Niin elikkäs te, jotka olette olleet/olette parhaillaan jenkeissä au pairina, haluaisin kuulla kokemuksistanne! Olisi erittäin mukava, jos viitsisitte vaivautua vastaamaan :) Itselläni suunnitelmissa lähteä vuoden päästä, kun saan suoritettua lukion loppuun. Niin ja usaan siis ajattelin, ollut haaveena jo pitempään.
Ja kaikki ASIALLISET kommentit ovat siis tervetulleita!! Kertokaa myös missä päin olitte! Kiitos kovasti.
Ja kaikki ASIALLISET kommentit ovat siis tervetulleita!! Kertokaa myös missä päin olitte! Kiitos kovasti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Haluaisin siis kuulla myös minkälaisessa perheessä olitta/olette :) Kuinka monta lasta, minkä ikäisiä, vanhemmat (esim. mitä tekevät työkseen) jne. Kaikkea mitä mieleen tulee! Niin ja erityisesti: VIIHDYITKÖ??
Moi!
Olin 19-vuotias kun lähdin aupairiksi. Isäntäperheeni asui hyvin lähellä NewYorkin keskustaa. Lähdin järjestön kautta ja se kyllä maksoi itsensä takaisin (vaikka ei se kyllä järjestön kautta kallista edes ollut, uskoisin että on kalliimpaa lähteä yksityisesti). Lisäksi sain todella mukavan isäntäperheen. Perheeseen kuului molemmat vanhemmat, tyttö 5v ja poika 2v.
Perheen äiti oli töissä USAn Ilmavoimissa ja perheen isä Xerox:lla. Kokonaisuudessaan AuPair vuoteni oli todella mahtava kokemus ja en kyllä vaihtaisi sitä mihinkään.
Ongelmia tai haasteita tulee varmasti kaikilla AuPaireilla. Oma haasteeni oli aluksi perheen hyvin paljon rajojaan koetteleva 5v. tyttö. Mutta jos tulee ongelmia niin suosittelen ensimmäiseksi juttelua vanhempien kanssa, että koetatte yhdessä löytää ratkaisun ongelmiin, jos kuitenkaan vanhemmista ei ole apua on siinä vaiheessa hyvä tukeutua myös community counselloriin. Heti ei siis kannata luovuttaa/ vaihtaa perhettä. Omassa isäntäperheessäni oli hyvin ymmärtäväiset vanhemmat ja molemmista perheen lapsista tuli minulle kuin oma pikkusisko ja pikkuveli.
Neuvoksi sanoisin vielä, että vaikka aupair on perheessä töissä ei silti kannata lukkiutua omaan huoneeseen heti työajan päätyttyä. Itse pidin ovea kiinni ainoastaan öisin ja muulloin ovi oli auki ja lapset kyllä tulivat huoneeseen ja joskus katsottiin piirrettyjä ja leikittiin barbeilla tai paloautolla myös vapaa-ajalla, joten ei kannata olla myöskään turhan tarkkarajainen vapaa-aikojensa suhteen etenkään jos haluat olla isäntäperheessäsi enempi perheenjäsen kuin pelkkä lastenvahti.
Omien kokemuksieni perusteella kannatan Amerikkaan lähtöä ehdottomasti järjestön kautta. Mutta lopulta, AuPair vuoden onnistuminen on kuitenkin paljon kiinni myös omasta asenteesta. AuPairin täytyy olla hyvin avoin, rehellinen, pitkäpinnainen ja joustavuutta täytyy myös löytyä. Ennen kaikkea täytyy omistaa lämmin sydän ja aito halu työskennellä lasten kanssa. Koska niin kuin ei mikään muukaan työ, ei AuPair vuosi ole pelkkää hauskanpitoa ja bilettämistä vaan se on hyvin vastuullinen työ.
Kiitos Mira, viestisi oli todella asiallinen ja mielenkiintoinen! Hienoa kuulla juuri tuollaisista kokemuksista.
Lisää vaan samanlaista tekstiä! Lyhyemmätkin viestit kelpuutetaan :)
Olin järjestön kautta aupairina Columbuksessa, Georgian osavaltiossa. Paikka ei ollu mikään miljoonakaupunki mutta tekemistä riitti vaikka ihmisiä "vain" parisataatuhatta. :o)
Miran texti oli todella hyvä, voin vain yhtyä siihen. Minun vuoteni oli myös erittäin onnistunut ja parhaimpia kokemuksiani. Kun lähtee oikealla asenteella reissuun niin ei se huonosti voi mennä.
Minun perhe oli varmaankin hiukan tavanomaisesta poikkeava... Kun olin suomessa vielä ja puhuimme puhelimessa oli perheen äiti vielä raskaana. Heillä oli jo 2,5v poika ja he odottivat kolmosia. (!!!) Suurin osa suomen päässä taivasteli sitä että perheessä tulisi olemaan kolme vauvaa vielä 3v poika, mutta minä otin sen vain haasteena vastaan. Töitä saisin varmasti tehdä ja teinkin ja vastalahjaksi sain perheen arvostuksen. Tulimme erittäin läheisiksi ja olin koko suvulle kuin perheenjäsen.
Eli kun saavuin usa:han minua odotti columbuksessa 3 vuotias pikku-herra ja kolmostytöt, joista kaikista tuli minulle todella rakkaita. Itseasiassa tytöt syntyivät samana pvänä kuin saavuin usa:han joten olin heidän kanssaan synnytyssairaalasta lähtien.
Tuosta kaikesta on jo kulunut 5vuotta kun tulin takaisin suomeen ja yhä olemme yhteydessä perheen kanssa. Joka vuosi saan heiltä kuvat lapsista ja näen kuinka he kasvavat. Puhelimessakin olen heidän (tyttöjen) kanssaan puhunut ja he tietävät kuka minä olen, äiti pitää huolen että tytöt muistavat kuka heitä hoiti rakkaudella heidän ekan vuotensa.
heh..nyt kun kirjoittaa ja muistelee niin tulee ihan kaihoisa mieli... Koitahan sara jaksaa vielä lukio loppuun ja lähde ihmeessä kokemaan jotain aivan mahtavaa. :o)
ps. täällä moni suosittelee lähtemistä esim yksityisesti mutta minä henk koht suosittelen järjestön kautta menoa. Aina kuitenkin turvallisempaa ja varmempaa.
Kiitos :o) viestistäsi! Voin sanoa siitä ihan samaa kuin mirankin viestistä :) Eli kiitos. Ja kyllä kyllä, koitan malttaa vielä vuoden odottaa :)
Molempien viestien kirjoittajat ovat nyt viettäneet vuotensa siis lähempänä itärannikkoa eli olisi kiva kuulla kommentteja myös länsirannikolla asustaneilta au paireilta! Mutta KAIKKI viestit ovat silti ehdottomasti tervetulleita, isäntäperheen sijaintiin katsomatta :) Itse vaan olen miettinyt haluaisinko mieluummin itä- vai länsirannikolle..? Vaikka loppujen lopuksi siitä perheestähän se eniten on kiinni! :)