Aika usein mun avomies lähtee kaveriporukalla viihteelle. Turha sitä on pidätellä, eikä asia minusta tunnu kamalasti edes riippuvan sanoin sitten ei tai juu. Yleensä kannustan, että mene vaan.
Joskus, kuten tänä iltana, toivoisin itsekin olevani aina menossa, niin ei tarvitsisi pohtia typeriä kotona. Mutta kun on aikaa murehtia niin sitten on. Olen aikamoinen kotikissa, mutta se johtuu kaiketi lähinnä siitä, ettei minulla ole niin kamalasti kavereita täällä miehen kotikaupungissa.
Äsken mies sitten soitti riennoista kun oli niin luvannut. Ei mitään asiaa siis oikeastaan ollut. Hän on kaverinsa polttareita viettämässä, joten varsinkaan nyt en halua syyllistää häntä mistään. Ja siitä nyt haluankin kysyä, syyllistämisestä.
Mikä tällaisissa tapauksissa on miehen mielestä syyllistämistä naisen puolelta? Yritän piilotella mieliharmiani, mutta joskus se ei oikein onnistu. Onko hampaiden kirskuttelu saatanallisen typerää ämmien touhua vai löytyykö miehiltä ymmärrystä? En haluaisi, että mieheni pahoittaa mielensä suunnilleen joka viikonloppu! (Mutta toisaalta, olenko liian kiltti?) Hän sanoo aina jonnekin lähtiessään: "Koita nyt jaksaa." Aivan kuin minun yksin jättämiseni olisi jokin suuren luokan velvollisuus, josta hän ei voi päästää irti.
Milloin miehet ylipäätään rauhoittuu? Olisiko minun pitänyt asettaa rajat jo aikoja sitten?
Joskus, kuten tänä iltana, toivoisin itsekin olevani aina menossa, niin ei tarvitsisi pohtia typeriä kotona. Mutta kun on aikaa murehtia niin sitten on. Olen aikamoinen kotikissa, mutta se johtuu kaiketi lähinnä siitä, ettei minulla ole niin kamalasti kavereita täällä miehen kotikaupungissa.
Äsken mies sitten soitti riennoista kun oli niin luvannut. Ei mitään asiaa siis oikeastaan ollut. Hän on kaverinsa polttareita viettämässä, joten varsinkaan nyt en halua syyllistää häntä mistään. Ja siitä nyt haluankin kysyä, syyllistämisestä.
Mikä tällaisissa tapauksissa on miehen mielestä syyllistämistä naisen puolelta? Yritän piilotella mieliharmiani, mutta joskus se ei oikein onnistu. Onko hampaiden kirskuttelu saatanallisen typerää ämmien touhua vai löytyykö miehiltä ymmärrystä? En haluaisi, että mieheni pahoittaa mielensä suunnilleen joka viikonloppu! (Mutta toisaalta, olenko liian kiltti?) Hän sanoo aina jonnekin lähtiessään: "Koita nyt jaksaa." Aivan kuin minun yksin jättämiseni olisi jokin suuren luokan velvollisuus, josta hän ei voi päästää irti.
Milloin miehet ylipäätään rauhoittuu? Olisiko minun pitänyt asettaa rajat jo aikoja sitten?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Asettaa rajat? Rajoja asetetaan lapsille, ei aikuisille ihmisille! Se varmasti aiheuttaisi toiselle pahaa mieltä että toinen alkaisi määräillä, ja mitä todennäköisemmin ajaisi suhteen huonoon jamaan. On ihan hyvä ettei miehesi välitä sanotko ei tai juu, koska eihän hänen tarvitse sinulta lupaa kysyä. Ei luvan kysyminen omiin menoihin kuulu toimivaan parisuhteeseen.. Kyllähän ihmisen täytyy kavereitakaan saada tavata ja käydä viihteellä vaikka seurustelee. Joskus voi olla niin, että toinen käy useammin ulkona kuin toinen ja siinä ei ole mitään kummallista, tai sitten toinen ehkä hakee sieltä jotain.. en kommentoi tapaustasi sen osalta kun en tiedä. Oma mies rauhoittui kun aikoinaan alettiin seurustella ja vähän ennen sitäkin, mutta se tosin tapahtui molemmille, oltiin molemmat kovia menemään. Ja nykyään mennään missään aika vähän, ja kun mennään niin useimmiten yhdessä.
"Rajoja asetetaan lapsille, ei aikuisille ihmisille!"
Tarkoitin tässä enemmänkin sitä, etten välttämättä ole ollut miehelleni täysin rehellinen sen suhteen, mikä minusta tuntuu hyvältä ja mikä ei. Toimivassa parisuhteessa kait kuuluu jutella tämmöisistä asioista. Ja ymmärrän kyl sen, että vapautta ei saa keneltäkään riistää. En minäkään toivoisi, että mies tekisi niin minulle.
Mutta takaisin syyllistämiseen: kulkeeko jossain jonkinlainen raja, missä mies saattaa tuntea katkeruutta naistaan kohtaan. Enemmän tämä liittyy siihen kahlitsemiseen, luulen. Miten mies toivoisi, että nainen suhtautuisi tuollaisiin kaveriporukalla menemisiin? Joskus mies kysyy kännissä, että olenko yhtään mustasukkainen. En suinkaan toivo, että hän sen takia hyppää kaupungilla!!
"Oma mies rauhoittui kun aikoinaan alettiin seurustella ja vähän ennen sitäkin, mutta se tosin tapahtui molemmille, oltiin molemmat kovia menemään. Ja nykyään mennään missään aika vähän, ja kun mennään niin useimmiten yhdessä."
Tähän on pakko kommentoida sen verran, että tiedän paljon kaltaisianne pareja. Tää on oikeestaan jo se toinen ääripää, joka ei kamalan hyvin istuisi minulle eikä varsinkaan miehelleni. Pari tuttavapariskuntaa teki keskenään sellaisen lupauksen, etteivät mene minnekään juhlimaan ilman kumppaniaan. Hyvä niin, jos toimii heillä. Minusta se taas tuntuu jo aika rajoitetulta. Mutta jos se sopii kummallekin, niin ei siinä mitään.
Se että me mennään useimmiten yhdessä, tarkoitin sitä että käydään paljon esim. katsomassa bändejä joista molemmat tykkää ja sitten samalla reissulla tuopeilla, ja käytännön sanelemanakin; kun käydään molempien kotikaupungissa ollaan siellä sillä hetkellä molemmat ja siten yhtäaikaa ulkona, kuitenkin usein niinkin että eri paikoissa. Ja ne menemiset mitä tarkoitin missä ollaan yhdessä on niitä joissa menee yömyöhään, eli kavereita kyllä nähdään molemmat erikseen mutta nykyään ei kovin usein tule kummankaan oltua yksin jossain esim. aamuneljään. Eli ei ole meidän tyyli se että ollaan luvattu mennä vaan yhdessä jonnekin.. se olisi hyvin ahdistavaa. Ja aikoinaan siihen kovaan bileputkeen vaikutti molemmilla se että oltiin sinkkuja ja sen takia oli enemmän intressejä pyöriä baareissa aamuun asti. Nykyään ne omat käynnit on enimmäkseen sellaisia tapaamisia kaverin kanssa tuopin ääressä.
Kysyit että miten mies toivoisi naisen suhtautuvan menemisiin, siihen varmaan on vastaus aika samanlainen kuin siihenkin että miten itse toivoisit hänen suhtautuvan menemisiisi.
Hei sinulle.
Olet harvinaisen kypsä. Mietit asioita molempien kannalta ja se on hyvä se.
Mutta sinun oma kantasi on kuitenkin se, joka merkitsee eniten. Sinulle.
Parisuhteessa on tosi tärkeää kertoa toiselle, mitä suhteelta odottaa. On tärkeää olla rehellinen. Jos sinusta tuntuu, että miehesi on liikaa kavereiden kanssa ulkona, kerro se hänelle. Kerro, mitä itse haluat. Ilman epäilyjä, mustasukkaisuudesta puhumattakaan. Totuus on se, että kaikkea ei elämässä saa. On tehtävä valintoja. Jos valitsee yhden ei voi valita toista.Parisuhde on täynnä valintoja...ja sopimuksia. Mutta molemminpuoleisia. Älä hukkaa itseäsi, vaadi ja sovi.
"Mietit asioita molempien kannalta ja se on hyvä se."
Enemmän luen tämän seikan ehkä kuitenkin tappiokseni. Usein päädyn tekemään niin kuin miehestäni tuntuisi parhaimmalta. Olet kuitenkin mielestäni oikeassa siinä, että minun pitäisi pitää itseni etusijalla joissain asioissa. Se tuntuu vain jossain määrin vaikealta. Nytkin voisin lähettää tekstiviestiä miehelleni, sillä ajattelen häntä. Mutta harmistuisi kai siitä, kun on varmaan parhaillaan jossain strippiluolassa? Penteleen polttarit! :)
Hei!!
Mulla on vähän samanlainen ongelma. Tai ongelma taitaa olla se etten tiedä onko se ongelma..
Minunkin mieheni tykkää käydä paljon viihteellä kavereidensa kanssa. Ei siinä mitään, varsinkaan kun en itse ole mikään bilehile. Kuitenkin minusta tuntuu pahalta kun hän lähtee ulos mieluummin kuin viettää sen vapaan viikonlopun minun kanssani. Varsinkin kun emme ihan joka viikonloppu näe. Esim. kerran tuli vajaan parin kuukauden tauko koska hän vietti sen ainoan vapaan viikonlopun mieluummin kavereiden kanssa. Kuitenkin mielestäni parisuhteessa minun seurani tulisi olla mieluisampaa niinä päivinä kun näemme. Minusta tuntuu että syyllistän itse itseäni, en uskalla sanoa mitään, sillä en halua vaikuttaa vainoharhaiselta..
Avomieheni on 30-vuotias ja yhä vaan jaksaa. Tosin kaverinsa ovat aivan samanalaisia. Otin tämän keskustelun alulle myös Miehen logiikka -palstalla, ja siellä tuli puheeksi renttuilu. Josko mies tuntee olonsa varmemmaksi, kun käy kaupungilla kavereidensa kanssa, sillä tällöin nainen "pysyy paremmin otteessa"?
Minä ainakin ajattelen miestäni jatkuvasti näin iltaisella, kun on poissa silmistä jossain tuolla... Tällaisina hetkinä sitä kokee kaipuun kaikkein vahvimmillaan melkein. Tosin kun mies tulee kotiin, niin lähinnä ottaa päähän. Tuntuu välillä, ettei toinen tajua lainkaan, miten tuo jatkuva meneminen satuttaa.
Niin.. itsekin tässä vahdin puhelinta.. tuntuu, että mieheni yrittää olla yhtäaikaa varattu ja sinkku, mutta eihän se keneltäkään onnistu. Viihdyn kyllä itsekin kavereiden seurassa, enkä haluaisi mitenkään "kahlita", mutta rajansa kaikella..
Tuossa juuri onkin avoliiton ihanuus, yhdessa asuminen ei velvoita kumpaakaan mihinkaan sitovaan. Miesystavallasi on taysi oikeus tehda mita haluaa. Aivan kuin sinullakin. Ellei hanen sinkkutyylinsa sovi sinulle, nyt sinulla on mainio tilaisuus pakata laukkusi ja lahtea omillesi.
Kokemasi jalkeen varmasti etsitkin ystavan joka jakaa oman elamantyylisi, hyvaksyy katsontakantasi eri asioista kunioittaen sita.
Kyllä avioliitossakin voi säilyttää oman identiteettinsä. Joka asiasta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta silti tulee hyvin toimeen: Juuri tämä onkin sitä toisen kunnioittamista. Siinä on kunnioitukset vähemmällä jos aina tehdään samoin ja ollaan kuin paita ja peppu.
"...yhdessa asuminen ei velvoita kumpaakaan mihinkaan sitovaan. Miesystavallasi on taysi oikeus tehda mita haluaa."
Noniin, juuri tämä ajattelutapa tuhoaa nykyään parisuhteet; loputon itsekkyys! Parisuhdehan on NIMENOMAAN jatkuvaa kompromissia ja joustamista, jokaikisessä asiassa. Jos lähtökohtana on: "mitä tekisin että olisin onnellinen", siitä ei pitkänpäälle hyvää seuraa. Mutta koittakaapa kääntää asia toisinpäin: "mitä minä voisin tehdä, että kumppanini olisi onnellinen". Yllätys voi olla monelle melkoinen, kun huomaa itsekin saavansa silloin PALJON enemmän. Olemme täällä toisia, emme itseämme varten, siinä on onnellisuuden koko juju.
aikuiselle ihmiselle ei voi asettaa. Itse tiedät mitä kestät ja mitä taas et. Vähän niinkuin "take it or leave it", muita vaihtoehtoja ei ole.
Milloin miehet rauhoittuu? Hyvä kysymys.
Mieheni oli ensimmäiset vuotemme aina menossa; kissanristiäiset siellä ja tuolla, harrastukset. Huomiotta ei voinut jättää hänen työtään, joka vei ainakin 12 tuntia päivässä, joskus 23... Olin paljon yksin kotona, ystävillä jne. Joskus mietin milloin mies rauhoittuu... Ja rauhoittuihan hän. Vähän liiankin rauhalliseksi :). Minä taas puolestani aktivoiduin, nyt nelikymppisenä. Olenkin sanonut ystävilleni, että on se ja sama millainen toinen on. Aina keksii olla tyytymätön. Ellei mies ole kotona liian harvoin, hän on sitä liian usein. En voi uskotella itselleni olevani täysin tyytyväinen siihenkään jos mieheni olisi ollut kotona "silleen sopivasti" kaikki nämä 20 vuotta. Luultavasti olisin perin juurin tylsistynyt "aina tuota samaa", vuodesta toiseen :).
kirjotuksesi taisi olla aika lähellä minun elämääni ;) en minäkään välitä niin tosta baarissa juoksemisesta.. Ihan mielenkiinnosta kysyisin sinulta et miten miehes ilmoittaa menonsa, ajoissa vai suurinpiirtein samalla hetkellä kun lähtee ovesta.. ja onko ilmotus semmoinen että hän on päättänyt jo lähteä eikä kysy mitä mieltä sinä siitä olet. (näin meillä on menty jo iät ja ajat..) minustakin on ihan ok että mies menee jos siltä kerran tuntuu mutta olisi niin kiva jos joskus kysyis vaikka että mitä mieltä minä siitä oon..
Yleensä vainuan jo hyvissä ajoin, että miehelläni on ilmeisesti menoa tiedossa. Hän menee jotenkin vaikeaksi, varmaankin kokee hankalaksi kertoa minulle, että olisi taas tiedossa sitä ja sitä... Joskus kertoo hyvissä ajoin, joskus vasta muutamaa tuntia ennen. Riippuu, minkä kokoluokan rellestyksestä on kyse. Jos lähtee viikonlopuksi mökille ryyppäämään kaveriporukalla, kertoo siitä kyllä aika ajoissa - onhan silloin jo kauemmin poissa kuin vain yhden illan.
Puhuimme tästä eilen. Hän on pahoillaan, että minä tunnen jääväni paitsioon toisinaan. "Pitääkö minun sitten lopettaa kokonaan kaupungilla käyminen? Lopetan sitten!" Tuollainen kommentti pistää kyllä miettimään, vaahtoanko sittenkin turhasta. Tai sitten se ukkokulta vaan osaa jymäyttää mua hyvin :)
Mutta ärtymykseni on jo laantunut. Mies lepytteli hyvin.
Et vaahtoa turhasta! Elämä (ja varsinkin parisuhde) on valintoja, kaikkea ei yhtä aikaa voi saada, ei mieheskään.
aivan samat kuviot on meillä sitten menossa :) käyttekö te yhdessä ikinä ulkona iltaa viettämässä? toisaalta hyvä jos miehesi sai sinut "leppymään" ;) mutta silti älä katso tuommoista liian läpi sormien.. täytyisi olla myös yhteistä tekemistä/olemista! hyvää syksyn jatkoa teille.
Kyllä me käydään yhdessäkin ulkona. Joskus mies ihan pyytääkin mukaan. Taidan olla mustasukkainen hänen kavereilleen, eip voi muuta sanoa!