Petin

Petin poikaystävääni keväällä humalapäissäni. Ollaan oltu steadysti pari vuotta. Olen ollut totaalisen rikki viimeiset neljä vuotta. Syy: Epäonnistunut rakkaus. En ole pahemmin välittänyt elämästäni ja siitä, mitä mulle tapahtuu.

Eka seksikokemukseni oli humalainen. Toka melkein raiskaus. Olin tööt, ja äijä kuskas kotiinsa ja pani. Sen jälkeen pari ookoo juttua, joissa tunteita mukana. Tuolla yllä mainitun epäonnistuneen rakkauden jälkeen olin enemmän tai vähemmän kännissä neljän tyypin kanssa ihan fuck you meiningillä ja lähes miesvihalla (en kimpassa vaan erikseen tietty..). Nyt poikaystävä, jota siis petin.

Haluaisin olla ehjä, oikea ja kokonainen. Enkä satuttaa ketään. Miten tätä laivaa kuuluu ohjata?!
41299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen ollut yhdessä nykyisen poikaystäväni kanssa kaksi vuotta ja musta tuntuu etten rakasta häntä. Olen pettänyt häntä (humalassa myös) kaksi kertaa saman miehen kanssa, joka ei halunnut musta muuta kuin seksiä. Vähän aikaa sitten tapasin taas yhden ihanan, fiksun ja mukavantuntuisen miehen, jota nyt kaipaan. Tosin hänen kanssaan en mennyt pusuja pidemmälle. Olen yrittänyt tehdä eroa nykyisestä miehestäni jo monta kertaa, ja hän tietää muista miessotkuistani, muttei silti suostu päästämään minua. Uhkailee itsemurhalla, sanoo ettei tulisi selviämään ilman minua. Mulla on niin paha olla, koska en tiedä mitä tekisin. Ei tällaista suhdetta voi jatkaa, koska tiedän että haluan jotain muuta, ja tulisin kuitenkin satuttamaan miestäni uudestaan. Haluaisin myös opiskelemaan muualle haluamaani alaa, koska nyt olen koulussa joka ei mua kiinnosta. Sinnekin menin koska poikaystäväni sitä halusi. Tuntuu että on ihan umpikujassa, kun ei osaa tehdä mitään asialle...pelkään että pilaan poikaystäväni elämän jättämällä hänet, mutta toisaalta pilaisin sen kuitenkin jatkamalla tällaista suhdetta.

Äänestä
  • Älä jätä nykyistä poikaystävääsi. Olet sitten uskosas Jeesukseen tai et, Jumalan luomat lait toimivat ja se joka hylkää puolisonsa joutuu kärsimään siitä, koska Jumala vihaa puolison hylkäämistä (nykyisin tosiaan seurustelussakin voi jo olla puoliso Jumalan edessä, jos/kun kerran rakasteluelämää on, se muodostaa Jumalan edessä liiton, joka on kuin avioliitto. Yritä vain rakstaa häntä ja rakentaa yhteistä elämää.

    Julistan kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä. Turvaudu Jeesukseen elämäsi auttajana, ja pelastajana. Tutustu aiheeseen gallerian sivultani. Lue raamnatun uutta testamenttia!

    Älä enää petä sitä poikaystävääsi!

    Äänestä

Lopeta pettäminen, kerro seurustelukumppanillesi, pyydä anteeksi. Rakasta häntä.

Rukoilen: Jeesus, auta tätä nuorta naista. Anna anteeksi kaikki hänen syntinsä. Tapahtukoon Jumalan tahto hänen elämässään. Auta hyvään rakkauteen nyk. seurustelukumppanin kanssa. Auta eheytymään huorintekojen synneistä, rikkinäisyydestä.

Jeesus rakastaa sinua. Katso uskoon tulo-ohjeet gallerian sivultani!

Äänestä
  • >> uskoon tulo-ohjeet gallerian sivultani!

    No voi perkele! Jo on taas aikohin eletty, vai oikein uskoon tulo-ohjeet. Taidankin väsätä uskosta poistumisohjeet omille sivuilleni. Saiskohan muutaman umpiuskovaisen käännytettyä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Särkynyt kirjoitti:

Petin poikaystävääni keväällä humalapäissäni. Ollaan oltu steadysti pari vuotta. Olen ollut totaalisen rikki viimeiset neljä vuotta. Syy: Epäonnistunut rakkaus. En ole pahemmin välittänyt elämästäni ja siitä, mitä mulle tapahtuu.

Eka seksikokemukseni oli humalainen. Toka melkein raiskaus. Olin tööt, ja äijä kuskas kotiinsa ja pani. Sen jälkeen pari ookoo juttua, joissa tunteita mukana. Tuolla yllä mainitun epäonnistuneen rakkauden jälkeen olin enemmän tai vähemmän kännissä neljän tyypin kanssa ihan fuck you meiningillä ja lähes miesvihalla (en kimpassa vaan erikseen tietty..). Nyt poikaystävä, jota siis petin.

Haluaisin olla ehjä, oikea ja kokonainen. Enkä satuttaa ketään. Miten tätä laivaa kuuluu ohjata?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu