siltä että laihdutus meni hukkaan?
1. tammikuuta 2004 painoin 72 kiloa ja pidin vaatekokoa 42/44. Tuumasin, että nyt pitää laihtua. Seuraavassa marraskuussa painoin vähimmilläni 48 kiloa. (Nyt joku alkaa kauhistella, mutta olen todella lyhyt, normaalipainoni bmi 19-24 on 45-55 kiloa.) Vaatekokoni oli vaihtunut 34 ja lasten vaatteisiin. Nyt olen sitten luisunut 54 kiloon asti.
Kummallista kyllä, en teininä juurikaan välittänyt ulkonäöstäni. Katsoin peiliin, totesin olevani ruma ja that's it. Nyt kun pian olen 25, välitän. Se minkä meni pieleen, oli etten ottanut huomioon että ihoni on kuin ilmapallo.
Kun täytteet (=läski) otetaan pois saadaan aikaan sama kuin jos ilmapallosta poistettaisiin osa ilmasta. Nyt minulla on tuo koon 44 iho, edelleen. Vatsani roikkuu niin ettei napaa näe. E-kupin isoista mutta täyteläisistä rinnoista on jäljellä B-kuppiin mahtuva ihopussi. Muotoonprässättyjä liivejä en voi edes pitää, koska jos hiemankin kuomarrun, valahtavat rintani ulos. Ja kyllä, vaikka ovatkin sopivan kokoiset.
jopa reisissäni on ihopoimu joka kertyy puoleenväliin reiden sisäpintaa.
Jos ostan sellaiset housut jotka suinkin vaan pysyvät jalassa eivätkä valu alaspäin, tulee mahaani makkara joka näkyy vyönkauluksen päällä minkä tahansa paidan alta. Kaikki alushousut uppoavat ihoon, jos ostan isommat niin tippuvat jalasta...
Kiinteytä. Niinpä... vaikka saisin sixpackin tässä ja nyt, ei se tuon iholöllykän alta mihinkään näkyisi. Kun mikään jumppa ei kiinteytä ihoa, vaan lihaksia. Enkä laihduttanut paastoamalla, vaan myös kuntoilin. Kysyin myös lääkäriltä, voisiko vartalolleni tehdä mitään, minulla on myös hirveästi pahoja raskausarpia. Lääkäri kertoi, että ainoa apu olisi ihon kiristys yksityisellä kirurgilla... pitänee alkaa lottoamaan, muuten jää vain haaveeksi:D
Niin ja kun sanotaan että laihduttaminen parantaa terveyttä.... enpä muuten eläissäni ole ollut näin kehnossa kunnossa. Aiemmin kun en liikkunut, mitään ei särkenyt. Nyt vihoittelee nivelsairaus lisäksi jonotan polven tähystykseen. Tuo lihavana todettu nivelsairaus minua laihtumaan patistikin. Vaikka se on perinnöllinen, eikä aiheutunut lihavuudesta. Kevyempänä sen pitäisi helpottaa, toivottavasti niin käykin.
Nyt minun pitäisi saada itseäni niskasta kiinni, karistaa muutama takaisin tullut kilo ja opetella pysymään hoikkana. En vain tunne löytäväni motivaatiota siihen, vuosi sitten tein sen eteen töitä sellaisella vimmalla ettei koskaan.... Nyt tuntuu enempi siltä, että mieluummin loion sohvalla suklaan kanssa. Toisaalta taas tuntuu, että olen todellinen idiootti jos tuon laihduttamisen jälkeen lihotan itseni takaisin....
1. tammikuuta 2004 painoin 72 kiloa ja pidin vaatekokoa 42/44. Tuumasin, että nyt pitää laihtua. Seuraavassa marraskuussa painoin vähimmilläni 48 kiloa. (Nyt joku alkaa kauhistella, mutta olen todella lyhyt, normaalipainoni bmi 19-24 on 45-55 kiloa.) Vaatekokoni oli vaihtunut 34 ja lasten vaatteisiin. Nyt olen sitten luisunut 54 kiloon asti.
Kummallista kyllä, en teininä juurikaan välittänyt ulkonäöstäni. Katsoin peiliin, totesin olevani ruma ja that's it. Nyt kun pian olen 25, välitän. Se minkä meni pieleen, oli etten ottanut huomioon että ihoni on kuin ilmapallo.
Kun täytteet (=läski) otetaan pois saadaan aikaan sama kuin jos ilmapallosta poistettaisiin osa ilmasta. Nyt minulla on tuo koon 44 iho, edelleen. Vatsani roikkuu niin ettei napaa näe. E-kupin isoista mutta täyteläisistä rinnoista on jäljellä B-kuppiin mahtuva ihopussi. Muotoonprässättyjä liivejä en voi edes pitää, koska jos hiemankin kuomarrun, valahtavat rintani ulos. Ja kyllä, vaikka ovatkin sopivan kokoiset.
jopa reisissäni on ihopoimu joka kertyy puoleenväliin reiden sisäpintaa.
Jos ostan sellaiset housut jotka suinkin vaan pysyvät jalassa eivätkä valu alaspäin, tulee mahaani makkara joka näkyy vyönkauluksen päällä minkä tahansa paidan alta. Kaikki alushousut uppoavat ihoon, jos ostan isommat niin tippuvat jalasta...
Kiinteytä. Niinpä... vaikka saisin sixpackin tässä ja nyt, ei se tuon iholöllykän alta mihinkään näkyisi. Kun mikään jumppa ei kiinteytä ihoa, vaan lihaksia. Enkä laihduttanut paastoamalla, vaan myös kuntoilin. Kysyin myös lääkäriltä, voisiko vartalolleni tehdä mitään, minulla on myös hirveästi pahoja raskausarpia. Lääkäri kertoi, että ainoa apu olisi ihon kiristys yksityisellä kirurgilla... pitänee alkaa lottoamaan, muuten jää vain haaveeksi:D
Niin ja kun sanotaan että laihduttaminen parantaa terveyttä.... enpä muuten eläissäni ole ollut näin kehnossa kunnossa. Aiemmin kun en liikkunut, mitään ei särkenyt. Nyt vihoittelee nivelsairaus lisäksi jonotan polven tähystykseen. Tuo lihavana todettu nivelsairaus minua laihtumaan patistikin. Vaikka se on perinnöllinen, eikä aiheutunut lihavuudesta. Kevyempänä sen pitäisi helpottaa, toivottavasti niin käykin.
Nyt minun pitäisi saada itseäni niskasta kiinni, karistaa muutama takaisin tullut kilo ja opetella pysymään hoikkana. En vain tunne löytäväni motivaatiota siihen, vuosi sitten tein sen eteen töitä sellaisella vimmalla ettei koskaan.... Nyt tuntuu enempi siltä, että mieluummin loion sohvalla suklaan kanssa. Toisaalta taas tuntuu, että olen todellinen idiootti jos tuon laihduttamisen jälkeen lihotan itseni takaisin....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huh. Uskaltaakohan tässä enää laihduttaa? Minua on aina pelottanut se, että iho ei pysy mukana, ja mulla kun tuota urakkaa on yhteensä päälle 40 kg (12 kg mennyt jo).
Apuva!!!
Ihohan ei heti ehdi mukaan rasvakerroksen muutoksiin. Pidä vaan pintasi, syö terveellisesti ja juo tarpeeksi nestettä. Kyllä se iho siitä vielä "kutistuu". Saatkohan tarpeeksi vitamiineja ja rautaa?
Minullakin tuntuu tulevan helpommin nuhat sun muut saiaudet, kun olen hoikempi, mutta muuten kyllä olo on energisempi.
Raskausarvetkin vaalenee aika näkymättömiksi, itsehän ne kyllä huomaa, kun läheltä katsoo. Voimistelukin on ainakin minulla kiinteyttänyt, on vähemmän ihopoimuja kuin olisi voinut luulla jäävän 30 kg:n ja raskausmahan lähtemisen jälkeen.