Katkeruus ei varmaan lähde milloinkaan.
Vaikka olisin rakastuneempi kuin koskaan, vaikka onni täyttäisi sydämeni ja mieleni, vaikka mua rakastettais enemmän kuin olisin ansainnut,
aina jossain syvällä sydämeni sopukoissa, katkeruus nostaa päätään
ja suru
ja viha.
Sinä olit minun ensimmäinen, todellinen rakkauteni. Olisin matkannut NASA:n raketilla kuuhun, jos niin olisit pyytänyt. Sinä olit minulle kaikki kaikessa.
Hänet minä olin tuntenut lapsuudesta asti, tietenkin tunsin -oman serkkutyttöni.
Hänelle pystyin puhumaan kaikesta,
hänelle itkin silloin, kun sinä olit taas kerran tehnyt typeriä juttujasi ja pettymys kuristi kurkkuani.
Minä luotin teihin.
Sinuun ja Häneen. Ehkä enemmän kuin koskaan tulen enää kehenkään luottamaan.
Sitten tuo yksi pieni hetki,
yksi ilta,
yksi kännykän piippaus, joka kertoi viestin saapuneen.
Ja koko elämäni romahti kasaan.
Miten elämä voikaan menettää niin pahasti merkityksensä?
En antanut teille koskaan sitä iloa,
että olisin itkenyt nähtenne,
saatika näyttänyt kuinka vihasin teitä.
Peitin kyyneleeni hymyjen taakse
ja vihani ystävällisyyden alle.
Miten tekopyhä olinkaan!
Vihasin teitä niin, että olisin voinut tappaa.
Mutta en voinut näyttää miten sattui,
en ainakaan teille.
Niin kului päiviä, jotka vaihtui viikoiksi,
viikkoja, jotka vaihtui kuukausiksi
ja hiljalleen aloin toipua. Löysin miehen,
ihanan miehen, joka yksi kerrallaan paransi haavani, jotka te olitte minuun jättäneet.
Nyt katselen teitä,
Sinua ja Häntä,
katson kuinka juotte itsenne känniin
neljänä päivänä viikossa,
katson kuinka pahasti Hän satuttaa Sinua sanoillaan ja teoillaan,
katson kuinka te hiljalleen vajoatte kohti pohjaa.
Olen yrittänyt auttaa teitä,
mutta huomaan, ettei kukaan muu voi teitä pelastaa -paitsi te itse.
Vaikka te teitte minulle
niin helvetin pahasti,
vaikka eteenpäin jatkaminen teki hirveän kipeää, niin kipeää että luulin jo kuolevani,
siitä huolimatta minä olen meistä kolmesta selviytynyt voittajana.
Toisin kuin luultiin.
Kyllä minä teitä rakastan,
miten en voisi olla rakastamatta kahta ihmistä, jotka ovat niin läheisiä minulle olleet. Parasta ystävääni ja Ensirakkauttani.
Mutta kun te itkette olkapäätäni vasten,
ja pyydätte apua,
kun Hän haikailee exänsä perään
ja Sinä rukoilet minua puhumaan Hänelle järkeä,
en voi mitään sille
että viha, jota kerran teitä kohtaan tunsin, nostaa taas päätään esille.
En voi sillekään mitään,
että haluaisin lyödä teitä.
Miksi Hänen oli saatava viedä Sinut pois minulta, kun ei kerta voi rakastaa Sinua sillä tavalla kuin toivoisit?
Miksi Sinun oli lähdettävä pois luotani,
kun ei Hän kerta voi antaa sinulle sitä rakkautta, mitä olisin Sinulle voinut antaa lopun elämääni?
En enää halua Sinua takaisin,
en rakasta Sinua enää.
Se kaikki on kuollut, haihtunut kuin tuhka tuuleen. Mutta minä olen elossa jälleen ja onnellinenkin.
Miten onnellinen olenkaan!
Oletteko Te?
Vaikka olisin rakastuneempi kuin koskaan, vaikka onni täyttäisi sydämeni ja mieleni, vaikka mua rakastettais enemmän kuin olisin ansainnut,
aina jossain syvällä sydämeni sopukoissa, katkeruus nostaa päätään
ja suru
ja viha.
Sinä olit minun ensimmäinen, todellinen rakkauteni. Olisin matkannut NASA:n raketilla kuuhun, jos niin olisit pyytänyt. Sinä olit minulle kaikki kaikessa.
Hänet minä olin tuntenut lapsuudesta asti, tietenkin tunsin -oman serkkutyttöni.
Hänelle pystyin puhumaan kaikesta,
hänelle itkin silloin, kun sinä olit taas kerran tehnyt typeriä juttujasi ja pettymys kuristi kurkkuani.
Minä luotin teihin.
Sinuun ja Häneen. Ehkä enemmän kuin koskaan tulen enää kehenkään luottamaan.
Sitten tuo yksi pieni hetki,
yksi ilta,
yksi kännykän piippaus, joka kertoi viestin saapuneen.
Ja koko elämäni romahti kasaan.
Miten elämä voikaan menettää niin pahasti merkityksensä?
En antanut teille koskaan sitä iloa,
että olisin itkenyt nähtenne,
saatika näyttänyt kuinka vihasin teitä.
Peitin kyyneleeni hymyjen taakse
ja vihani ystävällisyyden alle.
Miten tekopyhä olinkaan!
Vihasin teitä niin, että olisin voinut tappaa.
Mutta en voinut näyttää miten sattui,
en ainakaan teille.
Niin kului päiviä, jotka vaihtui viikoiksi,
viikkoja, jotka vaihtui kuukausiksi
ja hiljalleen aloin toipua. Löysin miehen,
ihanan miehen, joka yksi kerrallaan paransi haavani, jotka te olitte minuun jättäneet.
Nyt katselen teitä,
Sinua ja Häntä,
katson kuinka juotte itsenne känniin
neljänä päivänä viikossa,
katson kuinka pahasti Hän satuttaa Sinua sanoillaan ja teoillaan,
katson kuinka te hiljalleen vajoatte kohti pohjaa.
Olen yrittänyt auttaa teitä,
mutta huomaan, ettei kukaan muu voi teitä pelastaa -paitsi te itse.
Vaikka te teitte minulle
niin helvetin pahasti,
vaikka eteenpäin jatkaminen teki hirveän kipeää, niin kipeää että luulin jo kuolevani,
siitä huolimatta minä olen meistä kolmesta selviytynyt voittajana.
Toisin kuin luultiin.
Kyllä minä teitä rakastan,
miten en voisi olla rakastamatta kahta ihmistä, jotka ovat niin läheisiä minulle olleet. Parasta ystävääni ja Ensirakkauttani.
Mutta kun te itkette olkapäätäni vasten,
ja pyydätte apua,
kun Hän haikailee exänsä perään
ja Sinä rukoilet minua puhumaan Hänelle järkeä,
en voi mitään sille
että viha, jota kerran teitä kohtaan tunsin, nostaa taas päätään esille.
En voi sillekään mitään,
että haluaisin lyödä teitä.
Miksi Hänen oli saatava viedä Sinut pois minulta, kun ei kerta voi rakastaa Sinua sillä tavalla kuin toivoisit?
Miksi Sinun oli lähdettävä pois luotani,
kun ei Hän kerta voi antaa sinulle sitä rakkautta, mitä olisin Sinulle voinut antaa lopun elämääni?
En enää halua Sinua takaisin,
en rakasta Sinua enää.
Se kaikki on kuollut, haihtunut kuin tuhka tuuleen. Mutta minä olen elossa jälleen ja onnellinenkin.
Miten onnellinen olenkaan!
Oletteko Te?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi.Itse olen kolmiodraaman"uhri".Sain eräältä ystävältäni silloin runon,,luen sitä vieläkin aina joskus.Elikkä; Istun sillalla ja katson,kuinka vesi kulkee eteenpäin uomassaan. Ajattelen sinua ja minua,sekä elämää joka kulkee eteenpäin. Olit joskus elämäni tärkein ihminen ja luotin sinuun. Rakastin sinua liian paljon. Annoin sinulle kaikkeni,mutta sinä tuhosit elämäni sanoillasi. Luulin,etten selviä siitä ikinä,mutta ystäväni auttoivat minua ja sanoivat,että elämä kulkee eteenpäi. Ja se kulkee...........