Monimuotoisuus on alkuperäinen ominaisuus

(Neo)darwinistiset evoluutioteoriat/hypoteesit/kertomukset väittävät selittävänsä lajien tai muiden biosfäärin osien ja itse asiassa koko biosfäärin (=eliökunnan) monimuotoisuuden alkuperän.

Monimuotoisuus on kuitenkin mitä ilmeisimmin biosfäärin alkuperäinen ominaisuus, eikä ole mitään epäsuoraakaan havaintoa siitä, että toimivaa pientäkään ekosysteemiä voisi olla ilman jonkinlaista monimuotoisuutta (esim. tuottaja-hajottaja rooleja tms).

Squirrel otti tuolla itseorganisoitumisessa esille lumihiutaleet. Eräs valokuvaaja kuvasi tuhansia erilaisia lumihiutaleita ja väitti, ettei kahta täysin samanlaista olekaan. Kyse on siis luonnossa havaittavasta monimuotoisuudesta, jolle voisi hyvinkin kehittää evolutiivisen kehityskertomuksen. Hiutaleita voisi jakaa toisistaan erottuviin morfologisiin luokkiin, joille voisi rakentaa sukupuita jne.

Lumihiutaleiden syntyprosessista tiedämme, ettei kyse ole evoluutioprosessista (ellei nyt sitten kaikkea kutsuta evoluutioksi). Monimuotoisuuden syntyyn tarvitaan ainakin se, että lopputilavaihtoehtoja on paljon ja että niiden kaikkien väliset energeettiset erot eivät ole suuret. Tällöin prosessin aiheutama entropian kasvu ilmenee monimuotoisuutena. Jos lähes tasa-arvoisia vaihtoehtoja on runsaasti, mutta vain yksi niistä toteutuu, se vaatii selitystä. Vrt. noppien heittoa: jos sadasta nopasta kaikki on nelosia, se vaatii selitystä. Jos noppien silmäluvut esiintyvät monimuotoisesti, siihen ei tarvita selitystä.

Monimuotoisuuden alkuperän evolutiivinen selittäminen voi siis olla harhaa, vaikka se on mahdollista.
5465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

se,että olemme kaikki erinäköisiä ja eriluonteisiakin, voisiko se olla saman periaatteen ilmentymää?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihmisen tapauksessa selitystä vaatii ihmisten samankaltaisuus, ei erilaisuus.

    Ihmisten erilaisuudesta rekombinaation osuus on merkittävä. Näin lapset ovat erilaisia kuin vanhemmat ja sisarukset erilaisia toisiinsa nähden.
    Mistään rekurssiivisesta kehityksestä tässä ei kuitenkaan ole kyse. Ts. rekombinaatio ei johda lajiutumiseen eikä uusien ominaisuuksien syntymiseen, mutta se pitää yllä monimuotoisuutta, jos esi-isät ovat monimuotoisia.

    Erilaisten ihmisten sukusolut ovat luultavasti energeettisesti melko "tasa-arvoisia", mutta aikuisilla on suurehkojakin eroja energiamäärässä eli massassa. Ihminen on luomakunnan kruununa vapautunut kohtuullisesti tiukoista lajiominaisuusvaatimuksista.

    Mutta mahdollisuudetkin pitää olla olemassa, eli nekin on pitänyt luoda. Tavallisella nopalla heitettynä 7 pistettä on vaikea saavuttaa. Ja sehän johtuu vain siitä, ettei tuota vaihtoehtoa ole luotu noppaan.

    Minusta Luoja on mahdollisuuksien luoja. Vapaus valita, siis vapaa tahto, syntyy tältä perustalta. Ja ennaltamääräytyminenkin voisi olla jokin tehty valinta ennalta luoduista mahdollisuuksista.

    Äänestä

Niin...
"Lumihiutaleiden pinnalle kiteytyy vettä todennäköisimmin niihin kohtiin joista lämpö nopeiten virtaa ulos. Lämpö virtaa nopeiten ohentumista,eli sakaroiden kärjistä, ja tästä seuraa ns. "ukkosenjohdatinefekti". Tämän ohjatun rekursion vuoksi jokainen lumihiutale on erilainen mutta niissä on säännönmukaisesti sakaroita."

Ongelmasi on se,että et ymmärrä koko juttua.
Itseorganisoiva on sellainen systeemi,jossa lopputulosta käsitellään ojaavalla säännöllä(tilastollinen tai suora ei väliä,jos suora,niin lopputulos 1:1,ja nopeampi säännönmukaisuuden kasvu,tilastollisella säännöllö syntyy variaatiota.) ja tätä käytetään sitten seuraavan kierroksen lähtökohtana.
Ideana on se,että pienikin määrä ohjauskomentoja tuottaa kompleksisia rakenteita kun saatujen tuloksien kokonaisuuteen liittyy rekursio jo saaduista tuloksista.
Lopputuloksen monimutkaisuus kasvaa annettujen sääntöjen mukaan ja niiden rajoissa.

Eliökunta on itseorganisoiva(riippumatta siitä olisiko lumihiutale vai ei)


Otetaan kunnolla,asia jonka tiedämme tietyksi:
evoluutioalgoritmit.
Kun koodataan evoluutioalgoritmi,niin siihen koodataan seuraavat osat:jos jokin näitä puuttuu,ei saada haluttua tulosta(esimerkiksi ratkaisua kauppamatkustajan pulmaan)

*rekursio:
jokainen sukupolvi koostuu geeneistä jotka edellinen sukupolvi on antanut
(säilötään paras ratkaisu{tai vaikka annetaan vaan isompi mahdollisuus säilyä,menee kauemmin mutta menkööt,tilastollisesti lopputulos lähenee odotusarvoaan...})

*geenit valikoituvat tietyllä säännöin
(lyhin kierto,kaikkien vakipisteiden kautta kerta viivan pituuden kaava maolista)

*variaatiota kasvattaa mutaatiot
(tuottaa uusia yrityksiä)

Niin miksi tämmöinen ohjelma kasvattaa informaatiotaan,täsmentää,tekee siitä funktionaalista ympäristöönsä
(HUOM! Luonnossa Kreationistit ylistävät juuri sen älykästä suunnittelua=funktionaalisuutta.)

Evolutionistin tai informaatiomatemaatikon vastaus on,että laajasta valikomasta täsmällisen kaavan kautta valikoituu vain pieni osa,joka sopii tähän kaavaan. Täydellinen informaatio sisältyy sääntöjen määräämään olotilaan.


Tuttumies:millä havainnoin väität että eliökunnan monimuotoisuus on ollut aina.
a:millä havainnoin osoitat,että eliökunta on rappeutunut,onko esim. gambrikauden kerrostumissa monimutkaisempia eliöitä kuin nykyään?
b:Millä osoitat että informaatio ei voi kasvaa missään olosuhteissa?
c:Missä esiintyy todistetusti sellaista informaatiota jota ei voi syntyä evolutiivisesti?

Äänestä
  • Evoluutio on itseorganisaatioilmiö,mutta kaikki itseorganisaatiosysteemit eivät ole evoluutiota.

    Esimerkiksi fraktaalit eivät ole evoluutiota,eikä sääntö joka aikaansaa jääpuikkojen muodot(ne voi haaroa joskus,mutta harvemmin..)
    ensimmäinen tuottaa 1:1 toinen jotain ihan muuta lopputuloksen...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiteytymisen kuvaamisessa lämpövirrat eivät ehkä ole ainoa tekijä, koska höytymäisiä kiteitä syntyy joistakin aineista nesteeseen ja joistakin syntyy kuutiomaisia tms "pallomaisempia". Kaasufaasista härmistyminen taitaa tuottaa useammin höytyjä.
    Joka tapauksessa olen itse kokeillut alijäähtyneellä vedellä kiteytymistä, ja jääkiteet kasvavat nesteessäkin (siis vedessä) tasomaisesti. Kirjoitinkin tästä jotain sfnet.tiede.kemia -ryhmään pari vuotta sitten.

    "Ohjattu rekursio" viittaa Luojaan ohjaajana, vai sattumaan?

    Squirrel:[Ongelmasi on se,että et ymmärrä koko juttua. ]
    Joo, vain ateistit ovat kaikkitietäviä, eivätkä ehkä kaikki heistäkään.

    Squirrel:[Eliökunta on itseorganisoiva(riippumatta siitä olisiko lumihiutale vai ei) ]
    No, tässähän näytät jo epäilevänkin, sopisiko tuo itseorganisoitumistarina kiteytymiseen?
    Mutta eliökunnan osalta olen kyllä valmis myöntämään, että Gaia-hypoteesissa on jotain itua.

    Mitä tulee evoluutioalgoritmeihin yms. niin mielestäni niissä on osoittautunut, että ohjelmoijan asettamat tavoiterajat eivät ylity. Ei esim. ole kehittynyt itsekseen haittavirusohjelmia, eikä evolutoitumaan suunnitellut viruksetkaan ole tainneet olla mitenkään ylivoimaisia torjuttavaksi. Samoin esim. evoluutiosimulaatiossa, kuten TIERRA, tulokset ovat lopulta olleet rajallisia, TIERRASSA optimoituminen on johtanut koodin lyhenemiseen AVIDASSA edeltäkäsin asetetut loogiset tehtävät ovat olleet ainoat, mitkä se on "ratkaissut". Näissä siis ratkaisulopputulos on syötetty ympäristöön, ratkaisutavan valinta jää algoritmille. Informaatio on siis sittenkin syötetty systeemiin, mutta eri muodossa vain.

    Ihan kuin yksinertaisessa ohjelmassa, jonka pitäisi oppia yhteenlaskua tai yhtälön ratkaisemista.
    3 X = 5
    Arpomalla pieniä kokonaislukuja saadaan joskus X:lle arvo 2. Mutta jos ohjausympäristössä ei ole tietoa oikeasta vastauksesta, ei se merkitse mitään, eikä oppimista tapahtu. Siis informaatio on jo systeemissä.

    [Tuttumies:millä havainnoin väität että eliökunnan monimuotoisuus on ollut aina.]
    Ei ole mitään vedenpitävää havaintoa puoleen eikä toiseen. On vain havaintojen puutetta.

    Tiedon vähäisyyteen viittaa mm. se, ettei ihminen ole kyennyt rakentamaan toimivaa biosfääriä, joka ei tarvitsisi ulkopuolista ohjausta. Ainakin paljon hehkutettu biosfäärikokeilu meni pieleen.

    Monimuotoisuuden välttämättömyyteen viittaa se, ettei mikään eliö yksin pysty muodostamaan biosfääriä.

    Aiemmin vallinneeseen suurempaan monimuotoisuuteen viittaa nykyhetkellä tehtävät havainnot kyseisen biosfäärin ominaisuuden muutoksista.

    Esihistoriallisissa havainnoissa voi olla vinoutta, mutta esim. Mayr mainitsee, että eliöluokkia (pääjaksoja?) on nyt vähemmän kuin joskus kambrikaudella. Vaikka eliöLAJEJA ei olekaan tuolta ajalta löydetty nykyisiä määriä, selityksenä voi olla hävikki. Jos fossiilianeisto on niin reikästä, kuin Darwin väitti, eikö isoimmat reijät ole menneisyydessä?

    Edellä siis osittainen vastaus myös a-kysymykseen.
    [b:Millä osoitat että informaatio ei voi kasvaa missään olosuhteissa? ]
    Kysymys b perustuu moninkertaisiin väärinkäsityksiin. "Millä voit osoittaa, ettei energiaa synny jossain muualla?" Ei tarvitse osoittaa, riittää, ettei sitä ole havaittu missään, niin siitä voidaan tehdä luonnonlaki.
    En tosin edes ole väittänyt, ettei informaatio voisi kasvaa. Mielestäni ihmisen tiedot maapallosta ovat kasvaneet, ts. älyllisten havaintojen ja älykkään tiedon tallentamisen kautta on syntynyt uutta käyttökelpoista tietoa.

    [c:Missä esiintyy todistetusti sellaista informaatiota jota ei voi syntyä evolutiivisesti?]
    Juu, tässä on taas tämä darwinistinen "falsifikaatiokriteeri". Vaikka tämä sinun c-kysymyksesi olisikin syntynyt älyllisenä prosessina, mihin et itse uskone, joku voisi silti keksiä tarinan siitä, miten se syntyi epä-älyllisenä sattuman ja luonnonvalinnan tuloksena. Kyse on siitä, ettei ihmisen tarinankeksimiskyvylle voine asettaa rajoja.

    Mutta mietis nyt, miten evolutiivisesti syntyy tieto:
    1 1=2
    Olis kiva lukea keksimäsi evotarina

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

(Neo)darwinistiset evoluutioteoriat/hypoteesit/kertomukset väittävät selittävänsä lajien tai muiden biosfäärin osien ja itse asiassa koko biosfäärin (=eliökunnan) monimuotoisuuden alkuperän.

Monimuotoisuus on kuitenkin mitä ilmeisimmin biosfäärin alkuperäinen ominaisuus, eikä ole mitään epäsuoraakaan havaintoa siitä, että toimivaa pientäkään ekosysteemiä voisi olla ilman jonkinlaista monimuotoisuutta (esim. tuottaja-hajottaja rooleja tms).

Squirrel otti tuolla itseorganisoitumisessa esille lumihiutaleet. Eräs valokuvaaja kuvasi tuhansia erilaisia lumihiutaleita ja väitti, ettei kahta täysin samanlaista olekaan. Kyse on siis luonnossa havaittavasta monimuotoisuudesta, jolle voisi hyvinkin kehittää evolutiivisen kehityskertomuksen. Hiutaleita voisi jakaa toisistaan erottuviin morfologisiin luokkiin, joille voisi rakentaa sukupuita jne.

Lumihiutaleiden syntyprosessista tiedämme, ettei kyse ole evoluutioprosessista (ellei nyt sitten kaikkea kutsuta evoluutioksi). Monimuotoisuuden syntyyn tarvitaan ainakin se, että lopputilavaihtoehtoja on paljon ja että niiden kaikkien väliset energeettiset erot eivät ole suuret. Tällöin prosessin aiheutama entropian kasvu ilmenee monimuotoisuutena. Jos lähes tasa-arvoisia vaihtoehtoja on runsaasti, mutta vain yksi niistä toteutuu, se vaatii selitystä. Vrt. noppien heittoa: jos sadasta nopasta kaikki on nelosia, se vaatii selitystä. Jos noppien silmäluvut esiintyvät monimuotoisesti, siihen ei tarvita selitystä.

Monimuotoisuuden alkuperän evolutiivinen selittäminen voi siis olla harhaa, vaikka se on mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu