Näin siinä sitten vaan kävi, että minä naimisissa oleva nainen otin ja rakastuin toiseen mieheen. Mies on minua reilut kymmenen vuotta vanhempi, ja on avioliitossa ja kahden pienen lapsen isä.
Olemme olleet yhteydessä tekstiviestitse ja sähköpostitse - muutaman kerran olemme myös tavanneet. Mieheni tietää ihastuksestani, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi raportoida hänelle jokaista tekstiviestiä ja puhelua. Seksiä emme ole harrastaneet, sen verran olen pysynyt vielä järjissäni ja periaatteissani. Kieltäytyminen on ollut silti vaikeaa.
En ole koskaan ollut näin sekaisin. En ole koskaan halunnut ketään näin hurjasti. En ole koskaan tuntenut näin suurta yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa. En malta syödä tai nukkua kunnolla, enkä keskity täyspainoisesti arjen rutiineihin. Olen siis aivan kajahtanut.
Missään tapauksessa en kuitenkaan haluaisi erota aviomiehestäni. Enkä haluaisi myöskään viedä kahdelta pieneltä lapselta kotia. Ihastukseni on aivan yhtä toivoton kaiken suhteen. Tiedostan, että toimimme väärin, itsekkäästi ja tyhmästi. Ja se hävettää mua.
Kertokaa mulle rakkaat ihmiset, miten tällaisesta tilanteesta pääsee ulos mahdollisimman vähillä haavoilla. Onko kaiken tämän jälkeen mahdollisuuksia jatkaa avioliittoansa enää täyspainoisesti? Pitäisikö mun kertoa miehelleni jokaisesta viestistä ja keskustelusta? Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?
Olemme olleet yhteydessä tekstiviestitse ja sähköpostitse - muutaman kerran olemme myös tavanneet. Mieheni tietää ihastuksestani, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi raportoida hänelle jokaista tekstiviestiä ja puhelua. Seksiä emme ole harrastaneet, sen verran olen pysynyt vielä järjissäni ja periaatteissani. Kieltäytyminen on ollut silti vaikeaa.
En ole koskaan ollut näin sekaisin. En ole koskaan halunnut ketään näin hurjasti. En ole koskaan tuntenut näin suurta yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa. En malta syödä tai nukkua kunnolla, enkä keskity täyspainoisesti arjen rutiineihin. Olen siis aivan kajahtanut.
Missään tapauksessa en kuitenkaan haluaisi erota aviomiehestäni. Enkä haluaisi myöskään viedä kahdelta pieneltä lapselta kotia. Ihastukseni on aivan yhtä toivoton kaiken suhteen. Tiedostan, että toimimme väärin, itsekkäästi ja tyhmästi. Ja se hävettää mua.
Kertokaa mulle rakkaat ihmiset, miten tällaisesta tilanteesta pääsee ulos mahdollisimman vähillä haavoilla. Onko kaiken tämän jälkeen mahdollisuuksia jatkaa avioliittoansa enää täyspainoisesti? Pitäisikö mun kertoa miehelleni jokaisesta viestistä ja keskustelusta? Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?
Vastaukset 53
Vanhimmat
...tällaisessa tilanteessa oleva, mutta jos kykenet ottamaan järjen käteen ja katkaisemaan "hölmöilysi" tähän, niin kuulut niihin harvoihin, jotka selviävät asiasta minimaalisilla haavoilla. Ei ole väärin ihastua, tykätä, kiintyä ym. mutta se on väärin, että annat sen perusteella pohjimmiltasi itsellesi luvan edetä. Ole itsellesi rehellinen ja tunnusta itsellesi se, mikä on vaikeaa tunnustaa.
Usko pois, että ei elämä jatkuessaan ole kenenkään kanssa elämää kummempaa, eikä kannata rakentaa niin suurta pilvilinnaa, että mikään arkipäiväinen ja nykyelämässä oleva asia ei näytä miltään. Älä siis sorru itsepetokseen.
Et siis ole kenenkään kanssa tuntenut sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin nyt. Nyt kyllä valehtelet itsellesi, miksi olet sitten naimisissa? Selitätkö itsellesi, että menit naimisiin kun oli mahdollisuus mennä :D ei, älä niin selitä, koska et oikein mujsita tarkasti niitä tuntemuksia, mitä silloin koit. Katsos ihmisellä on rajallinen muisti ja se jos jokin hämää aivan liikaa näkökenttääsi. Ette ole tunteneet kuitenkaan kovin kauaa ja se, missä tulee teidän valtava yhteenkuuluvuuden tunne, johtuu siitä, että sipaisette asioita ruusuisessa haaveessa arjen yläpuolella ja sinusta tuntuu, että arki tämän ihmisen kanssa olisi aivan ainutlaatuisen ihanaa ja sellaista, mitä ei kenenkään muun kanssa voi olla.
Melkein vuodatan muutamia kyyneleitä sinun vuoksesi, koska olen liian läheltä nähnyt ihmisen särkyvän totaalisesti ja tämä ihminen on oma vaimoni.
Kaikki oli niin täydelistä, niin erityisen ennenkokemattoman ihanaa ja ainutlaatuista...kuinka kävikään, pilvilinna tulee alas miljoonina sirpaleina sateella ja siinä on kokoaminen, että saa jälleen elämän normalisoitumaan. Me olemme nyt vuoden korjailleet sirpaleita ja kyllä me kasaamme elämämme jälleen, koska meillä on pohjana aito rakkaus, joka ei ole sanoja, vaan tekoja kaikissa rakkauden muodoissa.
En tiedä mitä sanoa, koska ei vaimonikaan uskonut sanoja, ennen kuin kaikki hänen sisällään oli riekaleina.
On yksin sinun valintasi, millä tavalla käyt elämänkoulua, kuuntelemalla vai kokemalla kaiken itse.
En tuomitse sinua millään tavalla, me kaikki olemme vain ihmisiä, tunnen kyllä suurta myötätuntoa ja hiukan sääliäkin. Miehesi on varmaan erilainen kuin minä ja siksi annan yhden ainoan neuvon: Keskustele täysin avoimesti ja rehellisesti nyt heti, se on helpoin tie.
Kiitokset! Juuri tällaista herättelyä minä tarvitsenkin.
Toi on kyllä totta, että ihmisen muisti on rajallinen enkä millään enää voi palauttaa mieleen suvereenisti viiden ja puolen vuoden takaisia tunteita.
Kerroin asiasta eräälle hyvälle naisystävälleni, ja puhuimme, kuinka ihanan sekaisin olin tavattuani nykyisen aviomieheni. Ja nyt taas tuntuu siltä, etten ole koskaan ollut näin sekaisin. Jos jatkaisin kyseistä elämäntyyliäni syöksymällä ihastuksesta toiseen, niin kuinkahan lujilla kierroksilla käyn viisikymppisenä: taas olisin niiiiin sekaisin etten ikinä...
Taidan lopettaa pään hakkaamisen seinään heti miten. Minusta ei ole kantamaan sosiaalista häpeää perheenrikkojana ja petturina. Enkä myöskään usko, että jaksan ottaa täyspainoista vastuuta vieraista, leikki-ikäisistä lapsista.
Toivottavasti tekin saatte avioliittonne kuntoon ja luottamuksen palautumaan. Toivottavasti vaimosi osaa arvostaa sinua: olet fiksu, empaattinen ja kärsivällinen kaveri!
Niin, pitäisiköhän se yhteydenpito katkaista? Sehän sitä tuskaa aiheuttaa, että näkee jotain mitä haluaa ja sitten haluaa sitä mitä ei saa.
Kunnollinen tauko yhteydenpitoon. Sanotaan vaikka vähintään puoli vuotta. Sen jälkeen jos vielä pyörii toinen mielessä niin sitten ei muuta ero ja vaatimaan sitä toistakin eroamaan heti.
No eipä tässä todellakaan muuta vaihtoehtoa ole. Kyllä puolessa vuodessa luulisi järkiintyvän... Ja taidan lopettaa tämän kuutamokeikkailun joka tapauksessa. Tällä hommalla ei ole tulevaisuuutta!
Onhan sekin mahdollista, että ihminen tosiaan törmää ns elämänsä juttuun. Minulle on käynyt niin. Silloin kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä itseään ja elämäänsä ja jos vielä kiinnostaa yhtä kovasti, sitten kannattaa tehdä jotain. Koska rakkaus on tunne, jota ei ole hyvä "tappaa" itsessään, seuraukset huomaa jälkeen päin.
Mutta sinulla taitaa olla kyse ihastuksesta, kun näin helposti käännyit toisiin ajatuksiin. Ehkäpä hait vaan vahvistusta omille tuntemuksillesi siitä, että parasta pitää kiinni vanhasta.
Joskus tässä elämässä on vähän aikaa hukassa :)
Sitten osaakin ehkä arvostaa sitä mitä on.
Onnea !
enemmän kuin puoli vuotta meni minulta päästäkseni tuohon sinunkin mainitsemaasi pisteeseen "Tällä hommalla ei ole tulevaisuutta". Hassua vaan, että vaikka tiesin sen suhteen alusta asti niin elää se piti - ei sitä ohittaa voinut. Ennenkaikkea; järjen puhuminen itselle oli varsin hidasta ja vaikeaa. Eikä siitä olisi muuten mitään tullutkaan, mutta onneksi intohimoni kohteellakin oli suurinpiirtein hätäjarru päällä kokoajan...
Oikeastaan rakastan yhä tuota toistakin miestä, näin reilun kahden vuoden jälkeenkin. Omaani rakastan kuitenkin enemmän ja tasapanoisemmin (!!!).
"En ole koskaan ollut näin sekaisin. En ole koskaan halunnut ketään näin hurjasti. En ole koskaan tuntenut näin suurta yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa..."
Älä näillä enkoskaanennen-ajatuksillasi myrkytä koko tahtovarastoasi. Olet itse keksinyt ettei koskaan ennen. Et vain muista, miltä se on tuntunut ennen.
Käynyt on, olen keskustellut mieheni kanssa avoimesti ja olemme vältelleet tätä kolmatta osapuolta kunnes olen tullut järkiini ja ymmärtänyt miten itse olen saastuttanut ajatukseni.
Ei rakkaus ja intohimo ole myrkkyä eikä saastetta. Ne ovat järjettömän hienoja tunteita, mutta niitä on osattava käsitellä varoen.
Älä MISSÄÄN nimessä jätä perhettäsi vaan katkaise yhteydenpito tuohon toiseen mieheen vaikka kuinka raastaisi ja repisi sydäntä.
Minä erosin ja plaaplaaplaa... En koskaan aloittanut uutta elämään sen miehen kanssa, jonka takia erosin, enkä tunne häntä kohtaan enää mitään. Vain kaveruutta ja sekin väkinäistä. Kuluneesta on 2 vuotta ja kadun syvästi etten jäänyt avioliittooni.
Niin, mutta on meitä niitäkin, joille kävi toisin.
Itse löysin uuden kumppanini niin. Kamalaahan se oli liiton rikkominen. Mutta näin jälkikäteen parempi kaikille kuitenkin niin. Minä olen onnellisesti liitossa tämän kolmannen kanssa ja exäni myös uutensa kanssa. Tosin niistä ajoista on jo pitkästi.
Asiat on selvitetty ja katkeruuksista päästy.
Minä en olisi "selvinnyt" niin vähällä, jos olisin lopettanut tämän syrjähyppyni kanssa, tarkoitan, että en olisi päässyt eroon. Eikä exäni omien sanojensa mukaan voinut sietää ajatusta, että vaimolla on toinen mies ajatuksissa.
Että näinkin voi käydä. Turha kenenkään tuomita tai hurskastella, meille vaan kävi niin.
Säälin todella miestäsi ja perhettäsi. Sinä todennäköisesti vain itseäsi. Muuta en osaa sanoa.
Jees. Pidemmittä jahkailuitta lopetan tämän hölmöilyn ja itseni pettämisen ennen kuin se on liian myöhäistä.
En ole nähnyt ihastukseni kohdetta kolmeen kuukauteen, ja olemme viettäneet oman mieheni kanssa lomaa parin viikon ajan eri osoitteissa. Tänään mulle tuli pitkästä aikaan ikävä omaa miestäni, muistin hänestä ihania arkisia pikku asioita.
Sivubisnes on vihellettävä poikki. Pitänee vielä kertoa tehostukseksi, että olen toivottoman retkussa ikiomaan mieheeni.
Kiitokset teille, anonyymit lähimmäiset! Kaikkea hyvää elämäänne ja suhteisiinne.
Tänä aamuna tein sitten lopullisen päätöksen katkaista yhteydenpitomme ja ilmoitin siitä myös ihastukselleni suorin sanoin ja selkeästi. Ei pitäisi jäädä mitään epäselväksi. Mun sydän vuotaa verta, vaikka toisaalta olen hyvin helpottunut.
Tällä hetkellä en jaksa iloita muusta kuin siitä, että voitin fyysiset himoni enkä ryhtynyt seksiin vieraan miehen kanssa. Enkä nyt tiedä, onko sekään mikään sankariteko: kuitenkin olen ollut uskoton ajatuksissani ja ollut ihan sekaisin ihastuksesta.
Ihastus jatkaa perhe-elämäänsä tahollaan, minäkin yritän saada ajatukseni hitaasti taas aidan omalle puolelle. Kyllä kai se yhteinen sävel sieltä taas löytyy, kunhan aika armahtaa.
Ei auta jäädä itkemään. Vapaalla kun olen, niin alanpa siivoamaan kaappeja ja heitän matot ulos. Eiköhän se elämä voita...
"Mun sydän vuotaa verta, vaikka toisaalta olen hyvin helpottunut."
No mutta sehän on ikävää. Toivottavasti selviät. Miehesi sydän ei tietenkään vuoda verta, eikä hän ainakaan ole helpottunut tämän asian tiimoilta enää ikinä.
"Kyllä kai se yhteinen sävel sieltä taas löytyy, kunhan aika armahtaa."
Toivottavasti ainakaan miehesi ei armahda sinua. Yhteisen sävelen löytymisestä nyt on turha edes haaveilla, vaikka kaikkea voi kyllä epätoivoinen ihminen uskotella. Moni petetty varmaan vain esittää, että kaikki olisi muka hyvin, unohdettu ja anteeksi annettu.
Teidän pettäjät pitäisi kaikki lopettaa.
Kannattaisi varmaan lukea teksti paremmin. Eihän alkuperäinen kirjoittaja ollut varsinaisesti pettänyt miestään, oli vain ihastunut toiseen.
Ja, jos kuvittelet, ettei sellaisia ihastumisia saisi olla, erehdyt aika pahasti. Ne eivät tule tietoon, usein ne päättyvät kuten tämä, harkinnat jälkeen päätetään unohtaa. Ihmiselämään mahtuu vaikka mitä, toisen ajatuksia ja tunteita ei voi omistaa.
Luulen itse asiassa, että tällainen kokemus tavallaan vahvistaa uskoa omaan liittoon, tajuaa, mikä on tärkeää, joutuu punnitsemaan asioita.
Turha kenenkään on kuvitellakaan etteikö tällaisia puhelinystäviä, nettiystäviä ole paljonkin, kaikki eivät vain johda sen kummempaan.
Voihan tuollainen palvella myös sitä, että toinenkin tajuaa jotain, ehkäpä huomioi puolisoaan paremmin.
"Ja, jos kuvittelet, ettei sellaisia ihastumisia saisi olla, erehdyt aika pahasti."
SIIS MITÄ!? Tietenkään sellaisia ei saa olla, senhän nyt ymmärtää jokainen normaalilla moraalilla varustettu aikuinen ihminen. Vaikka sinun moraalissasi onkin valtavia aukkoja, niin ei varmaankaan kannata tulla tänne niistä kertomaan eikä varsinkaan muita neuvomaan.
Olet vähän niin kuin ne tyypit baarissa, jotka vaativat muitakin juomaan, jottei oma humala näyttäisi sivullisista niin pahalta.
Kuvitteletko tosissasi etteivät ihmiset salaa ihastu toisiin miehiin ja naisiin, vaikka ovatkin parisuhteessa. Jos niin kuvittelet, et tiedä mitään :) Kannattaisi jutella ihmisten kanssa ihan oikeasti, siis kuunnellen, aidosti. Niin käy se kä miehille että naisille. Ehkäpä se on sitten niin, että sellaiselle, joka tuomitsee helposti, ei kerrotakaan salaisimpia ajatuksia.
Suurin osa niistä ihastumisista on kuitenkin sellaisia, että ne vaan menevät ohi. Tulee mitta täyteen tai ei todellakaan haluta pilata omaa parisuhdetta. Otetaan järki käteen ja ollaan realisteja.
Ja mitä moraaliini tulee, se on kyllä ihan normaali, etten sanoisi aika korkeakin. En ole pettänyt miestäni, toisaalta se nyt ei ollenkaan ole ainoa kriteeri moraalille. Moraaliin kuuluu minusta myös se, että ymmärtää toisia ihmisiä, tulee heidän kanssaan juttuun, eikä tuomitse toisten tekemisiä, vaikka ei niitä itse hyväksyisikään.
Vielä kerran, toisen ajatuksia ja tunteita ei voi omistaa. Se on kuin lintu, joka laitetaan häkkiin, vapaaksi päästyään se lentää ...
Kannattaa kunnioittaa sitä vapautta, se ehkä tulee takaisinkin sitten :)
Nimenomaan sillä, joka ihastuu muttei petä, on korkea moraali. Hän tunteidensa vastaisesti noudattaa moraaliaan, eikä lähde ihastuksensa perään. Konstikos on olla uskollinen silloin, kun ei edes tee mieli vierasta. Sehän onnistuu jokaiselta. Mutta olepas uskollinen silloin, kun olet ihastunut ja mahdollisuus pettää on nenän edessä. Vasta siinä vaiheessa moraali punnitaa.
Selvästi näkee, että jollain on aika vähän elämänkokemusta tai muuten suppea näkemys. Ihastuminen parisuhteessa on täysin normaalia. Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen, että keskimäärin ihminen ihastuu voimakkaasti ulkopuoliseen 2-3 kertaa 20 vuotisen parisuhteen aikana.
Joskus on raskasta elää tuollaisten sikojen kanssa. Tuollaista moraalitonta sontaa kun kuulee niin tulee mieleen, että olenko todella ainoa ihminen jolla vielä on moraalia?
Sinäkään et näe itsessäsi mitään vikaa, vaikka käsityksesi ovat suunnilleen samat kuin vaikkapa petoeläimellä, joka ei osaa ajatella onko jokin teko, kuten toisen eläimen tappaminen, väärin vai ei. Se vain tekee kuten tekee, esim. tappaa toisia eläimiä ravinnokseen.
Moraali on yksi niistä asioista, jotka erottavat ( tai joiden pitäisi erottaa) meidät eläimistä.
Enpä ajatellut kuitenkaan itseäni lopettaa, vaikka kehotus kävi. Olo on oikeastaan parempi kuin aikoihin, vaikka ikävöin.
Olet 26-vuotias mies, minun ikäiseni. Sinulla ei ole ilmeisesti kokemusta pitkästä suhteesta ja siitä, kun tyly arki astuu kuvioihin: joskus puoliso voi närkästyttää muunkin kuin pettämisen vuoksi. (Itselläni ei ole siitä suoranaisesti kyse.)
Ihastuksia, tilapäisiä ja pidempiaikaisia, tulee jokaisen parisuhteessa elävän kohdalle. Vilkkaana, sosiaalisena ja ihmisrakkaana ihmisenä tutustun ja ihastun varmastikin keskimääräistä helpommin paitsi miehiin, myös naisiin ja lapsiin. Ihmiset kiinnostavat minua.
Olen kuitenkin Jarskin kanssa sitä mieltä, että todellinen moraali, vaikken itseäni moraalin esikuvana pidäkään, punnitaan vasta tilaisuuden tullen. Mikäpä siinä ollessa uskollisena, jos kukaan ei vilkaise edes sinua päin etkä uskalla tutustua ihmisiin.
Ihastuminen on eri asia, kuin sen lietsominen ja unelmiinsa höyrähtäminen. Minä edistin ihastumista pitämällä yhteyttä, ja täten syvensin tunnetta. Toivottavasti älyän olla varovaisempi seuraavalla kerralla.
Toivottavasti et joku kaunis päivä joudu syömään sanojasi moninkertaisesti tässä elämässä.
Pettikö suhteellisuudentaju ?
No voihan sen asian niinkin ilmaista. Ja elämän tosiasiat unohtuivat.
Epäilykseni suhteellisuudentajun pettämisestä ei kohdistunut sinuun vaan tähän petettyyn, "korkeamoraaliseen", joka ei ehkä ole päässyt katkeruudestaan yli.
"Mikäpä siinä ollessa uskollisena, jos kukaan ei vilkaise edes sinua päin etkä uskalla tutustua ihmisiin."
Vähät siitä miten typerältä tämä nyt kuulostaa: ulkonäköni kestää vertailun jopa joihinkin ulkomaisiin, mikä ehkä osaltaan on tehnyt minusta ainakin omasta mielestäni keskivertoa sosiaalisemman ihmisen. Jos kohtaan tuntemattoman, niin se olen minä joka aloittaa keskustelun.
Nykyinen suhteeni on kestänyt kolme vuotta, päiviin on mahtunut arkea ja juhlaa.
Yhteenkään ihmiseen en ole suhteeni aikana ihastunut, koska sisäinen ääni (omatunto, moraali, tiedoksi niille jotka eivät ilmiötä tunne) on muistuttanut minua siitä, ettei sellainen olisi oikein. Jos olen huomannut jotain ihastumisen suuntaista olevan tekeillä minua kohtaan, olen antanut naiselle jonkin aikaa kylmää, kunnes hän on ymmärtänyt ettei kiinnosta.
Mitä nämä kohtaamiset naisten kanssa ovat olleet, jos eivät sitä mitä kutsut tilaisuudeksi? Minä kutsuisin niitä lähinnä kiusallisiksi tilanteiksi, joissa toinen ihminen paljastaa minulle oman moraalittomuutensa ja kuvittelee, että muut minä mukaan lukien olen samalla tasolla hänen kanssaan?
Myönnä, että ihastuit, koska teki mieli ja tulet aivan varmasti pettämään miestäsi haluamalla vierasta jatkossakin.
Joo, näin oikein. Toivotellaan vaan hyvät jatkot taas tällekin pettäjälle, onhan hän kokenut kovia. Oli suorastaan epäinhimillisen valtava suoritus jättää menemättä loppuun asti, piti oikein itseä hillitä ja kaikkea.
On se ihme, miten hyvin täällä ymmärretään. Vain paria näyttää kiinnostavan, miten tämän naisen miehellä nykyään pyyhkii... Odottakaas kun oma vuoro tulee niin jo loppuu ymmärtäminen..
Jaa, vai tuli minusta petoeläin ja sika :)
Onhan minussa toki vikoja, mutta, että noin pahoja..
teenköhän oikeutta sialle? Nimittäin pidän eläimistä :)
Ehkä parempi etten enää jatka, mutta huomaatkos itse tekstistäsi mitään ?
Jos ihmisen pitää pohtia, että onkohan hän ainoa ihminen, jolla on vielä moraalia, herää kysymys, että onko kysymys enää moraalista, olisiko kysymys jostain muusta ? Kysymys on ehkä sinun omista vaatimuksistasi suhteessa toisiin ihmisiin ja siitä, ovatko ne ylimitoitettuja. Ajattelin vaan, että ihmissuhteita silmällä pitäen voi tulla vaikeuksia. Me olemme sentään vain ihmisiä, hyvin inhimillisiä ja erehtyväisiä. Eikä pidä unohtaa anteeksiantoakaan, anteeksiantaminen helpottaa, sitten kun siihen kykenee. Mutta se vaatii aikansa.
Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta :)
"Jos ihmisen pitää pohtia, että onkohan hän ainoa ihminen, jolla on vielä moraalia, herää kysymys, että onko kysymys enää moraalista, olisiko kysymys jostain muusta ? Kysymys on ehkä sinun omista vaatimuksistasi suhteessa toisiin ihmisiin ja siitä, ovatko ne ylimitoitettuja. Ajattelin vaan, että ihmissuhteita silmällä pitäen voi tulla vaikeuksia. Me olemme sentään vain ihmisiä, hyvin inhimillisiä ja erehtyväisiä."
Mietippä tätä:
On kaksi ihmistä, nimiltään vaikka A ja B.
A tekee väärin ja B tekee oikein. Onko silloin kyse siitä, että A on moraaliton vai onko kyse siitä, että B on typerä ja päästään vialla kuvitellessaan, että oikein tekeminen on.. No,oikein? Kummasta on kyse?
Mietippä tätäkin:
Oletko valmis sanomaan, että on oikein vakavassa parisuhteessa elävän ihastua noin syvästi kolmanteen osapuoleen? Ja jos vastaat että ei, ei se ole oikein, niin mitä se sitten on? Olisikohan se sitten väärin?
"Jos ihmisen pitää pohtia, että onkohan hän ainoa ihminen, jolla on vielä moraalia, herää kysymys, että onko kysymys enää moraalista, olisiko kysymys jostain muusta ? Kysymys on ehkä sinun omista vaatimuksistasi suhteessa toisiin ihmisiin ja siitä, ovatko ne ylimitoitettuja. Ajattelin vaan, että ihmissuhteita silmällä pitäen voi tulla vaikeuksia. Me olemme sentään vain ihmisiä, hyvin inhimillisiä ja erehtyväisiä."
Mietippä tätä:
On kaksi ihmistä, nimiltään vaikka A ja B.
A tekee väärin ja B tekee oikein. Onko silloin kyse siitä, että A on moraaliton vai onko kyse siitä, että B on typerä ja päästään vialla kuvitellessaan, että oikein tekeminen on.. No,oikein? Kummasta on kyse?
Mietippä tätäkin:
Oletko valmis sanomaan, että on oikein vakavassa parisuhteessa elävän ihastua noin syvästi kolmanteen osapuoleen? Ja jos vastaat että ei, ei se ole oikein, niin mitä se sitten on? Olisikohan se sitten väärin?
Voi taivas, miten 26-vuotias voi olla noin ehdoton, lapsellinen, suppeakatseinen ja epävarma? Jos tuolla tavalla kommunikoit suhteessasikin, en ihmettele, vaikka joku päivä tulet taas petetyksi: ahdistat ihmiset kuoliaaksi puheillasi! Uhoat kuin 5-vuotias nulikka!
"Uhoat kuin 5-vuotias nulikka!"
- missään vaiheessahan en ole sanallakaan uhonnut.
"ahdistat ihmiset kuoliaaksi puheillasi!"
- ahdistutko, kun joku muistuttaa, että väärin tekeminen on väärin? Kannattaisi varmaan miettiä omaa elämääsi.
"ehdoton, lapsellinen, suppeakatseinen ja epävarma?"
- ehdottomuudesta ja suppeakatseisuudesta sen verran, että selvähän se on, että asiat ovat joko oikein tai väärin.
Lapsellista on se, että luulee voivansa saada kaiken, kypsää se kun tietää, ettei niin ole.
Epävarmoja ovat ne ihmiset, jotka pettävät koska tarvitsevat tunteen siitä, että joku välittää heistä. Eivät todellakaan ne jotka tulevat toimeen ilman tuota jatkuvaa vahvistamisen tunnetta.
Nyt teet sen virheen, että oletat ihmisen päättävän ihastua. Ei se niin mene. Ihminen ihastuu, jos on ihastuakseen. Se tapahtuu ilman päätöstä. Vasta ihastumisen jälkeen ihminen tekee päätöksen: jatkaako yhteydenpitoa vai lopettaako se heti alkuunsa. Esimerkiksi työtilanteessa voi tapahtua niin, että on paljon tekemisissä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Pikkuhiljaa ihastuminen tapahtuu, kunnes jonain päivänä ihminen huomaakin kaipaavansa tuon työtoverin seuraa. Missään vaiheessa ei tarvitse tehdä päätöstä.
Sinun on helppo olla moraalinen, kun omien sanojesi mukaan mielesi ei edes vedä muualle. Tosin suhteesi on vasta nuori, 3 vuotta, mikä ehkä selittää tuota ehdottomuuttasi. Kuten jo toisaalla kirjoitin, todellinen moraali punnitaan vasta siinä vaiheessa, kun on realistinen vaihtoehto, mahdollisuus ja motivaatio toimia moraalinsa vastaisesti.
Vertaus: On kaksi miestä, A ja B. Olkoon A Jatkosodan veteraani. B on nuorempi siten, ettei hän joutunut koskaan kutsutuksi rintamalle. Jälkeenpäin B moralisoi A:ta, kuinka A on murhaaja, kun on tappanut sodassa. Todellisuudessa B:n on erittäin helppo moralisoida. Eihän hän ole joutunut koskaan todella punnitsemaan omaa moraaliaan. Ei hän ole joutunut tilanteeseen, jossa todella olisi ollut järkevää motiivia tai edes mahdollisuutta tappaa. Vasta sitten, kun B pistettäisiin etulinjaan ja hänelle annettaisiin mahdollisuus ampua takaisin, punnittaisiin se, miten pitkälle hänen moraalinsa kantaa.
Sinä olet kuin B. Sinä et ole ollut kunnolla ihastunut parisuhteesi ulkopuolelle, joten et edes tiedä, miltä se tuntuu. Siitä huolimatta olet täällä julistamassa korkeaa moraaliasi. Et näe edes sitä, että ap:n teko on itse asiassa erittäin korkeamoraalinen. Ihastumisestaan huolimatta hän sanoi kiusaukselleen "EI!". Hän vastusti kiusaustaan. Samaa ei voi sanoa sinusta, koska omien sanojesi mukaan sinulle ei ole edes ollut kiusausta, jota vastustaa.
Sattuuhan sitä, että ihmiset ihastuvat. En ehkä niinkään tuomitse ihastumista, vaan sen jos elää samaan aikaan vakavassa suhteessa JA on ihastunut johonkin toiseen. Saahan sitä kumppania vaihtaa, se ei ole pettämistä. Mutta kuka sitten on valmis heti lähtemään vanhasta, kun ihastuu uuteen? Ei kukaan --> ihastuminen on pettämistä. Ainakin jos sitä ei lopeta heti kun asian huomaa. Silloinhan se moraali juuri mitataan, ja tässäkin alkuperäisessä tapauksessa moraali petti, koska tilanne sai jatkua.
Esimerkistäsi: Pitäisikö ihmisen hypätä katolta voidakseen sanoa muille, ettei niin kannata tehdä? Voin kyllä varsin hyvin muodostaa käsityksen ihastumisista parisuhteen aikana, vaikka olenkin itseltäni sellaiset kieltänyt. Luultavasti se tuntuisi aivan helvetin hyvältä, niin kuin sinkkunakin ihastuminen. Alkuperäisen kirjoittajan ei olisi tarvinnut sanoa kiusaukselleen ei, jos hän olisi sanonut jo ihastumiselleen ei.
Viestisi perusteella sinua on petetty. Onko sinua petetty aikaisemmassa vai nykyisessä suhteessa? Kaikesta päätellen kokemus on häiriinnyttänyt tunne-elämäsi niin pahalle tolalle, että ylireagoit pieneenkin harha-askeleeseen.
Eli jos sinua on petetty aikaisemmassa suhteessa, hakeudu terapiaan ja käsittele asia. Varmasti ko tapahtuma varjostaa nykyistä suhdettasikin. Mikäli nykyinen tyttöystäväsi on sinua pettänyt, eikö kannattaisi pyrkiä eroon traumaattisesta ihmissuhteesta, huilata hetki ja mennä ehkä siinäkin tapauksessa terapiaan.
Anteeksi, mutta kuulostat paranoidilta.
sinulle 1. luokan aapista.. Jos jamppa kirjoittaa nimimerkillä petetty, niin ei siinä nyt kummoisia päättelytaitoja tarvita.. Koulut ovat alkamassa, voit päästä äidinkielen kertauskurssille jos olet ajoissa liikkeellä!
Muuten viestisi on tätä samaa usein kuultua diibadaapaa, "petetyn pitää etsiä vikaa itsestään terapiassa, pettäminen on aina ja automaattisesti petetyn vika."
Minä taas lähes tuomitsen sen, että toiseen ihastuessa pitäisi jättää vakituinen suhde!!! Aivan käsittämätöntä. On täysin luonnollista, että pitkässä parisuhteessa tulee molemmille muitakin ihastuksia. Pitkää parisuhdetta taas ei tule jos lähtee aina uuden ihastuksen kanssa taivaanrantoja maalaamaan. Tosi lapsellista.
Tässä ketjussa ei yksikään ole kirjoittanut nimimerkillä "petetty". Se on ollut otsikkona, muttei kenenkään nimimerkkinä. Opettelehan itse lukemaan.
On ilmeistä, että kun ihmisella on tuollaiset näkemykset, niin hän väistämättä tulee petetyksi, aina ja kaikissa ihmissuhteissaan. Kuka meistä muista ei joskus katsoisi ympärilleen ja pitäisi näkemästään? Olen pahoillani petetyn puolesta, sillä hänen loppuelämänsä tulee olemaan aika kurja, jos hän ei kerran kykene edes terapiaan hankkiutumaan.
..ON KOVAA JA TUNTEET VÄLILLÄ RAASTAA, mutta elämä jatkuu ja on ihanaa. Samanlaisia kokemuksia on minullakin elämästäni, parista avioliitostani, mutta katkeruuteen en ole jäänyt kärvistelemään.
kun lukee, ei voi kuin päätyä suosittelemaan, että opettelisit itse kirjoittamaan. Vaikea lukea jos et laita kaikkia kirjaimia sanoihin..
Eli taas tätä samaa paskaa: kaikki on sallittua, koska kaikki muutkin tekee niin. Ei helvetti sentään. Onko teitä tosiaan täysin mahdotonta saada uskomaan, että väärin on väärin? Miltä itsestänne tuntuu, kun se oma nainen/mies tuijottaa kadulla vastaantulevan, hyvän näköisen vastakkaisen sukupuolen edustajan perään? Tai tiedänhän minä miltä se teistä tuntuu: suorastaan helvetin hyvältä, olette omanne puolesta oikein onnellisia, koska tämmöinen käytös on teidän mielestänne niin helvetin ok, luonnollista ja täydellisen hyväksyttävää, suositeltavaakin.
Ilmeisesti kellään teistä ei sitten ole ketään ihmistä, jota todella rakastaisitte. Ainakin siitä päätellen, ettei ketään teistä vähääkään haittaa se, etteivät puolisonne ole pystyneet teihin tyytymään. Ehkä sitten olette niin toivottomia, että teidän kanssanne ollaan vaan siihen asti, kunnes löytyy joku parempi.
Sä et vastannut tuohon terapiasuositteluun. Ja sano nyt, koska sua on petetty: aikaisemmassa vai nykyisessä suhteessa?
Sä et ehkä tule koskaan pettämään, mutta voisin kuvitella, että susta tullaan vielä kuulemaan iltapäivälehdissä: Mustasukkainen ja vihainen mies tappoi itsensä ja kolme lasta - vaimo vilkaisi kadulla vierasta miestä!
Et taida edes tietää mitä todellinen rakkaus on ..
aika vahva tunne siitä tulee, kun lukee näitä juttujasi.
Älä sinä huolehdi meidän moraalistamme, se voi olla korkeampi kuin sinulla, koska me kunnioitamme kuitenkin toista ihmistä ja hänen mielipiteitään.
Toki sinullakin on oikeus omiisi, mutta ehkä ne voisi esittää vähemmilläkin haukkumisilla..
Uskottavuutesi on kärsinyt.
Niin ja hän on varmaan niitä miehiä, joita tullaan myös pettämään yhä uudelleen. Kun tilanne käy sietämättömäksi, ihminen riuhtaisee itsensä irti "yli-ihmisestä" !
Etkä sinä vastannut miltä se tuntuu kun sinua petetään?
Ettekö te nyt tajua edes sitä, että on täysin sairasta jos petetty ihminen joutuu hakeutumaan terapiaan eikä pettäjä?
Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö? Luulin jo, että tämä on provosointia. Sitä se ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä sama virsi jatkuu tänäänkin.
Minä en tiedä, miltä se tuntuu, kun petetään.
Ja nyt tarkkana: ei terapiaa voi suositella automaattisesti aina tietylle ihmisryhmälle, esim. vain petetyille. Terapiaan kannattaa hakeutua, jos on paha olla.
Ja nyt SINÄ huudat tuskaasi meille kaikille. Koska sinua on siis petetty: edellisessä vai nykyisessä suhteessa? Jos nykyinen tyttöystäväsi on sinua pettänyt, eikö kannattaisi lähteä.
Sehän on sinun elämänarvosi ja ohjenuorasi: kun heppi osoittaakin väärään suuntaan, niin heti on lähdettävä.
Niin senhän se on mentävä terapiaan, jolla on paha olla ja elämä katkeruuden täyttämää, oli sitten pettäjä tai petetty.
Pettääkö suhteellisuudentaju ?
Sinä et ainakaan tiedä rakkaudesta yhtään mitään, jos teet omalle rakkaallesi niin kuin täällä on oikean käytöksen mallina moni esittänyt, eli luonnollisesti ihastut jatkuvasti ympärilläsi oleviin.
Miten ihmeessä sinun moraalisi on minun moraaliani korkeampi, jos sinä teet enemmän väärin kuin minä? Eipä oikein käy järkeen..
..eikö käy järkeen ?
joo, eipä taida...
yritä pärjätä !
siihen "väännetään rautalangasta" juttuun. Mä en malta odottaa!!
kävisi sinullekaan järkeen, jos sinulla sitä olisi. Onni ettei ole, elämäsi on paljon helpompaa kun et tajua, miten fiksumpasi sinua pyörittävät ja mitä ympärilläsi oikeasti tapahtuu.
Sanoisin, että yritä sinäkin pärjätä, mutta hukkaan menisi kun et pärjää kuitenkaan=)
Taisi mennä meidän moraalinvartijalla kakka housuun.
Mä olisin niin halunnut tietää, tajusiko se, miksi ihmiset hakeutuu terpsaan.
Ja sitten olisin halunnut tietää, onko sen exä vai nyxä pettänyt sitä. Mikäli se on nyxä, niin kuinkahan se voi olla ko. suhteessa edelleenkin, kaikessa ehdottomuudessaan.
Elämä on arvoituksellista. Ja paradoksaalista.
...jo minäkin keskusteluun!
Olen naimisissa ihanan miehen kanssa ja rakastan häntä yli kaiken. Luotan häneen ja hän minuun.
Kyllä oma mieheni katselee "hyvännäköisten misujen" kulkiessa ohitse,mutta entäs sitten????
Ei siinä ole mitään moraalitonta tai väärää, terveen miehen merkkejä!!! Tai jos itse näen hyvännäköisiä miehiä,niin katson kyllä, tuntematta pienintäkään omantunnon pistosta!
Puolin ja toisin osataan naureskella toistemme reaktioille!!!
Itselläni on todella monta hyvää ystävää,joista osa on miehiä!!! Aivan mahtavia pakkauksia ja voin suoraan sanoa ihastuneeni heidän ajatusmaailmaansa, käytökseensä jne. Pitäisikö siitä olla nyt pahoillaan? Ja tiedätkö,että ystävääkin voi peräti rakastaa, ilman,että ajattelee heti sänkyyn hyppäämistä!!??
Tiedän,että myös miehelläni on naisia,joita hän arvostaa ja ihailee ihmisinä/naisina. Ei se ole minulta pois!!!!
Elämässä tulee hetkiä,jolloin koetellaan. En lähtisi vieraan miehen kanssa mihinkään,mutta en voi koskaan sanoa "EI IKINÄ",ettenkö voisi johonkin ihastua,syystä tai toisesta. Ihmismieli on aika arvaamaton ja se ei kysy tunteisiin lupaa!
Eri asia olisi,jos ihastus alkaisi viedä omaa elämääni mukanaan ja sotkisin sillä kaikkien muidenkin elämän. Rakastan miestäni enkä voisi ikinä häntä pettää toisen kanssa.
Ajatusmaailmasi on aika kapea, kokemuksen puutetta tai sitten olet saanut uskonnollisen kasvatuksen, johon on liittynyt tunteiden peittelyn oppitunnit ja eläminen laput silmillä ja tulpat korvissa. Mietipä,voitko itse järjellä päättää,että nyt minä rakastun/en rakastu? Niin,et voikaan. Sama se on asia ihastumisen kanssa. Se on tunne,joka tulee, halusitpa tai et. Mutta mitä siitä seuraa,sen voi kukin itse päättää!!
Sinulle aloittaja toivotan paljon onnea perheesi kanssa, toivon,että teidän asiat tulevat kuntoon puolin ja toisin. Osoita miehellesi,että hän on rakastamasi mies!!!
Kiitokset toivotteluista ja myötätunnosta.
Kaksi vuorokautta on kulunut yhteydenpidon katkaisemisesta. Ikävä painaa, mutta toisaalta ihanaa keskittyä kotielämään täysillä: ei tarvitse jatkuvasti "säpsähtää" kun puhelin piipittää.
Tämän olisin voinut tehdä jo paljon aikaisemmin. Ensi kerralla täytyy olla varovaisempi: tästä ihanasta arjesta en kuitenkaan halua luopua ihan hevillä.
Hyvää jatkoa myös sinulle ja miehellesi!