Ei kai siinä mitään häpeää ole tunnustautua kauniiksi samoin kuin vähemmän kauniiksi tai rumaksikaan. Meidän jokaisenhan tulee ensimmäiseksi rakastaa itseään ja hyväksyä itsemme, jotta voimme olla yhteydessä toisiin. On minullakin päiviä, jolloin mielestäni olen vähemmän viehättävä, eli tukka pesemättä, homssuinen olo, väsynyt jne.. mutta kun viitsin vaivautua laittamaan vähän itseäni, niin kyllä se kummasti itsetuntoakin kohottaa. En ole missi tai malli, vaan normaalipituinen 165 cm ja painoinen 65 kg mutta omasta mielestäni ihan kaunis, naisellinen nainen. Ja HYMY, se kaunistaa jokaista! nainen, 40v.
0Äänestä
tarpeeksi kaunis
Normaalisti vastaisin tähän, että en ole, mutta koska olen alkanut taistelemaan pohjamudissa rypevää itsetuntoani paremmaksi, vastaan, että olen aivan tarpeeksi kaunis. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta itseään pitää, muuten ei voi elää.
Olen hoikka, ja en lihoa millään, omaan kauniit silmät ja kulmakarvat. Luonteeltani yritän olla rehellinen ja tasa-arvoinen, ja yritän ottaa huomioon toisten tunteet.
0Äänestä
Eteil
Olin teininä ihan normaalin näköinen ja painoinen, ilti tunsin itseni suunnattoman rumaksi. Siitä eroon pääseminen on ollut vaikeaa, ja julkisesti en ehkä kehtaisi muuta kuin sanoa olevani ei-ruma tai ihan normaali. Välillä kyllä tunnen itseni kauniiksi. Olen aivan normaalipainon ylärajoilla, ehkä vähän ylikin nyt huonon syömisen takia, mutta minulla on vyötärö. Ainakin edestä päin on vartaloni mielestäni kaunis. Rintojani vihasin nuorempana, nyt nekin ovat ihan hyvät. Minulla kauniit ja pitkät hiukset ja kauniit silmät. Minulle on sanottu että olen kaunis, mutta sitä on välillä, tai yleensä, vaikeaa uskoa. Jotenkin kuvittelen että toisen arvostelukyvyssä on jotain vikaa. Uskon että sen hyväksymisen pitää tulla sisältä päin, itse tajuta olevansa kaunis. Olen 25-vuotias.
0Äänestä
Von der Bitch
Naama on kaunis, kroppa ei ole ikinä tarpeeksi kaunis. Vyötärö ei ole koskaan tarpeeksi kapea, rinnat ovat aina liian pystyt ja nännit liian tummat, jalat liian laihat ja pitkät. Kädet ovat liian pitkät ja kapeat. Sääret ovat hirveät. Eivät mitkään muodokkaat ja upeat vaikka kuinka reenaan pohjelihaksia! Aina vaan tikut. Takareisissä on aina liikaa löysää eikä ikinä tarpeeksi lihasta. Sisäreisien lihas näkyy ja se on tyhmän näköistä. Vyötärö on ihan liian korkealla. Lantioluut ovat liian leveät. Varpaat ovat liian isot.
Kaikilla meillä on ulkonäkökompleksimme. En silti vaihtaisi minun rakasta vartaloani mihinkään muuhun.
0Äänestä
katsojan silmissä...
..mutta kyllä mua oma peilikuva miellyttää. Eipä tuossa mitään kummallista ole myöntää ko. asiaa. Urheilijan kroppa, ruskeat silmät, pitkä tumma tukka ja nätti hymy :)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kai siinä mitään häpeää ole tunnustautua kauniiksi samoin kuin vähemmän kauniiksi tai rumaksikaan. Meidän jokaisenhan tulee ensimmäiseksi rakastaa itseään ja hyväksyä itsemme, jotta voimme olla yhteydessä toisiin.
On minullakin päiviä, jolloin mielestäni olen vähemmän viehättävä, eli tukka pesemättä, homssuinen olo, väsynyt jne.. mutta kun viitsin vaivautua laittamaan vähän itseäni, niin kyllä se kummasti itsetuntoakin kohottaa. En ole missi tai malli, vaan normaalipituinen 165 cm ja painoinen 65 kg mutta omasta mielestäni ihan kaunis, naisellinen nainen. Ja HYMY, se kaunistaa jokaista! nainen, 40v.
Normaalisti vastaisin tähän, että en ole, mutta koska olen alkanut taistelemaan pohjamudissa rypevää itsetuntoani paremmaksi, vastaan, että olen aivan tarpeeksi kaunis. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta itseään pitää, muuten ei voi elää.
Olen hoikka, ja en lihoa millään, omaan kauniit silmät ja kulmakarvat. Luonteeltani yritän olla rehellinen ja tasa-arvoinen, ja yritän ottaa huomioon toisten tunteet.
Olin teininä ihan normaalin näköinen ja painoinen, ilti tunsin itseni suunnattoman rumaksi. Siitä eroon pääseminen on ollut vaikeaa, ja julkisesti en ehkä kehtaisi muuta kuin sanoa olevani ei-ruma tai ihan normaali. Välillä kyllä tunnen itseni kauniiksi. Olen aivan normaalipainon ylärajoilla, ehkä vähän ylikin nyt huonon syömisen takia, mutta minulla on vyötärö. Ainakin edestä päin on vartaloni mielestäni kaunis. Rintojani vihasin nuorempana, nyt nekin ovat ihan hyvät. Minulla kauniit ja pitkät hiukset ja kauniit silmät. Minulle on sanottu että olen kaunis, mutta sitä on välillä, tai yleensä, vaikeaa uskoa. Jotenkin kuvittelen että toisen arvostelukyvyssä on jotain vikaa. Uskon että sen hyväksymisen pitää tulla sisältä päin, itse tajuta olevansa kaunis.
Olen 25-vuotias.