Olen ollut mieheni kanssa noin viisi vuotta. Meillä on kohta 2-vuotias poika. Lapsi itki ensimmäisenä vuotena paljon ja se kulutti omia voimavarojani aivan mielettömästi. Nyt tuntuu että olin välillä aivan pihalla. Mies ei osallistunut vauvan hoitoon yöllä vaan paiskoi ovia ja kiroili, kun ei saanut nukutuksi. Päivisinkin apu oli hyvin vähäistä ja hänen päiväunet olivat tärkeämmät, kuin minun lepohetki. Olen yrittänyt uskoa ja luottaa että mies onnistuu isomman lapsen kanssa paremmin, mutta edelleenkin hänen on vaikea olla jos lapsi itkee. Kun pitäisi lohduttaa ja lapsi ei heti hiljene, kun ottaa syliin, niin tokaisee et huuda sit jos ei kerta kelpaa. Hän ei osaa käydä lapsen kanssa juuri missään ja minä en saa vapaa-aikaa ja omaa-aikaa jota todella tarvitsisin. En tiedä minkä ikäisen lapsen kanssa hän pärjäisi ja onko järkevää sitä jäädä odottamaan. Hän saa paljon vapaata, kun itse matkustan lapsen kanssa ja nautin ihmisten seurasta. Miehenikin nauttii kavereidensa seurasta, mutta oluen kera. Muuten hän tykkää olla kotona. Myös matkat ilman meitä toimii ja rentouttaa mukavasti. Meidän kanssa hän käyttäytyy huonosti, kuin olisin äiti pikkupojalle, väsyttää ja ärsyttää. Itse yritän jaksaa lapsen takia. En huuda ja raivoa hänelle vaan yritän keskustella. Käyn perheneuvolassa yksin juttelemassa, kun mies ei usko sellaisiin... Tuntuu niin pahalta ja pelottaa. Onko ero ainoa ratkaisu?
Erotakko vai?
mie
171827
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onhan miehessäsi hyviäkin puolia, koska viihtyy kotona. Asiat voisi olla huonomminkin.
Jos eroatte, työmääräsi lapsen kanssa ei vähene. Toivon, että jaksat kaikesta huolimatta. Ei erokaan ole oikotie onnelliseen elämään.
Onko miehessä hyviä puolia, jos hän viihtyy kotona.. Sohvalla, tv:n ääressä... Sellaisen miehen kanssa tuntuu että joskus olisi parempi, kun hän viihtyisi jossain muualla. Jos ei osallistu perheen tohuihin ja kuuntele missä mennään ja mitä toiveita toisella aikuisella on. Esim. Tarvitseeko tv:n olla joka päivä auki vai kenties yhdessä vietetty aika korttia pelaten, viiniä hörpäten tai muuten vaan höpisten voisi kuitenkin olla antoisampaa..
Työmäärä varmasti muutuisi ja varsinkin rahallisesti, mutta kumpi on tärkeämpää se mitä tuntee vai se mitä materiaalia saa.
pettymyksesi on ilmeinen ja miehen apu minimaalista. Vaikea on olla katkeroitumatta tuollaisesta puolisosta. Häneltä puuttuu kyky empatiaan ja toisen aseman huomioimiseen, omat tarpeet ovat etusijalla. Mieti mitä oikein jää plussaksi liitossasi ja ellei mies ollenkaan viihdy lapsen kanssa, hän on itse jäänyt lapsen asteelle, ei osaa olla isä. Hän ei ehkä koskaan muutu. Harkitse kannattaako jatkaa. Valmistele ero niin ettet jää tyhjän päälle, vaan saat oikeudenmukaisen osituksen. Tee vaikka avioehto, sen voi tehdä vielä naimisissa ollesakin, ennen kuin alat puhua erosta, niin et menetä omaisuuttasi.
Mieheni viihtyy lapsen kanssa välillä, mutta omin ehdoin. Silloin kun hänelle sopii ja on aikaa ja ei ole väsynyt ja ennenkaikkea, kun lapsi käyttäytyy.. Siltä se tuntuu. Hän osaa kun annan ohjeet mitä tehdä ja mihin aikaan, vaikka lapsen kanssa on kehittynyt jo hyvä rytmi. Toinen ei viitsi käyttää päätään, vaan minun täytyy jaksaa ohjata lasta ja miestä. Hän tekee, kun pyydän.
Miehesi kuullostaa tosi lapselliselta. Minä en semmoista jaksaisi katsella, ja olla äiti aikuiselle miehelle! Lapsen hoito pitäisi sujua 50-50. Parisuhde tarvitsee kaksi aikuista.. Tuskimpa tuommoinen ukko koskaan muuttuu, ei varmasti edes tajua omia puutteitaan.. Paljon, paljon parempiakin, fiksuja miehiä on maailma puolillaan:)
Oma elämänkumppani kannattaa tosiaan valita tarkkaan!
Kumppani tulee valita tarkkaan. Varmasti moni on luullut valinnan osuneen oikeaan, kunnes perheen kokoonpano muuttuu lapsen myötä. Ei ole enää sinä ja minä, sinun ja minun tarpeet, vaan ollaankin me. Toiset osaavat asettua aikuisen ja vanhemman rooliin ja toiset harjoittelevat sitä ehkä loputtomiin...
Kuulostaa hyvältä et fiksujakin miehiä on vielä maailmassa;)
itse ratkaisun! Miehesi on kuin ylimääräinen lapsi Sinulle! Miksi olla yhdessä, kun ei molempia kiinnosta tehdä töitä yhteisten asioiden eteen? Ero on vaikeaa, mutta uskon, että pidemän päälle olisi ero olisi Sinulle jopa helpotus.
Kiitos!
Sun pitää tehdä miehelle selväksi, että tämmöinen meno ei voi jatkua. Lähde kuitenkin kernaasti siitä, että haluat jatkaa suhdetta uusin ehdoin. Muuten mies saattaa säikähtää ja alkaa kuin varmuudeksi katella muita naisia.
Jos ei mies sitten tajua mikä elämässä on tärkeää, niin ei kai siinä sitten muu auta kuin muuttaa muualle. Muuttaessasi tee kernaasti selväksi, että et lähde toisen miehen perään.
Ja tee myös selväksi, että jos mies käyttää "tilaisuuden" muiden naisten treffaamiseen, niin juttu on sitten sitä myöten selvä, eikä siltä tieltä ole paluuta.
Uskoisin, että kun otat vähän tomeramman asenteen, niin miehesi tajuaa mitä on menettämässä.
Voit myös vaatia miestäsi vähentämään alkoholin käyttöä. Se kun ei suhteessa ole mikään yksityisasia.
"Se kun ei suhteessa ole mikään yksityisasia."
Tosi osuvasti sanottu. En ole tuohon lauseeseen aikaisemmin törmännyt vaikka olenkin kalunnut lähes kaiken tiedon irti alkoholismista.
Tsemppiä alkuperäiselle. Ei yksinhuoltajan elämä ole ruusuilla tanssimista ainakaan rahallisesti, mutta voin kuitenkin äärettömän hyvin.
Epäilen, että miehestä ei ole lapsen hoitajaksi viikonloppuisänä. Ehkä mie pelkäät tätä juttua eniten. Sen takia minäkään en laittanut aikoinaan avioeroa vireille. Ei siitä lasten hoidosta olisi kuitenkaan mitään tullut. Siksi kai niin monet miehet hommaavat heti uuden naisen lastenhoitajaksi, kun ei itsestä siihen hommaan ole.
Juu. Toiveeni olen asian suhteen esittänyt useasti. En halua että lapseni oppii mallin et isä juo lähes joka päivä pullon tai muutaman. Hänen mielestään siinä ei ole mitään pahaa ja hänen äitinsäkkin mielestä on aivan ok, jos vain yksi-kolme pulloa menee... Uskokoon ken jaksaa et se on ok.
ei sitä voi toista ihmistä muuttaa vaikka kuinka haluisi. ihminen jaksaa vain aina uskoa hyvään ja parempaa. rajansa on kaikella. ei ihmisen tarvitse kaikkea kestää. elämä tuntuu nyt ehkä vaikealta mutta josko on moneen otteeseen yritetty niin ehkä parempi lähteä lapsenkanssa ja jatkaa elämää.
Olen yli puoli vuotta tehnyt miehelleni selväksi että en voi hyvin tässä suhteessa. Kertonut mitkä asiat mättää ja mitä toivoisin. Välillä ollaan saatu ilmaa puhdistettua jopa niin paljon et minulla on hyvä olla. Se vaan loppuu liian nopeasti. Aina palaa se ihminen jolla ei ole kärsivällisyyttä ja joka ei osaa huomioida. Onko se miehellenikään helppoa elämää, jos joutuu kotona kokoajan pinnistelemään että ei hermostu jne. En voi ymmärtää miksi normaali elämä voi olla niin vaikeaa että sitä vaan yritetään eikä luonnostaan nautita. Itse olen varpaillani, koska en jaksa katsoa nurjaa naamaa. Ei se tietty niin toimi et molemmat yrittää olla jotain muuta...
Kuinka saisin mieheni ymmärtämään että meillä molemmilla on pahaolo ja lapsi vaistoaa sen. Niin ei tulisi jatkaa! En ole etsinyt tai katsonut muita sillä se ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Ensin hoidan tämän suhteen ja sit jos/kun tämä päättyy niin varmasti tulee aika, kun joku muu kiinnostaa.
..aika ottaa käyttöön järeät keinot ja TAKOA äijälle järkeä päähän? Jos ymmärsin oikein, niin olet välttänyt vaatimasta mieheltäsi, ja toivonut pyytämisen riittävän? Aina ei riitä että pyytää, joskus pitää myös vaatia. Perheenne on kuitenkin yhteinen "yrityksenne", ja miehesi pitää se tajuta. Ja taitaa olla kysymyksessä supisuomalainen äijänkakkara jolla on äärimmäisen paksu kallo josta hyvin äkkiä kimpoaa pyyntö takaisin..?
Ymmärrän että et ole halunnut lähteä vaatimaan, se on monipiippuinen juttu, mutta minä ainakin sain tästä tarinasta käsityksen että perheestänne ei tunteita kuitenkaan puutu? Joten eikö kannattaisi kuitenkin kokeilla ihan kaikkea mahdollista ennenkuin luovuttaa? Pakota äijä näkemään tilanne sinun silmilläsi!
Olen itse ollut pitkässä suhteessa hyvinkin samantyyppisen miehen kanssa, tosin meillä ei ollut lapsia...Kuitenkin tilanne sikäli sama että kun pyysin/toivoin tms suhteeltamme jotakin, vastaus oli aina joo joo mää yritän ja mitään ei koskaan tapahtunut. Kun sitten ilmoitin että p****n juntti, nyt alkaa tosissaan mitta olemaan täynnä tätä hommaa jos ei muutosta ala tapahtumaan, äijä mietti pari päivää (pakkasin kamani ja painuin kavereille muutamaksi päiväksi tuulettumaan) ja vihdoin ymmärsi mistä oli kysymys. No, ei siinä tietenkään ihmeitä tapahtunut mutta suunta oikeean jokatapauksessa.
Jos miehesi rakastaa sinua, niin hän kyllä yrittää korjata tilannetta, mutta ei välttämättä josset ole tiukkana asian suhteen. Joskus vaan pitää vaatia saadakseen tuloksia...
Toivon sinulle voimaa ja jaksamista vaikeassa tilanteessa, oli ratkaisusi mikä tahansa niin älä tee päätöstä hätiköiden -tosin etpä taida olla niin tekemässäkään.
Varmaan pitäis ottaa järeämmät keinot käyttöön, vaan en taida enää jaksaa. Nyt hänellä on ollut aikaa miettiä mitä haluaa ja mitä on valmis sen eteen tekemään. (mies ollut reissussa) Jos perheneuvola ei kiinnosta ja mitään vaihtoehtoa tai jotain oikeaa ei tähän pähkäilyyn tule hänen puoleltaan, niin minun on aika lopettaa, sillä voimani ovat rajalliset.
Minun lapselle ei kiukuta ja häntä ei kohdella huonosti. Lasta pitää osata lohduttaa, jos sitä ei aikuinen tee, niin kuka sitten. En jatkossa ole hissukseen ja mieti koko ajan et miten sanon tai mitä sanon. Nyt mun järeät keinot on ne et minä en enää jaksa. Hänellä on mahdollisuus tarttua tähän elämään ja alkaa ajattelemaan ensin meitä ja sitten itseään ja muita. Jos se ei onnistu, niin sit kiitos ei. Ei enää tätä paskaa.
Vaikka pelottaa et kuinka rahallisesti selviän lapsen kanssa, kun opiskelut on vielä kesken, niin järki ja tunteet on tärkeämpi säilyttää, kuin tämä turvallinen ympäristö tässä. Ei se riitä minulle. Haluan et mies on vahva ja heikko ja et itse saan myös tuntea ja kertoa tunteeni ääneen.
Hänellä on ollut vapaata tämän kahden vuoden aikana vaikka kuinka paljon, kun olen reissannut jne. Hän ei voi järjestää minulle edes yhtä yötä vapaata tästä kodista. Hän ei pärjää lapsen kanssa ennen kuin lapsi puhuu ja kertoo itse tarpeensa. Höpö höpö hän ei halua. enkä ole vaatinut, koska olen nähnyt tilanteita, joita en halua lapsen kokevan. En voi luottaa et mieheni hoitaisi lapsen hyvin ja lohduttaisi.
Itseasiassa olen kyllä vaatinutkin mieheltäni asioita, mut kauniisti. Siis en ole huutanut tai riehunut vaan sanonut et miten asiat on ja mitä hänen todella on tehtävä ja miten itseään muutettava et tämä perhe pysyy kasassa. Olen itkenyt ja ollut itkemättä. Olen tullut häntä vastaan asioissa joita hän on toivonut. Nyt vaan tämä minun jaksaminen ja suhteen kehittäminen on tullut sellaiseen pisteeseen et enää en itsestäni pysty enempää repimään. Nyt on hänen mahdollisuutensa. Se et käyttäkö hän sen mahdollisuuden selviää lähipäivinä tai viikkoina..
Kissa nostetaan nyt pöydälle ja minä en tue ja lohduta häntä. Kuka minua tukee ja lohduttaa?
toivottavasti sinulla on ystäviä ja muita läheisiä ihmisiä joille voi sitten puhua ja kertoa tuntemuksia. ystävät kuitenkin ovat elämässä kamalan tärkeitä!