help! ylimäärästä(kö?)

olen ihan normaalipainoinen, lihastakin löytyy, mutta haluaisin saada vatsalihakset paremmin näkyville. siinä on aina vähän ylimääräistä. vaikka teen vatsalihasliikkeitä, lenkkeilen, hölkkään, pyöräilen jne. päivittäin. mitä mun pitäis tehdä? reisissä sama ongelma, vaikka luulen, ettei nekään pelkkää läskiä ole..
3333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei haittaa mitään, jos olet joskus katsonut ostoskanavaa, huomaat kuinka ihmisten TURHAMAISUUDELLA rahastetaan. Onko ihmisruumis kaunis, jos se muistuttaa nyljettyä jänistä?

Äänestä

hei!
en tiedä kauan olet reenannut. monesti ihmiset luulevat että on helppoa/nopeaa reenata näkyvät vatsalihakset. vaikka reenaisi oikealla ohjelmalla vuoden ovat vatsalihakset vielä suht. pienet. ja jos on vielä vähän kiloja lantiolla niin ne eivät näy ollenkaan, joten malttia.

Äänestä

Eli ensiksi täytyy vatsalihakset saada kasvamaan. Vaatii yleensä vastuksen kasvattamista eikä esim vatsalihasliikkeessä sarjan pidentämistä. tee vaikka 2x viikossa 10-12toistoa 2-3 sarjaa niin kovilla vastuksilla kuin jaksat. Anna levätä niiden loppuajan.
Toinen osa on keittiö, eli rasvaprossaan on laskettava, jotta ne näkyisivät. Rasva palaa tasaisesti kaikkialta ei siis pelkästään esim vatsasta.
Valitettavasti naisille ei kovinkaan helposti kehity erottuvia vatsoja...=( Ukoilla on luonnostaan pienempi rasvaprossa ja vatsat kasvaa helpommin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö kirjoitti:

olen ihan normaalipainoinen, lihastakin löytyy, mutta haluaisin saada vatsalihakset paremmin näkyville. siinä on aina vähän ylimääräistä. vaikka teen vatsalihasliikkeitä, lenkkeilen, hölkkään, pyöräilen jne. päivittäin. mitä mun pitäis tehdä? reisissä sama ongelma, vaikka luulen, ettei nekään pelkkää läskiä ole..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu