olen 22 ja seurustellut viitisen vuotta, asunut yhessä 2 vuotta. nyt on alkanut tuntua, että mulla olis niin paljon enemmänkin annettavaa jollekulle. puoliskon kanssa elämä tasaista, mitä nyt kuukausi sitten yllättäen ilmoitti, ettei tiedä rakastaako mua vai ei. nyt sitten sanoi, että rakastaa mua mielettömästi...elämä on siis periaatteessa ok. tapaan kuitenkin jatkuvasti mielenkiintoisia miehiä ja mietin mitä kyseisen ihmisen kanssa voisi tapahtua. mutta arki varmaan koittaa kuitenkin jokaisen tyypin kanssa? ikävä vaan, että omalta mieheltä en mitään imarteluja saa.
mieheni on mun ensirakkaus ja vei neitsyyteni. en haluais vaan erotakaan kokemusten tähden. eli millä saan jäitä hattuun?
mieheni on mun ensirakkaus ja vei neitsyyteni. en haluais vaan erotakaan kokemusten tähden. eli millä saan jäitä hattuun?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi saada jäitä hattuusi, jos tuntuu toiselta? Tunsin kerran ihmisen, joka asui yhdessä poikaystävänsä kanssa, vaikka ei rakastanut tätä. Hän aina hoki, että kun tulee syksy ja kylmä, sitten hän taas jaksaa eteenpäin ja levottomat tunteet menevät ohi.
Sitä paitsi, silloin kun joku ääneen epäilee rakkauttaan, ei se silloin enää rakasta. Se saattaa olla sinun kanssasi siksi, että se on turvallista. En halua masentaa sinua, mutta tämäkin on mahdollista.
Tuo oli kyllä oikein sanottu. Ei se enää rakasta jos epäilee. Eikä sun tarvi sen kanssa pysyä vaa sen takia että se vei neitsyytesi ja on eka rakkautesi... Aika monilla on sama juttu, mut harvoin ensirakkaus kestää pidempäänki aikaa...
Joten kyl mun mielestä sun kannattaa nyt ruveta sinkuksi, varsinki ku kesäki tulee :)
on aika surullista ku moni rakastuu joskus 15vuotiaana tosi tulisesti, mennään kihloihin ja sitte muutamien vuosien päästä tulee se tunne, että onhan niitä muitakin ja haluis päästä testaamaan muitakin ja millasta niitten kanssa on. harmi vaan jos se ensirakkaus on just se sun romeo tai julia =)..siks just ensirakkaus pitäski tavata viimesenä..tai no..monethan palaa myöhemmin yhteen ensirakkauden kanssa.
Menneisyyden takia ei voi jäädä kenenkään luokse. Ymmärrän hyvin, jos haluaisit kokeilla vähän muitakin, kun et ole koskaan muuta kokenut kuin oman kultasi. Täytyy vain varottaa, että ei se ruoho ole sen vihreämpää muualla! Jos teillä ON asiat hyvin, jos rakastat häntä vielä, niin kehottaisin unohtamaan höpsötykset... Teillä on kuitenkin hyvä ja kestävä suhde, ja yhteinen menneisyys. Jos tunne epätäydellisyydestä ja tyydyttämätön olo jatkuu, kannattaa koko suhteen pohjaa miettiä vähän.
Tiedätkö, kun minä joskus aikoinaan erosin, silloinen paras ystävättäreni (se, jonka mainitsin esimerkkinä tunteiden hillitsemisestä tuossa aiemmassa kirjoituksessani) paheksui minua sanoen aina, että ei mies vaihtamalla parane. Heh heh ja hah hah. Se ero oli jälkeenpäin katsottuna elämäni pelastus. Se sattui silloin, tietysti, mutta elämäni muuttui.
Elämää on turha hukata tuollaiseen "yritän vielä ja yritän vielä juttuun". Minullekin sanottiin sen eroni yhteydessä, tai oikeastaan sitä ennen (se oli exä joka aloitti eropuheet, minä sitten viimein jätin hänet) että en tiedä, rakastanko sinua enää. Ymmärsin silloin, että no et rakasta, kun sanot tuon vielä jopa ääneen. Ja oikeassa olin, ei hän rakastanut minua enää. Kävi vieraassa sängyssäkin ennen kuin ehdimme erota.
Joskus ruoho on kauniimman väristä sillä toisella puolella. Se on koettu. En ole koskaan katunut eropäätöstäni, nykyinen suhteeni on paljon parempi. Tiedän sen, koska se on jatkunut jo yli kymmenen vuotta.
Sanoin, että JOS asiat on hyvin, ei kannata erota. Eikös se niin ole? Suuna päänä ei varmaan kannata juosta ulos suhteesta, jos ei ole varma. Varmuus tulee ajan myötä, suuntaan tai toiseen. Ei ole taattu, että prinssi rohkea odottaa oven ulkopuolella...
Kyllä mies paranee vaihtamalla, jos rakkaus on kadonnut!
Siinä tapuksessa ero on ainoa vaihtoehto, ei kukaan elä ilman rakkautta.
Voimaa.
mä oon 24 ja naimisissa. mentiin aika nuorena. Tosin puolen vuoden päästä siitä huomasinkin että en rakasta tätä niin paljon kuin pitäisi. Se olikin vaan jotain ihme huumaa, koska tää on myös mun eka ja sen. Sen mentyä ohi alkoi aika rankat ajat.
Kovasti kaipaan vapauttani. Ja useimmiten harmittaa toi nuorena tehty ajattelematon teko.
Vaimoni kuitenkin rakastaa mua vaikka tietää että mä en niinkään. Mutta en pysty jättää sitä. En pysty/halua aiheuttaa sille mitään suruja. Välitän silti hänestä vaikka en niin haluaisikaan asua yhdessä. Ehkäpä mä rakastun siihen uudestaan kun pahimmat ongelmat on voitettu? Tai sitten se lakkaa rakastamasta mua, ja ero helpottuu? Lapsia kun ei ole, eikä tule ennenkuin oon varma. Kumpa siihen ei menis liian pitkä aika... =(
Luulen ymmärtäväni, miltä sinusta tuntuu. Mutta - oletko tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, että ei ehkä ole oikein vaimoasi kohtaan, jos elät hänen kanssaan, etkä rakasta kovin paljon, vai miten sinä sen nyt ilmaisitkaan. Minä itse hänen asemassaan kokisin sen loukkauksena.
Etkä sinä voi elää hänen kanssaan loppuelämääsi vain siksi, ettet halua loukata. Tuhlaat elämääsi.
Voi näyttää siltä, että yllytän ihmisiä eroamaan. Se ei ole tarkoitukseni, mutta, haluan, että noin tuntevat ihmiset ajattelisivat elämäänsä, ja muuttaisivat sitä, jollei se tyydytä mieltä.
Menin itse silloin aikoinaan naimisiin muistaakseni 23-vuotiaana, ja luulin liittoni kestävän ikuisesti. Oli aika tärsky havaita, ettei se kestänytkään. Tipahdin kovaa. Elämä kuitenkin kääntyi hyväksi ja kuten jo kirjoitinkin, paremmaksi.