Olemme seurustelleet mieheni kanssa useamman vuoden ja asuneetkin pitkään yhdessä. Rakastan miestäni ja tiedän, että haluan viettää hänen kanssaan loppuelämäni. Mutta...
Olen kyllästynyt. Aivan täysin. Mieheni ja elämämme kyllästyttää minua ja olen alkanut jo katselemaan muita miehiä! En missään nimessä halua tehdä toiselle niin sikamaisesti, että pettäisin, mutta paljon olen sitä viimeaikoina ajatellut.
En edes halua enää rakastella mieheni kanssa. Hän ei saa minua kiihottumaan, mutta ajatukset muista miehistä kuitenkin saavat. Kyse ei ole siitä,että hän olisi huono sängyssä, saan kyllä orgasmin joka kerta, vaikka en alunperin olisi edes halunnut rakastella. Mutta seksielämämmekin on tylsää ja yksitoikkoista.
Mieheni ei koskaan hyväile minua, muuta kuin silloin kun haluaa seksiä. Minä taas en enää koskaan halua suudella miestäni.
Mistä ihmeestä tässä on kyse, kun kuitenkin pohjimmiltani haluan olla mieheni kanssa? Miten voisin kertoa miehelle, niin että hän asian sisäistää, että suhteemme on tylsä ja liian tasainen. Asiasta on puhuttu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Yksin en jaksa enää yrittää. Mies on tyytyväinen kun asiat vain ovat, on tasaista ja tavallista.
MINÄ EN JAKSA! Mitä ihmettä teen?
Olen kyllästynyt. Aivan täysin. Mieheni ja elämämme kyllästyttää minua ja olen alkanut jo katselemaan muita miehiä! En missään nimessä halua tehdä toiselle niin sikamaisesti, että pettäisin, mutta paljon olen sitä viimeaikoina ajatellut.
En edes halua enää rakastella mieheni kanssa. Hän ei saa minua kiihottumaan, mutta ajatukset muista miehistä kuitenkin saavat. Kyse ei ole siitä,että hän olisi huono sängyssä, saan kyllä orgasmin joka kerta, vaikka en alunperin olisi edes halunnut rakastella. Mutta seksielämämmekin on tylsää ja yksitoikkoista.
Mieheni ei koskaan hyväile minua, muuta kuin silloin kun haluaa seksiä. Minä taas en enää koskaan halua suudella miestäni.
Mistä ihmeestä tässä on kyse, kun kuitenkin pohjimmiltani haluan olla mieheni kanssa? Miten voisin kertoa miehelle, niin että hän asian sisäistää, että suhteemme on tylsä ja liian tasainen. Asiasta on puhuttu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Yksin en jaksa enää yrittää. Mies on tyytyväinen kun asiat vain ovat, on tasaista ja tavallista.
MINÄ EN JAKSA! Mitä ihmettä teen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
"MINÄ EN JAKSA!"
Yksin ei voi pitää suhdetta yllä. Ymmärtääkö miehesi sinua tarpeeksi, jos hän ei usko että et jaksa, niin vakuuta hänet asiasta. Eihän ketään voi pakottaa jaksamaan, ei edes itseään.
Ei mies ota varmaankaan tarpeeksi tosissaan. Olen sanonut, että jos ei jotain muutosta tapahdu, tämä suhde ei näin jatku. En ole uhkaillut vaan puhunut asiasta. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. On jo puhumiset tullut sanottua, mitä seuraavaksi?
kanssasisar täällä. Mies kertoo, että rakastaa, itse en voi sanoa, kun en rakasta. Seksi onnistuu, kun otan siideriä, viiniä ym, hän ei kiinnosta enään minua. Kiinnostukseni herää, kun juon jotain. Mieheni on lihonut n. 20kg avioliiton aikana, ei huolehdi itsestään eikä vaatteistaan saatika yleisolemuksestaan.Arki on ainainen vieras. Avioliittoa on takana 30v., siinä tietysti syy. Ajattelen, funtsin ja suunnittelen eroa!!!!
ei voi muuttaa. Muutos lähtee sinusta...
Minulla on ystävä, jonka mies on tylsä ja tasainen (ja yksinäinen); änkeämässä mukaankin aina kun ystävänikin menee. Ellei "pääse" mukaan, soittelee jatkuvasti perään ja kyselee "koska tuut "jne.
Sitten minulla on ystävä, jonka mies lähtee keikalle yhdeksi illaksi/yöksi. Kuinka ollakaan, keikka kestääkin pari-kolme päivää, kun kavereiden kanssa on niin kivaa...
Minusta on melkoisen hauskaa, kun nämä ystäväni kohtaavat. Toinen valittaa, ettei suhde toimi miehen ollessa niin tylsä. Toinen valittaa aivan päinvastaista: mies on liian menevä, innostuu ystäviensä kaikista hulluista ideoista ja menokengät vipattaa aina.
Minulla on myös kavereita, joiden suhdetta ei voi koskaan sanoa tasaiseksi ja tylsäksi. Ikävä kyllä, juuri heidän suhteet ovat päättyneen melko lyhyeen... Siis mieti vähän sitä mikä on tylsän ja tasaisen suhteen vastakohta: Vaihteleva ja riitaisa? Ei voi koskaan ennalta tietää mistä päin tänään tuulet puhaltaa ja kuinka kovaa.
On se kumma miten paljon samanlaisia pareja sitten voikin olla. Eli, monta tsaista vuotta takana ja montako vielä eessä.On mahtunut kaikenlaista,niin kaikenlaista elämäämme.Meilläkin on lihottu ja laihduttu, syöty terveellisesti ja sorruttu siideriin, ihme ei alkoholi ongelmaa, ei väkivaltaista riitelyä,on minun lapset ja on sinun lapset, ei yhteisiä,on hurja nuoruus kaikilla lapsiila ja hulluus,(kuin itselläkin aikoinaan)En totisesti osaa sanoa miten käy, joskus pitkästyttää.Nyt jo teen lapsien lapsille sukkia ja lapasia ja tasainen mies,no tekee tasaisesti millon mitäkin.Mutta tiedän, ei ole naurun asia kun alkaa risoon nämä asiat. Toivon että selviätte ja löydätte oman tai edelleen yhteisen, virkeemmän tien.
Voi kuinka olen monesti kaivannut takaisin siihen tasaiseen turvalliseen elämään rakastamani miehen kanssa.Kun elämä yhtäkkiä heittääkin kuperkeikkaa ja elämä muutuu epävarmaksi sitä tosissaan haluaa takaisin siihen vanhaan arkiseen rutiiniin.Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin suinpäin ryntäät pettämään miestäsi...tai sitten petät ja huomaat tehneesi ison virheen.Riski on sinun...
täällä kans vietetään vähän samanlaista elämää. tylsää on yleensä, ja välillä risoo niin, että sitten riidellään. ja välillä on tunne, että hulluksi tässä tulee. puhun siis parisuhteesta, yhdessä 8 vuotta oltu. minäkin olen ihastunut muihin, ja taitaa miehenikin olla. mut sitä mieltä olen minäkin, että muutos lähtee itsestä. olen sen tässä pikku hiljaa oivaltanut, ja että kyllä asiat järjestyvät joskus, tavalla tai toisella.
vaikkei ehkä niin tasasta, mutta "oman elämän" elämättömyys alkaa tympiä.
Tahtoo vaihtelua!!!
Huomiota...tuntuu ettei kukaan missään enää ikinä huomaa eikä kiinnostu ja oma mies ei kohta jaksa itteäni kiinnostaa.
APUA!!!
Tuo pitkästyminen/ tylsistyminen tulee jokaisessa pitkässä parisuhteessa jossain vaiheessa vastaan. Tämä on ihan tutkittu juttu. Kun ihminen tottuu tiettyyn ärsykkeeseen, vaikka se olisikin todella miellyttävä, niin siihen tosiaan totutaan eli ihminen turtuu. Se ei herätäkään enää mitään suuria tunteita.
Suosittelisin, että tekisitte jotain todella erilaista. Lähtekää vaikka ajamaan autolla vailla määränpäätä viikonlopuksi jonnekin vain teltta takakontissa. Tai lähtekää ulkomaille. Tai hypätkää bussiin ja katsokaa, minne se vie. Tai kokeilkaa jotain uutta harrastusta, esim. melontaa tai vaellusta. Se voi olla ihan mitä vain, mutta pääasia, että teette jotain uutta!
Sen voin sanoa, että se ei vaihtamalla parane! Se kyllästyminen kun tulee vuosien päästä vastaan sen uudenkin kanssa. Täytyy tehdä itse töitä suhteen virkeänä ylläpitoon.
Ja vielä yksi juttu. Puolisoon voi todella rakastua uudelleen. Niin on käynyt minulle monta kertaa. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta.
Tsemppiä! :) Älä luovuta!
arki turruttaa. Olemme olleet poikaystäväni kanssa neljä vuotta yhdessä, joista olemme asuneet saman katon alla kolme vuotta. Olemme 22-vuotiaita. Olen ehdottanut muutaman kerran miehelleni kesän aikana esim. pyörä-telttaretkeä, lintsiä ym. Mutta miestäni ei kiinnosta! Hän kokee olevansa liian vanha esim. huvipuistoihin. 22-vuotiaana! Huvipuistoihin hän on liian vanha, mutta tietokoneella pelaamiseen ei (pelaisi varmasti 24h, jos minä en asiasta motkottaisi). Minusta se on kummalista. Minä tykkään mennä ja tapaankin ystäviäni ainakin kerran viikossa. Mies on yleensä aina kotona. Eilenkin hän kysyi, että meinaanko tehdä tulevana viikonloppuna jotain. Sanoin, etten tiedä. Mies sanoi, että, jos teen jotain niin hänkin voisi suunnitella ystäviensä tapaamista. Sanoin, että minun puolestani mies voi mennä, teen minä jotain tai en, koska on mukavaa viettää joskus ilta yksinkin kotona. Noh...mies ei sitten mitään menoa kumminkaan sopinut...TYLSÄÄ kun toinen on AINA kotona ja mikään ei häntä kiinnosta!
Mitä ihmeen *kiinostavaa* etsit loppujen lopuksi miehestä? Jännityksen hakeminen johtaa vain hetken juttuihin ja pettymyksiin. Vaikka löytäisit uuden ns. jännittävän miehen nii arki tulisi senki kanssa vastaan ja huomaisit, että kaikki tuntuu taas tylsältä ja tavalliselta siihen ei vaikuta ihmisen luonteenpiirteet vaan se, että elämä on tavallista ellei sit halua harrastaa ajotain extreme juttuja, jos sitä kaipaat ehdota sitä puolisollesi.
...riitelyä enkä tappelua. En halua pettämistä enkä eroamista. En halua benjihyppyjä enkä kiipeämistä Moun Everestille. Haluan vain, että me juttelisimme yhä keskenämme, halailisimme toisiamme ja suukottelisimme. Huomaisimme, että toinen on olemassa, emmekä suhtautuisi toisiimme kuin kämppäkavereihin.
Tiedän, että muutos lähtee itsestä ja olen sitä yrittänytkin, mutta kukaan ei jaksa loputtomiin yksin yrittää.
Tiedän, että elämä on tasaista ja välillä tylsääkin, mutta välillä sen pitää olla jotain muutakin, että jaksaa. Enemmän olisin huolissani, jos minulle olisi ihan sama. Silloin tietäisin, että en enää toisesta välitäkkään.
kirjoitin tällaista jo toisaalle, mutta vastaan sullekin. To kuullosti kyllä tutulle ajatellen 6kk sitten päättynyttä suhdettani, siis, että ollaan kuin kämppiksiä. Silloin tutntui että asiat on ihan kohtuullisesti ja ne voi parantua, en edes ajatellut eroa. Mutta miespä ajatteli ja nyt voin jo sydämestäni sanoa, että hyvä niin! Uskon vakaasti, että parempaa voi olla tarjolla, mutta silti kyllä suosittelisin, että puhut vielä miehen kanssa, kerrot miten asiat ovat. Sovitte vaikkapa, että koetatte kuukauden selvittää asioita, ja jos ei tunnu yrityksestä huolimatta paremmalta harkitsette eroa. Mutta yrittäkää ihmeessä , josko voisitte muokata elämäänne. Jos ei ole pyrkimystä selvittää asioita, ei mikään suhde voi toimia, arki tulee aina eteen joskus.
Voi luoja, kuulostaa ihan oman käden kautta kirjoitetulta... sana sanalta.
Myös minä olen miettinyt, pohtinut ja sanonut muutaman kerran ääneen puolisolleni nämä samat asiat. Ei muutosta. Myös minä mietin, miten tässä voi yksin pitää yllä suhdetta. Toinen ei tajua, että jokin on vialla. Kaikkihan on hyvin?!? pöh.
Mietiskelyni jatkuu, koska en halua tätä suhdetta hetken mielijohteesta pilata (vaikka mietiskelyni/ajatukseni on ollut samoilla linjoilla n. vuoden) enkä halua mitään (vaikka mielessä on käynyt) salarakas-juttuja sekoittamaan päätäni.
Ehkä ajan kanssa selviää, miten tässä käy.
Tutulta kuulostaa. On puhuttu ja setvitty asioita mutta mies ei ottanut vastaan. Yksin yritin saada suhdetta toimimaan ja sitten pala palalta annoin periksi, elin tunteet turtana vuosia.Enkä edes tajunnut sitä, ajattelinpahan vain, että tää on vaan tää arki, näin kuuluu vain ollakkin.
Nyt olen tajunnut ettei niin kuulu olla, ja ilmoitin miehelleni kesän alussa että nyt on niin paha olla että haluan pois, hän lupasi muutoksia arkeen mutta ajatteli kai minun vain liioittelevan... Nyt ilmoitin eroaikeistani, ja mies on aivan järkyttynyt. Nyt hän lupaa (taas) maat ja taivaat, jos vain yrittäisin vielä... Mutten jaksa, enkä edes halua. Sisälläni olen lähtöpäätöksen tehnyt ja pahalle tuntuu miehen puolesta joka ei kuunnellut silloin kun olisi ollut vielä jotain pelastettavaa.
Meillä toimii niin, että toinen lähtee vaikka viikonlopuksi risteilylle, toiseen kaupunkiin tai muihin rientoihin ilman toista. Eli siis ollaan viikonloppu erillään. Nykyään parit nyhväävät ihan liikaa yhdessä. Voihan sitä olla välillä erikseenkin, mennä vaikka lomalle erikseen.