Joku kirjoitteli, miten toivoo miehensä löytävän uuden naisen, jotta olisi "syy" lähteä... Minä kuuluun siihen samaan kastiin, en yhtään ihmettele että joku toivoo sellaista. Itse en uskalla lähteä, PELKÄÄN liikaa. Pelkään, tulenko toimeen yksin lasten kanssa, jaksanko ja haluanko OIKEASTI erota. Ja kukapa sen päätöksen tekee jos en minä itse... Taidan olla tollo...
Olemme olleet yhdessä 11 vuotta ja naimisissa 2,5 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta, 3- ja 9-vuotiaat, on talo, auto ja koira. Kaikki tuntuisi olevan hienosti mutta ei... Alkoholi on värittänyt meidän elämää esikoisen odotuksesta saakka, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Joka kerta (3-4 krt / v) kun olen herännyt märästä vuoteesta, johon mies on humalaspäiten tehnyt allensa, olen noussut vuoteesta, nostanut miehen lattialle, vaihtanut kuivat vaatteet ja vuodevaatteet, koskaan sanaakaan sanomatta. Asiasta ei ole ikinä puhuttu miehen ollessa selvinpäin, häntä kyllä hävettää tilanne aina aamulla, sen näkee selvästi.
Monta kertaa minulle on luvattu, että ryyppyputket loppuu, en siis ole kieltänyt juomasta, jos juominen rajoittuu 1 vuorokauteen. Aina minulta pyydetään anteeksi, aina annan ja aina uskon, että seuraavaa kertaa ei tule. Aina joudun pettymään. Ja aina annan pettää itseäni.
Mies kyllä käy töissä, ei VARMASTI petä, ei ole väkivaltainen ja on ihana lasten kanssa. Minusta vain tuntuu, että en jaksa enää. Nämä tunteet repii kahteen suuntaan... Ja on niin paha olla. Anteeksi tämä vuodatus, oli pakko kirjoittaa.
Olemme olleet yhdessä 11 vuotta ja naimisissa 2,5 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta, 3- ja 9-vuotiaat, on talo, auto ja koira. Kaikki tuntuisi olevan hienosti mutta ei... Alkoholi on värittänyt meidän elämää esikoisen odotuksesta saakka, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Joka kerta (3-4 krt / v) kun olen herännyt märästä vuoteesta, johon mies on humalaspäiten tehnyt allensa, olen noussut vuoteesta, nostanut miehen lattialle, vaihtanut kuivat vaatteet ja vuodevaatteet, koskaan sanaakaan sanomatta. Asiasta ei ole ikinä puhuttu miehen ollessa selvinpäin, häntä kyllä hävettää tilanne aina aamulla, sen näkee selvästi.
Monta kertaa minulle on luvattu, että ryyppyputket loppuu, en siis ole kieltänyt juomasta, jos juominen rajoittuu 1 vuorokauteen. Aina minulta pyydetään anteeksi, aina annan ja aina uskon, että seuraavaa kertaa ei tule. Aina joudun pettymään. Ja aina annan pettää itseäni.
Mies kyllä käy töissä, ei VARMASTI petä, ei ole väkivaltainen ja on ihana lasten kanssa. Minusta vain tuntuu, että en jaksa enää. Nämä tunteet repii kahteen suuntaan... Ja on niin paha olla. Anteeksi tämä vuodatus, oli pakko kirjoittaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
etkö voisi kuintenkin ottaa asiaa puheeksi. ei se ole sinun häpeä, että hän päästää kännipäissään alleen. ja että sinä kilttinä ja nöyränä vaihdat lakanat. oletko koskaan yrittänyt puhua asiasta? ymmärrän ettei se ole helppoa, mutta et häviä siinä mitään. mutta paljonko häviät, jos eroatte? lapset menettää ihanan ja rakastavan isän. sinä puolison. tiedän monia avioliittoja, joissa alkoholismi, on ollut vuosien ongelma, mutta sairaus on voitettu. miehesi ei todennäköisesti ole heti ensimmäisellä tai toisellakaan kertaa halukas hakemaan ulkopuolista apua.
mutta älä anna heti periksi.
onnea teille!! toivottavasti kaikki selviää.
Hei Kirsi. Samassa veneessä minäkin, takana 15 v. avoliittoa, yksi lapsi ja alkoholin värittämä elämä. Puolisen vuotta sitten viikonloput kapakoiva mies ilmoitti, kuinka hänen tunteensa mua kohtaan ovat kuolleet. Ilmoitus tuli mulle aika sokkina, vaikka itse olin hautonut eroa jo vuosia aiemmin. Jostain syystä rakastin häntä, eikä omat tunteeni ole vieläkään täysin kadonneet. Onhan hänessä paljon hyvääkin, hyvä isä, hoitaa työnsä ja on muutenkin älykäs ihminen. Mutta viikonloppuisin olenkin toiminut yksinhuoltajana jo vuosia, hänellä kun on aina tarve mennä baariin ja juoda. Nykyisin juomista tapahtuu viikollakin, aina tarttuu mäyräkoira kaupasta mukaan, ja sellaista en enää sulata. Muutama viikko sitten päätin hankkia itselleni ja lapselle oman asunnon, ja nyt kun muutto olisi lähestymässä, mies ehdottaa josko vielä voisimme jatkaa saman katon alla. Mitä helvettiä mun pitäis tehdä?! Totta hitossa olisi taloudellisesti järkevää jatkaa samassa asunnossa, mutta jos hänen tunteensa mua kohtaan on kadonneet, niin en kai mä jää siihen enää roikkumaan ja odottamaan ihmettä tapahtuvaksi. Alkon käytöstä meillä on suurimmat matsit käyty aikanaan, kaiken piti muuttua kun lapsi syntyy jne. eikä mitään tapahtunut, turhaa odotin ja toivoin. Taitaa miehellä olla suurimpana pelkona tulevat elatusmaksut ja sekin, ettei yhteishuoltajuus (jos siihen päädytään) takaa enää joka viikonloppuista menemistä. Ja onhan se ikävää, kun kukaan ei enää huolehdi ja hoida asioita valmiiksi. Välillä tulee vaan heikkoja hetkiä ja muistoja esiin, mutta kun ottaa järjen käteen, niin olen varmasti onnellisempi lapseni kanssa yksin. Kunhan pääsee siitäkin, ettei enää miettisi missä se nytkin örveltää ja miten se selviää. En mä jaksa enää sen kanssa, tiedän sen itsekin ja tarvin vain jostain voimia lähteä. Aina ajattelen, että eihän elämän ole tarkoitus olla siedettävää, vaan sellaista, että siitä nauttii. Ja tosiaan toivon minäkin, että mieheni löytää jonkun uuden joka häntä jaksaa holhota, mulle riittää yksi alaikäinen huollettava. Voimia sulle Kirsi!
Miehesi on ohjattava hoitoon. Ehkä kannattaa
toimia nopeasti. Voittehan yrittää jatkaa sitten
jos hoito tuottaa tulosta. Sinä tarvitset voimia
jotta elämäsi normalisoituu."yökastelu " kuulostaa pahalta. Soita ammattiauttajalle ,joka
kertoo miten hoitoonohjaus tulisi toteuttaa.
Jos hoito ei tuota tulosta kannattaa pelastaa
itsensä ja lapsensa uppoavasta laivasta.
Jos on paha olla tulee toimia eikä miettiä. Moikka !
Laita miehesi pesemään vuodevaateet!!!Minkä ihmeen takia sinä sen teet??ITsellä on samanlainen kokemus.Meillä oli se ero et molemmat asui omissa joskus kävi et hän oli minun luona yötä ja vahinko sattui.Ostatin raakasti uudet vuodevaateet ja patjan.Sen jälkeen pidin sen huolen jos hän ryyppäsi meni hän omaan kotiinsa.Sääli on sirautta puhu hänelle suoraa asiasta.Kotihan on kohta kuin alkoholistien maja,Älä todellakan alistu tuollaiseen.Voimia sinulle ja jaksamista!!
Ehkä ap:n miehelle pitäisi laitaa Pamperisit tai vanhukien käyttämät Tenat pöksyihin ettei liri pääse patjalle.
Minullakin on kokemusta patjan kastelijasta.
Onneksi sellainen tapaus sattui vain kerran kesämökillä. Olin kauhusta suunniltani ja pidin mahdottoman mökän asian takia. En tajunnut vielä silloin, että mies oli jo täysin rappiolla juomisen takia. Asia salattiin minulta loppuun asti. Toki tiesin varoituksesta työpaikalla, mutta alkoholismi oli minulle vielä mysteeri.
Jättää minun ei miestä tarvinnut. Hän häipyi kotoa oma-aloitteisesti ja se oli minulle elämäni kovin sokki. Läheisriippuvuuteen sairastuneena en meinannut millään sulattaa asiaa. Uusia hyysääjiä löytyy pilvin pimein. Siitä ei ap:n kannata olla ollenkaan huolissaan.
Moni nainen luulee juomisen syyn loytyvän eksässä ja hyvä nainen kuulema parantaa pahimmankin juopon. Luulkoot mitä luulevat.
Toipuminen Al-Anon-vertaisryhmässä avasi silmäni monelle asialle. En ole syyllinen juopotteluun ym. muuta.
En enää siedä minkäänlaista juopottelua. Sen verran olen kuitenkin toipunut, että kaljapullojen kilinä ym. eivät saa minua tärisemään raivosta.
Olen kirjoittanut mahdottoman paljon tästä aiheesta vuosien saatossa Soneraplazan Elleissä.
Nykyään voi mahdottoman hyvin. Naureskelen vakavillekin asioille hyväntahtoisesti. Kaikesta näköjään toipuu.
Avioero on mielestäni paras rakaisu alkoholistipehreissä. Niin moni juopon lapsi on kirjoittanut täällä netissä. Lasista lapsuutta ei kukaan halua itselleen. Välit isään voivat olla paljon paremmat, kun asutaan erillään. Näin on käynyt meidän perheessä. Isi käy terapiassa ja rimpuilee viinasta eroon. Olisi raskasta katsoa tuota taistelua vierestä. Alkoholisitille pienikin "virhe" väärä sana, äänenpaino ym. laukaisee juomahimon. Näin kävi tänä kesänä eläkkeellä olevalle veljelleni. Sisareni mies heitti leikkiä tyyliin "Mitä jos haetaan kaupastsa koppa kaljaa." Tuon lauseen jälkeen veljen pojan piti tuoda kaupasta kaljaa ja minä sain mahdottoman huudon niskaani vieraillullani kotipitäjässä tyyliin "mitä minä kuvittelen itsestäni, kun asun hienossa kaupunginosassa. Mitä minä kuvittelen olevani." En sanonut tuohon mitään vaan häivyin seuraavana aamuna takaisin Helsinkiin.
Ehkä joku päivä löydän viisastenkiven viinaongelmaan.
Toivottavasti syksyllä viinaveroa nostetaan. Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet veroalen jälkeen. Ei Suomella ole varaa juoda itseään rappiolle. Raivoraitis pääministeri kaipaa jostakin konsulttiapua lainsäädäntöön. Jos tutkijat ja muut viisaat eivät saa järkeä päähän, niin ehkä meidän juoppojen vaimojen pitää nousta näyttämään mieltä eduskunnan rappusille. Milloin lähdetään. Minulle sopii milloin vain. Näin MM-kisojen aikaan saisimme valtavasti huomiota mediassa ympäri maailmaa.
mulla oli kans aika tukalaa olla kun alko oli miehelle tärkeempää kuin oma perhe. kyllähän se yritti monesti ryhdistäytyä mutta retkahti aina.
katselin sitä 4 vuotta ja nyt oon sit jättänyt sen.
pahalta tuntuu vieläkin mutta:mikä ei tapa se vahvistaa, sanotaan.
elämä alkaa tästä.
Päätös lähteä omasta kodista tai "pistää" puoliso ulos yhteisestä kodista on varmaan yksi vaikeimmista... asumuserossa suneena voisin ehdottaa, että madallat kynnystä sillä, että aluksi todellakin muutatte eri osoitteisiin: vuokra-asunnon saat kunnalta, paikkakunnasta teitenkin riippuen, suht sukkelasti ja ensi hätään se kelpaa hyvin: pääasia on saada arki katki ja etäisyyttä tilanteeseen ja tilaa ajatella. Lähtö ja tavaroiden apkkaaminen on kovaa mutta itselläni tilanne rauhoittui ja henkinen hyvinvointi parani heti ekeasta yöstä uudessa asunnossa. Jo kuukauden erillään olon jälkeen kumpikin osapuoli näki asiat jo uudessa valossa. Mies vastusti aluksi asumuseroa mutta kun homma oli laitettu alulle ja tilanne tasaantui oli itsekin sitä mieltä että ratkaisu oli oikea.
me palasimme yhteen, aloitimme puhtaalta pöydältä uusin toiminattavoin mutta vaikka lopputuksena olisi ollut ero, olisi sekin askel ollut helpompi ottaa asumuseron jälkeen kuin yhteisetä kodista, kurjan arjen keskellä. Voimasi menee arjesta selviämiseen: kun saat mielesi tasaantumaan ja huomaat että selviät yksinkin pystyt järkeviin päätöksiin. Lapsillekin on helpompaa kun asiat etenevät rauhassa, mutta päättäväisessä hengessä.
Alkoholismista voi parantua (tai sitä voi hallita, jos tahtoa riittää), ettekä ole vielä mitenkään toivottomassa tilanteessa koska miehesi ei selvästikään ole rapajuoppo. Aikalisä saa ehkä hänetkin tajuamaan mikä on olennaista ja mikä ei ja että sinäkään et kestä mitä tahansa....
Älä odota ihmietä, ja kaikki vie aikansa. Jos saat voimia asumuseroon, voin luvata että kolmen kuuakuden päästä sulla on jo uusia ajatuksia suuntaan tai toiseen ja voit paremmin kuin nyt!
TSEMPPIÄ ja voimia, sympatiat on sun puoellla: me naiset ollaan liian arkoja nostamaan kissa pöydälle ja hallitsemaan omaa elämäämme: meillä on oikeus ola onnellsia, ja tehdä ratkaisuja se tilanne saavuttaaksemme!!!!!
Kiitos kannustuksesta ja
siitä, että olette puolellani,
jos tällaisessa tilanteessa nyt puolia
voi valita. Nyt meni viikonloppu hyvin,
liekö tyyntä myrskyn edellä vai mitä,
mutta kummasti se selvä viikonloppu aina
antaa lisää voimia ja uskoa tulevaan.
Päätöstä vielä kypsyttelen, rukoilen
rohkeutta koota itseni ehjäksi.
Minullekin on varmasti vielä hyvää
luvassa.
Kirsi