Seurustelin 1,5 vuotta miehen kanssa, joka oli aluksi ihana. Ajan mittaan hän alkoi kuitenkin huomautella ulkonäöstäni, harrastuksistani ja tavoistani. Hän tuntui ajattelevan ja jopa myönsi, että on omasta mielestään "tasokkaampi" ja paremman näköinen kuin minä. Vuoden seurusteltuamme, hän petti minua risteilyllä, jonka seurauksena olimme viikon erossa. Annoin hänelle anteeksi ja palasimme kuitenkin yhteen, erotaksemme puolen vuoden päästä kun hän jäi kiinni julmasta valehtelusta ja tietojen pimittämisestä.
Olen antanut hänelle anteeksi ja päässyt suhteestamme yli. Emme nää toisiamme kuin sattumalta ja silloinkin vain tervehdimme ystävällisesti.
Meni aikansa ennen kuin tokenin seurustelustamme ja nyt olisin valmis aloittamaan uuden suhteen. Luottamus kaikkiin ihmisiin on kuitenkin mennyt. Aiemmin olin eloisa ja ulospäin suuntautunut. Olen kuitenkin huomannut muuttuneeni araksi ja varautuneeksi. Tilannetta ei auta kaikkien tuttujen pettäminen sekä epäilyni isäni uskottomuudesta.
Tahtoisin olla oma eloisa ja onnellinen itseni, pelkoni kuitenkin kahlitsevat minua. En halua baarissa jutella kenenkään tuntemattoman kanssa pelätessäni, että hän satuttaa minua. Ahdistun myös jos joku kenestä en itse ole kiinnostunut ihastuu minuun, sillä en kaipaa mitään silmitöntä palvontaa.
Kaipaa hellyyttä ja rakkautta elämääni. Kateellisena katson vierestä kuinka ystäväni ihastuvat ja alkavat seurustella. Kertokaa miten pääsen turhista peloistani eroon ja voin jatkaa elämääni taas iloisena, luottavaisena ja tasapainoisena? Asiallisia kommentteja pelkästään, kiitos.
Olen antanut hänelle anteeksi ja päässyt suhteestamme yli. Emme nää toisiamme kuin sattumalta ja silloinkin vain tervehdimme ystävällisesti.
Meni aikansa ennen kuin tokenin seurustelustamme ja nyt olisin valmis aloittamaan uuden suhteen. Luottamus kaikkiin ihmisiin on kuitenkin mennyt. Aiemmin olin eloisa ja ulospäin suuntautunut. Olen kuitenkin huomannut muuttuneeni araksi ja varautuneeksi. Tilannetta ei auta kaikkien tuttujen pettäminen sekä epäilyni isäni uskottomuudesta.
Tahtoisin olla oma eloisa ja onnellinen itseni, pelkoni kuitenkin kahlitsevat minua. En halua baarissa jutella kenenkään tuntemattoman kanssa pelätessäni, että hän satuttaa minua. Ahdistun myös jos joku kenestä en itse ole kiinnostunut ihastuu minuun, sillä en kaipaa mitään silmitöntä palvontaa.
Kaipaa hellyyttä ja rakkautta elämääni. Kateellisena katson vierestä kuinka ystäväni ihastuvat ja alkavat seurustella. Kertokaa miten pääsen turhista peloistani eroon ja voin jatkaa elämääni taas iloisena, luottavaisena ja tasapainoisena? Asiallisia kommentteja pelkästään, kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olen menettänyt uskoni.. onhan minua nynnyksi ja jne jne.. haukuttu.. kuitenkin... jos joku sulle tulee juttelemaan niin ole vain normaalisti äläkä yritä mitää erikoista .. minä yritin joskus ja sanon ei kannata.. ole "viileä" niin kaikki menee hyvin.. XD
ei tarvitse olla, mutta muista että muutkin on ihmisiä.. ja herkkiä, , mä ajattelen sen niin niin juttu toimii.. XD olen iloinen ja itseluottamus paistaa läpi ku aurinko kilometrin päästä.. XD
Kun sen luottamuksen kerran menettää, ei se ihan heti takaisin tuu. Suahan vielä mollattiin ala-arvoiseksi sen lisäksi, että mies petti toisen naisen kanssa.
Kyllä tuossa oma aikansa menee ennenkuin toivut. Se tarvitsee vain vakisuhteen, jonka kanssa oot selkeästi kauemmin tai sitten uusi on sua selkeästi arvostava!
Toivotan hyvää jatkoa!
T: Pelkäksi panopuuksi nimitetty :(
Itse olen kokenut myös pettämisen. Ja kun vihdoin luulin uudesta suhteesta löytäneeni onnen, tajusin, että mua oli kusetettu vielä pettämistäkin rankemmin. Valehdeltu, huijattu, johdettu harhaan varatun miehen toimesta. Kyllä siinä itsetunto laskee todella pahasti. Ennen olin hurttia huumoria viljelevä hauska seuranainen, jolta odotettiin painostavissa tilanteissa jännitteen laukaisua... Nyt minustakin on tullut arka, ujo, en hallitse enää small talkia, olen harkitsevainen, kun ennen saatoin tehdä asioita hetken mielijohteesta yms. Vaikka kuinka yritän ajatella, että ei kaikki miehet ole tuollaisia, silti se pelko hiipii selkäni taakse joka ikinen kerta, kun yritän tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen. Niinpä päätin luovuttaa. En muista milloin olisin viimeksi nauranut sydämeni kyllyydestä.
Etköhän anna miehille liian paljon valtaa jos heidän takiaan lopetat nauramisen ja elämästä nauttimisen. Nainen, kyseessä on sinun elämäsi, elä se! Eikä siihen mitään miehiä tarvita ;) Ei ainakaan b-luokan sellaisia...
Ole yksin tuossa asiassa....baarithan on pullollaan juurikin noin ajattelevia naisia. Jos rakkautta etsit
sun varmasti pitää lopettaa tuollainen ajatusmaailma ja olla positiivisempi...sillä ei kukaan mököttäjistä pidä =)
...tulet kumminkin valinneeksi samanlaisen hunsvotin. Se on täysin luontainen toimintamalli naisilla.
Niitä kunnollisia miehiä on baarit täynnä mutta eihän ne ole komeita. Ihminen tekee valintansa kumminkin primitiivisten reaktioiden perusteella.