Alfa friikkejä vaivaa paha luulotauti.

Minua suorastaan naurattaa, kun täällä joristaan
jatkuvasti Alfan maan mainioista ajo-
ominaisuuksista. Alfa ei kuitenkaan poikkea
teknisiltä ratkaisuiltaan, tai ajo-
ominaisuuksiltaan mitenkään edukseen muista
saman hintaluokan autoista.

Mikä siitä muka tekee siitä kehumisen arvoisen?
Ei todellakaan mikään. Alfa on normaali ja hyvä
ajettava, mutta niin ovat muutkin vastaavat
autot. Jos mennään mersuun bemariin ja 9-5
Saabiin , niin Alfa jää kirkkaasti toiseksi.
esim. 320 sarjan uusi bemari on huomattavasti
laadukkampi, äänettömämpi ja myös ajoltaan
parempi kuin 156 sarjan Alfa. Käykäähän pojat
huviksenne kerran kokeilemassa Saab 9-5 2.3
turboa, niin huomaatte, että Alfa on aivan
heppoinen auto senkin rinalla. Autoista ei voi
puhua edes samana päivänä. Saab hakkaa Alfan
kuin tyhjää vaan, joka alueella. Tämä on myös
testeissä todettu tosiasia, eikä vaan minun
juttujani.

Alfa friikit ovatkin pudonneet täysin
kärryiltä ja sortuneet harhaisiin mielikuviin ja
myyjien mainoksiin. Kun Alfan hinta vielä putoaa
kuin lehmän häntä, varaosat ovat sikamaisissa
hinnoissa, isoja ja pikku vikoja esiintyy paljon
enemmin kuin mersuissa, bemareissa ja Saabeissa,
niin mitä jää jäljelle? Ei mitään erityistä
kehumisen arvoista. "Tavallinen auto
tavallisille miehelle," olisikin varsin kuvaava
mainoslause Alfasta.
163152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

90-luvulla markkinoille tuleet alfat eivät
tosiaan ajo-ominaisuuksiltaan ole vastaavia muita
autoja parempia. Alfojen ajo-ominaisuuksien
pitäminen erinomaisina perustuukin enemmän
vanhempiin malleihin, merkin historiaan. Nykyiset
mallit erottuvat massasta lähinnä hienolta
muotoilultaan. Toki nykyisten alfojenkin
hallittavuus, ajo-ominaisuudet ja alusta kuuluvat
siihen parempaan päähän, mutta kilpailijoilta
löytyy samasta hintaluokasta yhtä hyviä ja
parempiakin ratkaisuja.

Alfa Romeot ovat perinteisesti oleet hyvin
muotoiltuja kohtuullisen tehokkaita ja
urheilullisia "perheautoja". Alfan on tarjonnut
yleensä kaikkiin malleihin hyvät ajo-
ominaisuudet, kokoonsa nänden tehokkaan moottorin
ja silmää mielyttävät muodot. Eikä ole rakentanut
erillisiä sport-,gti-,rs-malleja tavallisten
mallien rinnalle myyntiä edistämään ja
urheilullistä imagoa luomaan.

Äänestä
  • Tosiasiassa vasta nämä nykyisen sukupolven Alfat
    saivat minun mielenkiintoni heräämään (156, 166)
    ja ostamaan sellaisen kaikkien niiden Bemarien,
    Audien ja Volvojen jälkeen...

    Nykyisten Alfojen muotoilu on enemmen kuin kaunis
    ja luotettavuus ja laatu on parantunut
    merkittävästi sitten 80-luvun autojen.

    Ajettavuus on mielestäni Suomen olosuhteissa
    parempi kuin koskaan ennen, samoin käyttö
    talviautona pohjolan pakkasissa.

    Kaikenkaikkiaan, Alfalla menee nykyisin paremmin
    kuin koskaan ennen.

    Äänestä

puhut ihan eri koko ja hintaluokan autoista jospa
vertailisit samanhintaisia ja samaan kokoluokkaan
kuuluvia autoja? Vai onko se niin vaikeaa
hahmottaa mitkä ovat oikeat vertailuparit.
Siis 95-166
156-93-300
Itselläni ei tuottanut tuskaa valita 318 tai
V6156sen väliltä saabia en edes harkinnut.

Samalla periaateella voitaisiin vaikka verrata 95
aeroa vaikka 360 modenaan jos hinnoista ei
välitetä.

Äänestä

ovat vain testejä en niistä juuri pittaa mutta
esim Autocarissa 156 voitti 300 bemun ja 200
lexuksen.Tuulilasissa 156 2l hävisi vain 0.25
pistettä 320sella ajettavuuden osalta ei eroa.
166 on arvosteltu alustan osalta paremmaksi kuin
95 autoformula lehdessä.156 on pätkinyt 93sen
aftonbladetin amsn testissä
http://www.aftonbladet.se/bil/biltester/1998/9805/
980502b.html jne. Joten ei se Alfa nyt ihan huono
ole.Omassa hintaluokassaan kuitenkin sieltä
parhaasta päästä kuten sanoin testit antavat vain
osviittaa ja kukin voi itse laskea ne pisteet/osa-
alueet yhteen joita itse arvostaa autossa eniten.
Plus Alfassa on se hyvä puoli että niitä ei
kuitenkaan joka kaupan nurkalla näy.Ja
tulevaisuus näyttää hyvältä esim GM yhteistyö
jossa Saabikin on mukana.Syksyllä ilmestyy 156GTA
ym. uutta on tulossa monen vuoden hiljaiselon
jälkeen.

Äänestä

156 2.0 TSn hinnalla sisaltaen aluvanteet,
automaatti-ilmastoinnin ja CD-soittimen,
halyttimen ja muuta pienta hinnalla ois saanut
316 bemun ilmastoinnilla. Audi A4 oli ehka lahin
kilpailija omalla kohdallani - muotoilu ei
kuitenkaan mielyttanyt. Otin siis Alfan. Mersusta
ois saanut A-sarjalaisen. Oli helppo valinta
minulle. Bemu on matka-ajossa aika paljon
uraherkempi kuin Alfa, vaikka mutkatiella ja
muuten onkin hyva. Meselta vastaavan
suorituskyvyn omaavan auton hankinta samoilla
varusteilla/ominaisuuksislla kustantaisi paljon
eli joku C 240/200 kompressor kohtalaisilla
varusteilla on pikkusen eri hintainen eika ole
sen parempi ajaa, vaikka ei ole huono. Mukavampi
alustahan ja samalla hiljaisempi noissa
saksalaisissa on, mutta omassa tapauksessa se
tarkoittaisi alustasarjan lisaysta, joka viela
kasvattaa hintaeroa. Ja onhan nuo saksalaiset ja
saabit muutenkin aika eri henkisia autoja - ne
sopivat vahan konservatiisemmalle kansanosalle ja
niille joilla on negatiivisia kasityksia esim.
Alfasta - ihan tyytyvainen olen ollut
valintaani - tyylia koko rahalla. Ei mua silti
hairitse, jos joku muu paatyy Saabbiin tai Bemuun
tai Meseen - piensetahan ne valinnat on usein
kiinni, mikali ei omaa vahvoja ennakkokasityksia.

Äänestä

Luulotautia, mutta kenellä?
Minua suorastaan naurattaa, kun muut jorisee
jatkuvasti siitä, miten yhtä hyvät
ajo-ominaisuudet omissa autoisssaan on kun minun
Alfassani. Lisäksi he mielellään kauhistelevat
Alfani varaosahintoja ja epävarmaa tekniikkaa.
Tosin moottorin osalta ei kymmenen vuotta sitten
kukaan mutissut 75:n TS:n koneen antiikkisuudesta
;-).

Eli jokainen voi silloin tällöin tarkistaa omiaa
luulotautejaan itse kunkin merkin ja
mallin kohdalla. Hintaansa nähden Alfan ostaja saa
mielestäni rahalle vastinetta, mutta jos kokee
Saabin paremmeksi itselleen niin silloin se on
Saab. Minäkin ostaisin Mersun, ehkä SLK:n mutta
sillä hinnalla saan Alfan ja kesämökin, joten ...
...Hyvää kevättä ja kirjoitelkaa mieliipiteitä.

Äänestä

Minua puolestaan surettaa suunnattomasti
pakonomainen turhanporaaminen mitä näytetään
kyllä harrastettavan joka merkin palstoilla.

Minkä takia ostit Goretex-takin etkä nahkatakin,
vaikka "kaikkien" materiaalitestien perusteella
bla bla bla..?

Miksi juot teetä etkä kahvia, vaikka "kaikkien"
terveystestien mukaan bla bla bla..?

Tai päinvastoin.

Miksi karhu kakkii metsään, miksi aurinko
paistaa? Oi miksi, miksi, miksi?

Kaikki kinaajat kyllä löytävät itselleen ne
parhaat testit joiden absoluuttiseen totuuteen
voi nojata ja tarrata jos oma arvostelukyky ei
riitä tai ei vain tiedä aiheesta kerrassaan
mitään.

Nykyautot hintaluokittain ovat aika tasaväkisiä,
se on erittäin totta. Jokainen kokee eri merkit
ja mallit eri tavalla, sinäkin. Ihmiset kun
arvostavat eri ominaisuuksia ja asioita eri
tavalla. Toiset ajavat BMW:llä, toiset Saabilla
jne. ja kehuvat autojaan pitäen niitä muita
parempina jos ovat niihin tyytyväisiä tai
vaihtavat toiseen jos eivät ole. TOTTAKAI, MITÄ
SITTEN?

Otetaanpa koko hyvin jäsennelty artikkelisi ja
vaihdetaan automerkkien paikkaa tekstissä. Sitten
lähetämme tekstin ko. automerkkien
keskustelupalstoille. Mikähän on lopputulos ja
mikä TARKOITUS?

Jos jotakuta henkilöä (X) ärsyttää suunnattomasti
henkilö (Y), joka ajaa tai harrastaa automerkkiä
(Z) niin se kertoo paljon enemmän ikäviä asioita
henkilöstä (X) kuin henkilöstä (Y) tai
automerkistä (Z).

Jos vaikka kaikki suomalaiset ajaisivat
samanlaisilla autoilla, täällä käytäisiin varmaan
veristä kinaa karvanoppien väristä ja
Wunderbaumien tuoksuista.

Mun mielestä kielonhajuisilla Wunderbaumeilla
ajavat ovat täysiä pellejä! : )

Äänestä
  • tässä oli jo mies, joka puhuu asiaa.

    Äänestä

  • tässä oli jo mies, joka puhuu asiaa.

    Äänestä

  • Mitäköhän sinä ajoit takaa tuolla
    vuodatuksellasi? Nimim. Mese on aivan oikeassa
    siinä, että Alfan ajo-ominaisuuksista puhutaan
    aivan liikaa. Se ei yhtään sen parempi, eikä
    huonompi kuin vastaavat kilpailijat. Kuitenkin
    sen markkinoinnissa korostetaan ETUPÄÄSSÄ hyviä
    ajo-ominaisuuksia, aivan kuin niitä ei olisi
    muillakin merkeillä.

    Olen myynyt lähes vuotta autoja eri liikkeissä
    ja ajanut kaikkia markkinoilla olevia autoja,
    joten tiedän aika paljon autoista. Alfa on
    luokassaan vain yksi, joka hyvä ajettava, niitä
    on muitakin. Jos jotain järjestystä pitäisi
    väkisin vääntää, niin 320 sarjan bemari ja 9-5
    sarjan Saab ovat minun mieleeni ja suurinpiirtein
    tasavertaisia.

    Kummassakin on puhtia ja vääntöä ja loistava
    ajotuntuma tiehen. MB:n uusi C-sarja on myös
    varsin miellyttävä auto ajaa ja lisäksi hyvän
    näköinen. Ikävä kyllä sitä saa jonottaa. Alfoja
    on vapaana myynnissä pilvin pimein. Jokainen voi
    vetää tästä omat johtopäätöksensä.

    Alfan myynti takkuaa, sillä vanhojen aikojen
    kaameat kokemukset ovat vielä monien mielessä.
    Laadun radikaaliin parantumiseen uskovia ei ole
    vielä tarpeeksi. Myös kalliit korjaukset ja
    varaosien kalleus peloittavat, eikä entinen Mosse
    ja Lada myyjä herätä mitään suuria intohimoja,
    vaan aivan päivastoin. Alfa ei käytettynä pidä
    myöskään hintaansa yhtä hyvin kuin kilpailijansa.

    Hyväkin auto kärsii huonosta organisaatiosta.
    Tästä hyvänä esimerkkinä on Mazda, joka on
    todellisuudessa autona kestävämpi ja parempi kuin
    Toyota, jota myydään kuin häkää ja Mazdan myynti
    senkun putoaa.

    Itse ajelen millä kulloinkin sattuu, enkä vedä
    siis kotiinpäin minkään merkin suhteen. Auton
    ajoon olen jo aikoja sitten leipiintynyt ja
    kesäisin ajelenkin mieluimmin prätkällä.

    Äänestä

  • Stoneman kirjoitti:

    Mitäköhän sinä ajoit takaa tuolla

    Jos et tajunnut ensi lukemalta pointtiani, lue
    uudelleen ajatuksella. Jos et sittenkään tajua,
    anna olla.

    Turvallisia moottoripyöräkilometrejä. Hei-Hei!

    "Alfan ajo-ominaisuuksista puhutaan
    aivan liikaa. Se ei yhtään sen parempi, eikä
    huonompi kuin vastaavat kilpailijat. Kuitenkin
    sen markkinoinnissa korostetaan ETUPÄÄSSÄ hyviä
    ajo-ominaisuuksia, aivan kuin niitä ei olisi
    muillakin merkeillä."

    Kumma juttu, että Volvo mainostaa tehoa ja
    turvallisuutta ihan kuin se olisi ainoa tehokas
    ja turvallinen auto maan päällä. Ja Fiat kehuu
    kolmen vuoden takuuta, vaikka sellainen monissa
    jipponeissakin. Rellukin on mainoksen mukaan
    testivoittaja, vaikka muistan minä sellaisenkin
    testin, jonka ykkönen Ooppeli. Ai hurja, että ne
    kehtaavat.

    Äänestä

  • Alfa on silti kiva auto. kirjoitti:

    ovat nuo mainosmiehet ja -naiset. Onhan se outoa
    myyntitoimintaa jos omaansa kehuu?! Pahoittavat
    vielä jonkun asioista jotain tietävän mielen. : )

    Äänestä

Olen YK:n palveluksessa ja ostin 156:n ystäväni
hyvien kokemusten innoittamana. Vaihtoon meni
Audi A 4 turbo, enkä todellakaan ole katunut.
Täällä on lukuisia uusia Bemareita, Volvoja ja
jokunen Mersukin. Yhdenkään ajo-ominaisuudet
eivät ole kovin huonot, mutta kyllä Alfa hakkaa
ne kirkkaasti. Samaa mieltä ovat jopa autojen
omistajat...vertailuretkiä on ajettu. Eli
sellaista. Alfaa on todella hauska viedä vaikka
vähän lujempaakin.

Äänestä

Olen harrastellut vanhempia alfoja jo jonkun
vuoden ja siinä sivussa ajellut talvet myös
muilla merkeillä. Ja jos vertailen esim. alfa
romeo sprintin varaosahintoja talviautooni toyota
corollaan niin hintaero on häviävän pieni.
Tietysti sillä edellytyksellä, että varaosat
hankkii oikeasta paikasta, eli ei delta-autosta.

P.S. Ootko muuten töissä tuulilasissa kun tunnut
tietävän autoista noin paljon? ;)

Äänestä

Alfa Romeo on maailman toiseksi paras auto, mutta
en silti ole mikään luulotautinen. Olen kuitenkin
myös sinun puolella, Mese, koska vain yksi auto
voi voittaa Alfan. Se on SAAB!!!!!!!!!!
BMW pääsee myös kolmen kärkeen. Mutta Mercedes-
Benz tipahtaakin sinne toiseen päähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mese kirjoitti:

Minua suorastaan naurattaa, kun täällä joristaan
jatkuvasti Alfan maan mainioista ajo-
ominaisuuksista. Alfa ei kuitenkaan poikkea
teknisiltä ratkaisuiltaan, tai ajo-
ominaisuuksiltaan mitenkään edukseen muista
saman hintaluokan autoista.

Mikä siitä muka tekee siitä kehumisen arvoisen?
Ei todellakaan mikään. Alfa on normaali ja hyvä
ajettava, mutta niin ovat muutkin vastaavat
autot. Jos mennään mersuun bemariin ja 9-5
Saabiin , niin Alfa jää kirkkaasti toiseksi.
esim. 320 sarjan uusi bemari on huomattavasti
laadukkampi, äänettömämpi ja myös ajoltaan
parempi kuin 156 sarjan Alfa. Käykäähän pojat
huviksenne kerran kokeilemassa Saab 9-5 2.3
turboa, niin huomaatte, että Alfa on aivan
heppoinen auto senkin rinalla. Autoista ei voi
puhua edes samana päivänä. Saab hakkaa Alfan
kuin tyhjää vaan, joka alueella. Tämä on myös
testeissä todettu tosiasia, eikä vaan minun
juttujani.

Alfa friikit ovatkin pudonneet täysin
kärryiltä ja sortuneet harhaisiin mielikuviin ja
myyjien mainoksiin. Kun Alfan hinta vielä putoaa
kuin lehmän häntä, varaosat ovat sikamaisissa
hinnoissa, isoja ja pikku vikoja esiintyy paljon
enemmin kuin mersuissa, bemareissa ja Saabeissa,
niin mitä jää jäljelle? Ei mitään erityistä
kehumisen arvoista. "Tavallinen auto
tavallisille miehelle," olisikin varsin kuvaava
mainoslause Alfasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu