Nyt tarvitsen apuanne, sillä olen aivan uudessa ja omituisessa tilanteessa.
Eli lähtökohta on se, että keväällä erosin pitkäaikaisesta avopuolistostani. Tai tarkemmin sanottuna avopuoliso halusi miettiä, mitä elämältään haluaa ja minun muuttavan pois yhteisestä kodistamme. Purimme kihlauksen ja järjestin elämäni uudelleen, vaikka toki se vaikeaa aluksi olikin. Olimme hyvin erilaisia ja mies etenkin on vielä niin lapsellinen, että näin jälkikäteen ihmettelen, että jaksoin hänen toilailujaan (pettämistä, 2 eroa/"miettimistaukoa" ennen lopullista eroamme, valehtelua, lupausten pettämistä, liiallista alkoholinkäyttöä jne.) niinkin pitkään. Mutta sitoutuminen oli minulle iso päätös ja siksi pinnani kesti niin kauan, mutta loppui sitten, kun mies ei enää tiennytkään, rakastaako vai eikö...
No, tapailimme muutaman kerran käydäksemme suhdettamme läpi. Toivuin erosta, tunteeni häntä kohtaan kuihtuivat pois (oliko niitä koskaan?) ja sain elämäni (ja itseni) järjestykseen. Exä lähti ulkomaille töihin ja minusta tuntui niin ihanalta elää omaa elämääni ilman jatkuvaa epävarmuuutta ja pahaa oloa. Olin onnellinen, olin itsenäinen, kävin läpi mennyttä ja tulevaa, työstin asioita.
Sitten tapasin uuden miehen, joka vei kertaheitolla jalat alta... Tämä uusi mies oli jotakin aivan erilaista ja osoitti, että maailmassa on minulle vielä paljon rakkautta. Että kunnollisiakin miehiä on olemassa. Tapailimme jonkin aikaa, kunnes tapailu muuttui seurusteluksi.
Ja kuinkas kävikään???? Exä yksipuolisesti päätti ulkomailla, että olenkin nyt hänen elämänsä nainen ja koko elämän kiintotähti, peruspilari ja ties mitä! Hän soitti minulle työreissusta pari kertaa kännissä tilittääkseen tuntemuksiaan ja itkeäkseen, kuinka tyhmästi hän tekikään päästäessään minut käsistään... Ja nyt tilanne on se, että hän ei usko järkipuhetta (ei ainakaan kännissä), vaan tunkee elämääni puoliväkisin. Olen selittänyt asiat hänelle kasvotusten ja laitoin lisäksi sähköpostiakin, jossa kerroin etten halua häntä enää elämääni ja voin vain toivoa, että exä ymmärtää sen. Ottaa päähän ja rankasti, kun oikeasti ehdin jo uskoa, että eromme hoitui mutkattomasti.
Eikä tilanne olisi niin v-ttumainen ilman tätä uutta suhdetta. Kun en missään tapauksessa halua sotkujen exäni kanssa pilaavan uutta suhdettani. Miten miehet yleensä suhtautuvat kannoilla roikkuvaan exän, jos tilanne on TÄYSIN minusta riippumaton? En ole exästäni missään määrin kiinnostunut, oli uutta suhdetta tai ei. En halua tavata häntä, en puhua hänen kanssaan, en olla missään tekemisissä (ainakaan viimeaikaisen "ahdistelun" jälkeen)! Ahdistaa vain se, että exä tietää missä asun ja hänellä on kännissä tapana tehdä idioottimaisuuksia...
JA kun kysymyshän ei ole siitä, että exä minua rakastaisi. Häntä vain v-tuttaa se, että ei voi saada minua enää. Kyseessä on kypsymätön pikkupoika, jolle toisten elämä on hiekkalaatikko ja ihmiset pikkuautoja, jotka voi nakata menemään ja ottaa takaisin ihan miten itseä sattuu huvittamaan.
Kiitos, jos jaksoitte lukea. Vielä suurempi kiitos, jos jaksatte auttaa... En tiedä, kuinka radikaaleihin toimenpiteisiin tässä pitäisi ryhtyä ja pelkään suuresti uuden suhteeni puolesta.
Eli lähtökohta on se, että keväällä erosin pitkäaikaisesta avopuolistostani. Tai tarkemmin sanottuna avopuoliso halusi miettiä, mitä elämältään haluaa ja minun muuttavan pois yhteisestä kodistamme. Purimme kihlauksen ja järjestin elämäni uudelleen, vaikka toki se vaikeaa aluksi olikin. Olimme hyvin erilaisia ja mies etenkin on vielä niin lapsellinen, että näin jälkikäteen ihmettelen, että jaksoin hänen toilailujaan (pettämistä, 2 eroa/"miettimistaukoa" ennen lopullista eroamme, valehtelua, lupausten pettämistä, liiallista alkoholinkäyttöä jne.) niinkin pitkään. Mutta sitoutuminen oli minulle iso päätös ja siksi pinnani kesti niin kauan, mutta loppui sitten, kun mies ei enää tiennytkään, rakastaako vai eikö...
No, tapailimme muutaman kerran käydäksemme suhdettamme läpi. Toivuin erosta, tunteeni häntä kohtaan kuihtuivat pois (oliko niitä koskaan?) ja sain elämäni (ja itseni) järjestykseen. Exä lähti ulkomaille töihin ja minusta tuntui niin ihanalta elää omaa elämääni ilman jatkuvaa epävarmuuutta ja pahaa oloa. Olin onnellinen, olin itsenäinen, kävin läpi mennyttä ja tulevaa, työstin asioita.
Sitten tapasin uuden miehen, joka vei kertaheitolla jalat alta... Tämä uusi mies oli jotakin aivan erilaista ja osoitti, että maailmassa on minulle vielä paljon rakkautta. Että kunnollisiakin miehiä on olemassa. Tapailimme jonkin aikaa, kunnes tapailu muuttui seurusteluksi.
Ja kuinkas kävikään???? Exä yksipuolisesti päätti ulkomailla, että olenkin nyt hänen elämänsä nainen ja koko elämän kiintotähti, peruspilari ja ties mitä! Hän soitti minulle työreissusta pari kertaa kännissä tilittääkseen tuntemuksiaan ja itkeäkseen, kuinka tyhmästi hän tekikään päästäessään minut käsistään... Ja nyt tilanne on se, että hän ei usko järkipuhetta (ei ainakaan kännissä), vaan tunkee elämääni puoliväkisin. Olen selittänyt asiat hänelle kasvotusten ja laitoin lisäksi sähköpostiakin, jossa kerroin etten halua häntä enää elämääni ja voin vain toivoa, että exä ymmärtää sen. Ottaa päähän ja rankasti, kun oikeasti ehdin jo uskoa, että eromme hoitui mutkattomasti.
Eikä tilanne olisi niin v-ttumainen ilman tätä uutta suhdetta. Kun en missään tapauksessa halua sotkujen exäni kanssa pilaavan uutta suhdettani. Miten miehet yleensä suhtautuvat kannoilla roikkuvaan exän, jos tilanne on TÄYSIN minusta riippumaton? En ole exästäni missään määrin kiinnostunut, oli uutta suhdetta tai ei. En halua tavata häntä, en puhua hänen kanssaan, en olla missään tekemisissä (ainakaan viimeaikaisen "ahdistelun" jälkeen)! Ahdistaa vain se, että exä tietää missä asun ja hänellä on kännissä tapana tehdä idioottimaisuuksia...
JA kun kysymyshän ei ole siitä, että exä minua rakastaisi. Häntä vain v-tuttaa se, että ei voi saada minua enää. Kyseessä on kypsymätön pikkupoika, jolle toisten elämä on hiekkalaatikko ja ihmiset pikkuautoja, jotka voi nakata menemään ja ottaa takaisin ihan miten itseä sattuu huvittamaan.
Kiitos, jos jaksoitte lukea. Vielä suurempi kiitos, jos jaksatte auttaa... En tiedä, kuinka radikaaleihin toimenpiteisiin tässä pitäisi ryhtyä ja pelkään suuresti uuden suhteeni puolesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä mietin itseäni tuon uuden miehen asemaan. Jos olisi ihastunut, niin kyllä ymmärrystä varmaan riittäisi, johonkin asti. Totuushan on se jokaisesta ahdistelijasta pääsee lopulta eroon, jos vain halua riittää. Ensiksikin kiellä exääsi ehdottomasti ottamasta sinuun mitään yhteyttä, kun kerran asiallinen yhteydenotto ei onnistu. Tämän jälkeen exän yhteydenotot, varsinkin yöllä tapahtuvat kännisoitot, ovat suoraan sanottuna häiriköintiä. Todisteiden kanssa (esim. soittoajat kännykästä) marssit poliisin pakeille, ja kerrot, että haluat ahdistelijasta eroon. Poliisi käy jututtamassa exää, mikä luultavasti lopettaa häiriköinnin. Jos ei lopeta, niin lähestymiskieltokin on nykyään mahdollista hakea Suomessa. Se on tarkoitettu juuri tuollaisiin tilanteisiin, joihin ei muu lääke tepsi.
Ajattelen siis asiaa nykyisen kannalta. Varmasti hän sietää asiaa tiettyyn rajaan saakka. Sinun pitää kuitenkin aktiivisesti yrittää päästä exästä eroon. Pelkkä kaino "etsä viitsitsä hei olla soittamatta mulle" ei riitä känniselle häirikölle.
olin itse samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten. Eli exäni halusi "miettiä mitä elämältään haluaa" ja sillä välin minä tapasinkin nykyisen rakkaani, aarteeni! Exä ei sitä tietenkään voinut hyväksyä, vaan aloitti mun pommittamisen viesteillään "olet elämäni nainen, haluan sinut takaisin, rakastan sua" jne. jne.
Kyrpiinnyin häneen niin täysin, että laitoin viestin jossa kerroin että hän voi vetää käteensä ja hankkia itselleen elämän. Että jollei hän voi olla kaveri ja kohdella minua siten, en halua häntä elämääni ollenkaan.
Ei mennyt perille.
Poistin hänen numeronsa ja lakkasin vastaamasta hänen puheluihinsa. Ja jos vastasinkin, löin luurin kiinni heti kun hän aloitti rakastamis-virtensä.
Lisäksi ihana uusi ja nykyinen mieheni oli tukenani.
Lisäksi haluaisin vielä kertoa, että nimimerkillä JARSKIN kirjoitetut neuvot ovat todella hyviä!!
Turvaudu niihin!
Kiitos neuvoista!:) Jotakin samansuuntaista olin ajatellut itsekin, mutta kiitos vahvistuksesta.
Uusi poikaystäväni tulee luokseni tänään ja aion ottaa asian esille, jutella kuvion läpi niin, ettei tämä häiritse suhdettamme minun, eikä hänen osaltaan.
Lisäksi ilmoitan exälle, että tästä lähtien katson kaikki yhteydenotot häirinnäksi. Onneksi perheessä on poliisi, joka varmasti tarvittaessa auttaa asiassa. Nimittäin minulla ei ole mitään halua pitkittää asiaa ja vaikka olenkin varsin kiltti ja ystävällinen ihminen, niin raja se on minunkin kärsivällisyydelläni. Eli seuraava keskustelu exän kanssa sisältää jo painokelvotonta tekstiä.
Moi!
Tunnut varsin kypsältä ja tasapainoiselta ihmiseltä, joten uskon että asiasi järjestyvät kuntoon ilman minuakin, mutta seuraavaa ajattelin..
Exäsi on ahdistunut ajatuksesta että sinulla on uusi suhde. Ennen oli helppoa mennä, pettää ja olla oman pään mukaan kun hän tiesi sinun odottavan uskollisesti kotona. Tietämättään ja tieten tahtoen hän petti sinua ja huijasi samalla itseäänkin. Nyt kun se valta on poissa hänen käsistään (vaikkakin omasta halustaan), tuntuu siltä että hän haluaa sinut takaisin. Tosiasiassa hän haluaa kontrolloida tilannetta ja ottaa sinut "haltuunsa", tilanne naamioidaan vaan seurusteluksi ja että olet hänen "elämän nainen". En usko noihin loruihin.
Mitä tulee miehen sietokykyyn roikkuvaan exään, niin parasta on että käyt uuden miehesi kanssa asian läpi perusteellisesti ja jos hän on kyllin fiksu, tajuaa kyllä asian. Hänen ei ole syytä sekaantua asiaan millään lailla, edes kommentoimaan. Aikaa myöten tilanne kyllä rauhoittuu. Mikäli asia menee sietämättömäksi, niin virkavalta on sitten viimeinen vaihtoehto.
Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa.
t.Crisse 30v, [email protected]