mässypäivä

Jos ja kun pidätte ns. herkkupäiviä niin mitä silloin syötte? Pidättekö kerta viikkoon vai useammin tai harvemmin? Miten on vaikuttanut kokonaisuudessaan laihtumiseen?
4894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

laihtua n. 1/2 kg viikossa ja pidän yleensä yhden herkuttelupäivän viikossa (lauantaisin useimmiten).
Olen laskenut, että jos muina päivinä painoni putoaa 100 g/päivä, saa paino herkuttelupäivänä nousta 100 g (vastaa n. 750 kcal).
Dieettinä on GI-metodi suomalaisittain sovellettuna siten, että syön myös jonkin verran perunoita ja täysjyväruisleipää yms.

Äänestä

Aluksi jaksoin laihduttaa kuukauden verran ilman herkkupäivää, mutta sitten aloin osallistua perheen karkkipäivään kerran viikossa. Yleensä meille ostetaan irtokarkkeja. Syön hedelmäkarkkeja, salmiakkia ja lakua (ei toffeeta eikä suklaata) n. 10 kpl yhteensä. Lisäksi me ollaan alettu ostaan sipsien sijaan mikropoppareita. Sisällytän perjantai-illan herkkuhetken kalorit kokonaismääriin: voin syödä perjantaina kevyemmin muuten, ja jos menee yli niin syön lauantaina vähemmän. Se onnistuu helposti jos nukkuu pitkään niin voi yhdistää aamupalan ja lounaan kevyeksi brunssiksi. Laihdun n. kilon viikossa. Mitään "mässypäivää" en aio pitää, koska sellainen varmasti hidastaisi laihtumista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyyne kirjoitti:

Jos ja kun pidätte ns. herkkupäiviä niin mitä silloin syötte? Pidättekö kerta viikkoon vai useammin tai harvemmin? Miten on vaikuttanut kokonaisuudessaan laihtumiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu