Ero tuli ja lapset on mulla.Nyt kun oikein on pahis olo, ja tuntuu ettei jaksais...Oiskos parast antaa lapset pois, koska olen ollut niin paska äiti että jätin mieheni.Meinaan et kun kaduttaa..Kaikki. Koko veen elämä.Jos vaikka eksä haluais yrittää lastenkasvatusta.Ihan sekasin tässä ollaan.Ei päivää,ei yötä.Nukutaan millon sattuu.Eniten rassaa lapset, kun tuntuu ettei voimii riitä ees ittensä läjäs pitämiseen.Ja koulut alkaa, ja lapset yksin koko päivän kun oon illas.11 ja 15 veet.Onks tää sit jotain heitteillejättöö?
annanko
kaiken pois
71564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
itelläni on samoja kokemuksia ja tuntemuksia.mietin aikoinani etten jaksa vetää lapsia perässäni,kun mieheni jätti mut ja lapset,jotka oli silloin 3 ja 7 vuotiaat.kaupasta haettiin maksalaatikkoa ja muita valmiita eineksiä ruuaksi.mulla ei mielenkiintoa mihinkään asiaan,mut jotenkin vaan päästiin aina seuraavaan päivään.monesti mietin silloin,jos annan lapset isälle.Mutta,mutta mietin asiaa uusiksi ja nyt tajuan,että lapset oli mun pelastus.niiden takia oli pakko jaksaa.oli jotain minkä vuoksi elää.oli pakko jotenkin pyörittää arkea edes vähän ja olihan niistä seuraa ihan hirveesti.ilman lapsia olet ihan yksin.pidä lapset itsellä,kyllä elämä helpottuu.mulla sihen meni kyllä noin 4vuotta.pitkä aika kylläkin.ekat viikonloput,kun lapset oli isällä oli ihan kauheita,kun oli yksin.sukulaiset oli kovilla,kun aina olin jonkun nurkissa.nyt mulla uus miesystävä ja lapset pitävät hänestä ja hän lapsista.usko pois kaikki muuttuu hyväksi,,,ajan kanssa.tsemiä sulle
Liika on liikaa.Eli täyspönttönä en enää taida jaksaa ajatella tätä hommaa eteenpäin.Helpompi on luopua - sanoisinko kaikesta.Antaa vaan mennä, kun ei millään jaksais pitää kiinni.Täällä josssakin on joku raja jonka ylitse on vaikea päästä.Nyt tuntuu, että liu`un vaan mukana.Olen voimaton.Ja mitä enemmän tätä asiaa ajattelen sitä syvemmälle joudun.
Sinnitellä elämässä pitää vaikka hatuttaa.
Ymmärrän sekavat tunteesi ja nämä asiat tuntuvat
riipaisevan niin syvältä että toipuminen on toi-
vottoman vaikeaa.En pysty sinua varsinaisesti
auttamaan mutta muista laulu "Jokainen ihminen on laulun arvoinen " Pidä lapsiin oikeutesi yllä
vaikka joutuisit heistä hetkellisesti luopumaan,
jotta saat itsesi kuntoon.
kun puhut kaikesta luovuttamisesta, mulla nousi tuntosarvet pystyyn. Nyt, vaikka viimesillä voimilla, voisit hakeutua vaikka omalääkärille ja keskustella hänen kanssaan, hän ohjaa eteenpäin jos on tarvis.
Ajattele nyt, sulla on kaksi lasta!
Tiedän kokemuksesta ettei sulla tällä hetkellä ole, sun mielestä, kun seinä edessä, mutta onko mikään tai kukaan (miehesi) sen arvonen, että luopuisit kaikesta?
Me muutkin olemme selviytyneet ja saamme kiittää monesti juuri lapsia siitä. Heidän takiaan jaksaa mennä sen seinänkin läpi. Ja juuri NYT he tarvitsevat sinua enemmän kun ikinä. Ajattele heidän tulevaisuuttaan. Ja myös omaasi, ILMAN lapsia, tyhjää....
Toivotan sulle voimia, kyllä erosta selviää, meitä on monta todistamassa sitä.
Helpointahan olis kai luopua kaikesta, mutta arvaas ketkä maksavat loppuikänsä siitä?
Tiedän tämänkin kokemuksesta, ikävä kyllä, minun isäni luopui kaikesta ja se muutti mun ja veljieni elämän loppuiäksi!
et todella saa luovuttaa!sä olet ainoa oikea äiti sun lapsillesi,niillä ei ole ketään toista äitiä,ajattele ei ketään toista!!et jätä heittele,jos huolehdit heistä.Tiedän kokemuksesta että rankkaa on tossa vaiheessa,mutta mikset hae apua?hae jo lastesi takia.päivä kerrallaan pienin askelin elämä muuttuu paremmaksi ja valoissammaksi.
Vaimo jätti minut joulukuussa 05, 22 vuoden ja kolmen lapsen jälkeen, mutta onneksi viimeinen alaikäinen lapsemme jäi asumaan luokseni. Oli pakko jaksaa hoitaa arki, koska ero ei lopeta vanhemmuuta, vaikka ensi alkuun ei olis jaksanut millään. Nyt on jo päiviä ettei tarvi pysäyttää autoa linja-autopysäkille koska ei näe itkun takia tietä, alkaa jo helpottaa. Aurinko nousee aamulla. Sinullakin lapset jo aika isoja joten voit vaikka käydä kävelyllä, joka mulla aikoinaan auttoin paljon. Kävin kävelyllä rauhallisilla paikoilla ja huudin, potkin ja hakkasin puita purkaen pahaa oloa. Puhuminen helpottaa ja auttaa hahmottamaan asioita ja tilannetta vaikkei kuulija kommentoisikaan millään lailla. Joten puhu ja liiku niin ehkä aika helpottaa oloa ja huomaat että elämä jatkuu ja myrskyn jälkeen tulee pouta.