Mulla on nii paha olla.. Poikakaveri lähtee eri paikkakunnalle kouluun ku missä mä oon.. Ja ei nähä ku ehkä v-loppusin.. Ollaan oltu koko kesä yhessä ja nyt pitäis yhtäkkiä "erota" toisesta. Ei sitä vaan voi.. Tälläki hetkellä itken koska ajattelen sitä.. Auttakaa ny mua jotenki että yritän olla ajattelematta poikaa koko ajan.. Ja jos jollain on samantapasia kokemuksia nii pistäkää vinkkejä että miten selvisitte.. Kiitos :)
Tulee kauhee ikävä..
CaTaRiNa
81671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itsekin luulin, että kärsimys jatkuu joka päivä, mutta onneksi omalla kohdallani niin ei käynyt. Kun saat tavallisen arjen käyntiin ja muutakin ajateltavaa, päivät alkavat kulua nopeasti. Jos näette viikonloppuisin, ei teillä ole kuin muutama päivä eroa.
Minä ja poikaystäväni emme ole pahimmillaan nähneet pariin kuukauteen, mutta olemme soitelleet päivittäin. Sekin pitää toisen lähellä, vaikkei fyysistä läheisyyttä olisikaan.
Siis yritä elää normaalisti, itke jos itkettää, mutta kyllä se helpottaa - kaikkeen tottuu. Koita jaksaa.
Mä haluaisin lähteä opiskelemaan muualle, koska nykyisellä paikkakunnalla en voi opiskella haluamaani alaa. Poikaystäväni koulu on kuitenkin täällä, eikä hän suostuisi minua päästämään. Minun pitäisi kuulemma etsiä täältä jotain, ja odottaa kunnes hän valmistuu omasta koulustaan, jotta voisimme sitten yhdessä muuttaa muualle. Voiko tuollaista vaatia toiselta? Mulla on ihan hirveä hinku päästä muualle ja tuntuu ettei minusta tuntuisi ollenkaan niin pahalta olla erossa poikaystävästäni.
ketään ei voi vaatia toiselta tuollaista! jos todella haluat lähteä niin lähde! ei poikaystäväsi voi sitä päättää, jos hän rakastaa sinua tai välittää sinusta edes jonkin verran, hän ymmärtää sinua ja päästää sinut lähtemään. saatte varmasti suhteenne toimimaan vaikka olisikin välimatkaa, jos vain uskotte siihen.
Kiitos kommenteista, niin moni on sanonu mulle samaa kuin sä. Todella rohkaisevaa kuulla tuo. Ehkä mä nyt teen tässä asiassa niinkuin haluan, tai muuten en saa sitä tehdyksi ikinä....
yritä ajatella niin että teillä on kuitenkin toisenne ja näette viikonloppuisin kuitenki,koska hän ei ole lähdössä kuitenkaan susirajan taakse..jos rakkaus on tarpeeksi luja ja luottava niin se kestää sen..ja teillähän on puhelimet millä voitte pitää yhteyttä toisiinne viikot..ne viikot menee kuitenkin loppujen lopuksi nopeaan.
Olisin onnellinen, jos saisin nähdä poikakaveriani vain viikonloppuisin. Opiskelurauha, ja viikonloppuna huvit.
Mutta vitut! Nyt on monta sataa kilsaa välissä, eikä nähdä puoleen vuoteen. Arvaa mikä ikävä siitä tulee. Mieti sitä.
Onkohan sulla oikeasti jokin psykiatrin hoitoa vaativa ongelma,kun olet noin riippuvainen poikakaverista. Ovatko vanhempasi hylänneet sinut?
Minä muutan nyt elokuun lopulla toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja suru sekä ikävä on jo nyt kamala. Tällä viikolla olen vuodattanut kyyneliä joka päivä, valtameren verran jo varmaan. Tänäänkin silittäessäni aloin yhtäkkiä itkemään. Ajatuskin siitä, etten näe kultaani muuton jälkeen yhtä usein kuin nyt, saa oloni murtumaan täysin. En tiedä, miten selviän välimatkastamme? Kultani on kaiken lisäksi sitä mieltä, ettei kaukosuhteet kestä.. Sekin sattuu, sillä minä haluaisin suhteemme kestävän, välimatkasta huolimatta. Olen aivan rikki, ja opiskelut pitäisi (yrittää) aloittaa tilanteesta huolimatta.
Ja taas valuu kyynel silmästä.. Vain tämän kirjoitukseni vaikutuksesta.. Tämä on ihan hirveää... Miten tästä voi selvitä???
mulle heitettiin semmonen pallo illalla et joko minä tai opiskelu. hiano homma.Aikamoinen valtameri on tääläkin.En pysty ymmärtää miksi poikakaverini ei halua edes yrittää. haluan kumpaakin niin paljon!! Pitääkö mun vaan luopua haaveestani että saan pitää rakastamani ihmisen ittelläni...