Suuri kuilu

on kyllä työttömien ja työssäkäyvien välillä. Itse olen tehnyt jo yli 10-vuotta pätkätöitä sitä vakipaikkaa etsiessä. on tämä yhtä hullunmyllyä ollut tunnen olevani 2-luokan kansalainen kaikkiin tukitöihin kyllä kelpaa niin kauan kun työnantaja saa rahaa työllistämiseeni. kun se loppuu on lähtö edessä. vaikka olisi kuinka hyvä työntekijä ei auta. Tukitöissä ei pääse rikastumaan palkkaa on aina minimitasoa. Olen jo yli 40-vuotias ja pikkuhiljaa alkaa usko mennä sen vakipaikan löytymiseen. Sitten on vielä jatkuvasti sidoksissa työkkäriin ja kelaan työkkäri pompottaa työnhakukrsseilla jotka ovat joka kerta samanlaisia ja yhtä hyödyttömiä. kyllä sitä töitä on haettu ilman näitä kursseja. toinen on kela on kun rikollinen kun menee hakemaan asumistukea joka kerta tuntuu että on virkalijoilta pois se raha minkä saa asumistukea.
Yksi haave vielä on eli se vakityö ja säännöllinen toimeentulo. Olisi se ihanaa kun ei tarvisi käydä työkkärissä ja kelalla kerjäämässä voisi elää ihmisarvoista elämää
9483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minkä alan töitä ja miltä alueelta etsit? Minkä alan koulutus sinulla on?

Äänestä
  • Koulutusta on riittämiin olen työ ja työttömyyden ohessa jatkuvasti lisäkouluttanut itseäni. Tiedostan hyvin koulutuksen tarpeellisuuden paras tapa pysyä työelämässä kiinni, eli estää kokonaan syrjäytyminen. En myöskään ole ollut kronkeli työn suhteen olen tehnyt kaikenlaista työtä mitä on ollut satavilla. Ehkä olisin saanut sen vakituisenkin paikan mutta en ole kovin halukas menemään työnperässä koska haluan lasten kasvavan tutussa ympäristössä. Työtä etsin etelä-pohjanmaan alueelta

    Äänestä

  • kirsi kirjoitti:

    Koulutusta on riittämiin olen työ ja työttömyyden ohessa jatkuvasti lisäkouluttanut itseäni. Tiedostan hyvin koulutuksen tarpeellisuuden paras tapa pysyä työelämässä kiinni, eli estää kokonaan syrjäytyminen. En myöskään ole ollut kronkeli työn suhteen olen tehnyt kaikenlaista työtä mitä on ollut satavilla. Ehkä olisin saanut sen vakituisenkin paikan mutta en ole kovin halukas menemään työnperässä koska haluan lasten kasvavan tutussa ympäristössä. Työtä etsin etelä-pohjanmaan alueelta

    Olisiko alasi töitä tarjolla muualla Suomessa?

    Äänestä

  • jäärkimies. kirjoitti:

    Olisiko alasi töitä tarjolla muualla Suomessa?

    niitä työpaikkoja tuolla pääkaupunkiseudulla mutta veilä en ole ajatellut sinne muuttoa. Kun lapset lähtevät jatko-opintoihin voi siinä vaiheessa harkita asiaa uudelleen

    Äänestä

  • kirsi kirjoitti:

    niitä työpaikkoja tuolla pääkaupunkiseudulla mutta veilä en ole ajatellut sinne muuttoa. Kun lapset lähtevät jatko-opintoihin voi siinä vaiheessa harkita asiaa uudelleen

    Hyvä kun tiedät tilanteen ja osaat siihen suhtautua järkevästi.

    Valitettavasti nykyään on niin, että työ ei tule ihmisen luo vaan ihmisen on mentävä työn luo. Monien on vaikea tätä hyväksyä ja siksi muuttohaluttomuus työllistävälle paikkakunnalle onkin yksi eurooppalaisen työttömyyden suurimpia aiheuttajia. Esim. Yhdysvalloissa työvoima liikkuu herkästi eikä siellä työttömyyttä juuri em. syystä olekkaan. En ota kantaa muihin Yhdysvaltojen työttömyyden syihin(6%).

    Äänestä

järjettömälle,sillä on outo perversio,saa säväreitä työttömien kanssa pätemisestä.

Äänestä
  • Yritän vain kysymyksilläni kartoittaa työttömyyden syytä. Ongelman ratkaisu alkaa ongelman syyn selvittämisellä.

    Äänestä

  • jäärkimies. kirjoitti:

    Yritän vain kysymyksilläni kartoittaa työttömyyden syytä. Ongelman ratkaisu alkaa ongelman syyn selvittämisellä.

    tiedätkö että suomessa ei kaikille töitä riitä.
    Oletko perehtynyt tähän aikuiskoulutukseen eli näihin työvoimahallinnon järjestämiin kursseihin.
    On valtavan suuret aikuiskoulutuskeskukset joita yllä pidetään verorahoin työllistää enimmäkseen opettajia jonkinverran muuta henkilökuntaa. Näille kursseille sitten työkkäri passittaa väkeä että saadaan opettajille töitä ja työttömyystilastoita kaunisteltua. Suurin osa koultettavista on työttömänä koulutuksen jälkeen osa työllistyy jokiskinaikaa tukityöhön tai määräaikaiseen työsuhteeseen. Turhia on sellaiset koulutuksen jos alalla ei ole työtä. Olen sitä mieltä, että työkkärin pitäisi näitä koulutuksia suunnitellessa ottaa huomioon työnantajien tarpeet ja varmistaa näin että koulutus ei mene hukkaan. Jotkut sanovat näitä koulutuksia aikuisten päivähoidoiksi toki onha se kuitenkin työttömän etu saa virikkeitä eikä syrjäydy niin helposti. Suuret rahat pyöriin näissäkin josku sitä miettii näitä systeemenä paljonko näillä rahoilla työllistettäisiin suoraan työhön. Mutta tässä on taas se pelko että työnantajat käyttävät hyväkseen tukia ja opettajilta loppuu työ.

    "Jotkut sanovat näitä koulutuksia aikuisten päivähoidoiksi toki onha se kuitenkin työttömän etu saa virikkeitä eikä syrjäydy niin helposti."

    Onhan nämä kurssit ihan hyviä passiivisille työttömille, mutta älykkäille ja aktiiviseille työttömille nämä ovat lähinnä nöyryyttäviä ja tämänkaltainen aivojen poiskytkeminen 8 tunniksi on rasittavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirsi kirjoitti:

on kyllä työttömien ja työssäkäyvien välillä. Itse olen tehnyt jo yli 10-vuotta pätkätöitä sitä vakipaikkaa etsiessä. on tämä yhtä hullunmyllyä ollut tunnen olevani 2-luokan kansalainen kaikkiin tukitöihin kyllä kelpaa niin kauan kun työnantaja saa rahaa työllistämiseeni. kun se loppuu on lähtö edessä. vaikka olisi kuinka hyvä työntekijä ei auta. Tukitöissä ei pääse rikastumaan palkkaa on aina minimitasoa. Olen jo yli 40-vuotias ja pikkuhiljaa alkaa usko mennä sen vakipaikan löytymiseen. Sitten on vielä jatkuvasti sidoksissa työkkäriin ja kelaan työkkäri pompottaa työnhakukrsseilla jotka ovat joka kerta samanlaisia ja yhtä hyödyttömiä. kyllä sitä töitä on haettu ilman näitä kursseja. toinen on kela on kun rikollinen kun menee hakemaan asumistukea joka kerta tuntuu että on virkalijoilta pois se raha minkä saa asumistukea.
Yksi haave vielä on eli se vakityö ja säännöllinen toimeentulo. Olisi se ihanaa kun ei tarvisi käydä työkkärissä ja kelalla kerjäämässä voisi elää ihmisarvoista elämää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu