Rakas poikaystäväni on intissä, ollut siellä jo kuukauden verran ja sinä aikana ollaan nähty kaksi kertaa. Ja nyt taas, äsken hän lähti takaisin inttiin ja tuntuu niin pahalta ja surkealta.. En ole ennen ollut tälläinen! Milloin tämän kauhean itkun ja ikävän saa loppumaan, milloin tähän tottuu..?
Luulin että kyllä tähän tottuu jo sen kuukaudenkin aikana, mutta en ole tottunut. Kumpanakin kertana kun rakas on lähtenyt, on aivan pakko ollut käydä itkemään, viime kerralla vähän ja nyt aivan älyttömästi, nyyhkin yksin kotona. Kuulostaa jo melkein säälittävältä, en vaan voi tälle mitään.
Kotona kaikki asiat ja tavarat ym.muistuttaa hänestä ja tuntuu jotenkin kamalan pahalta, joudun taas nukkumaan yksin.. Onneksi siihen ei ole kauaa kun hän taas tulee.. :)
En ymmärrä itseäni, en ajatellut että se olisi näin "rankkaa". Tekee vaan mieli itkeä ja jos voisin, juoksisin hakemaan hänet takaisin että pääsisin oman kullan kainaloon!
No joo, tulipa vuodatettua.. *huoh*
Luulin että kyllä tähän tottuu jo sen kuukaudenkin aikana, mutta en ole tottunut. Kumpanakin kertana kun rakas on lähtenyt, on aivan pakko ollut käydä itkemään, viime kerralla vähän ja nyt aivan älyttömästi, nyyhkin yksin kotona. Kuulostaa jo melkein säälittävältä, en vaan voi tälle mitään.
Kotona kaikki asiat ja tavarat ym.muistuttaa hänestä ja tuntuu jotenkin kamalan pahalta, joudun taas nukkumaan yksin.. Onneksi siihen ei ole kauaa kun hän taas tulee.. :)
En ymmärrä itseäni, en ajatellut että se olisi näin "rankkaa". Tekee vaan mieli itkeä ja jos voisin, juoksisin hakemaan hänet takaisin että pääsisin oman kullan kainaloon!
No joo, tulipa vuodatettua.. *huoh*
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olet varmaankin hyvin nuori ja kypsymätön lapsi. Mikäli olisit vanhempi, ymmärtäisit hyvin että poikaystäväsi tekee tärkeätä yhteiskunnallista palvelusta.
Mikäli sinusta naiminen kahtena viikonloppuna neljästä on riittämätöntä ja tarvitset lisää, poikaystäväsi kannalta on parempi että etsit uuden mahdollisimman pian. Nimittäin tekisit sen ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.
Puhuinko naimisesta? Ja se ei ole minulle todellakaan niin tärkeää kuin se että saa nähdä oman rakkaansa. En puhunut tästä asiasta mitään, sanoin että minulla on IKÄVÄ, en halunnut tod. tälläistä vastausta, tuntemattomalta ihmiseltä joka ei voi tietää minusta mitään. Lähinnä halusin vastauksia ihmisiltä, joilla on omat poikaystävät myös intissä, ym.. Ja kunhan vuodatin vaan tunteitani koska rakas oli juuri lähtenyt ja tuntui pahalta.
Jos puhuu ikävästä, sinusta se varmaan tarkoittaa naimista? Huhhuh..
Ei kai sentään naimisesta tarvitse puhua vaikka sitä tarkoittaakin.
Riittää kun mainitsee oman kullan kainalon.
Sinne kullan kainaloon kyllä pääsee useimmin kuin poika sieltä intistä lomille pääsisi.
Useimmissa varuskunnissa kun on tuo vierailumahdollisuus esimerkiksi sotilaskodin tiloissa. Kainaloon pääsee silloin harva se ilta.
Tunnet varmaan suurta vääryyttä kun juuri sinulle on näin sattunut. Et ole yksin.
Se poikaystäväsi kyllä on yksin kun ei pääse poikkeamaan rakkaansa luona.
Joten käyhän häntä tervehtimässä mikäli luulet teillä olevan yhteistä elämää myös intin jälkeen.
Minäkin sitä naimis juttua ihmettelin.. Olen seurustellut rakkaani kanssa 1,5 vuotta, eihän se pitkä aika ole, mutta tottakai meillä on yhteistä elämää intin jälkeenkin, toivon niin ainakin kovin..
En tunne vääryyttä, vaan ikävää, koko ajan. Ja kun hän tulee lomille, emme me sitä koko lomaa vaan paneskele, haluan tehdä kaikkea muutakin kuin sitä, yksikin kerta loman aikana riittää minulle(kun tästä nyt kerran käytiin keskustelemaan) :) , mutta jos rakkaani enemmin haluaa, sopii minulle vallan mainiosti!
En ole varma siitä vierailu mahdollisuudesta, nyt hän ainakin sanoi ettei se vielä ole mahdollista.
No, kyllä kai tämä aika menee nopeasti, toivon niin.
Olet esim. tehnyt tunnustuksia tunnustuksien lukeminen -palstalle... Olet helposti tunnistettavissa sieltä. Hehheeee. Luulitko olevasi anonyymi???
Joo en ymmärrä tätä. Jos kerron täällä, että kaipaan kovin poikaystävääni, en osaa olla ilman häntä ym. niin vastaukseksi tulee että minusta tiedetään vaikka mitä, olen muka tehnyt jotain tunnustuksia johonkin ihme palstalle, mitä en todellakaan ole tehnyt tai sitten väitetään että minun ja rakkaani olisi pitänyt nähdä jo ainakin neljä kertaa! Noh, ei kaikissa paikoissa ole sama juttu että joka viikonloppu päästään.
Ei voinut mitään että hän joutui olemaan kolme viikkoa HETI ALUSSA kiinni, se oli kamalaa! mutta nyt hän pääsee joka viikonloppu lomille.
Ja mikä on tunnustuksien lukeminen-palsta??
Jos on ollut kuukauden intissä olette tavanneet jo 4 kertaa. Tai ainakin olisi pitänyt. Vai käykö se salarakkaan luona joka toinen viikonloppu?
Se kusettaa sua jos väittää ettei pääse joka viikonloppu pois. Mun poikaystävä tulee joka perjantai suoraan mun luo. Ihq!
Kun hän meni sinne, joutui heti ensimmäisenä olemaan kolme viikkoa kiinni. Ihmettelin sitä todella paljon! Niin kuin rakkaanikin ihmetteli.. Oikeasti, meinasin hajota. Ja ei siis olla nähty kuin kaksi kertaa. Kaikissa paikoissa on eri tavat ja tunnen tosiaankin poikaystäväni ja hän ei todellakaan menisi vieraisiin
Itse armeijan käyneenä ja vuoden siellä olleenani voin hieman valaista asioita siten kuin ne muistan. Kotiuduin 2002 tammikuussa Parolannummelta.
Ensimmäiset kaksi viikkoa koko yksikkö joutui olemaan kiinni sen takia, että uudet alokkaat opetetaan "talon" tavoille ja saadaan kerrottua sekä hieman opetettua millainen "kuri" ja järjestys on. Ensimmäisille lomille päästetään kun tavoitteet on saatu joukolle menemään sisään.
Tämän jälkeen lomat alkavat pyörimään hieman säännöllisemmin, mutta sitä rikkovat mm. leirit ja muut sotaharjoitukset. Myös virka-apujoukkueeseen tai vartiojoukkueeseen (sotilaspoliisit) joutuminen tuottaa väistämättä vähintään viikon kiinniolo ajan.
Erikseen anottavien lomapäivien määrä riippuu palvelusajasta ja ne ovat siis niiden normaalien vapaiden lisäksi.
Eri yksiköiden ja joukko-osastojen välillä on eroja miten lomat ym. järjestetään.
Lukekaa lisätietoja Puolustusvoimien sivuilta :) http://www.mil.fi/varusmies/
Mukava huomata, että kohtalotovereita löytyy! Mäkin erehdyin (tai miten sen nyt ottaa) yhdelle keskustelupalstalle kirjottamaan tilanteestani ja ikävästäni ja sain suurimmax osin asiattomia kommentteja, joten niihin kannattaa varautua. Ainakin sellaiset, jotka eivät asiasta mitään tiedä, tuntuvat kommentoivan ja vähättelevän kaikkein hanakammin...Tuli onnex muutama ihan kannustavakin lausunto!=)
Joitakin ihmisiä vain ärsyttää ikävästä valittaminen, vaikka se ois ihan tosiasia, eikä sillä liene mitään tekemistä kypsymättömyyden tai "teiniyden" kanssa, niinku joku mutkin meni tekstini perusteella leimaamaan=>uskomatonta sinänsä, sen kummemmin ihmistä tuntematta! Ihmiset on myös erilaisia, ja joitakin se ikävä vaivaa enemmän kuin toisia, ja on moni suhde siihen inttiaikaan kaatunutkin, vaik myönnän senkin et onhan niiden alokkaiden olot nykyään paljo lepsummat kuin ennen. Munki mies ollu nyt kaks viikkoo putkeen jo kiinni, ja inhottavalta se tuntuu. Eniten kaipaa sitä toisen läsnäoloa, vetämättä sitä heti vain naimiseen...kertookohan SE jotain kypsymättömyydestä?
Sulle tiedox, et varuskunnissa ja komppanioissa eroja paljonko niitä kiinniolovkl tulee. Omani on sotilaspoliisina, ja voin sanoo et sillä ainakin tuntuu olevan aika kova tahti. Näin alux ne hyppyyttää niitä kaikkia kyl aika lailla...
Mut kyl se tosirakkaus sen inttiajan kestää, usko pois. Siinähän niitä tunteita molempien osalta mitataan. IKävä on surkeaa, mut toisaalta, ehkä sekin on kasvattavaa omalla tavallaan...ja ajattele kuitenkin, et sillä sun rakkaallas paljon ikävämmät olosuhteet kuiteski kuin sulla. Se sitä tukee tarvii ja sä olet siinä avainasemassa!=)
Olis ihan kiva vaihtaa ajatuksia vielä kenties? Kun löytyi kohtalotoveri, joka tietää mitä se ikävä on...=)
Todellakin ihan uskomatonta, kun kirjoittaa ikävästä, vastauksena saa että minut tiedetään ja rakkaani varmasti käy jonkun salarakkaan luona ja muuta! Mutta kiitos että edes sinä vastasit jotain järkevää ja asiallista:)
En ymmärrä miten voin ikävöidä näin kovin. Kun intti alkoi, ei se niin kamalan pahalta tuntunut. Nyt kun ollaan kaksi kertaa nähty, joka kerta kun rakas "pitää päästää lähtemään" on tuntunut vaan pahemmalta ja pahemmalta.. Eilenkin, se oli ihan hirveää..
Ajattelen koko ajan että tämä tekee suhteelle vaan hyvää, kun voi välillä ikävöidä eikä näe joka päivä. Mutta nyt kun joutuu ihan pakolla olemaan ilman rakastaan, en haluaisi mitään muuta niin kovin kuin olla oman rakkaan kanssa..
Siitä olen kiitollinen, että nyt hän pääsee joka viikonloppu lomille, tämä alle 7päivän odottelu ei tunnu läheskään niin kamalalta kuin se kolme viikkoa:)
Kyllä tässä pärjätään;)
Aivan, ei se mikään maailmanloppu ole, näin täytyy nähdä asia. Kyllähän sitä parisuhteessa paljon pahempiakin asioita eteen tulee. Ja mun mielestä jos suhde inttiin kaatuu, ei se alun alkaenkaan kovin vankalla pohjalla ole ollut. Mut ei se silti helppoa ole. Eniten sitä kaipaa ihan sen toisen läsnäoloa ja sitä et voi jutella asioista. Onhan se hieno asia, kun se sieltä sit iltaisin soittelee, mut eihän ne jutteluolosuhteet mitenkään kovin rauhalliset siellä ole...
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin et kuinka pitkä seurustelusuhde teillä on takana? Tai tietysti, tämä ainaki mun mielestä vähän turhan yleinen keskustelufoorumi yksityisempään ajatustenvaihtoon joten ymmärrän jos et täs halua ruveta suhdettas ruotimaan. Ois vaan ollut ihan virkistävää vaihtaa ajatuksia vähän tarkemmin...ei vaan heti tuu mieleen et kuinka sit onnistuis...?
Seurusteltu ollaan 1,5 vuotta, eihän se nyt kovin pitkä aika ole, mutta tähän asti pisin ja vakavin suhde mitä minulla on ollut:)Ja toivottavasti näitä ihania vuosia tulee monta monta vielä lisää..
Ja en todellakaan anna suhteen kaatua intin takia, miksi niin edes tapahtuisi?:) Ei se tähän voi kaatua, kuten sanoit, paljon pahempiakin asioita on kuin intti, ja varmasti tuleekin pahempia asioita vielä eteen, (koitan olla realistinen) :)
Koetteleehan tämä, mutta ainakin osaa arvostaa sitä yhdessäoloaikaa, kun rakas tulee lomille. Niin ja kyllähän me joka ilta soitellaan, mutta eihän se mitään mussunmussunlässynlässyn keskustelua voi olla, ei poikaystäväni edes viitsi puhua niin kun on muita ympärillä, hän on sanonut sen minulle suoraan ja minä ymmärrän täysin.
niin tuosta vähän yksityisemmästä ajatustenvaihdosta.. en varmaan viitsi tähän ainakaan sähköposti osoitettani laittaa.. En haluaisi saada asiattomia tms. meilejä:)
Mutta se olisi tosi kiva jutella jonkun kanssa tästä enemminkin.. mitenhän se onnistuu.
hmm..
Sun juttus kuulostaa paljolti samanlaiselta kuin mulla, ihan näin muutenkin...:) Mekin soitellaan joka ilta,(tai se ilmottaa kun se vois jutella), mut samaa on kertonut mullekin, et ei se mukava ole kovin hempeitä jutella kun muita tyyppejä kuiteski pyörii ympärillä...ja ymmärrän kyl täysin, koska ite koen samoin.
Me ollaan seurusteltu vuos ja kohta kolme kuukautta. Alkutekijöissähän tääki silti on, mut kovasti toivon et lisää ois luvassa. Sitoutuminenhan siinä on kaiken a ja o. Intti on siinä mieles hyvä "testi" et jos sen läpäsee, on ikäänkuin yks virstanpylväs takanapäin, ja se on hyvä suhteen tulevaisuudenkannalta. Voi ajatella, et selvittiinhän me siitäkin, niin miksei sit tästäkin...(vaikka kuten sanottu, intti on kuiteski helpoimmasta päästä asioita, lähinnä siinä on se ikäväntunne kalvavin)
Mä mietin kans samaa, et mitenköhän se privaatimpi ajatustenvaiho onnistuis...en myöskään halua täs sähköpostia antaa, kun tasan tiedän mitä idiootteja ja häiriköitä näilläkin sivuilla pyörii...:( Mut en ole mikään tekniikan nero, enkä muutenkaan järin kokenut surffaaja, joten en ole tod. kovin perillä asiasta...pitäis ehkä funtsia mitä vaihtoehtoja vois olla...?
Ei tule kyllä mitään mieleen miten voisi jutella yksityisemmin:) Harmi..Pitää koittaa keksii kuitenkin viel jotain, se olisi mukavampaakin.
Eniten tässä ahdistaa se, että rakas on siellä, minä täällä, ja mietin koko ajan vaan sitä päivää millon hän tulee..Lasken öitä ja päiviä vähän väliä:)välillähän se ikävä unohtuu, kun on kavereiden kanssa, mutta aika nopeesti se ikävä sitten palaa takaisin:) Aina surkeinta on vaan antaa sen miehen lähteä sitten takaisin inttiin loman jälkeen, tuntuu niiiiin surkealta, mutta kyllä tästä selvitään!;)
Mun oli pakko kirjottaa sulle muutama kannustuksen sana, kun en voinut uskoa, minkälaista tekstiä sait niskaasi aluksi. No onneksi pari kohtalotoveriasikin ilmottautui ja niitähän riittää! Et todellakaan ole yksin ikäväsi kanssa.
Ymmärrän toisaalta, että jotkut ihmiset voi pitää tuota inttiaikaa hyvin mitättömänä ahdistuksen aiheena. Mutta ihmisiä on NIIIIN erilaisia, samoin suhteita. Toisia ikävä raastaa huomattavasti helpommin kuin toisia.
Omasta "sotaleskeyteni" päättymisestä tuli kesällä jo kolme vuotta kuluneeksi. Itse olin seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi vuotta, kun inttiin lähtö koitti. Se tuntui todella kurjalta ja ikävöin ihan hirveästi! Varuskunta oli vielä niin kaukana, etten koskaan siellä edes päässyt käymään. Lomia ei todellakaan ollut joka viikonloppu ja myös minä laskin päiviä... Loppuajasta mulla oli oma aamukampa... ;)
Itse olen hirvittävän läheisriippuvainen ja aluksi poikaystävän poissaolo tuntui melkein maailmanlopulta. Itkeskelin aina sunnuntai-iltaisin, kun vilkutin parvekkeelta poikaystävälleni. Viikonloput oli ohi aina liian nopeasti ja usein niihin kasautui liikaa ohjelmaa, kun poikaystävä halusi ehtiä nähdä välillä myös kavereitaan, perhettään. Mikä tietysti on ok. Mutta yhteinen aika oli kortilla.
Mutta nyt se lohdutuksen sana. Alku on kaikista pahin. Poikaystäväni oli intissä vuoden ja siinä ajassa ehdin hyvin tottua elämäntilanteeseemme. Ikävässä rypeminen helpottuu huomattavasti ajan kuluessa. Sen voin luvata. Tuon vuoden jälkeen suhde tuntui todella vahvistuneen entisestään.
Yritä pysyä vahvana myös poikaystäväsi takia. Hänenkin on varmasti huomattavasti helpompi lähteä armeijaan takaisin, jos sinä edes yrität olla urheampi. Ikävä on tosi kurja tunne, mutta jossain vaiheessa siitä häviää se ahdistuselementti. Pärjäät kyllä! Ja voin sanoa, että tuo aika on takana loppujen lopuksi aika nopeasti ja sitten tuntuu, kuin sitä ei olisi ollutkaan.
Keskity harrastuksiin, ystävien kanssa oleiluun jne. Ja ota irti kaikki yhteisestä ajastanne! Loppujen lopuksi puoli vuotta tai vuosi on pieni aika verrattuna siihen, mitä teillä on edessä. Eikö näin? :) Hirmusesti tsemppiä!
-Jenska
Olen ollutkin paljon kavereiden kanssa ja koittanut aina keksiä jotain tekemistä että ikävä unohtuisi edes vähäksi aikaa. Kyllähän se ikävä aina joksikin aikaa unohtuu.. Silloin kun se rakas lähtee takaisin inttiin lomilta, se on vaan niin kamalaa! Sillä hetkellä tuntuu etten mitenkään "selviä" taas tästä ikävästä, kaikki tuntuu niin toivottomalta.Mutta pakko se on sinne takaisin päästää:)
Ja sitten odotan aina joka päivä iltaa kun hän taas soittaa, ja se puhelun lopettaminenkin tuntuu masentavalta, melkein joka kerta, en haluaisi lopettaa sitä puhelua koskaan. Mutta pakkohan sekin on lopettaa.. Mutta tänään, rakkaani tulee taas lomille parin tunnin päästä, enkä jaksaisi mitenkään odottaa:) Katsotaan mitä taas sunnuntaina tänne vuodatan.. ;)
Mä aion tehdä niin, että mä lähden vuodeks au pairiks ku mun mies menee armeijaan ens vuonna!
Ollaan vuos erossa, mutta silti pidetään kiinni yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmista!!! Ikävä tulee varmasti, mutta toivon, että tämä ero vain vahvistaisi suhdettamme, mutta katsotaan miten käy.
Ja ajattelemme, että yksi vuosi on kuitenkin tosi pieni aika verrattuna siihen montako vuotta meillä näyttäisi olevan vielä edessä!!!
Mitä mieltä te ootte, miltäs kuulostaa?
itseasiassa ihan hyvältä suunnitelmalta, sinulla olisi sillä aikaa kun miehesi on intissä, varmasti todella paljon tekemistä ja aika menisi luultavasti nopeammin sitä omaa kultia odotellessa:)
Nii-in, ikävä on raastava tunne, mut mietippä sitä, et se on myös osoitus tunteista, meinaan siitä et niitä on olemassa...=) Ja ehkä se myös vahvistaa niitä tunteita ja itse ihmisiäkin...nimimerkki kokemusta on...
Mielenkiinnosta kysyisin et minkäikäisiä olette, siis sinä ja tää sun sotilaasi?=) Tsemppiä jokatapuksessa niin myötä-kuin vastamäkeen...:)
No minä olen 18 ja rakkaani on 20. Melko nuoria mutta kaikkihan me nuorina seurustelemaan ruvetaan(?) :) ja vuosia tulee vielä moooonta lisää! :)
Joo, näinhän se menee...=) Itekin ollaan poikakaverin kanssa parinkympin molemmin puolin, mä tosin kolme vuotta vanhempi, mutta meidän suhteessa se ei ainakaan millään tavalla haittaa. Kypsä mies kuin mikä, en mä sen kanssa muuten oiskaan=). Ja se kans intissä, heinäkuussa meni...ja tällä hetkellä ampumaleirillä metsässä, jossa puhelimenkäyttö aika rajoitettua...=/ Tosi inhottavaa, kun ei voi jutella puhelimessa, kun se just on meille molemmille niin tärkeetä! Ei siellä metässä ikuisesti titenkään akkua riitä, mut täytyy koittaa jotain, ehkäpä se hätä keinot keksii...=)
Onko sun kultas varuskunta kaukana siitä missä asut? Ajattelin vaan, et jos on suht.lähellä niin mahd. mukaanhan siellä voi vierailla. Sotkusta saa mainiot munkkikahvit:). Ainakin Kajaanissa. Ite olen pariin otteeseen vieraillut paikan päällä, ja oli ihan kiva tietää missä se armas joutuu "raatamaan". Vaikka meilläkin välimatkaa on todella hirmuisesti (siis sinne varuskuntaan). Mut pääsin onneks poikakaverin porukoiden kyydissä sillon kivasti, kun siellä oli sellanen omaistenpäivä ja valaakin oltiin seuraamassa ihan paikan päällä...=) Mielenkiintoista oli, joten suosittelen lämpimästi!=)
Eihän sinne pitkä matka oikeastaan ole, n.100 km, mutta en kauheasti sinne päin voi ajella, vaikka oma auto minulla onkin, bensaan kun aina ei hirveästi varaa ole:( En ole itseasiassa edes kamalasti kysellyt noista vierailu jutuista, täytyy varmaan vähän tiedustella:)
Minä olen käsittänyt sen niin, että siellä metsässä ei saisi käyttää puhelinta ollenkaan, mutta kyllä se rakas ainakin yhen viestin sen metsäreissun aikana on aina laittanut:) On ollut kuulemma jotain tosi pieniä taukoja tai jotain..
Ja nyt ei taas ole kuin 2 yötä ja mussu tulee tänne, pääsee kyllä vaan aika omituiseen aikaan lomille, klo 8 aamulla, no, ei se minua haittaa:)
On tuo ihan kamalaa. Että siis ihan armeijaan on sinulta poikaystävä tempaistu! Miten tällaista voi tapahtua Suomessa?
Ai niin, unohdin, että se kestää vain puoli vuotta ja lomia riittää. Lisäksi yhteyttä voi pitää monin tavoin. Ei kuulosta kovin rankalta.
se on hirveää, paitsi että välillä tuntuu että helpottaa, välilä ei, piste. Poikakaverini lähettää joka ikinen päivä viestin, jossa lukee että tietenkin olisi mieluummin minun kanssani kuin siellä, ja että ei tahdo olla siellä ja plääplää. Hän on itsekkin sanonut että tämä on aivan p:stä! Että näin. Siis en ymmärrä tätä, että mikä tässä niin kovin ärsyttää jos jollain on omaa poikakaveriaan ikävä?? Ihan omituista.. Ikävöiminen on luonnollinen asia ja niin kuin monet ovat sanoneet, jotkut reagoi herkemmin, jotkut eivät niin herkästi. Minä sitten taidan kuulua niihin jotka ottavat tämän asian raskaammin. Onko se väärin? Enkö saisi sanoa että on ikävä nyt, ei voi mitään?
Ja ihan hyvin se voi myös kestää kauemmin se intti.. Ja mieluummin minä poikakaverini kanssa olisin kuin puhuisin puhelimessa tai lähettelisin viestejä. Mutta nyt kun ei muuta voi tehdä kun jutella puhelimessa ja viestitellä, niin eip voi mittää.
Ajattelin vaan kysästä et kuinka sulla ja sotilaalla sujuu...? Ikävä on tietysti edelleen mieletön...? Mulla ihan hemmetin paska olo....tuntuu tää koko armeija ottavan niin hermoille ettei rajaa...tää yhteydenpito ei vaan tunnu onnistuvan, kun aina tulee jotain....alikessut nakittaa yms, ja siinä sit meni taas tilaisuus jutella ja kertoa kuulumisia! Kyl se vaan niin on et ei armeija ja parisuhde kulje käsi kädessa, tää on ihan perseestä! kaiken lisäks me ei olla nähty ees pariin viikkon, joten ihan kiva...kertyy aika hitosti tunnelatausta ja sit ku sen toisen vihdoin viimein näkee niin padot murtuu aika jumalattomalla voimalla...! Sano nyt sinä oikeesti ete miteh tällasta voi kestää? Miten tässä voi hoitaa suhdetta, kun ei voi olla edes yhteydessä siihen toiseen!!