Olen reilu parikymppinen nainen, seurustellut 2vuotta nykyiseni kanssa joista puoli vuotta ollaan asuttu yhdessä. Suhde on mennyt tasaista alamäkeä yli vuoden, mies valehdellut, minulla masennus jne.
Minä mietin, että miksi hukata elämää tällaiseen, kun nurkan takaa voisi löytyä jotain paljon parempaa? Sellaisesta syystä, että häntä vielä kuitenkin jollain tapaa rakastan ja suunnitelmat ovat tehty kaikin tavoin. Olen tottunut tähän.
Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain. Tämä alkoi jo pari kk sitten: Minun alkoi tehdä mieli päästä vapaaksi tästä miehestä. Minulla on kaksi puolta, jotka taistelevat keskenään ja saavat aina tasapelin: Se puoli joka haluaa jäädä tähän suhteeseen ja se puoli joka haluaa löytää elämän jossain muualla. Eron ajatteleminenkin tekee todella liian kipeää ja itku tulee. Mutta onko se minulle yhtään hyväksi?
Tapasin nyt miehen, joka heilutti tätä tasapainoa liikaa. Minkään ihastuksen takia en tätä suhdetta heitä roskakoriin, mutta mitä tehdä. Mies on liian hyvä, liian samankaltainen. Meillä on ollut hänen kanssaan liian monta hyvää hetkeä. Yleensä olen aina selvinnyt ihastuksista (niitä on ollut muutamia seurustelumme aikana) mutta tämä ei nyt päästä irti millään.
Samankaltaisia kokemuksia joillain, mitä olette tilanteessa tehneet, mitä jättäneet tekemättä, mitä olette saavuttaneet päätöksellänne?
Olisinko idiootti jäädessäni tähän suhteeseen, vai lähtiessäni siitä?
Minä mietin, että miksi hukata elämää tällaiseen, kun nurkan takaa voisi löytyä jotain paljon parempaa? Sellaisesta syystä, että häntä vielä kuitenkin jollain tapaa rakastan ja suunnitelmat ovat tehty kaikin tavoin. Olen tottunut tähän.
Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain. Tämä alkoi jo pari kk sitten: Minun alkoi tehdä mieli päästä vapaaksi tästä miehestä. Minulla on kaksi puolta, jotka taistelevat keskenään ja saavat aina tasapelin: Se puoli joka haluaa jäädä tähän suhteeseen ja se puoli joka haluaa löytää elämän jossain muualla. Eron ajatteleminenkin tekee todella liian kipeää ja itku tulee. Mutta onko se minulle yhtään hyväksi?
Tapasin nyt miehen, joka heilutti tätä tasapainoa liikaa. Minkään ihastuksen takia en tätä suhdetta heitä roskakoriin, mutta mitä tehdä. Mies on liian hyvä, liian samankaltainen. Meillä on ollut hänen kanssaan liian monta hyvää hetkeä. Yleensä olen aina selvinnyt ihastuksista (niitä on ollut muutamia seurustelumme aikana) mutta tämä ei nyt päästä irti millään.
Samankaltaisia kokemuksia joillain, mitä olette tilanteessa tehneet, mitä jättäneet tekemättä, mitä olette saavuttaneet päätöksellänne?
Olisinko idiootti jäädessäni tähän suhteeseen, vai lähtiessäni siitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
en oikein osaa neuvoa, kun itsekin tarvitsisin neuvoja melkeinpä samanlaisessa tilanteessa. paitsi, minä olen ollut avomieheni kanssa jo 8 vuotta. ihastumisia on siis mahtunut matkan varrelle, ja joskus aikaisemmin tuntui aivan hirveältä jos ihastui johonkin toiseen.. mutta kyllä niistä on kuitenkin selvitty. nykyään näkee selvemmin asiat, ja ajattelee jopa, että hulluhan olisin ollut jos tuonkin takia olisin eron ottanut.. kun avomieheni on ollut mulle hirveän tärkeä ja on kyllä vieläkin(minulla on ollut sairasteluja ja kaikkea ja hän on jaksanut tukea parhaansa mukaan..)mutta nyt minullakin on kyllä sellainen ihastus, että en saa häntä mielestäni. hän asuu samalla paikkakunnalla, joten pakostakin aina törmäämme joskus. vielä en ole eroa nykyisestäni ottanut, mutta ei kai auta kun katsoa mitä aika tuo tullessaan.. toivon että asiat selviävät, ja niin myös sinulle toivon sitä.
vielä edelliseen, että mullakin tulee itku, jos ajattelenkin eroa nykyisestäni..