Liian usein kuulee eron yhteydessä, että on mennyt niin ja niin monta vuotta hukkaan. Varmasti se joskus tuntuu siltä, mutta miettikääpä tarkemmin: Jos ne kaikki 10, 20 tai 30 vuotta olivat vain hukkaan heitettyä aikaa, mikset häipynyt aiemmin? Niin, eikös niissä nyt kuitenkin jotain hyvää ollut? Joskus menee sukset niin pahasti ristiin, että lähdetään eri teille, mutta se ei vähennä esimerkiksi niiden ensimmäisen viiden vuoden yhteiselon ihanuutta.
Ottakaa vähän perspektiiviä asioihin. Sattuu, sattuu, mutta jos saat itsesi aivopestyä ajatukseen hukkaanheitetystä elämästä, ei kai se tulevaisuuttakaan kirkasta? Miksei osata olla iloisia niistä hyvistä vuosista vaikka viimeiset olisivatkin olleet helvetillisiä?
Itse aloin seurustelemaan pirun nuorena. "Hukkaan heitetty nuoruus" oli mantra jota sain kuulla joka nurkan takaa serkuilta ja äidin veljen kaimoilta. Ei, ei tässä ole mitään hukkaanheitettyä. Jos eroamme, sitten eroamme, mutta se ei muuta sitä että olen ollut nyt kuusi vuotta hyvin onnellinen. Se ei häviä mihinkään. Enkä sitten oikein ole oivaltanut mitä on se "nuoruus", jota en ole voinut seurustellessani elää. Kavereistani minut erottaa kaksi konkreettista asiaa: En ole kokeillut yhdenillanjuttuja enkä sairastanut sukupuolitautia. Menetinkö jotain? =)
Yritän muistaa itsekin tämän saarnani sitten jos joskus omaan nilkkaan kalahtaa!
Ottakaa vähän perspektiiviä asioihin. Sattuu, sattuu, mutta jos saat itsesi aivopestyä ajatukseen hukkaanheitetystä elämästä, ei kai se tulevaisuuttakaan kirkasta? Miksei osata olla iloisia niistä hyvistä vuosista vaikka viimeiset olisivatkin olleet helvetillisiä?
Itse aloin seurustelemaan pirun nuorena. "Hukkaan heitetty nuoruus" oli mantra jota sain kuulla joka nurkan takaa serkuilta ja äidin veljen kaimoilta. Ei, ei tässä ole mitään hukkaanheitettyä. Jos eroamme, sitten eroamme, mutta se ei muuta sitä että olen ollut nyt kuusi vuotta hyvin onnellinen. Se ei häviä mihinkään. Enkä sitten oikein ole oivaltanut mitä on se "nuoruus", jota en ole voinut seurustellessani elää. Kavereistani minut erottaa kaksi konkreettista asiaa: En ole kokeillut yhdenillanjuttuja enkä sairastanut sukupuolitautia. Menetinkö jotain? =)
Yritän muistaa itsekin tämän saarnani sitten jos joskus omaan nilkkaan kalahtaa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olisin halunnut lapsia, ehkä sen perinteisen kaksi. Vuosia mieheni vedätti ja sanoi että sitten myöhemmin, ei vielä. Kun lopulta minulla alkoi tuota ikää olla jo aika lailla, 40 kolkutteli ovella, niin sanoin että nyt on jo viimeistään se aika.
Mutta vastuksenapa olikin yllättäen, että ei lapsia, erotaan. Joten, kyllä koen ne vuodet hukkaan heitettynä aikana sikäli, että mieheni lupaili minulle tulevaisuutta mitä ei koskaan aikonutkaan toteuttaa. Ja nyt minun on enää myöhäistä saada lapsia kenenkään muunkaan kanssa.
Alkuperäisen tekstin kirjotettuani kävin mielessä käydä lisäämässä juuri tuollainen tapaus esimerkiksi, siinä kun tosiaan on kyse isosta menetyksestä ja ajan hukkaan heittämisestä. Otan osaa!
Mutta. Jos edelleen haluat lapsen eikä sen onnistumiselle mitään fyysistä estettä ole, mieti vielä. Tai vaikka olisikin: Tunnen hyvin onnellisen 52-vuotiaan naisen, joka miehensä kanssa adoptoi kaksi leikkikouluikäistä veljestä muutamia vuosia sitten. Eikä tämä pariskunta persoonina ole millään muotoa liian vanhoja vanhemmiksi.
Jos kuitenkin jäi tuo elämän osa-alue kokematta, toivottavasti olet erosi jälkeen saanut iloa jostain muusta!