Kannattaa elää

Sillä koskaan ei voi tietää, milloin onnellinenkin avioliitto on lopussa.
Se voi tuhoutua ulkopuolisten ihmisten ansiosta hyvinkin nopeasti. Ilman syytä, ja ilman varoitusta, voit jopa huomenna olla kaipaava puoliso. Lapsista puhumattakkaan.
Silloin olisi tärkeää, että olisit selvillä mitä tapahtuu. Pyri asian päälle, ja anna mennä. Kaikki keinot ovat sallittuja.
Mitä ihminen muuta puolustaisi kuin omaansa.
Tällähetkellä on suosiossa toinen nainen, joka lakaisee suurella luudalla.
Siinä mennee kuulkaas vuosien pölyt, vaimo ja lapset sen siliän tien.
Kaiken huippuksi saat vieläpä syyt omille niskoille, vaikka olet huuli pyöreänä sivusta katsellut, mikä meininki? Kaukana on ajat, jolloin yhdessä voitiin selvitellä jatketaanko avioliittoa vai ei! Nyt se on kuin bakteeri joka tarttuu, ja käy kaikki lävitse. Bakteeri nimeltä toinen nainen.
Kohta on muutoksen aika!
61967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näin voi käydä myös toisinkinpäin,meillä exvaimoni rakastui uuteen mieheen,ei siinä mitkään puheet ja aviliitto neuvojalla käynti auttanut,tosin emme käyneet kuin kerran sellaisessa tapaamisessa,vaimo ilmoitti ,että hänelle ei siitä ollut mitään apua (KÄVIMME VAIN KERRAN)ja vaikka tekisin mitä hänen vuokseen niin asia ei enää muuttuisi,itse hän ilmoitti ,että meidän liitossa ei ole mitään isompia vikoja,ainoastaan se jokin puuttuu

Äänestä
  • Kaikki oli meillä hyvin. Vaimonikin sanoi, että olin liiankin hyvä mies. Jotain kuitenkin puuttui. Olimme olleet lapsesta asti naimisissa. Vaimo silloin 18, minä 20 ja nyt nelikymmpisiä. Sitten vaimoni löysi uuden miehen ja jätti minut ja lapset. Kaipasi kuulemma tuoreempia tunteita, se rakkaus oli kuollut ja oltiin vain kavereita. Kaverit eivät harrasta seksiä sillä tavalla kuin me, mutta sekään ei riitä kun tunteet on muuttuneet.

    Aikani avioeroa murehdittuani törmäsin yhteen naiseen, joka vie minua nyt kuin pässiä narussa. Ehkä tämä on minulle vain korjaussarja edelliseen suhteeseen, mutta taidan nyt ymmärtää, mitä vaimoni kaipasi. Kun se avioliitto väljähtyy, niin se väljähtyy. Pitäisi osata osoittaa välittävänsä toisesta joka päivä, pelkkä seksi ja yhteiset lapset ei riitä yhdessä pysymiseen. Jos on ollut parikymmentä vuotta naimisissa, niin ihastuminen toiseen voi päättää avioliiton hyvinkin nopeasti.

    Äänestä

Oikeassa olet.näin voi tosiaan tapahtua.
Myöskin kokenut eron sivullisten johdosta, ja nämät sivulliset olivat vieläpäs ketäs muita kun lestadiolaisia, jotka omasta mielestään voivat antaa toisilleen synnit anteeksi mutta viimeisellä tuomiolla huomaavat olevansa vääriä profeettoja ja koko lahko on vain vanhan juopon keksintöä viinahuuruissa.
Uskomatonta sivulliset erottivat meidätkin vaikka kaikki oli hyvin, siksipä juuri ja se kateus kun on millä mällätä uudet autot useita kiinteistöjä hyvät työt molemmilla. Ehkäpä kannattaakin sijoittaa ihan muuhun kun ulkoisiin puitteisiin siitä saa vain kadehtioita ja syyttä vihamiehiä.
Niin oikeassa olet ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan vaikka kaiken luulisi olevan varmaa ja luottas kumppaniin mut sivulliset voi väsyttää vahvimmankin kun ovat isolla porukalla liikkeellä kaikin keinoin.

Äänestä

seikasta. Ei se suhde voi tuhoutua ulkopuolisen ihmisen ansiosta. Kyllä vika on miehessäsi ja/tai teidän suhteessa. Anteeksi, en tarkoita loukata, mutta ajattelen ehdottomasti näin.

Jos miehesi olisi tyytyväinen kotioloonsa, ei hän kiinnostuisi muista. Se miksi hän ei ole tyytyväinen, riippuu siis hänesestä itsestään tai teistä molemmista. Mutta sitä ulkopuolista en lähtisi heti syyttelemään, vaikka se helppoa onkin. Jos hän kieltäytyisi, löytäisi miehesi kyllä jonkun toisen.

Äänestä
  • itsepä koin eron, jossa mies löysi itselleen uuden. lämmitteli ensin hänet valmiiksi (oli ns.vanha tuttavuus eli peliä aiemminkin) ja jätti sitten minut ja lapset kuin nallit kalliolle. MUTTA!!! nimenomaan, hän ei yrittänyt mitään suhteemme eteen ja tämäkö on minun yrittämisen palkka??!!!

    Äänestä

Kunpa tulisi eteen vain se uusi mahdollisuus,niin osaisi arvostaa erilailla kaikkea ja näyttää sen sille kuuluvalla tavalla.....Miksi vasta menetettyään tietää....Rakastan vieläkin....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuin viimeistä päivää kirjoitti:

Sillä koskaan ei voi tietää, milloin onnellinenkin avioliitto on lopussa.
Se voi tuhoutua ulkopuolisten ihmisten ansiosta hyvinkin nopeasti. Ilman syytä, ja ilman varoitusta, voit jopa huomenna olla kaipaava puoliso. Lapsista puhumattakkaan.
Silloin olisi tärkeää, että olisit selvillä mitä tapahtuu. Pyri asian päälle, ja anna mennä. Kaikki keinot ovat sallittuja.
Mitä ihminen muuta puolustaisi kuin omaansa.
Tällähetkellä on suosiossa toinen nainen, joka lakaisee suurella luudalla.
Siinä mennee kuulkaas vuosien pölyt, vaimo ja lapset sen siliän tien.
Kaiken huippuksi saat vieläpä syyt omille niskoille, vaikka olet huuli pyöreänä sivusta katsellut, mikä meininki? Kaukana on ajat, jolloin yhdessä voitiin selvitellä jatketaanko avioliittoa vai ei! Nyt se on kuin bakteeri joka tarttuu, ja käy kaikki lävitse. Bakteeri nimeltä toinen nainen.
Kohta on muutoksen aika!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu