos lapsia siunaantuu? Miten toimitaan jos esim. äiti, jää hoitovapaalle kotiin lapsia hoitamaan?
Ehkä inhimillistä olisi, että kustannuksiin osallistutaan siinä suhteessa mitä tuo rahaa sisään talouteen. Jos jossain ajanhetkenä rahaa ei tulekaan sisään, niin ei siitä tule myöskään velkaantua. Jos on tuloja, on myös velvollisuus osallistua kustannuksiin.
Entäs sitten omat rahat? Kuitenkin kummallakin on omia törsäyskohteita on ne sitten naisten meikkejä tai niitä "alevaatteita" tai miesten omia elektroniikka leluja - eiköhän sallita nuo sitten molemmille periaatteella "kun talouden kulut on maksettu, niin sitten voi kuluttaa muuhunkin omistaan".
No entäs sitten jos tulot onkin toisella väliaikaisesti nolla hänen ollessa kotiäiti tai kotiisi? Onko silloin omia rahoja? Pitäisikö osa toisen tuloista allokoida siinä tapauksessa toisen "omaksi rahaksi" koska pitäähän toisellakin olla vapautta käyttää "omaa rahaa" ettei tunne olevan koko ajan toisen almujen varassa.
Entäs miten toimitaan jos tulot tippuvat toisella nollaan, mutta on kuitenkin saanut säästöjä tilille? Onko silloin "omaa rahaa" toisen tilistä? Jos ei, niin sehän olisi tavallaan rangaistus siitä että on saanut jotain säästöön eikä ole tuhlannut niitä rahoja "omiin menoihin". Jos taas kyllä, niin sekin on väärin koska jos toisella on rahaa säästössä, mutta toinen joutuu pienestä palkastaan antamaan toiselle.
Ehkä näiden talousavioliittojen sijasta pitäisi keskittyä rakkausavioliittoihin joissa se maksaa jolla on.
Mutta kuka uskaltaa luottaa toiseen niin paljon tässä maailmassa jossa petetään, erotaan ja laskelmoidaan niin paljon kuin ehtii? Mistä tunnet aidon rakkauden?
Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Muuta en voinut tarjota.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekin olen pohtinut näitä samoja asioita yksin, ja yhdessä mieheni kanssa. Meillä on molemmilla omat tilit, johon palkat ja opintotuet ohjaantuu. Emme ole nähneet tarpeelliseksi avata kolmatta, yhteistä tiliä, esim. ruokakuluja varten emmekä myöskään halua yhtä yhteistä tiliä. Meillä maksut jaetaan maksukyvyn mukaan, eikä tasan 50-50 huolimatta tuloista. Koska olemme vielä opiskelijoita molemmat, ja molemmilla n. vuosi jäljellä, tulomme ovat lievästi sanottuna epätasaiset ja epävarmat. Viime kesänä mieheni opiskeli, kun taas minä kävin hyväpalkkaisessa töissä. Oli täysin luonnollista, että minä kannoin suurimman taloudellisen vastuun, minullahan ne suuret tulot oli. Kyllähän se söi miehen egoa aluksi, mutta nopeasti hän tottui siihen. Varsinkin ottaen huomioon, että edellisenä talvena tilanne oli päin vastainen, hän kävi töissä ja minä opiskelin.
Asumme vuokra-asunnossa, ja maksamme vuokra puokkiin, yleensä maksamme joka toisen kuukauden vuokra kokonaisuudessaan. Emme jaksa joka kuukausi siirrellä rahaa tililtä toiselle. Meillä on suunnitteilla yhteinen asuntolaina ja oman asunnon ostaminen, joten meillä ei tule viestissäsi esitettyä tilannetta vastaan.
Mielestäni kuulostaa järkevältä, että mikäli asunnon omistaja lyhentää lainaa kokonaisuudessan, puoliso maksaa edes vastikkeen tai pienen korvauksen siitä, että saa asua ilmaiseksi. Toisaalta voidaan myös jakaa kulut niin, että asunnon omistaja lyhentää lainan ja "ilmaiseksi asuva" maksaa sähkö-, netti- ja vesilaskut.
Meidän suhteessa rahat ovat yhteisiä, vaikka ne makaavatkin eri tileillä. Rahat käytetään ensiksi yhteiseen hyvään (vuokraan, ruokaa, laskuihin, hankintoihin, yhteisiin menoihin) ja vasta sitten omiin menoihin. Joten jos ja kun minä jään äitiyslomalle, tiedän, että mieheni tulot käytetään myös minuun. Eli minun ei tarvitse ottaa lainaa tai syödä makarooneja kun mieheni vetää pippuripihviä vieressä :)
Tuo kysymys "omista rahoista" oli mielenkiintoinen. Meillä mieheni ei antanut minulle "taskurahaa" töissä käydessään, enkä kyllä olisi halunnutkaan. Enkä minäkään antanut hänelle vastaavaa viime kesänä. Eikä kyllä olisi juuri ollut mistä antaa. Sillä vuokran, ruoan ja laskujen jälkeen minullekaan ei jäänyt kovin paljon käteen, ja säästöön pistän joka kuukausi 50e. Mikäli tulot ovat niukat tai olemattomat, mielestäni omista menoista tingitään ensimmäisenä. Ei ne meikit, vaatteet, komponentit tai kaijuttimet niin tärkeitä ole, että niitä pitäisi saada jos tulot on pienet. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
En tiedä, mistä aidon rakkauden tunnistaa. Minä vain tunnen sydämessäni, että mieheni rakastaa minua ja että meidän suhde kestää :)
Meillä menee samalle tilille kaikki rahat. Meillä on yhteiset rahat. Kumpikin ostaa mitä ostaa ja isommat kalliimmat jutut sovitaan yhdessä. Ei ole ollut ongelmia, vaan olemme aina jutelleet asioista ja rahat on saatu riittämään. Rakkausavioliitossa ei tarvitse laskea, mikä kolikko on kenenkin, vaan kaikki on yhteistä.