Jehovantodistajat ja pelkuruuden henki

Jt-Paradisen piti tulla keskustelemaan Jerusalemin hävityksen ajankohdasta konventin yhteydessä mutta eipä hemmoa näkynyt. Eipä se mikään ihme ollut, koska me valveutuneet tiedämme syyn.

Osallistuminen konventin yhteydessä pidettyyn mielenosoituksen ei ollut turha, koska saimme nähdä hauskoja ihmisiä livenä. Näin mm. Juhanipin vaimonsa kanssa; Juhanip oli tasan yhtä happaman näköinen kuin edellisenäkin vuotena ja yhtä hapan kuin ne jehnuntodistajat joille tarjosin Raamatullista keskustelua Mannerheimintien varrella kaukana konventipaikasta. (Eivät varmaankaan ajatelleet minun olevan xjt?)

Miksi te jehovat ette uskalla keskustella Raamatusta silloin kuin aloitteen tekee joku teille vieras henkilö joka ei ole jt? Uskalletteko kertoa julkisesti mitä te pelkäätte? (Ei tarvitse vastata jos pelko on teitä ohjaava voima.)

-Corrector-
141230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...minulta,mutta sanoisin tähän jotain.

Paholainen joukkoineen pelkää Jeesusta Kristusta.
Sinä edustat Jeesusta niinkuin minäkin ja aina kun tulee tilanne (livenä)että minä esim.johtaisin keskustelua ei se käy.Se ei paholaisen asianajajille käy.
He yksinkertaisesti tietämättään pelkäävät Jeesuksesta puhujia.

Tämä erottaa Jeesuksen seuraajat ja vastapuolena kaikki muut,joihin JT:tkin kuuluvat.
Eiväthän he edes rukoile kanssamme,koska pelkäävät Jeesusta.Heille Jeesus on pelkkä sananparsi, rukouksen lopussa.

Minä ymmärrän sen näin?Entä sinä?

Äänestä
  • Jep, näin on. Tuo tuo tulee väkisnkin mieleen. Kysyin tuota syytä keskusteluhaluttomuuteen myös jt-äidiltäni joka hermostui siitä aivan ällistyttävällä tavalla. Hän selitti keskusteluhaluttomuutta tavalla jota en viitsi edes sanoa, koska hän pyyteli selityksiään myöhemmin anteeksi :-)

    Anyway: Hieno juttu Donovan, että sinä ja me monet muutkin xjt:t olemme löytäneet uskon ilman kahleita, uskon joka on tehnyt meidät vapaiksi.

    -Corrector-

    Äänestä

  • Emeritus-Corrector kirjoitti:

    Jep, näin on. Tuo tuo tulee väkisnkin mieleen. Kysyin tuota syytä keskusteluhaluttomuuteen myös jt-äidiltäni joka hermostui siitä aivan ällistyttävällä tavalla. Hän selitti keskusteluhaluttomuutta tavalla jota en viitsi edes sanoa, koska hän pyyteli selityksiään myöhemmin anteeksi :-)

    Anyway: Hieno juttu Donovan, että sinä ja me monet muutkin xjt:t olemme löytäneet uskon ilman kahleita, uskon joka on tehnyt meidät vapaiksi.

    -Corrector-

    Minkälainen hengellinen perintö sinulla on jättää lapsellesi, ai niin...

    Äänestä

  • KatseTulevaisuuteen kirjoitti:

    Minkälainen hengellinen perintö sinulla on jättää lapsellesi, ai niin...

    Jokainen rakentaa oman hengellisyytensä, mutta tällä hetkellä tilanne lasteni kohdalta näyttää erittäin hyvältä, elikä paljon paremmalta kuin jehnulaisuudessa, puhumattakaan jehnulaisuuden loppuajoista, joka oli maanpäällinen Helvetti. Jehovien saatanallisuus sai meidät eroamaan tuosta kärpästen lahkosta ilman oppikysymystarkasteluja. Erotessamme tiesimme että kaapista tulee löytymään lisää luurankoja kuten on löytynytkin.

    -Corrector-

    Äänestä

olen havainnut heillä monissa asioissa järkevämpiä kannanottoja kuin esim. luterilaisilla tai helluilla tai lestoilla - he eivät esim. opeta kuolematonta sielua,joka on epäraamatullinen käsitys.

Äänestä

niin, että muistat minut, hih, hih

Äänestä

Ylläpidolle ja sheriffille tiedoksi:

Nykyiseltä nimimerkiltään tunnettu Emeritus-Corrector on siinä mielessä nimimerkkitasolla julkisuuden henkilö, koska hän on useita vuosia kirjoitellut eri palstoilla. Toisaalta hän on myös ollut (eikä tätä varsinaisesti salannutkaan) Uskontojen Uhrien hallituksen jäsen. Näin ollen voidaan harkinnanvaraisesti todeta että tähän ketjuun mahdollisesti kuulumaton seuraava viesti voisi olla paikallaan verrattuna alkuperäiseen viestiin (ainakin tarkastelutasolla) , vaikka käsitelläänkin asioita henkilötason näkövinkkelistä. Mutta henkilötason näkövinkkeliasetelma ei ole toisaalta väärin ajateltu, koska ketjun aloittaja on nimimerkiltään tunnettu ex-jt, joten mielenkiinnolla kuuntelemme hänen mahdollisen vastineen (ellei ole hiljaa kuten yleensä näissä tapauksissa). Sallittaneen tällä kertaa ?

Muutan hivenen Corren omaa kirjoitusta:

Miksi sinä Corre et uskalla keskustella aiemmista sanomisistasi ja tekemisistäsi? Uskallatko kertoa julkisesti mitä sinä pelkäät, kun yleensä kieltäydyt keskustelemasta OMISTA VANHOISTA kirjoituksistasi ja varsinkin sellaisista, mitkä ovat mahdollisesti kiusallisia ?

Jehnut eivät tähän vastaavaan aina kykene, mutta kykenetkö sinä punnitsemaan jälkeenpäin omia sanomisiasi ex-jehnuna ?

Nyt sinulla on tilaisuus osoittaa että olet parempaa maata kuin jehnut.

1. Aloitetaan ihan kevyesti H2O:sta. Poistit enkelin kanssa KAIKKI kirjoituksenne H2O:sta. Miksi näin teit? (ainakin varmistit sen, että ei jää mitään todistusaineistoa toisin kuin jehnut joilla on painettu materiaali vuodesta x ja korjattu materiaali vuodesta x)

Ylläpidolle huomio ! Nyt puhutaan otsikon alla olevasta pelkuruuden hengestä ! (Ja toisaalta E-Corre osittain osoittaa kirjoituksensa Jt-Paradikselle ja mínä osoitan kirjotukseni E-Correlle joten asia siltä osin lienee selvä)

Äänestä
  • En ole muistaakseni koskaan ollut UUT:n hallituksen jäsen.

    :-) Kysy mitä tykkäät?

    Halusimme jättää H2O:n taaksemme kokonaan, ja olemme pysyneet päätöksessämme.

    -Corrector-

    Ps. Kuulostat ihan Outsiderilta, joten oletko Outsider(ei ole pakko vastata)? ;-)

    Ps 2. Ne ohrikset on vielä ryystimättä, kävisikö ensi viikko?

    Äänestä

  • Emeritus-Corrector kirjoitti:

    En ole muistaakseni koskaan ollut UUT:n hallituksen jäsen.

    hengellistä valistustyötä kotiseurakuntasi ev.lut keskustelupalstalla?

    Sä et KOSKAAN pääse psyykkisesti eroon tästä keskustele jehovantodistajuudesta palstasta, paitsi että tämä loppuu Harmagedonissa.

    Sä olet joskus saanut maistaa 'sitä hyvää' jota Jehova varaa uskollisen ja YMMÄRTÄVÄISEN orjan kautta , ja siksi sä olet edelleenkin koukussa täällä, paikassa, jossa saat pöydän alle tipahtaneita murusia.

    MUTTA... vielä ei ole liian myöhäistä, paitsi jos et itse enää pysty antamaan itsellesi anteeksi...

    Äänestä

  • ex-pastori kirjoitti:

    orjista ,eikös se ole lailla lopetettu,olihan niitä aikoinaan Jenkeissä jne.

    Äänestä

  • Emeritus-Corrector kirjoitti:

    En ole muistaakseni koskaan ollut UUT:n hallituksen jäsen.

    :-) Kysy mitä tykkäät?

    Halusimme jättää H2O:n taaksemme kokonaan, ja olemme pysyneet päätöksessämme.

    -Corrector-

    Ps. Kuulostat ihan Outsiderilta, joten oletko Outsider(ei ole pakko vastata)? ;-)

    Ps 2. Ne ohrikset on vielä ryystimättä, kävisikö ensi viikko?

    >>>:-) Kysy mitä tykkäät?

    Hallituksen kokouksiin pääsevät siis sisäpiirin jäsenet osallistumaan, vaikka eivät hallitukseen kuuluisikaan.

    Niin,tuo tiedetään.

    Mutta Miksi ??

    Kun ei asiaa halua kirjoittaa niin sitten käynnistyykin tavan mukaan perinteinen nimimerkkien arvuuttelu.

    Äänestä

  • K ettu kirjoitti:

    Tuli tuosta kettu nimmarista mieleeni eräs asia.

    Eikö korre esiintynyt sillä nimimerkillä h20:ssa ja sitten valehteli, että ei kyseistä nimmaria käyttänyt? Kärähti sitten tuoreeltaan kun kertoi toisaalla ko. asiasta.

    Ehkä hän halusi deletoida epämiellyttävän episodin. Paskasakki, kuten corre ystäviään tituleerasi, ei kuitenkaan pannut pahaksi persoonan katoamista hiekkalaatikoltaan.

    Perustettuaan palstan jossa varmasti saa toimia moderaattorina, hän huomasi, että sinne pitäisi muös saada joitakuita muita kuin jees miehiä. Tämä siksi, koska hän haluaa harjoittaa henkistä julmuutta ja omanmielisten haukkuminen ei siinä mielessä tuota täyttä tyydytystä.

    Tästä syystä hän käy täällä kirjoittelemassa "olet läski" tyylisiä aloituksiaan.

    Läskijutut juontavat siitä sukulaistyttönsä julkisesta nolaamisesta, johon hän on kuulemma syyllistynyt. En tosin vielä ole asiaan vahvistusta saanut, ellei sitten tämä "vaikeneminen on myöntymisen merkki" ole sellainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Emeritus-Corrector kirjoitti:

Jt-Paradisen piti tulla keskustelemaan Jerusalemin hävityksen ajankohdasta konventin yhteydessä mutta eipä hemmoa näkynyt. Eipä se mikään ihme ollut, koska me valveutuneet tiedämme syyn.

Osallistuminen konventin yhteydessä pidettyyn mielenosoituksen ei ollut turha, koska saimme nähdä hauskoja ihmisiä livenä. Näin mm. Juhanipin vaimonsa kanssa; Juhanip oli tasan yhtä happaman näköinen kuin edellisenäkin vuotena ja yhtä hapan kuin ne jehnuntodistajat joille tarjosin Raamatullista keskustelua Mannerheimintien varrella kaukana konventipaikasta. (Eivät varmaankaan ajatelleet minun olevan xjt?)

Miksi te jehovat ette uskalla keskustella Raamatusta silloin kuin aloitteen tekee joku teille vieras henkilö joka ei ole jt? Uskalletteko kertoa julkisesti mitä te pelkäätte? (Ei tarvitse vastata jos pelko on teitä ohjaava voima.)

-Corrector-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu