Olen ollut avomieheni kanssa kohta 6 vuotta, ja välillä tuntuu siltä, ettei huvita enään.
Minulla on 2 ex-avomiestä joista toista näen silloin tällöin ja näen hänestä unia.
Tuntuu välillä siltä kun rakastaisin vieläkin ex:ääni.. ehkä rakastankin. Erosimme yhteisestä päätöksestä emmekä enään tuolloin asuneetkaan yhdessä. Hän on edelleen sinkku.
Toisinaan tuntuu siltä että olisin valmis lähtemään jos hän tulisi hakemaan.. Nyt lähtisin varmasti.
Ei avopuolisossani vikaa ole, hän ei vaan enään koske minuun. Seksielämämme on tyyliä; kerran joka toinen kuukausi. Hänen puoleltaan saattaa siis rakkaus olla loppu, mutta miksi hän ei sano sitä? Itse en uskalla kysyä, kun kaikesta huolimatta pelkään vastausta. Saatan olla hieman läheisriippuvainen...
Haluaisin taas rakastaa ja saada rakkautta ja kokea kiihkeää seksiä..
Vaadinko liikaa? Vai onko suhteemme "loppu"?
Minulla on 2 ex-avomiestä joista toista näen silloin tällöin ja näen hänestä unia.
Tuntuu välillä siltä kun rakastaisin vieläkin ex:ääni.. ehkä rakastankin. Erosimme yhteisestä päätöksestä emmekä enään tuolloin asuneetkaan yhdessä. Hän on edelleen sinkku.
Toisinaan tuntuu siltä että olisin valmis lähtemään jos hän tulisi hakemaan.. Nyt lähtisin varmasti.
Ei avopuolisossani vikaa ole, hän ei vaan enään koske minuun. Seksielämämme on tyyliä; kerran joka toinen kuukausi. Hänen puoleltaan saattaa siis rakkaus olla loppu, mutta miksi hän ei sano sitä? Itse en uskalla kysyä, kun kaikesta huolimatta pelkään vastausta. Saatan olla hieman läheisriippuvainen...
Haluaisin taas rakastaa ja saada rakkautta ja kokea kiihkeää seksiä..
Vaadinko liikaa? Vai onko suhteemme "loppu"?
Vastaukset 2
Vanhimmat
mihin syihin yhteiselonne exiesi kanssa päättyi? Ihan mielenkiinnosta. Olisi mukava pohtia ja miettiä omia juttuja toisten juttuja vasten. Päättyikö edelliset suhteesi ainakin jossain määrin samoihin "ongelmiin"? Joudutko kohtaamaan samankaltaisia tunteita nyt oltuasi tämän uuden kanssa useita vuosia yhdessä? Onko niin, että ongelmat suhteessa eivät johdukaan "siitä toisesta", vaan itse kunkin ongelmat toistuvat, vaikka tunteiden kohde vaihtuu?
Mun eka avoliitto kokeilu/sekoilu oli ihan toivoton saavutus lähes teini-iässä joten ei siitä sen enempää.
No, mutta tämä tuoreempi loppui vähän niinku itsestään..
Ensin oltiin alkuhuumassa muutettu yhteen liian aikaisin. Minä mustasukkaisena ja äkkipikaisena henkilönä tuhosin sen onnen ja autuuden mikä meillä olisi voinut olla käsissämme, toinen seurasi hiljaa vierestä raivoamistani. Eli minulla ei ollut kaikki hyvin, en ollut onnellinen. Sitten muutimme eri asuntoihin, mutta jatkoimme seurustelua. Kummatkin elimme omaa elämäämme välillä nähden, kunnes huomasin etten minäkään enään kaipaa häntä. Ja näin ollen päätimme lopettaa suhteen.
Kuukausi meni ja huomasin olevani yksin jolloin iski hirveä hätä. Itkin ystäväni olkaa vasten ainakin 12 tuntia. Illalla kumminkin menin baariin ja taisinpa sieltä jonkun korvikkeenkin raahata perässäni.
Kaksi kuukautta eromme jälkeen tapasin nykyiseni, joten aivan liian pian.
Tämä suhde taitaa päättyä rakkauden puutteeseen jos mikään ei muutu. Rakastan kyllä, mutta rakastaako mieheni? Seksi elämää meillä ei ole..
Asumme siis vähän niinku kämppäkavereina.
Minua seuraa aina sama ongelma; olen mustasukkainen ja äkkipikainen. Saatan hermostua pienistä asioista, auon päätäni ja pahimmillani itken vaikka ei olisi mitään syytä, mutta kehitän jonkun syyn.
Käynti psykiatrilla voisi auttaa..
En tiedä saiko selostuksestani selkoa, mutta olen aikuistunut ja tiedän vikani. Se auttaa.