Työn hakeminen

Hieman epäselvä otsikko, en tiennyt, kuinka otsikoisin.

Olen opintojen loppusuoralla oleva opiskelija ja haluaisin kovasti (osa-aika)töitä. Ajattelin lähteä kiertelemään eri liikkeitä (yritän hakea myyjän työtä tms.) ja kysyä niistä töitä paikan päällä. Miten minun kannattaisi valmistautua tähän? Ajattelin pukeutua siististi ja ottaa työtodistukset yms. mukaan siististi kansioon järjesteltyinä.

Onko kukaan kokeillut tätä ja olisiko antaa vinkkejä?
1310143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mene vain mutta ota vielä selvää niistä paikoista mihin olet menossa käymään.
Suunnitele ajankohtakin tarkasti.
Tee hyvä vaikutus myös muihin kuin pomoihin, sillä he usein kyselevät alasilta sopisitko sinne..

Äänestä

Soita ensin mahdollisiin työpaikkoihin ja sovi tapaaminen.

Harvoin paikan päälle menemällä saa työpaikkaa ja harvemmin asiasta päättävällä on juuri silloin aikaa tutustua sinuun tai edes sattuu juuri silloin olemaan paikalla.

Paljon liikkuu väitteitä, että tuollaisella "yllättävällä" paikan päälle menemisellä saisi työpaikkoja, mutta ne tapaukset ovat todella harvinaisia. Ennenvanhaan tuo oli hyvä keino saada työpaikka, mutta nykypäivänä tuon työnhakumenetelmän käyttäjää pidetään lähinnä kyvyttömänä hoitamaan asioita normaaliin tapaan.

Ensin tiedustellaan puhelimella ja mahdollisuuksien mukaan sovitaan henkilökohtainen käynti paikan päällä.

Äänestä
  • Siis eikö sitä tiedusteluakaan kannata mennä tekemään paikan päälle? En mitenkään karsasta puhelintiedusteluja, mutta enemmän ehkä kuitenkin tykkään asioida ihmisten kanssa kasvokkain. Ja tuntuu, että jos menisi paikan päälle, niin muistaisivat minut helpommin ja saattaisin saada helpommin työtä..

    Äänestä

  • kyselijä kirjoitti:

    Siis eikö sitä tiedusteluakaan kannata mennä tekemään paikan päälle? En mitenkään karsasta puhelintiedusteluja, mutta enemmän ehkä kuitenkin tykkään asioida ihmisten kanssa kasvokkain. Ja tuntuu, että jos menisi paikan päälle, niin muistaisivat minut helpommin ja saattaisin saada helpommin työtä..

    Todellakin kannattaa ottaa ensin puhelimitse yhteyttä.

    Puhelimessa yrität ehdottaa henkilökohtaista tapaamista tai sopia hakupapereiden lähettämistä.

    Yllätyskäynnillä valitettavasti antaa itsestään vain huonon kuvan.

    Äänestä

Yleensä tapaaminen sovitaan etukäteen. Tällöin tapaat varmasti oikean henkilön, etkä häiritse häntä huonoon aikaan. Tämä on minun mielestäni järkevin tapa toimia. Voihan tuo sinun menetelmäsikin toimia, mutta epäonnistumisen vaara on suuri.

Omat työnhakukokemukseni ovat lähinnä korkeaa koulutusta vaativista asiantuntijatehtävistä. Käsittääkseni omien hakujeni kohteet pitäisivät "suoraa toimintaa" epäkohteliaana ja sivistymättömänä, eikä se todellakaan anna hakijasta hyvää vaikutelmaa.

Erilaisten tehtävien ja työnantajien välillä voi kuitenkin olla eroja, joten ehkä tuo suunnitelmasi toimii joihinkin tehtäviin haettaessa. Mieti kuitenkin tarkkaan miten toimit.

Äänestä
  • Kiitos, uskon kyllä teitä. Onneksi en lähtenyt suin päin vain paikalle, olen meinannut monena päivänä lähteä, mutta jostain syystä ei ole sitten saanut aikaisiksi. Rupesin itsekin miettimään, että jos sattuu paikalle sellaisena aikana, että on vaikkapa paljon asiakkaita tai muuten kiire, niin on se aika tyhmää alkaa kyselemään siinä töitä.

    Mitä mieltä olette, kannattaisiko ensin laittaa työhakemus vai ihan vaan soittaa ja kysyä, että olisiko mahdollisesti töitä?

    Korkeaa koulutusta vaativiin hommiin uskon myös, että ehdottomasti kannattaa hakea normaalilla tavalla, eli hakemus ja soitto.. Mutta nyt etsin ihan vaan myymäläapulaisen tms. työtä ja sellaisista pikkukaupoista olen ajatellut kysellä, niin mietin, että mikä olisi paras hakemistapa.

    Äänestä

  • kyselijä kirjoitti:

    Kiitos, uskon kyllä teitä. Onneksi en lähtenyt suin päin vain paikalle, olen meinannut monena päivänä lähteä, mutta jostain syystä ei ole sitten saanut aikaisiksi. Rupesin itsekin miettimään, että jos sattuu paikalle sellaisena aikana, että on vaikkapa paljon asiakkaita tai muuten kiire, niin on se aika tyhmää alkaa kyselemään siinä töitä.

    Mitä mieltä olette, kannattaisiko ensin laittaa työhakemus vai ihan vaan soittaa ja kysyä, että olisiko mahdollisesti töitä?

    Korkeaa koulutusta vaativiin hommiin uskon myös, että ehdottomasti kannattaa hakea normaalilla tavalla, eli hakemus ja soitto.. Mutta nyt etsin ihan vaan myymäläapulaisen tms. työtä ja sellaisista pikkukaupoista olen ajatellut kysellä, niin mietin, että mikä olisi paras hakemistapa.

    Terve,

    myyntikoulutuksissa opetetaan ns kylmäkäynneistä eli ei sovituista myyntitilanteista sovellettuna sinun kysymykseesi:

    - menisin sisään ja kysyisin ensimmäiseltä henkilökunnan edustajalta että "kukahan teillä vastaa työhönotosta" sitten jos kyseessä ei ko. henkilö pyytäisin yhteystiedot "jotta voin sopia tapaamisen". Tästä seuraa se että oikealle henkilölle kerrotaan jo sinusta että olet käynyt joten kun soitat on jo asiaa mietitty edes jonkin verran. Voit myös pyytää mainitsemaan että olet käynyt.

    Jos taas heti osuu kohdalle kauppias tai muuten päättävä taho et kysy heti töitä vaan yrität sopia tapaamisen " etsin töitä, koskahan sinulla olisi hetki aikaa keskustella asiasta". Todennäköisesti aikaa löytyy heti tai sitten saat vastauksen suoraan.

    Ja siis nämä tavat vain pieniin yrityksiin- turha mihinkään isoon firmaan on sisään kävellä...

    Tsemppiä ja onnea matkaan! Mun mielestä jos haet esim. myyntihommia liikkeistä niin taktiikkasi on just oikea! Olen aikoinani kenkämyyjänä toimiessani isossa liikkeessä todistanut työsuhteen syntyä juuri mainitsemallasi taktiikalla.

    Suurin osa liikkeistä kaipaisi epätoivoisesti kiireapua/vähien tuntien tekijää mutta varsinainen rekrytointiprosessi ei kiinnosta.

    Äänestä

  • öploijoi kirjoitti:

    Mä hain pari vuotta sitten myyjäks erääseen suht isoon päivittäistavarakauppaan, heillä oli silloin ilmoitus avoimista työpaikoista. Haastattelussa sanottiin, että heillä ei usein ilmoiteta paikoista vaikka töitä olisikin tarjolla, vaan rekrytointi yleensä hoidetaan niiden joukosta jotka pomon ovella käyvät kolkuttelemassa ja kysymässä töitä. Eli juurikin noin kuten kuvasit.

    Äänestä

Jos olet huomannut? Joka puolella on suotavampaa lähettää se CV.
Älä enään toimi sillä tavalla mikä olisi parasta, normaali järjellä varustetulle ihmiselle, nyky teoreetikot kun eivät enään ymmärrä ihmisestä mitään.
Lähetä se läpyskä ja toivo parasta, se on nykymaailma.

Äänestä
  • Kun työpaikka on avoinna, niin silloin voi lähettää hakemuksen ja sen jälkeen soittaa (tai toisinpäin). Kun hakee piilotyöpaikkaa myyntityöstä kannattaa ensin soittaa

    Sinun kannattaa todellakin ensin soittaa ja tiedustella mahdollisuutta tapaamiseen asian tiimoilta. Tapaamisessa annat hakemuksen/ansioluettelosi ja otat mukaan kopiot todistuksistasi vaikka esittelykansioon laitettuna (alkuperäisiä ei kannata rahdata maailmalla ja kopioistakin voi ottaa kopioita).

    Mikäli et pysty sopimaan tapaamista voit ehdottaa työhakemuksen lähettämistä. Noin kuukauden kuluttua työhakemuksen lähettämisestä voit puhelimella uudelleen kysellä työpaikkaa... siis mikäli eivät ole ottaneet sinuun yhteyttä.

    Suoraan myymälään ryntääminen sopi parin vuosikymmenen takaiseen elämään ei nykyaikaan. Kuten joku kenkämyyjä kirjoitti, joskus menneinä aikoina on töihin päässyt tällaisella menetelmällä, mutta nykypäivänä suora hyökkäys antaa negatiivisen kuvan hakijasta ja menetelmä soveltuukin lähinnä vain "ovelta ovelle kauppiaille".

    Äänestä

  • kannattaa kirjoitti:

    Kun työpaikka on avoinna, niin silloin voi lähettää hakemuksen ja sen jälkeen soittaa (tai toisinpäin). Kun hakee piilotyöpaikkaa myyntityöstä kannattaa ensin soittaa

    Sinun kannattaa todellakin ensin soittaa ja tiedustella mahdollisuutta tapaamiseen asian tiimoilta. Tapaamisessa annat hakemuksen/ansioluettelosi ja otat mukaan kopiot todistuksistasi vaikka esittelykansioon laitettuna (alkuperäisiä ei kannata rahdata maailmalla ja kopioistakin voi ottaa kopioita).

    Mikäli et pysty sopimaan tapaamista voit ehdottaa työhakemuksen lähettämistä. Noin kuukauden kuluttua työhakemuksen lähettämisestä voit puhelimella uudelleen kysellä työpaikkaa... siis mikäli eivät ole ottaneet sinuun yhteyttä.

    Suoraan myymälään ryntääminen sopi parin vuosikymmenen takaiseen elämään ei nykyaikaan. Kuten joku kenkämyyjä kirjoitti, joskus menneinä aikoina on töihin päässyt tällaisella menetelmällä, mutta nykypäivänä suora hyökkäys antaa negatiivisen kuvan hakijasta ja menetelmä soveltuukin lähinnä vain "ovelta ovelle kauppiaille".

    On vielä olemassa käytännön hommia, joissa perinteiset päälliköt pitävät tuota hakijan aktiivisuuden osoituksena.

    Ei pikkuyrityksissä ole aikaa hakurumpaan ja paikat menevät niille jotka kärkkäästi kärkkyvät. Minä menin keväällä suoraan kyselemään ja onnistui.

    Äänestä

juu, kyllä tuota kannattaa kokeilla. mutta -kuten tässä on mainittukin. kannattaa vähän ottaa etukäteistietoja niistä paikoista mihin aikoo mennä.
ja jos ei "päällikköä" ole paikalla, jätä soittopyyntö hänelle.

ei käy työnsaanti lennosta niin kun ennen.
muistan kun itse olin suorittanut myyjän koulutuksen, ja olin matkalla kotiin sieltä kurssipaikkakunnalta yhden kaverini kyydissä.
tämän kaverini äiti oli yhdessä kaupassa töissä ja Jussi meni tapaamaan matkan varrella äitiänsä duunipaikalle. jäin autoon odottelemaan mutta sanoin puoliksi leikilläni, että " kysy pääsenkö töihin". Kun Jussi tuli takaisin autoon, niin se sanoi, että menepäs käymään tuolla sisällä. Paikan pomo kyseli muutaman asian. ja olin siellä seuraavan kesän töissä. olisin saanut jatkoakin, mutta omistajapariskunnan toinen puolisko (akka) oli niin veemäinen, että en olisi mennyt vaikka ei olisikaan ollut muuta duunia. Haukkui minut lyttyyn mutta sain kuitenkin työtodistukseen kiitettävän arvioinnin.

Äänestä

kannattaa etsiä piilotyöpaikkoja.

Piilotyöpaikkoja kannattaa etsiä soitamalla yrityksiin - ei menemällä paikan päälle sopimatta tapaamisesta.

Oleellinen ero olla aktiivinen työnhakija kuin "ovelta ovelle" kulkeva työnhakija, joka antaa huonon vaikutelman itsestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

menemällä paikan päälle? kirjoitti:

Hieman epäselvä otsikko, en tiennyt, kuinka otsikoisin.

Olen opintojen loppusuoralla oleva opiskelija ja haluaisin kovasti (osa-aika)töitä. Ajattelin lähteä kiertelemään eri liikkeitä (yritän hakea myyjän työtä tms.) ja kysyä niistä töitä paikan päällä. Miten minun kannattaisi valmistautua tähän? Ajattelin pukeutua siististi ja ottaa työtodistukset yms. mukaan siististi kansioon järjesteltyinä.

Onko kukaan kokeillut tätä ja olisiko antaa vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu