Työt Viroon

Miten paljon jo teetetään suomalaisten töitä Virossa?
Ainakin suomalaisiin yrityksiin tehtävät haastattelut tehdään sieltä!
Mikä edistää virolaisten työllisyyttä, on pois suomalaisilta.
7239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuulemma Hlesingin hotellien pyykit pestään Tallinnassa. Laitetaan rekkaan, rekka menee lautalle. Illalla tai seuraavana päivänä palaa puhtaana.

Kohta varmaan alkaa rännästä olla suomessa pula kun poliitikot oikein luoviksi herkeävät.

Takavuosina ennen EU:ta vientitukuiaiset olivat niin hyvät että tavara kannatti kierrättää ulkomailla ennen niiden markettiin viemistä täällä Suomessa. Se olis "järkevää" talouspolitiikka.

Äänestä
  • Miksi eivät poliittiset päättäjät tee yhtään mitään, valtavan palkkansa ja muitten verottomien hyötyjensä eteen?
    Heidät on valittu tekemään työtä suomalaisten ihmisten ja äänestäjiensä hyvinvoinnin eteen, mutta tulos on kaikkea muuta! Omia palkkojaan nostavat, siitä pitävät kyllä huolen!
    Olen sydämestäni pettynyt ja harkitsen äänestämisen lopettamista kokonaan.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    Miksi eivät poliittiset päättäjät tee yhtään mitään, valtavan palkkansa ja muitten verottomien hyötyjensä eteen?
    Heidät on valittu tekemään työtä suomalaisten ihmisten ja äänestäjiensä hyvinvoinnin eteen, mutta tulos on kaikkea muuta! Omia palkkojaan nostavat, siitä pitävät kyllä huolen!
    Olen sydämestäni pettynyt ja harkitsen äänestämisen lopettamista kokonaan.

    Suomalainen poliitikko valvoo omia etujaan, muiden poliitikkojen etuja ja puolueiden etuja.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    Miksi eivät poliittiset päättäjät tee yhtään mitään, valtavan palkkansa ja muitten verottomien hyötyjensä eteen?
    Heidät on valittu tekemään työtä suomalaisten ihmisten ja äänestäjiensä hyvinvoinnin eteen, mutta tulos on kaikkea muuta! Omia palkkojaan nostavat, siitä pitävät kyllä huolen!
    Olen sydämestäni pettynyt ja harkitsen äänestämisen lopettamista kokonaan.

    Koska tämä koko soppa on keitetty kokoon vuosia/vuosikymmen sitten. Suurin osa kaikista kansainvälisistä sopimuksista tähtää mm. työvoiman ja myös työpaikkojen vapaaseen liikkumiseen, mikä on tietysti Suomen tilanteessa huono juttu, mutta taas toisaalta yrityksille varsinainen kultakaivos... Eli tässä vaiheessa poliitikkojen kädet on sidottu; kovin suuria muutoksia ei voida tehdä, ilman, että ei hypittäisi sopimusten muiden osapuolten silmille. Ne, jotka hyötyvät nykyisestä tilanteesta, joiden etuja lainsäädäntö ajaa, ovat pelanneet korttinsa hyvin. Eivätkä kaikki poliitikot/päättäjät aja/kannata nykyistä poliikkaa... Itse äänestin viime EU-vaaleissa Esko Seppästä, erittäin pätevä tyyppi =)

    Äänestä

  • Ainakin Silja Linen ja Viking Linen palvelunumeroihin soitettaessa moni puhelu ohjautuu Tallinnaan, vaikka toki Suomessakin on vielä call centereitä. Virkailijan aksenttti yleensä kertoo, minnepäin juuri sinun puhelusi sillä kertaa ohjautui.

    Nim. Työt lähtivät lahden toiselle puolelle

    Äänestä

Eivät ne virolaiset tee suomalaisten töitä pelkästään Virossa vaan osa tulee tännekin tekemään niitä... Kaiken lisäksi palkkaverot menevät Viroon, jos työaika jää alle 6 kuukauteen. Suurin osa suomalaisista työnvälitysyrityksistä tai rekrytointiyrityksistä on ulkomaalaista alkuperää ja toimivat myös Virossa, joten sitä kautta voidaan tuoda lahden yli _todella_ halpaa työvoimaa alle suomalaisen TESin, joka määrittelee tietyille aloille alimmat palkat. Mutta, mutta, kauanko vielä Suomessa pidetään Viroa veljeskansana vai puhummeko pian katkeraan sävyyn eteläisestä kilpailijasta, joka syö Suomen hyvinvoinnin - ja pääpiruina toimivat meidän isänmaalliset yrityksemme, joista monet tosin on jo myyty ulkomaisille sijoittajille :DDD

Äänestä

Hallituksen ylläpitämän työttömyyden vuoksi (meillä rangaistaan niitä jotka synnyttäisivät uusia tuottavia työpaikkoja), on kannattavaa teettä osa töistä Virossa. Ilman tätä meillä olisi vieläkin suurempi työttömyys.

Jos emme halua työttömyyttä, päätäjämme olisi vain saatava poistamaan rangastukset uusien työpaikkojen synnyttämiseltä maahamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalainen kirjoitti:

Miten paljon jo teetetään suomalaisten töitä Virossa?
Ainakin suomalaisiin yrityksiin tehtävät haastattelut tehdään sieltä!
Mikä edistää virolaisten työllisyyttä, on pois suomalaisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu