jonka kanssa voisin olla kaveri,käydä shoppailemassa ja kahvilla,olisi kiva jos anoppi joskus piipahtaisi kylässä pullakahvilla.mutta minä olen se pakollinen paha-kylkiäinen.minua kohdellaan kylmästi,siis kyllä jutellaan mutta ei mennä henkilökohtaisuuksiin,suojamuuri on käsin kosketeltavissa.teen kaiken väärin,olen väärällä alalla,estän miestäni ylenemään alallaan.työttömänä ollessani olin se siivellä eläjä ja töissä käydessäni anopista oli kamalaa kun mieheni joutui olemaan lapsen kanssa,jos oli vapaa päivä.
haluaisin
anopin
2740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toivottavasti miehestäsi ei ole kamalaa olla lapsenne kanssa vapaa päivänään. Jos on niin sitten sietäisi olla huolissaan. Voin vain kuvitella, kuinka ikävää on mikäli anoppi suhteesi on kuvailusi mukainen. Onko asia niin, että teillä ei vain henkilökemia kohtaa vai onko kyseessä sellainen tilanne, että kukaan nainen ei ole riittävän hyvä hänen pojalleen? Jälkimmäistä vaihtoehtoa en toivoisi kenenkään kohdalle, en puolin enkä toisin.
Itselläni on maailman herttaisin anoppi (todellinen huolehtija luonne -> ehkä minun makuuni liiankin huolehtivainen, alkaa vain ahdistamaan sellainen), mutta en oikein osaa ilmaista sitä vaan puolestaan hän varmaankin luulee olevansa se pakollinen paha-kylkiäinen. Stressaankin hirvittävästi aina hänen tuloaan/näkemistään, vaikka loppujen lopuksi häntä on todella mukava nähdä. Tämä stressaamiseni johtaa aina siihen, että kiukuttelen ennen tapaamisia etukäteen miehelleni ja hän sitten luulee myös etten pidä hänen äidistään. Tämä käyttäytymiseni käy jo omille hermoillenikin. Ehkä tässä on se, että aina kun näemme niin joudumme pitkien etäisyyksien takia olemaan samoissa tiloissa monta päivää. Sellainen koettelee tämmösen "erakon" sosiaalisia taitoja ihan riittävästi.
lapsen kanssa ja ihan mielellään.anopin mielestä tätä asiaa nyt pitäisi kunnioittaa ja olla kiitollinen kun mieheni hoitaa lapsen kun olen töissä esim.iltavuorossa.meille se on päivän selvää.en vaan jaksa tätä enää-anoppi kaikin mahdollisin tavoin puukottaa selkääni en kaikkea viitsi tässä kertoa koska kukaan niin pitkää listaa ei jaksa lukea.anopin ja apin mielestä minun sukuni on huonompaa kuin heidän,minä kasvatan lastamme väärin ja kaikkea mahdollista.olen nyt hyvin väsynyt että todella tuntuu etten jaksa enää yhtään,itkettää ,väsyttää,ruokahalu on pois-tässä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois,olen sinnitellyt tässä todella pitkään.mieheni on ihana ihminen mutta en voi loukata häntä että valitsee jommankumman tai laittaa sille akalle luun kurkkuun.enää en vastaa puhelimeen kun anoppi soittaa ja alan muutenkin eristäytymään kaikesta normaalista-tämä on vienyt voimani kokonaan ja tämä tilanne alkaa stressaamaan parisuhdettamme.mikä neuvoksi??