Meillä suurin riitojen aiheuttaja on viina.Mielestäni mieheni juo ihan liikaa.Omasta mielestään hänellä ei ole sen asian kanssa ongelmaa, minun pitäisi vaan pystyä hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. En haluaisi olla mikään pirttihirmu, mutta se hyväksyminen on äärimmäisen vaikeaa joskus...
Mies juo itsensä humalaan useinmiten 2 kertaa viikossa, ja joskus saattaa ottaa niiden lisäksi 3-5 olutta päivänä tai parina viikossa, työpäivinä hän ei kuitenkaan koskaan juo. Olen laskenut että viikossa menee keskimäärin 25-35 annosta, joskus, esim. lomilla enemmänkin, jopa 40-45 annosta viikossa. Joskus saattaa mennä kaksi päivää peräkkäinkin juodessa, mutta onneksi vain ehkä kerran kuussa.
Ainakin kerran pari kolme kertaa kuussa mies vetää sellaiset lärvit että huh huh. Jos minä satun olemaan reissulla mukana, niin silloin tulee aika usein riitaa hänen ollessaan aivan pelti kiinni. Jos taas en ole mukana, saan olla sydän kylmänä kun en tiedä mitä reissulla tapahtuu- häviääkö kännykkä, lompakko, meneekö jotain rikki, tuleeko porttikielto,joutuuko kahnauksiin tms.Viime yönä juuri lensi baarista ulos, hajotti kännykkänsä ja hukkasi laukkunsa lompakoineen tms.
Olemme olleet yhdessä pian 2 vuotta. Alussa yritin olla ymmärtäväinen, ja olla tuomitsematta häntä, koska kuulemma edellisen tyttöystävän jatkuva tuomitseminen oli ahdistanut häntä. Silloin tulin itsekin juoneeksi paljon enemmän kuin yleensä, kun halusin olla mieliksi, en tahtonut olla "tylsä". Mutta en minä sitä jaksanut vuottakaan, kun alkoi jo omakin, kerran pari viikossa tapahtunut ryypiskely ahdistaa, ja vähensin. Nykyään otan noin kerran kahdessa viikossa, pelkkää olutta tai siideriä, että kontrolli pysyy paremmin, eikä tulisi ainakaan minun humalani takia riitaa, jos olemme yhdessä liikenteessä.Ja kuka hänestä ja hänen tavaroistaan sitten huolehtisi, jos minäkin olisin yhtä jurrissa.
En haluaisi tosiaan olla mikään tuomitseva nalkuttaja, jollaiseksi mies on minua jo sanonut muutaman kerran, kun tulee hänen juomisestaan puhetta. Mutta mielestäni en rakastaisi miestä, jos hyväksyisin sen että hän pikkuhiljaa alkoholisoituu minun silmieni alla. Olen käsittänyt että miehen mielestä ainut ongelma on siinä että minä en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on.Alkoholisti hän ei myönnä olevansa.
Olen perusluonteeltani kiltti ja ymmärtäväinen, ja minusta tuntuu suunnattoman pahalta se, että joudun motkottamaan miehelle esim. että "taasko meinaat juoda, vastahan sinä 2 päivää sitten vedit kännit", jne. Mies siitä yleensä suuttuu, ja minäkin pahoitan mieleni, ja syytän itseäni, kun olen loukannut miestäni arvostelemalla häntä ja olemalla nalkuttava bitch.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, keskusteluyritykset johtavat yleensä juuri siihen että mies loukkaantuu ja sanoo että syyllistän häntä.Aika usein minä herkkänä naisena alan itkeä, eikä keskustelusta tule mitään. Rakastan miestäni mielettömästi, ja tekisin paljon että hänellä olisi hyvä olla. Mutta olen jo yrittänyt lähes kaikkeni, sanonut jopa etten ehkä kovin kauaa jaksa.Sekin on ahdistavaa, kun itse on selvinpäin, ja toinen pienessäkin hiprakassa.Ja jos emme näkisi silloin kun hän juo tai vaikka vaan tissuttelee, emme näkisi kovinkaan usein, vuorotyöt jne.
Yleensä en ole niitä jotka juoksevat karkuun suhteesta heti kun ensimmäinen isohko ongelma ilmaantuu.Mutta kun nyt tuntuu ettei toinen osapuoli halua mitenkään muuttaa tapojaan, tai tulla muutenkaan vastaan, niin olen alkanut miettiä eroa. Mutta koko ajatus tuntuu niin ahdistavalta että tulee kyyneleet silmiin. Hänessä on kuitenkin paljon piirteitä joita rakastan, selvinpäin hän on unelmamieheni, ja tuota viina-asiaa lukuunottamatta kaikki suhteessamme toimii. Mutta alkaa olla konstit aika vähissä, varsinkin kun hän sanoo ettei pysty eikä halua alkaa muuttumaan minun takiani. Neuvoja, kohtalotovereita?
Mies juo itsensä humalaan useinmiten 2 kertaa viikossa, ja joskus saattaa ottaa niiden lisäksi 3-5 olutta päivänä tai parina viikossa, työpäivinä hän ei kuitenkaan koskaan juo. Olen laskenut että viikossa menee keskimäärin 25-35 annosta, joskus, esim. lomilla enemmänkin, jopa 40-45 annosta viikossa. Joskus saattaa mennä kaksi päivää peräkkäinkin juodessa, mutta onneksi vain ehkä kerran kuussa.
Ainakin kerran pari kolme kertaa kuussa mies vetää sellaiset lärvit että huh huh. Jos minä satun olemaan reissulla mukana, niin silloin tulee aika usein riitaa hänen ollessaan aivan pelti kiinni. Jos taas en ole mukana, saan olla sydän kylmänä kun en tiedä mitä reissulla tapahtuu- häviääkö kännykkä, lompakko, meneekö jotain rikki, tuleeko porttikielto,joutuuko kahnauksiin tms.Viime yönä juuri lensi baarista ulos, hajotti kännykkänsä ja hukkasi laukkunsa lompakoineen tms.
Olemme olleet yhdessä pian 2 vuotta. Alussa yritin olla ymmärtäväinen, ja olla tuomitsematta häntä, koska kuulemma edellisen tyttöystävän jatkuva tuomitseminen oli ahdistanut häntä. Silloin tulin itsekin juoneeksi paljon enemmän kuin yleensä, kun halusin olla mieliksi, en tahtonut olla "tylsä". Mutta en minä sitä jaksanut vuottakaan, kun alkoi jo omakin, kerran pari viikossa tapahtunut ryypiskely ahdistaa, ja vähensin. Nykyään otan noin kerran kahdessa viikossa, pelkkää olutta tai siideriä, että kontrolli pysyy paremmin, eikä tulisi ainakaan minun humalani takia riitaa, jos olemme yhdessä liikenteessä.Ja kuka hänestä ja hänen tavaroistaan sitten huolehtisi, jos minäkin olisin yhtä jurrissa.
En haluaisi tosiaan olla mikään tuomitseva nalkuttaja, jollaiseksi mies on minua jo sanonut muutaman kerran, kun tulee hänen juomisestaan puhetta. Mutta mielestäni en rakastaisi miestä, jos hyväksyisin sen että hän pikkuhiljaa alkoholisoituu minun silmieni alla. Olen käsittänyt että miehen mielestä ainut ongelma on siinä että minä en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on.Alkoholisti hän ei myönnä olevansa.
Olen perusluonteeltani kiltti ja ymmärtäväinen, ja minusta tuntuu suunnattoman pahalta se, että joudun motkottamaan miehelle esim. että "taasko meinaat juoda, vastahan sinä 2 päivää sitten vedit kännit", jne. Mies siitä yleensä suuttuu, ja minäkin pahoitan mieleni, ja syytän itseäni, kun olen loukannut miestäni arvostelemalla häntä ja olemalla nalkuttava bitch.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, keskusteluyritykset johtavat yleensä juuri siihen että mies loukkaantuu ja sanoo että syyllistän häntä.Aika usein minä herkkänä naisena alan itkeä, eikä keskustelusta tule mitään. Rakastan miestäni mielettömästi, ja tekisin paljon että hänellä olisi hyvä olla. Mutta olen jo yrittänyt lähes kaikkeni, sanonut jopa etten ehkä kovin kauaa jaksa.Sekin on ahdistavaa, kun itse on selvinpäin, ja toinen pienessäkin hiprakassa.Ja jos emme näkisi silloin kun hän juo tai vaikka vaan tissuttelee, emme näkisi kovinkaan usein, vuorotyöt jne.
Yleensä en ole niitä jotka juoksevat karkuun suhteesta heti kun ensimmäinen isohko ongelma ilmaantuu.Mutta kun nyt tuntuu ettei toinen osapuoli halua mitenkään muuttaa tapojaan, tai tulla muutenkaan vastaan, niin olen alkanut miettiä eroa. Mutta koko ajatus tuntuu niin ahdistavalta että tulee kyyneleet silmiin. Hänessä on kuitenkin paljon piirteitä joita rakastan, selvinpäin hän on unelmamieheni, ja tuota viina-asiaa lukuunottamatta kaikki suhteessamme toimii. Mutta alkaa olla konstit aika vähissä, varsinkin kun hän sanoo ettei pysty eikä halua alkaa muuttumaan minun takiani. Neuvoja, kohtalotovereita?
Vastaukset 14
Vanhimmat
pahoitat mieltäsi jatkuvasti ja tulet niin tekemään edelleen. Ei alkoholistia kukaan paranna, jos alkoholisti ei itse pyri eroon viinasta. Ei naisen tarvi kaikkea sietää, itsesäälisiä, agressiivisia, viinalle haisevia äijiä. Katso tilanne ja lähde, jos tilanne ei muutu. Kerran kirpasee, mutta vuoden päästä onnittelet itseäsi
Selvästä alkoholismistahan mies kärsii ja huonosti on asiat kun ei sitä edes halua myöntää. Oman miehen juomatavat oli ennen myös liian suuret minulle, mutta ei mitään verrattuna kertomaasi.. Ja hän ymmärsi että ottaa liikaa (hain netistä tietoa alkoholin kertakäytön riskirajoista yms ja pistin jääkaapin oveen kiinni :) ) ja kun ilmoitin - en määrännyt tai vaatinut mitään - että jos hänelle ryyppääminen on niin tärkeää niin voi harjoittaa sitä ilman minua. Asia hoitui tällä. Hän tietää ettei pidä ottaa paljoa, sen kanssa on vielä vähän tekemistä ettei ota vahingossa paria tuoppia liikaa, kun ei ole oppinut huomaamaan omaa humala-astettaan.
Mutta todellakin jos mies ei näe tilanteessa mitään vikaa, ja kun asia on kuitenkin noin suurissa mittasuhteissa, monta kertaa viikossa (minun mies ei ottanut edes joka kuukausi) kannattaa ottaa huomioon että se voi vielä pahentua ja entäpä sitten kun olisi lapsia kuvioissa, isä aina kännissä. Miehelläsi sen muutoksen pitäisi lähteä itsestään, oma motivaatio olla ryyppäämättä. Mutta hän on tainnut jo jäädä pahasti koukkuun.
sama tilanne kuin alxanralla. suhdetta takana kolme vuotta, alkaa ymmärrys olla loppu. pelkään etten pääse suhteesta irti. mies on selvinpäin ihanne...mutta, mutta...
juo mielestäni aivan liikaa ja kun juo niin kuvioon tulevat mukaan vieraat naiset, lähinnä flirttailu, tekstarit, meilit yms. pidemmälle ei kuulemma mene, ovat hänen ystäviään. tajuan että pitäisi päästä irti...ovatko alkoholistit sitten niin taitavia puhujia ja manipuloitsevat kumppaninsa jotta saisivat nämä jäämään paskaan suhteeseeen...
tuntuu että pääni räjähtää...
Mikä se riiputtaa naisia retkuissa, juopoissa.Kun huomaa mikä on homman nimi, eikö voi heti häipyä. Varmaan tietää ettei tule mitään vaikka nämä ihanne sielut kertovat tarinaa vaikka minkällaista anteeksi anellen,ei toistu tai muutoin vain et näähän kuluu asiaan mut kun ei kuulu, ettekö tajua, ennenkö olette itse menetttäneet elämänne,ja kaiken muun sen mukana.Ei ole ihme et pää tuntuu hajoovan. Sillon on jo kiire lähtee. Eläkää vaikka yksin muutama vuosi tai edes kuukausi,saatte etäisyyttä ja oikeuden tajua asioihinne. Ette tule katumaan sitä aikaa ! Elämämme kun on loppujen lopuksi niin lyhyt.
Alkoholistin kanssa olen elänyt kohta viitisen vuotta.tilanne on vain pahentunut.meillä on kaks lasta joita olen käytännössä hoitanut yksin.raha asiat miehellä meni noin kolme vuotta sitten,enää ei maksettu laskuja ja mie en tajunnut silloinkaan että missä mennään.muutin lasten kanssa kotipaikka kunnalleni takaisin,ostin grillin ja ajattelin että mieski tulee perässä,ja aloittaa "paremman elämän".tämänkin viikonlop.se on vain juonut,öitä ei kotona viettänyt.päätökseni olen tehnyt huomenna haen oman asunnon ja enää en kuuntele turhia lupauksia paremmasta,sitä ei meillä enää ole.vaikenta on se että mies o ni mukava selvinpäin ja oikeastaan ainoa tuki minulle.nyt vain yritän saada asiani järjestykseen,muuten minut saa viedä hullujenhuoneelle.lasten takia jaksan!!yritetään jaksaa samassa tilanteessa olevat!!!!
..miehesi taitaa olla alkoholisotumassa.
Olen itse alkoholistin kanssa naimisissa, ja jos miehesi ei edes myönnä että alkoholi on ongelma niin raittiuteen voi olla aika pitkä matka..
Minulla on sinulle pari neuvoa:
1. Hakeudu Al-anon ryhmään, joka on vertaistukiryhmä alkoholistien omaisille. Tee se nyt, älä vasta sitten kun olet aivan puhki ja loppu niin kuin minä.
2. Älä huolehdi humalaisesta mihestäsi. Huolehtimalla että tavasrat on mukana ja mitään ei mene rikki sinä MAHDOLLISTAT hänen juomistaan. Jotain menee rikki tai katoaa niin mitä sitten? (yritä sopeutua, kyllä minäkin olen miettinyt montaa asiaa, onko talo palanut tms.) Loppujen lopuksi sinä et ole vastuussa jos jotain käy, vaan miehesi.
Alkoholismi on sairaus. Miehesi ei ole vastuussa sairastumisestaan mutta hän on vastuussa siitä että myöntää sairautensa ja hoitaa sitä.
Sinä et saa häntä lopettamaan juomista, valitettavasti.
Tekstisi on niin tuttua.. Vielä yksi asia: alkoholistien läheisetkin yleensä sairastuvat läheisriippuvuuteen. Googlaa läheisriippuvuus niin tiedät mistä on kysymys.
Mieti tarkkaan mitä haluat ja mitä kestät. Edessä voi olla vuosien tuskat ennen miehen mahdollista raitistumista, jos raitistuisi sitten koskaan?
Toivotan kaikkea hyvää..
Ylipäätään vaikeaa on käsittää, miksi tuollaisia miehiä jaksaa kukaan kovin pitkään katsella. Oletan että se on vaan niin ihana, tai jotain.
Terve! Kun olimme olleet yli 13 vuotta sitten ensimmäisen viikon yhdessä ilmoitin nurkkaan ilmestyvästä kaljakorista että sitä en sitten huoli elämääni mukaan. Vuodet ovat vilisseet ja alkuaikojen muutamat hullunlaillakännissänaamaveressäreissut vähenivät vuosiksi. syntyi lapsia, tehtiin yhdessä taloa ja niin edelleen. nyt hullunlaillakännissänaamaveressä reissut ovat jälleen alkaneet enkä usko että pystyn enää auttamaan.
Terve Alexendra,
Sinä et ole nalkuttava ämmä, yliherkkä tai mitään muutakaan sellaista. Olet niin oikeassa kun kukaan voi olla. Tuollainen juominen ei ole enää kohtuuden rajojen sisäpuolella.
Olen itse seurustellut päälle 2 vuotta miehen kanssa, jonka isä on alkoholisti ja selvästi perinyt isänsä taudin. Selvinpäin aivan ihana ja rakastava ihminen, mutta kännissä paskamainen idiootti, agessiivinen ja haukkuu. Pari kertaa meinasi turpaan tulla kun en alistunut solvauksiin (enkä koskaan ole alistunut enkä aio ja turpaansa olisi saanut jos olisi kajonnut), mutta siinä oli onneksi muita lähellä auttamassa. Sitä oli koko ajan pakko vahtia ettei se katoa minnekään tai tee mitään typerää. Että silloin vitutti niin paljon...
Kerroin sitten aina seuraavana aamuna, että mitä oli mennyt tekemään, ihan asiallisesti ilman mitään haukkumisia. Kaduttihan sitä tietenkin ihan hirveesti ja pyyteli anteeksi, joskus jopa pääsi itku.
Olin ensin sitä mieltä, että enhän minä voi mennä toiselle sanomaan, että tämän on lopetettava juominen kokonaan jos haluaa jatkaa suhdettamme. Sehän olisi ollut ihan väärin, täytyyhän toisen saada pitää hauskaa. Mutta, mutta... Suhteemme kyllä kärsi siitä todella paljon. Emme oikeastaan muusta riitelekään kun tuosta känniääliökäyttäytymisestä. Sitten yksi kaunis aamu (baari-illan jälkeen kun herra oli kadonnut narikkalapun kanssa jonnekin) sanoin miehelleni, että jos hän aikoo seurustella ja asua kanssani, hänen on lopetettava juominen koska muuten siitä ei tule yhtään mitään, ja mieheni oli ihan samaa mieltä. Ja siihen loppu. Kokonaan, ei tipan tippaa.
Nyt emme riitele juuri ollenkaan ja suhteemme voi paremmin kuin koskaan.
Laita pala purtavaksi miehellesi. Ei kenenkään tarvitse tuollaista katsella ja tekee ihan hyvää miehelle itselleenkin. Ja jos hän on valmis pistämään poikki, jotta saa juoda rauhassa niin tuskin teidät suhteesta silloin tulisikaan mitään. Asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen.
En lukenut viestiäsi loppuun asti, koska olen elänyt tuon elämän. Lähde ja äkisti. Jälkeesi katsomatta. Mene toiselle paikka kunnalle tai ihan mihin tahansa muualle, jossa voit alkaa uuden elämän,ensin itsesi kanssa, hiukan miettien, ei liian kauaa, äläkä vatvo menneitä.Tulet huomaamaan miten rikasta elämä on tavallisissa olissa elettynä, arvokasta. Voit kunnioittaa itseäsi kaikin tavoin.Kasvat avoimeksi ihmiseksi, kaikkine niine hyvine ominaisuuksineen joita sinussa oli aikaisemmin mutta jotka kuolevat tuollaisessa suhteessa.
Liikaa se vetää. Vois kuvitella että kännit kahdesti vuodessa on parisuhteessa ok, mutta kahdesti viikossa...
Tärkeintä on ettet ala itsekin vetää viinaa.
Juon itsekin aika rankasti noin kolme kertaa vuodessa, mutta olen poikamies. Molemmat vanhemmat oli alkoholisteja, joten soosin vaarat tuli tajuttua nuorella iällä. Parisuhteessa en voisi kuvitella vetäväni.
Alkkista on myös helvetin vaikea saada lopettamaan. Alkkiksen täytyy käydä ihan pohjalla, ja sun ukkos on kuitenkin vasta alussa.
Vasta oikeastaan kuoleman läheisyys saa lopettamaan, eli maksan paukahtaminen, linnatuomio jne.
Mieti onko lähipiirissäsi yhtään miestä jolle voisit puhua asiasta. Naisen puheet ei miestä käännytä, eikä lähtö. Mutta jos löydät jostakin pari jätkää jotka haukkuu ukkos pystyyn ja sen jälkeen hakkaa sairaalakuntoon niin toivoa ihmeparantumisesta voi olla. Muu ei auta. Ukkos delaa tolla menolla 10-15 v päästä viinaan.
Eroa. Tuo miehesi juominen tuntuu olevan sinulle steressin aiheuttaja ja selvästi haittaa sinua.
Vaikka rakastatkin miestäsi niin kertomasi perusteella et ole tyytyväinen suhteeseenne. Kukaan ei voi muuttaa toista, muutos lähtee omasta halusta muuttua...
Tämä siis minun mielipiteeni.
Nyt on kolmisen viikkoa kulunut tuosta kirjoituksestani, ja sekavat tunteet ovat edelleen. Jopa pari viikkoa meni loistavasti, kun mies malttoi juoda vähän normaalia vähemmän.Mutta sitten taas meni överiksi, ja toissailta ja eilinen meni viinasta riidellessä.
Kaikki vastaajat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä että alkoholistia ei voi parantaa kuin alkoholisti itse. Ja taas on tullut selväksi että hänestä meillä ei ole muuta ongelmaa kuin että nalkutan, enkä hyväksy häntä sellaisena kuin hän on.Jos puhun omista fiiliksistäni tämän hänen juomisensa suhteen, hän vetää heti herneet nenään, eikä keskustelusta muodostu hedelmällistä.
Juttelin juuri miehen parhaan kaverin kanssa puhelimessa 1,5 h, kun tämä oli huomannut tässä eräänä iltana että meillä on ongelmia.Tuntui helpottavalta huomata, että tämä ystäväkin myönsi heti että miesystävälläni on alkoholiongelma, ja on ollut jo 15 vuotta.Kertoi, että monet hänen aikaisemmista suhteistaankin ovat päättyneet naisen toimesta, miehen juomisen takia.Ja siitä yllätyin eniten, että tämä miehen ystävä sanoi olevansa tässä asiassa täysin minun puolellani.Ja olen kuulemma ollut aivan liian kiltti ja mukautuvainen, suositteli järeämpää taktiikkaa.
Vaikka sydäntäni särkee, ja rakastan miesystävääni todella paljon, rakastan myös itseäni niin paljon että olen päättänyt antaa miehelle kaksi vaihtoehtoa, joko viina tai minä.Tylyä ehkä, mutta en ala pilaamaan omaa elämääni. En todellakaan halua elämään, jossa saan harva se päivä jännätä koska ukko kaivaa eurokossunsa esiin. Ei kiitos.
Noh, aika näyttää.Mutta en meinaa kyllä enää mukautua tuohon dokaukseen, niinkuin olen kiletämättä tähän mennessä parhaani mukaan tehnyt.
ei tuossa mitään ole jos kännykät yms häviää. viimestä edellinen kerta kun mun mies ratkes juomaan niin poliisivankilasta soitettiin että ukko on vangittu epäiltynä törkeestä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta, onneks mieheni ei siinä ollut mukana kovinkaan paljoa. kännykät yms on vain materiaa....