Puhelut

Kertokaapa te, joiden puoliso (mies) on viikot muualla töissä, että montako kertaa päivässä vaihdatte kuulumisia? Itseäni on alkanut ottaa aivoon avopuolisoni mielestäni liian monet puhelut päivän aikana. Hän soittelee noin 2-3 tunnin välein ja kysyy mitä kuuluu. No normaalina työpäivänä ja muutenkin elämä rullaa tavalliseen tapaan eli ei mitään ihmeempiä kuulu. Kun vastaan näin hän on vain hiljaa ja odottaa minun juttelevan. Sitten yritän keksiä tikusta asiaa ja jos sanon että on kiire, en ehdi puhua, hän suuttuu. Samoin saattaa käydä jos olen palaverissa/kokouksessa ja hän yrittää tavoittaa minua saamatta kiinni. Kun sitten soitan takaisin hän on äreä kun mikä ja on sitä mieltä, että vastata pitää ettei kerkiä nyt puhua. HÄn tekee yksinäistä työtä ja ymmärrän, että juttukaveria kaipaa, mutta oma työpaikkani on ihan erilainen. Ja mitä ihmettä nyt yleensä voi kuulua viimeisestä puhelusta..eipä tavalliselle tallaajalle mitään ja työasioita hän ei halua kuulla. Siis miten ihmeessä voin hänelle hienovaraisesti sanoa, että mielestäni aamulla ja illalla on ihan asiallista soittaa muttei jatkuvasti päivisin. Tiedän, että kun otan asian esille hän suuttuu kamalasti koska hänen mielestään mulla pitää olla se pari minsaa aikaa hänelle. Itse soitan kyllä jos on asiaa mutten muuten. Olenko itsekäs vai haluaako hän jotenkin kahlita elämääni sieltä kaukaa. Mielipiteitä. Olemme silti seurustelleet yli viisi vuotta, alkuihastumisen aikana ymmärrän jatkuvat puhelut mutten muuten.
9909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kokeile vaihtaa puhelut tekstiviesteihin.
kerro että sinulle on kiirettä töissä, mutta haluaisit pitää yhteyttä päivisin..anna nyt hänen ymmärtää tämä.. pieni vaiva tämä sinulta on..hiukan annat 'köyttä' sinnekkin päin..

varmasti tämä toinen osapuoli kaipaa huomiota ja ikävöi sinua.. ja siksikin tahtoo pitää yhteyttä..et menetä kun muutaman sentin ja jos tällä saat perhesovun aikaiseksi.. mikäs siinä =)

Äänestä

Me olemme jo kolmatta kesää eri paikkakunnilla töiden takia. Syksystä kevääseen asumme yhdessä opiskelupaikkakunnalla, kesällä hän on muualla töissä ja minä yksin täällä. Välimatkaa on vain 200km, joten viikonloppusin nähdään, ellei ole mitään erikoista.

Me soittelemme aina kerran päivässä, yleensä iltaisin, ja vaihdamme kuulumisia. Jos on jotain erikoista kysyttävää tai tärkeää niin sitten tietysti soitellaan siitä erikseen.

En usko, että hän tahtoo kahlita elämääsi, ehkä hänellä on vain ikävä sinua? Jos olette olleet yhdessä pidemmän ajan ja asuneet yhdessä pitkään, on ehkä outoa olla yksin ja ilman seuraa. Meilläkin tuo ensimmäinen kesä oli se vaikein, tuntui tosi haikealta aina sunnuntai-iltaisin sanoa hei hei kullalle, ja vielä kaamealta maanantaiaamuna kun tajusi, ettei nähdä vielä viiteen päivään. Ehkä hänellä ei myöskään ole tarpeeksi tekemistä siellä toisella paikkakunnalla?

Oma mieheni on kesät kotipaikkakunnallaan, josta löytyy paljon tekemistä ja kavereita. Hän myös harrastaa kesälajeja, joten tekemisen puutetta ei ole. Kuten ei luonnollisesti minullakaan täällä kotona. Ehkä miehesi kannattaisi aloittaa jonkun harrastuksen, tai yrittää vietää aikaa ystävien kanssa, ettei olisi aikaa ikävöidä sinua ja soitella jatkuvasti :)

Äänestä

olen aina kieltänyt puhelut työpaikalle paitsi tietysti hätätapauksessa, mutta niitä on tosi harvoin tai ei lainkaan. Työrauha on saatava.

Äänestä

Ollaan molemmat sen verran kovia höpöttelemään että useimpiin puheluihin riittää hyvin juttua eikä kaikkea edes muista kertoakaan, molemmat puhuu työasioistakin toisilleen. Vähintään kerta päivässä soitellaan, jos ehtii niin iltapäivällä ja sitten hyvän yön puhelut. Ei ole tullut ongelmaa puheluitten määrästä puolin tai toisin.

Äänestä
  • Ja jos molemmilla on luppoaikaa saatetaan kilauttaa päivällä, mutta useimmiten vain jos on jotain varsinaista asiaa jostain.

    Äänestä

Meillä mies on on paljon viikolla työmatkoilla, ei ehkä ihan koko viikkoa kuitenkaan.. ollaan sovittu, että ainakin tekstari illalla/yöllä hyvänyöntoivotuksiksi, kun ei o toi mies innokas puhelimessa puhuja. Ei oikeastaan soitella, ehkä kerran reissun aikan ,jos on jotain erityistä. Ikävä vaan kasvaa, jos kuulee toisen äänen.

Äänestä

Me vietämme myös suurimman osan arkipäivistä eri paikkakunnilla ja soittelemme joka ilta. Minä olen päivät kotona, illat töissä ja hän toisinpäin, joten soittelemme sitten kun minä kotiudun.. Päivisin en hänelle soita, koska tiedän että hän haluaa työrauhan. Enkä minäkään tykkäisi jos hän soittelisi minulle kun minä olen töissä. Olisi ehkä eri asia ehkä jos palkka juoksisi tältäkin ajalta, nyt mitä nopeemmin valmista sen nopeemmin pääsen kotiin.

Äänestä
  • Olen yrittänyt sanoa, että haluan työrauhan ja että aina voi soittaa jos on asiaa, sehän on luonnollista. MUtta että kysytään monta kertaa päivässä vain "mitä kuuluu", ja kun vastaan ei mitään ihmeitä ole tapahtunut, hiljaisuus laskeutuu välillemme ja kun sanon, että no jatkan tästä töitä, hän loukkaantuu. Toki hänellä on varmasti ikävä, mutta jos hän soittaessaan sanoisi" hei kulta, soitin vain koska on ikävä jne." juttelisi, asia olisi toinen, mutta kun hän jättää juttelun minulle ja ei minulla tosiaan ole mitään asiaa. Olen kaiketi sitten itsekäs, mielestäni riittää jos aamulla ja illalla soitellaan. Tämä voi olla monen mielestä pikku juttu, mutta minulle tässä on kaasvanut kärpäsestä härkänen. Kyllä minullekin joskus iskee ikävä, laitan tekstarin että ikävä on, soitellaan illalla. No hän soittaa kuitenkin välittömästi minulle ja odottaa että juttelen hänen kanssaan vaikka tekstarissa oli selkeä viesti:soitellaan illalla. En toki halua häntä loukata mutta mua tämä tilanne rasittaa. Silloin harvoin kun olen kavereiden kanssa saunaillassa jonkun ystäväni kotona, hän on kerran soittanut jopa 20 kertaa!! Olisiko siten kuitenkin kyse jonkinlaisesta mustasukkaisuudesta, hän haluaa varmistaa koko ajan että olen siellä missä olen sanonut olevanikin. Koskaan en ole häntä pettänyt, hänen taustansa taas on ihan toisenlainen. Tiedän kyllä ,että hän lapsilleenkin soittaa muutaman kerran päivässä.

    Äänestä

  • arkisin kirjoitti:

    Olen yrittänyt sanoa, että haluan työrauhan ja että aina voi soittaa jos on asiaa, sehän on luonnollista. MUtta että kysytään monta kertaa päivässä vain "mitä kuuluu", ja kun vastaan ei mitään ihmeitä ole tapahtunut, hiljaisuus laskeutuu välillemme ja kun sanon, että no jatkan tästä töitä, hän loukkaantuu. Toki hänellä on varmasti ikävä, mutta jos hän soittaessaan sanoisi" hei kulta, soitin vain koska on ikävä jne." juttelisi, asia olisi toinen, mutta kun hän jättää juttelun minulle ja ei minulla tosiaan ole mitään asiaa. Olen kaiketi sitten itsekäs, mielestäni riittää jos aamulla ja illalla soitellaan. Tämä voi olla monen mielestä pikku juttu, mutta minulle tässä on kaasvanut kärpäsestä härkänen. Kyllä minullekin joskus iskee ikävä, laitan tekstarin että ikävä on, soitellaan illalla. No hän soittaa kuitenkin välittömästi minulle ja odottaa että juttelen hänen kanssaan vaikka tekstarissa oli selkeä viesti:soitellaan illalla. En toki halua häntä loukata mutta mua tämä tilanne rasittaa. Silloin harvoin kun olen kavereiden kanssa saunaillassa jonkun ystäväni kotona, hän on kerran soittanut jopa 20 kertaa!! Olisiko siten kuitenkin kyse jonkinlaisesta mustasukkaisuudesta, hän haluaa varmistaa koko ajan että olen siellä missä olen sanonut olevanikin. Koskaan en ole häntä pettänyt, hänen taustansa taas on ihan toisenlainen. Tiedän kyllä ,että hän lapsilleenkin soittaa muutaman kerran päivässä.

    Eiköhän tuo 20 puhelun ilta kerro jo paljon. Joko se on mustasukkaisuutta ja tarkistelua tai sitten ylihuolehtimista. Joka tapuksessa pakkomielteistä ja outoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arkisin kirjoitti:

Kertokaapa te, joiden puoliso (mies) on viikot muualla töissä, että montako kertaa päivässä vaihdatte kuulumisia? Itseäni on alkanut ottaa aivoon avopuolisoni mielestäni liian monet puhelut päivän aikana. Hän soittelee noin 2-3 tunnin välein ja kysyy mitä kuuluu. No normaalina työpäivänä ja muutenkin elämä rullaa tavalliseen tapaan eli ei mitään ihmeempiä kuulu. Kun vastaan näin hän on vain hiljaa ja odottaa minun juttelevan. Sitten yritän keksiä tikusta asiaa ja jos sanon että on kiire, en ehdi puhua, hän suuttuu. Samoin saattaa käydä jos olen palaverissa/kokouksessa ja hän yrittää tavoittaa minua saamatta kiinni. Kun sitten soitan takaisin hän on äreä kun mikä ja on sitä mieltä, että vastata pitää ettei kerkiä nyt puhua. HÄn tekee yksinäistä työtä ja ymmärrän, että juttukaveria kaipaa, mutta oma työpaikkani on ihan erilainen. Ja mitä ihmettä nyt yleensä voi kuulua viimeisestä puhelusta..eipä tavalliselle tallaajalle mitään ja työasioita hän ei halua kuulla. Siis miten ihmeessä voin hänelle hienovaraisesti sanoa, että mielestäni aamulla ja illalla on ihan asiallista soittaa muttei jatkuvasti päivisin. Tiedän, että kun otan asian esille hän suuttuu kamalasti koska hänen mielestään mulla pitää olla se pari minsaa aikaa hänelle. Itse soitan kyllä jos on asiaa mutten muuten. Olenko itsekäs vai haluaako hän jotenkin kahlita elämääni sieltä kaukaa. Mielipiteitä. Olemme silti seurustelleet yli viisi vuotta, alkuihastumisen aikana ymmärrän jatkuvat puhelut mutten muuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu