Eikö

Olisi jo aika jonkun viisaan lähtee ajaan työttömien etua peurstamalla vaikka työttömien tai syrjäytyneiden tai köyhien puolueen. Kuulin jostai että köyhinepuoluetta olisi yritetty perustaa pitääköhän paikkansa. Olisi hyvä jos meidänkin etuja olisi joku ajamassa. uskon että äänestäjiä riittäisi senverran paljon meitä on
7399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mikään uusi keksintö ole:

http://www.kolumbus.fi/koyhienasialla/

En tiedä onko tuo vielä toiminnassa.
Siinä taitaa olla ongelmana se,ettei oikeasti oo mahdollista saada vaaleissa läpi kuin korkeintaan yksi edustaja eikä yksi pääsky kesää tee.

Äänestä

http://www.kolumbus.fi/koyhienasialla/

Rekisteröity puolue. On ollut muutamissa vaaleissakin mukana.
Miksi ei menesty? Johtunee markkinoinnista ja medianäkyvyydestä. Puolue ei ole joka viikko uutisissa siitä kuinka se on suosittu ja hyvä puolue. Köyhien asialla ei edes näy gallupeissa. Se on sarjassa muut.
Puolue ei nauti yhteiskunnan tuista, vaan toimii vapaaehtoispohjalta. Kunnolliseen markkinointiin eli esilletulemiseen ei ole mahdollisuutta.
Kun on vaalit, puolueen edustajat ovat vain osassa vaalikeskusteluista mukana. Katsos demokratia vaatii. Muuten ovat pimennossa.
Uudella köyhien ongelmia esiintuovalla puolueella ei ole mahdollisuuksia pärjätä, koska heille ei anneta yksinkertaisesti mahdollisuustta puheenvuoroon. Mutta miksi edes tarvitsis, kun meillä on jo köyhien asioita ajava puolue: SDP?

Äänestä
  • "...meillä on jo köyhien asioita ajava puolue: SDP?"

    Oliko tuo vitsi?

    Äänestä

  • jopas nyt kirjoitti:

    "...meillä on jo köyhien asioita ajava puolue: SDP?"

    Oliko tuo vitsi?

    kaikessa korniudessaan

    Äänestä

Ne on kuitenin vaan jotain oman edun tavoittelijoita. Et kai usko, että kukaan tosissaan lähtisi ajamaan meidän elättien etuja - sehän joutuisi vaan itse maksamaan entistä enemmänv eroja, jos meidän tukia nostetaan. Jostain niiden rahojen nimittäin on tultava. Taidat kalastella itsellesi ääniä vaan että saisit valtaa leikata meiltä loputkin tuet?

Emmä ainakaan äänestä. Lopetin äänestämisen silloin kun jäin 9 vuotta sitten työttömäksi.

Äänestä

Kerran helsingin työttömät saivat läpi oman edustajansa eduskuntaan. Se ei tehnyt yhtään mitään koko vaalikaudella. Ei edes sen vertaa, että olisi varmistellut uudelleenvalintaansa, se nimittäin sai kivan kansanedustaja-eläkkeen 40-vuotiaana.

Äänestä

Ainahan näitä tällaisia yritetään värkkäillä mutta kylmä totuus on se, että asiaa voivat ajaa käytännössä:

a) työttömät ja asianosaiset itse. Useimmiten vain tyssää resursseihin ja vaikka kuinka suuren joukon saisi, harvemmin porukallakaan saisi sellaisia rahasummia kokoon että toimintaa saisi pyöritettyä tavalla, josta olisi jotain hyötyä. Pelkkä näkyvyys ei kiinnosta ketään, tarvitaan jotain konkreettista.

b) joku sellainen taho joka hyötyy tästä rahallisesti tai "maineellisesti". Esim. vaalien allahan aina vaikka missä persaukisten tapaamisissa riittää poseeraajia mutta siihen se sitten tyssääkin. Ainakin siinämäärin, että siitä jotain hyötyä olisi kenellekään.

Muita taas ei kiinnosta, myötätuntoa ja "voi voi" -asennetta varmaan löytyy mutta jos ei asia kosketa itseä niin kylmästi sanoen itsekään en mistään sellaisesta toiminnasta ole kiinnostunut. 90% suomalaisista käytännössä ajattelee näin.

Sanotaan nyt rumasti mutta suoraan, itse kun töissä on ja toimeentulee niin tuskinpa kummemmin tulisi muuta kuin ehkä sympatiaa osoitettua huonompiosaisten puolueelle tai muulle järjestötoiminnalle. Tästä ei tarvitse kenenkään ottaa nokkiinsa, ei ole tarkoitettu pilkaksi tai negatiiviseen sävyyn. Tosiasia vain jolla lailla uskoisin suurimman osan suomalaisista ajattelevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työnhakija kirjoitti:

Olisi jo aika jonkun viisaan lähtee ajaan työttömien etua peurstamalla vaikka työttömien tai syrjäytyneiden tai köyhien puolueen. Kuulin jostai että köyhinepuoluetta olisi yritetty perustaa pitääköhän paikkansa. Olisi hyvä jos meidänkin etuja olisi joku ajamassa. uskon että äänestäjiä riittäisi senverran paljon meitä on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu