On se hyvä huomata että joillakin ihmisillä näyttää olevan liikaakin ystäviä, kun miettivät että miten sanoa jollekin hienovaraisesti ettei hänen seura enää kiinnostais. Mietin vaan että mikä tällaisia ihmisiä vaivaa? Onko ystävänne tehnyt jotain? Itse olen myös törmännyt tähän ilmiöön sillä vanha nuoruuden ystäväni on lopettanut yhteydenpidon kokonaan. Jossain vaiheessa tajusin kun soittelu alkoi olla yksipuoleista että eipä tarvii enää pitää yhteyttä. Sinänsä sääli asia koska olisin halunnut pitää yhteyttä vanhaan rakkaaseen ystävään vaikka elämäntilanteemme olisikin erilaisia (minä esim. menin juuri naimisiin) ja hän ei ole vielä siinä vaiheessa yhtään. Minulla saattaa mennä hänen mielestään aika hyvin koska olen onnellisessa parisuhteessa ja minulla menee muutenkin nyt tosi hyvin, sain ihanan työpaikan eikä valittamista nyt!Olen varmaan kaikin puolin ärsyttävä tyyppi! Mutta ei se tarkoita sitä ettenkö haluaisi pitää enää yhteyttä ystäviini! kyllä kaikilla meistä on omat ongelmansa vaikka näyttäisikin siltä että jollain menee niin h..tin hyvin!
mitä mieltä olette ja onko teillä samanlaisia ongelmia? Eikö silloin pidä osata lukea rivien välistä kun ystävällä ei ole enää mitään puhuttavaa kanssanne ja huomaatte olevanne aina itse se osapuoli joka soittaa ja pyytelee kahville.
mitä mieltä olette ja onko teillä samanlaisia ongelmia? Eikö silloin pidä osata lukea rivien välistä kun ystävällä ei ole enää mitään puhuttavaa kanssanne ja huomaatte olevanne aina itse se osapuoli joka soittaa ja pyytelee kahville.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Niin tuntuu joillakin olevan liikaa ystäviä. Minunkin ystävyyteni oli kuitenkin tärkeä silloin, kun ystävälläni oli vaikeaa. Sain kauniita kiitoksen sanoja halauksen kera ja kehut ystävyydestä. Tilanteen muututtua tapahtui täyskäännös ja sain totuuden silmilleni. Ystäviä olikin kuulemma jo ennestään liikaakin, ja olin vääränlainen ihminen.
Kuulemiani unohtumattomia lausahduksia olivat mm.:
-ehkä joku tosi yksinäinen voisi olla ystäväsi
-minä en ole koskaan ollutkaan ystäväsi, enkä koskaan ole
-huoleni olisin voinut kertoa vaikka jollekin tuntemattomalle kaljakuppilassa
-mitään yhteyttä älä ota tai vien asian eteenpäin
-ystävät valitaan
-enhän minä ole mitään luvannutkaan
-sinussa ilmeni sellaisia piirteitä, joita en yhtään siedä
Ystäväni antoi ymmärtää, että hän on niin suosittu, että ystäviä on suorastaan jonossa ja niitä joutuu valikoiden karsimaan.
Ettei vain haluisi huomiota noilla lauseillaan.
Jotenkin kieroutuneesti.
Älä yhtään välitä hänen tosi typeristä ja lapsellisista kommeneteistaan!
Et ansainnut tuollaista ystävyytenne jälkeen.
En minäkään. Olen nimittäin kokenut muutamia kuukausia sitten vastaavan käänteen erään hyvän ystäväni suhteen, johon luotin, kuin siskooni.
Hän oli ollut ystäväni n 15 vuotta. Jaoimme asiamme ja hän piti minua yhtenä parhaista ystävistään, samoin toisinpäin.
Meillä oli hauskaa keskenämme ja ystävyytemme antoi minulle paljon.
Yhtäkkiä tänä keväänä hän ei vastannut soittooni eikä viesteihini. Edellisellä viikolla oli ystäväni ottanut yhteytttä ja kaikki oli ollut hyvin. Kun kysyin miksi hän ei vastannut, hän -järkytti minua- huusi ettei halua olla ystäväni ei halua puhua kanssani enää koskaan eikä aio vastata viesteihini. Soitin uudelleen ja kysyin eikö hän tunne minua ja mistä on kyse. Hän huusi inhottavasti: Sinulla on omat ystäväsi ja minulla omani.
Aloin käsitellä asiaa sillä järkeni ei voinut käsittää tätä. Aloin miettiä ja muistella kaikkea ystäväni ongelmista työpaikalla ja miessuhteissa, potkuista,masennukseen sairastumisesta, sairaslomista, työkyvyttömyydestä, dominoivasta luonteesta, mielenterveysongelmista. Kaikesta missä olin häntä yrittänyt parhaan kykyni mukaan tukea. Tulin siihen tulokseen, että parempi kun ystävyytemme päättyi sillä ystäväni mielenterveys oli sitä luokkaa ja agressiot kääntyivät minuun päin, etten olisi jaksanut mukana hänen mielentilojen ailahteluissaan.
Ehkä hän oli menettänyt järkensä.
En aio ottaa sitä selville.
Asian kokeminen -ilman mitään ennakkovaroitusta- sattui hetken.
Jos minlla ei olisi ollut muita hyviä ystäviä, en olisi ehkä kestänyt.
Arvostan tasapainoisia ystävyyssuhteita nyt entistä enemmän. Ja koitan vaalia niitä.
Mielenterveysongelmat ovat yllättävän yleisiä. Tossa tilanteessa ei sussa ollut mitään vikaa. Tottakai on hyvä tukea ongelmaisia, mutta toisaalta oot varmasti säästynytkin monelta kun et joudu kuuntelemaan hullun juttuja. Nimimerkillä kokemusta löytyy...
Suhteeni ystävyyteen muuttuu sitä mukaa mikä on elämäntilanteeni.
Välillä on kiva tavata tiettyjä ystäviä, jolloin ne muut jää vähemmälle huomiolle. Ei tarkoita, että jotenkin hyljeksisin heitä, mutta resurssini ovat rajalliset.
Minua myös ajoittain ärsyttää eräiden ystävieni sanomiset tai tekemiset. Silloin annan ajan kulua ja olen heihin vähemmän yhteydessä.
Tiettyjen ihmisten kanssa saan enemmän tilaa olla oma itseni. Sellaiset ystävät ovat henkireikäni.
Ja parisuhteenikin vie oman osansa ajastani.
Mieheni ei ole paras ystäväni.
Uuteen työpaikkaan mennessäni, energiani kuluu totutteluun. Silloin en kaipaa muuta iltaisin kuin lepoa. Lähettelen tekstiviestejä, ettei minun tarvitse puhua ja selitellä.
Jotkut ystäväni pitävät enemmän kontaktia kuin toiset. Heihin muodostuukin läheisempi suhde. Mieheni ei ymmärrä kun joudun pitämään yhteyttä ystäviini ihan jo senkin takia, että on minun vuoroni ottaa kontaktia, että ystäväni ymmärtää minun jatkavan ystävyyssuhdetta. Se kai on naisille tyypillistä.
Minulla on yksi läheinen ystävä, jonka kanssa pystymme jakamaan kaiken. Hän on lahja.
Takertua ei saa, on annettava tilaa, muistettava yhteydenotoin, osoitettava, että toinen on tärkeä, jaettava asioita hänen kanssaan.
Olen kokenut monen ystävyyssuhteeni loppuvan esim. paikkakunnan muutoksen tai seurustelukuvioiden takia. Joistakin en olisi millään halunnut luopua. Ikävä kyllä he ovat vain antaneet ystävyytemme unohtua.
Sellainen saattaa sattuakin hetken.
Olen myös itse joutunut lopettamaan ystävyyksiä, kun olen saanut läheisempiä uusia ystäviä eikä entinen ystäväni ole tuntunut vastaavan kuvaani tosiystävästä ehkä luottamus on särkynyt.
Aina tulee uusia ystäviä, parempiakin.
Ehkä juuri läheisyyden vaaliminen estää ystävyyssiteiden katkeamisen.
Ihminen muuttuu vanhetessaan, se vaikuttaa suhteisiinkin. Äitini oli eläessään esimerkki hyvästä ihanasta ystävästä. Hän oli minun paras ystäväni.
Haluaisin valottaa hieman omaa tilannettani: Olen sinkku 25v. tällä hetkellä, töissä ja opiskelen, biletän ja pidän kivaa. Olen tietoisesti ottanut etäisyyttä pariin kaveriin, jotka nuorena olivat hyvää seuraa jne., mutta nyt vakavassa parisuhteessa ja aivan eri elämäntilanteessa kuin minä.
Eli syy ei ole kateus, kuten useat parisuhteelliset tuntuvat ajattelevan, vaan se, ettei jutut kohtaa. En mahda sille mitään, mutta seura vaan tuntuu niin tylsältä, kun ei muusta keskustella kun työstätyöstätyöstä ja välillä siitä kun kumppani jättää sukat sohvalle ja kokkaa sitä sun tätä... Hohhoijaa... Mieluummin kyllä nauran katketakseni sinkkukavereitteni ja niiden parisuhteellisten kanssa, jotka vielä osaavat nauttia elämästä ja ovat hauskoja(joita on myös paljon!).
Yksinkertaisesti en halua teeskennellä ihmisten seurassa, ja mielestäni on armollista olla rehellisesti olematta sellaisten ihmisten kanssa joiden seura ei kiinnosta, kuin velvollisuudentunnosta pitää yhteyttä. En ainakaan haluaisi niin tehtävän itselleni. Kyllä se on hyvä ymmärtää itse kunkin. Ei millään pahalla.
Voihan sitä kaveria vaihtaa kuin sukkaa, mutta mun mielestäni oikea ystävyys ei elämänmuutoksiin katkea. Että näin.
aivan.mielestäni tosi ystävyys kestää kyllä elämänmuutokset. Tolla asenteella ei varmaan kiinnosta sitten myöskään kun kaverille tulee lapsia tai kaveri vaikka sairastuu. silloinhan hän puhuu vain ja vain sairaudestaan tai lapsestaan. Tottahan toki lapset ovat myös aika iso elämänmuutos mutta en itse ainakaan kokoajan puhuisi vaan niistä kavereiden seurassa. Toki muutakin elämää pitää ja saa olla! mutta anteeksi, on mielestäni hieman ahdasmielistä hylätä sen tähden monivuotisia ihmissuhteita että nyt heillä on eri elämäntilanne joten ei jaksa kuunnella heidän juttujaan. Tällä perusteellahan pitäisi tehdä johtopäätökset että onnellisessa parisuhteessa elävillä pitää olla vain pariskuntaystäviä ja sinkuilla vain sinkkukavereita!
En nimenomaisesti halunnut mitään parisuhde/sinkkurajaa. Ystävissäni on naimisissaolevia, yksinhuoltajaäitejä, sinkkuja, salarakkaita ja kaikkea siltä väliltä, eikä ystävyys ole katkennut elämänmuutoksiin. Ainoastaan se vaan joskus käy niin, että huomaa ns. ettei ole MITÄÄN yhteistä jonkun kanssa, koska ihmiset vaan muuttuu ja kasvaa erilleen. Silloin on parempi että molemmat oleilevat sellaisten ihmisten seurassa, joiden seura on molemmille antoisaa. Ei niin, että toinen (pahimmassa tapauksessa molemmat) tylsistyvät ja joutuvat koko ajan miettimään sanomisiaan jne. Ei se ole niin traagista, kaikkien kanssa ei vaan voi olla läheinen hautaan asti.
Se on tietty tapauskohtaista aina noissa asioissa, mutta jos joku haluaisi ottaa muhun etäisyyttä niin toivoisin, että se sanottaisiin sitten suoraan, eikö vain "kadottaisi".
Ja mitä toi etäisyys sitten tarkoittaa, onko se jokinen tilapäinen olotila vai mitä?
Olen itse samassa tilanteessa parin vanhan ystävän kanssa. Olen kyllästynyt olemaan aina se aktiivinen osapuoli yhteydenpidossa, vaikka kumpikin vakuuttaa haluansa tavata ja valittavat saamattomuuttaan. Harmittaa vaan kun minä arvostan enemmän pitkiä, syviä ystävyyssuhteita kuin satunnaisia tuttavuuksia. Mutta totta on että pakottaahan ei ketään voi. Ihmetyttää vaan miten nopeasti jotkut ovat valmiit hylkäämään vanhat ystävät esim. miehen tai jonkun "paremman" tuttavan tähden!
Eli ihan samoja fiilareita. Jos itse on aina se joka ottaa yhteyttä ja kaverit (siis jotkut heistä) valittaa saamattomuuttaan ja kuinka oli pitänyt monta kertaa soittaa..niin tietty minäkin olen jo tajunnut ja tehnyt omat johtopäätökseni sillä en ole mikään idiotti. eli annan olla sitten ja enhän minä nyt ala kenenkään perään jatkuvasti soittelemaan. Itse vaan satun olemaan niitä jotka sitten arvostavat pitkiä ystävyys-suhteita syvemmällä tasolla kuin pinnallisella "ollaan samassa elämäntilanteessa" puppua!
jos ystävyys suhde ei täytä molempien osapuolien tarpeita ei siitä voi tulla mitään. sama parisuhteessa muuten.
itse olen katkaissut suhteita jotka eivät ole olleet minulle hyviä.
eräs entinen ystävä otti minuun yhteyttä ainoastaan silloin kun hänellä oli vaikeuksia ja tarvitsi kuuntelijaa. kyllästyin siihen lopulta ja kerroin etten pidä siitä enkä enää halua olla yhteydessä.
toinen entinen ystävä jonka kanssa todella viihdyin ajatteli hyvin hyötynäkökohtaisesti suhteista. hän perui monesti tapaamisia kanssani jos sai jostain paremman tarjouksen. kuten esim kutsun syömään jonnekin. siis vaikka oli ensin kanssani sopinut. kuka nyt haluaa olla toisella tai viidennellä sijalla! aloin aluksi tekemään samalla tavalla että kun sovin hänen kanssaan jos joku muu haluaisi tavata niin tapasin tämän muun koska olisi todennäkoistä että tämä ex ystäväni sen kuitenkin peruisi viime tingassa ja sitten olisinkin yksin. aloin sitten olemaan ottamatta yhteyttä kun ei kerta seurani enää ollut hyödyllistä. kyllähän se sattui mutta minkäs teet.
eli näissä minun tarpeeni eivät täyttyneet joten jätin nämä suhteet. mikä oli perin ikävää koska minulla ei ole niin paljoa ystäviä.
mielummin olen yksin kun roikun huonossa suhteissa.
nyt olen saanut ystäviä jotka haluavat olla minuun yhteydessä, itse asiassa se tuntuu olevan minun päävaatimukseni ystävyydelle. haluan siis ystävän joka haluaa minua tavata! minulla on hyvinkin erilaisia ystäviä. toisten kanssa tehdään toista ja toisten jotain muuta.
ja olen ymmärtänyt tässä vuosien saatossa että ensin ollaan tuttavia sitten kavereita ja sitten ystäviä. mutta voi olla että se jota sinä pidät ystävänä pitääkin sinua vasta kaverina tai tuttavana tai seurana kun muutakaan ei ole. eli tulee opetella itsensä takia lukeamaan se mitä toinen ajattelee sinusta niin ei sitten tarvitse pettyä. joitain ihmisiä on vaikea lukea. itsellänikin on tässä sellaine ystävyys tai kaveruus vai onko se tuttavuus suhde jos en todellakaan tiedä mitä se on. mutta olen valmis katsomaan mitä se tuo tullessaan.
hyväksykää se että ihmisiä tulee ja menee elämässänne. toiset ovat pitenmpää ja toiset lyhyenpään kanssanne. niin se vain on.
Raaka totuus on, ettei ystävyys toimi jos jompi kumpi ei ole kiinnostunut. Joskus ihmiset vain vieraantuvat toisístaan.
Minulla oli nuoruudessani ystävä, josta myöhemmin yksinkertaiseti vieraannuin, ja hän roikkui silti perässäni vuosikausia, soitteli ovikelloa, soitteli kotiini, tyrkyttäytyi kylään. Alkoi todella tuntua kiusalliselta.
Ei syynä tarvitse olla mikään "kateus". Ehkä teillä kahdella ei hänen mielestään enää ole yhteisiä asioita puhuttavana. Elätte eri maailmoissa. Ehkä hän on tutustunut uusiin ihmisiin joiden kanssa viihtyy paremmin.
Jos toista ei kerta kaikkiaan kiinnosta, anna olla.
Ihmisellä on oikeus myös vieraantua ja ottaa etäisyyttä. Toisen yksinolon tarvettakin on kunnioitettava.
Mutta silloin olisi reilua kertoa se suoraan,
kuin antaa vain roikkua!
>Toisen yksinolon tarvettakin on kunnioitettava.
Jos toinen ei kerro, niin pitäisikö olla ajatustenlukija vai?
Eikö olisi reilua itselle ja toiselle olla rehellinen ja kertoa suoraan (mutta kohteliaasti)
totuus.
Minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa ei ole kovin paljon yhteisiä asioita, eikä tarvitse ollakaan, mutta puhuttavaa riittää aina enemmän kuin ehtisi. Mielestäni jos pitää olla yhteiset puheenaiheet, niin se on vähän eri asia. Kuten työ- tai harrastuskaverien kanssa ainakin on aina samantyyppisiä ja yhteisiä puheenaiheita. Mun mielestä on rikkautta, että ihmisiä kiinnostaa eri asiat ja ne on valmiita jakamaan niitä muiden kanssa ja on aidosti kiinnostunut ystävän elämästä vaikka itse ei samoista asioista olisikaan. Silloin ainakin tietää, että toinen kiinnostuu ihmisenä, eikä sen takia, että on yhteinen puheenaihe ja samat kiinnostuksen kohteet, vaikka juttua siitä varmaan tuleekin enemmän. Ystävyyksiäkin voi olla erilaisia, mutta ei kaikilla kuitenkaan kiinnosta ja silloin varmaan kannattaa antaa olla eikä iskeä kirvestä kiveen.
Olen ajatellut juuri noin, että ihmisestä voi kiinnostua ihan ihmisenä, hänen itsensä takia, ei samanlaisuuden tai yhteisten harrastusten vuoksi (vaikka toki nekin voivat yhdistää ystävyksiä). Minä välitin ystävästäni ihmisenä, vaikka olimmekin erityyppisiä luonteita ja osin eri asioista kiinnostuneita. Minusta oli ihanaa, kun hän jutteli omista jutuistaan ja ihan vain oli olemassa!
Ystäväni koki asian kuitenkin toisin. Häntä tuntui häiritsevän kiintymykseni, sillä hän toivoi ystävyyssuhteelta pinnallisempaa sävyä. Ystäväni mielestä oli imelää, kun kerroin esim. että hän oli minulle tärkeä. Hänelle ystävät olivat enemmän käytännön kavereita, joiden kanssa harrastetaan tai mennään jonnekin, kun taas itse olin tunteellisempi. Olisin kaivannut, että minut olisi hyväksytty yhdeksi ystäväksi toisten joukkoon, vaikka sitten olisinkin erilainen.
ystävyys on aina kahdenkauppa. sitä pitää toisesta ja joku asia synkkaa ystävien välillä. Ihan vaan yhdessä olo ja höpötys ja toisen kuunteleminen ja huomioon ottaminen. vaikka elämäntilanteet ei kohtaisikaan. on surullista vaan että lapsuuden tai nuoruuden ystävät jää näihin elämäntilanne myllerryksiin. ja ehkä on niin että kaikki ei sitten ole tarkoitettu loppuiän ystäviksi. mutta olen samaa mieltä siinä kyllä että sellaisesta pitäisi sanoa sitten suoraan eikä vaan kadota toisen elämästä tai selitellä joka kerta jotain että olisi kivaa nähdä useammin. jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. kyllä minä osaan lukea rivien välistä, ei siinä mitään mutta olisin toivonut jotain suorempaa viestiä. etenkin kun ei ole tehnyt mitään toiselle ja on halunnut olla ihan vaan samanlainen ystävä kun ennen. Se sattuu. Äh, miksi joidenkin (eli minun) pitää olla ylitunteellisia että märehtii tälläisiä asioita ylipäätään :( olisi niin paljon helpompaa olla tunteeton. minulla on ihana mies ja muutama hyvä sydänystävä kyllä edelleen.
Ihan ajattelet niinkuin minäkin. Olen näitä asioita pohtinut paljon. Minusta ystävyys ei voi olla vain sitä että käytetään toista hyväksi silloin kuin itselle sopii ja on sellainen tilanne! Oikeaa ystävyyttä täytyy vaalia, ihan niin kuin parisuhdettakin - nähdä vähän vaivaa ja sietää toista vaikkei aina huvittaisikaan. Jonain päivänä se palkitaan. Muuten ollaan vaan kavereita ja pinnallisia tuttavuuksia.
Jotenkin tuntuu että nykyään ihmissuhteetkin alkaa olla kertakäyttötavaraa ja pahimpia ovat sellaiset ihmiset, jotka hylkäävät heti kun löytyy joku arvokkaampi, kuuluisampi tai rikkaampi "ystävä". Hyi!
Niin ja sitten vielä: jos todellakaan ette halua/ehdi/jaksa pitää yhteyttä, niin älkää sitten väittäkö muuta! Teot puhuvat puolestaan, ei sanat.
Itselleni kävi joitain vuosia sitten muuttaessani silloisen poikaystäväni kanssa yhteen asumaan, että kaksi rakasta ystävääni lopettivat yhteyden pidon aivan kokonaan. Olisin juuri sillä hetkellä tarvinnut heidan tukeaan, sillä asuin kaukana heistä ja ennen tuota meillä oli tapana olla läsnä toistemme elämissä paljon. Tuntui oikeasti todella pahalta huomata, ettei viesteihin ja puheluihin enää vastattu. Kerran rohkaisin mieleni ja kysyin toiselta ystävältäni, miksi hän ei enää ota minuun yhteyttä ja vastaus oli tyly:"ei minulle tapahdu oikein mitään, ei minun siinä tapauksessa tarvitse soitella sinulle." Pitääkö aina tapahtua jotain, jotta voi soittaa toiselle ja kertoa kuulumisia? Ainoa tapahtuma, joka sai heidän mielenkiintonsa hereille, oli kihlautumisemme, varmaankin siinä toivossa, että hääkutsu tipahtaisi jonain päivänä postiluukusta alas. En ole jutellut kummankaan kanssa neljään vuoteen ja pakko tunnustaa, että enää ei edes kiinnosta, mitä heille kuuluu. Muutaman kerran olen heitä nähnyt, mutta juttusilla emme ole olleet.
Olen sitä mieltä, että vaikkakin elämästäni lähti kaksi hyvää ystävää pois, olen saanut heidän tilalleen monta uutta ystävää, joiden kanssa yhteydenpito ei ole koskaan tuottanut mitään ongelmia, eikä kumpikaan osapuoli ole pitänyt sitä pakkopullana kuten he.
on hyvä huomata että en ole ainut kenellä on näitä ongelmia. tutustuin muutama vuosi takaperin työpaikalla ihmiseen jonka kanssa tuli käytyä baareissa ym. luulin että saan hänestä ystävän, mutta ei se niin ollutkaan. hänellä itsellään ei ole ole koskaan ollut ystäviä, vaan kuulemma sellaisia "ryyppykavereita" vaan. hän sai juuri lapsen ja nyt tuntuu että hän ei haluakkaan pitää pienintäkään yhteyttä enää. tänään soitin hänelle et voinko tulla katsomaan vauvaa, niin hän sanoi miettivänsä asiaa että miten sopii. minusta tuo miettimisjuttu oli aika loukkaavasti sanottu. en viitsi väkisin itseäni tyrkyttää hänelle. monet kerrat hän on lupautunut soittaa että lähdettäisiin lenkille, mutta joo, se on vain jäänyt puheeksi. jos minä ehdotan jotain, niin koskaan ei hänelle sovi. ei jaksa tällaista enää....
Kun tuntuu että joskus pitäisi mennä oikein huonosti itsellä (tai edes vähän huonosti) niin ystävätkin jaksaa seuraa. Liian hyvin ei saa mennä missään nimessä koska sitten ollaan kateellisia eikä pidetä yhteyttä kun itsellä "ei oikein ole mitään puhuttavaa tai mitään uutta". Mitä sellainen ystävyys on??! Ja sitten taas jos itsellä menis todella huonosti niin sitten ystävät kaikkoaa kyllä koska eivät kestä jatkuvaa marmatusta tai toisen masentuneisuutta (tämäkin on koettu!). Mutta tietysti monet kaverit kaikkoaa ihan siitä syystäkin että on tämä "ei enää mitään yhteistä"-juttu. Toisella on lapsia, toisella ei. Mutta kyllä tosi ystävyyden pitäisi kestää elämän muutokset. Voihan sitä toisen lasta mennä katsomaan jos se on kerran ystävä joka on saanut lapsen? eikä siitä pitäisi iloita? Ja miksi on sitten niin päin myös että he kenellä on lapsia eivät suostu tulemaan enää lapsettomien ystäviensä luokse eikä heidän seura kiinnosta enää.