Miten tää voi tuntua näin pahalta.. Itse eroa haen ja huoltajuussopimus käytiin just tekemässä valmiiksi..yht.huoltoa ainakin yritetään.. En ole nukkunut silmällistäkään yöllä ja kouraisee mahasta niin että piti käydä oksentamassa. Pääsen muuttamaan erilleen vasta tulevana viikonloppuna.. Miten voikin olla pää näin liisterissä, tosi vaikeaa on keskittyä mihinkään..
huh huh
Ireen
41393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minäkin halusin meillä eroa. En jaksanut enää. Voimat loppuivat ja itku tuli vaikka keskellä kirkasta päivää (vaikka en ole itkevää tyyppiä). Vaikka tiesin eron olevan hyvä ratkaisu (liiton jatkaminen olisi ollut minun tarinani loppu) tuntui se aivan mahdottoman raskaalta. Valtavan suuret syyllisyyden tuskat, huoli vaimosta ja hänen tilastaan, jne. Laihduin paljon, päässä vain kohisi, surin, surin, surin. Mutta kyllä se ohi meni, pahin parissa kuukaudessa. Täysin siitä toivun tuskin koskaan, mutta ihan kelvolliseksi ehkä vajaassa vuodessa.
Joten lujaa uskoa tulevaisuuteen, Ireen. Vaikka on kliseisesti sanottu, mutta kyllä se siitä korjaantuu. Elä ihan pieni askel kerrallaan. Puhu tuskastasi. Itke jos itkettää. Jonakin päivänä sitten otat itseäsi niskasta kiinni ja purjehdit hyvässä myötätuulessa. Jaksa nyt nämä vaikeat ajat, kohta on helpompaa!
Kamalinta on se että ei tuu itku vaikka olo on ihan hirveä.. No ehkä se sieltä tulee vielä.. Tiedän kyllä että joskus helpottaa, olen sellainen ihminen että jossain vaiheessa päästän aina irti ihan kokonaan..En unohda mutta annan asioiden olla, toisaalta sekin pelottaa että en jälkeeni enää katsele taikka muistele, että en enää tunne mitään.. Täytyy vaan pitää kiinni ystävistä ja muusta perheestä ja pysyä ihmisten ilmoilla..
Näin se vaan menee, anna ajan kulua kyllä se siitä helpottaa joskus vaikka sitä ei unohda ehkä koskaan. Ajattele positiivisesti, älä katkeroidu tai ala läträän viinan kanssa. ja vaikka olisi mennyt luottamus vastakkaiseen sukupuoleen niin kyllä se siitä palautuu joskus, minulla meni kolme vuotta saada itseäni niskasta kiinni ja asiat hallintaan, virhe oli että hukutin murheeni viinaan. asiat jäi käsittelemättä. Loppujen lopuksi huomaa että kaikki oli ihan omaksi parhaaksi
..että menisimme mieheni kanssa vielä puimaan asiat parisuhdeterapeutille, mikä meni pieleen miksi jne. Mitä minä tein väärin mitä hän.. Vaikka miehen kohtaaminen tuntuukin melkoisen ahdistavalta ja pelottavalta, mutta eipähän tarvitse mennä samaan huusholliin sen jälkeen.